Asennetta

En muista, olenko jo aiemmin tullut kertoneeksi, että eräänä päivänä huomasin talomme takaseinän olevan erivärinen kuin julkisivu. Tiilet siis aivan eri väriä. Eipä se kai periaatteessa haittaa, koska eihän kukaan koskaan voi katsoa etu- JA takapuolta yhtä aikaa. No, kyllä sitä silti VOISI käyttää samaa väriä. Tai minä ainakin varmasti käyttäisin, jos saisin valita.

En muista, olenko kertonut sitäkään, että siistilläkään kadulla talojen julkisivut eivät kerro mitään takapihojen kunnosta, tai yleensäkään talojen takaosista. Rakennelmia on jos monenmoisia. Belgialaiset naureskelevat joskus itselleen väittämällä, että he ovat syntyneet tiiliskivi vatsassa. Se tarkoittaa suurin piirtein sitä, että belgialainen rakentaa aina jotakin. Tee-se-itse -ideologia on korkeassa kurssissa. Ensin rakennetaan talo. Parin vuoden päästä siihen talvipuutarha tai jotakin vastaavaa, missä on enimmäkseen lasia (joillakin muovia). Sitten siihen vielä joku varastokoppi tai pari sellaista puikulan takapihan perälle. Lopulta näyttää siltä, ettei mitään ole ikinä suunniteltu (tai tehty kunnolla loppuun.) Siis pohjoismaalaisesta näyttää siltä. Tulisi ihan stressi. Isolla alkukirjaimella. Mutta ei belgialaisia sellainen stressaa. Sitä rakennetaan, mitä milloinkin tulee mieleen tarvita ja tee-se-itse -tehdä. Mitä sillä lopulta on väliä, sopiiko kaikki yhteen, onko kaikki valmista tai vaikkapa suoraa johonkin suuntaan?

Ajatusmalli näyttää liittyvän yleisesti rennohkoon asenteeseen elämässä. Se on ihan kunnoitettavaakin, että ei ota kaikkea ihan niin vakavasti. Ei vaikka hermostuisi ihan kokonaan, jos jonnekin tulisi hiukan vettä sisään, tai ulkoseinä vääntyisi jonakin talvena. Nukkuisi yönsä hyvin ja heräisi aamulla iloisena, että on kuitenkin omat neljä seinää ympärillä (vaikka sitten hiukan kosteana tai vinossa).

Ei minua tämän talon toisen värinen takaseinä häiritse. Mutta tunnustan, että kun sen huomasin, ajattelin ensimmäiseksi, että onneksi en omista tätä asuntoa. Luulen, että siinä tapauksessa se saattaisi häiritä, ainakin hiukan. Vaikka voihan se olla, että ajattelisin vain belgialaisittain, ettei sellaisella ole mitään merkitystä. Kieltäytyisin tietoisesti stressaamasta ja miettimästä asiaa. Ongelman ratkaisu olisi todennäköisesti hankalasti saavutettavissa, joten olisi parempi antaa asian olla, kuin harmitella sellaista, mille ei mahtaisi mitään.

Joskus ajattelen, että olen päässyt sisälle täkäläiseen logiikkaan. Nykyään tulee jopa välillä mieleen, ettei kaikki paikalliset ajattelumallit niin kovin omituisia olekaan.