Pisamat ja kiharat

Toivoin lapsena aina itselleni pisamia. Varsinkin kesäisin. Nyt odotan niitä tytölleni ja olen näkeväni jo muutaman. Hänen suhteensa toive ei ole yhtä utopistinen kuin itseni kohdalla, koska kesäpisamageenejä pitäisi olla ainakin jonkin verran. Luonnonkiharoitakin muistan itselleni toivoneeni, vaikka hiukseni ovatkin niin tikkusuorat, ettei niitä edes hyödytä kihartaa.

Sunnuntai-iltana lyhensin tytön pitkiä hiuksia. Aloitimme yhteisymmärryksessä tuuman suunnitelmasta. Kihara oli kuitenkin paljon vaikeampi leikattava, koska se kaartui niin helposti pois saksien alta. Lopulta leikkasin pakon sanelemana yhteensä ehkä n. 10 cm ja pelkäsin sen johtavan katastrofiin, vaikka lopputulos olikin onnistuneen näköinen. Kotikampaamoni asiakas kuitenkin oli helpottunut katsoessaan peiliin. Jälkikäteen hän tunnusti pelänneensä, että lopulta ei olisi hiuksia ollenkaan.

En aio laajentaa asiakaskuntaani kovin nopeasti. Mies on saanut tilata parturiaikansa jo pitkään muualta. Tein kerran opiskeluaikana rahan puutteessa sen virheen, että uskoin miehen väitettä osaavani leikata hänelle yksinkertaisen lyhyen kampauksen hiustenleikkurilla. Kymmenen minuutin kuluttua koko kone jäi terästään niin tiukasti kihariin hiuksiin kiinni, etten saanut sitä omin avuin edes irti. Sen jälkeen en ole tarjoutunut parturiksi. En siltikään, vaikka parturitkaan eivät näytä osaavan leikata niitä hiuksia sen paremmin. Tarvitaan aina viikko, että hiukset "asettuvat."

Olen iloinen, että tyttö peri miehen hiuksia loivemmät kiharat. Tytöllä menisi taatusti viimeistään murrosikäisenä hermot, jos tukka kasvaisi kiharapilvenä vain sivuille ja ylöspäin eikä oikea kampaajakaan saisi aikaiseksi tasaista jälkeä. Tosin siinä vaiheessa jokaiselta menee hermot joka tapauksessa. ;-)