Vanhoja kirjoja

Vihreä vanha kirja on säilynyt mukana pitkän aikaa. Muistelen saaneeni sen n. viisitoista vuotiaana. Ihastuin nuorena kirjan kansiin. Se on kuin onkin edelleen kaikista kauneimmin sidottu kirjani. Tädilläni oli iso rivi saman kirjasarjan kirjoja, kaikki yhtä kauniita pehmeän vihreitä kullalla ja valkoisilla kukilla koristeltuja.

Silloin tällöin otan kirjani luettavaksi. Usein välissä ehtii kulua useampi vuosi, joten joka kerta kertomus tuntuu uudelta, koska en enää muista, mitä siinä tapahtui. Teksti on vanhanaikaista ja tarina on menneestä maailmasta. Siinä on sellaista syvyyttä, mitä nykyaikainen teksti ei aina onnistu ilmaisemaan yhtä kauniisti.
Isäni oli löytänyt jostakin vanhan kirjan tyttärelleni. Pekka Töpöhäntä ei anna periksi. En usko Pekka Töpöhännän muuttuneen, mutta silti tuossa yli 30 vuotta vanhassa kirjassa on jotakin uutta kirjaa sympaattisempaa. Sen kannet ovat kuluneet ja ja sivutkin hiukan kellastuneet. Kuinkakohan monelle lapselle sitä onkaan vuosien kuluessa luettu? Ensimmäinen lukija on painovuodesta päätellen ollut muutamaa vuotta meitä vanhempi. Jännittävää ajatella, että kirjat elävät ihan omaa elämäänsä. Jos ne puhuisivat, niillä olisi varmasti paljon kerrottavaa kodeista, joissa ne ovat asuneet ja ihmisistä, jotka niitä ovat lukeneet.

---
PS. Viikonlopusta tuli lopulta ihan mukava. Kuten arvata jo saattaa, käytin osan ajasta lukemiseen. Epävarma suunnitelmakin toteutui ja muutenkin saatiin tässä neljän seinän sisällä yksi jos toinenkin pikkuhomma hoidettua. Pyyhkeet ovat taas vitivalkoisia, pesukoneessa ei ole enää kalkkikuorrutusta, pyykit on suurimmaksi osaksi silitetty, pakastimessa on valmista ruokaa ensiviikon varalle, pianoläksyt on harjoiteltu...

Ilman suunnitelmia

Omituista, mutta tälle viikonlopulle ei ole mitään suunnitelmaa. Jotakin saattaa olla, mutta ei ole vielä selvinnyt onko vai eikö. Ei meille tällaista kovin usein tapahdu. Miehelle saattaisi tapahtuakin, jos sillä ei olisi minua. Ajatella, miten iloinen se saakaan minusta olla! ;-)

Odotan aina kovasti viikonloppua ja sitä, että tuntuu, että on aikaa ja energiaa tehdä/toteuttaa vaikka mitä. Tietysti kaikkea -rentoutta, tapaamisia ja ideoita- sopivassa suhteessa, mutta jos viikonlopuksi ei ole mitään ohjelmaa, se muuttuu helposti tympeäksi. Varsinkin viimeistään sunnuntai-iltapäivänä. Sitten esimerkiksi, jos lähtee vaikka kävelylle, näkee joka puolella perheitä yhdessä. Sitten vasta alkaakin tympäistä kahta kauheammin, kun ajattelee kaikkien muiden vanhempien ja sisarusten, isovanhempien ja serkkujen asuvan lähellä ja voivan syödä sunnuntailounasta yhdessä...

Jotakin olisi nyt keksittävä. En ole ihan varma, onko se mies nyt niin kovin onnellisessa asemassa. Se kun olisi mielellään joskus ilman ohjelmaakin.

Kukkalinkki

Jotkut on sitten taitavia. Tai ainakin matkalla tulemaan taitaviksi. Koska tämä on numerojärjestyksessä vasta tekijän toinen morsiuskimppu, ura tulee olemaan nousujohtoinen alusta pitäen. Vaikea kuvitella mitään muuta.

Yhden päivän ystävällisyys

Lupasin pyynnöstä toisen lasillisen limpparia. Tyttö näytti siltä, ettei heti uskonut kuulevansa oikein ja sanoi: "Äiti, ootpas sä ystävällinen tänään!" Se oli sen verran rehellinen kehu, että hetken aikaa mietin, minkälainen olen kaikkina niinä muina päivinä, mitkä sana "tänään" sulkee kehujen ulkopuolelle. Olen iloinen, että olen ystävällinen edes joskus. Santsilimpparilasillisen uhallakin. Voisihan se olla niinkin, etten olisi sitä ikinä.

Vanheta oikeaan suuntaan

Lauantai-iltana katsoimme elokuvan The curious case of Benjamin Button. Nimi kuvasi kertomusta hyvin. "Curious"- totta tosiaan. Sen verran omituinen kertomus, että lopuksi ei oikein tiennyt, oliko elokuva kokonaisuudessaan hyvä vai huono. Tarina kyllä kantoi, niinkin hyvin, että joidenkin osioiden kohdalla ihmetytti, mihin niitä tarvittiin, kun tarina ei olisi tarvinnut sen kaltaisia elementtejä kulkeakseen sujuvasti. Hollivuudi on hollivuudi, kai se selittää kaiken, mitä tavallinen ihminen filmeissä ihmettelee. Kertomus oli jokseenkin puistattava.

Minulla ei ole tapana lukea elokuva-arvosteluja. En tiedä, mikä Button-elokuvan virallinen teema on. Minusta tuntui, että se oli lähinnä vanheneminen ja se, ettei ajankululle mitään mahda, kulki se kumpaan suuntaan tahansa. Vanheneminen on hiukan masentava asia jo sinänsä, mutta elokuvan lopuksi olin kuitenkin kiitollinen, että vanhenen ainakin oikeaan suuntaan. Siis niin, että muutun nuoremmasta vanhemmaksi, enkä vanhemmasta nuoremmaksi, mikä olisi se huonompi vaihtoehto.

Uusi viikko alkakoon. Olen iloinen, että aika kulkee eteen- eikä taaksepäin.

Sipulit

Taidan kuulua täysin malttamattomiin tänä keväänä. Johtuukohan se talven yliannostuksesta, kun kerrankin oli tarpeeksi lunta useamman viikon ajan?!? En voi ikinä vastustaa pikkunarsissien sipuleita. Ne ovat niin ihanan näköisiä jo itsessään, että jaksan kyllä odottaa kukkien avautumista. Sisällä pienten narsissien kasvuun menee viikon verran, kukkimiseen toinen viikko. Hiukan pidempään iloa kuin leikkokukista, kun vain kastelee mahdollisimman niukasti. Joulukoristeluista oli jäänyt sen verran sammaltakin, etten tarvinnut edes multaa istutukseen.

Odottelen vieläkin aurinkoa. Tänään saatiin vain harmaata säätä ja tihkusadetta. Sen vuoksi jäi lähtemättä lenkillekin ja nyt on jo pimeä. Harmillista, ettei ole naapurissa lenkkikaveria. Juoksulenkille en seuraa ikinä kaivannutkaan, mutta käveleminen on yksinään välillä tympeää. Lähteminen tietysti kaikkein tympeintä. Kyllähän sitä sitten tossua toisen eteen saa yksinkin, kun vain ulko-ovesta ensin selviytyy. Sitä tempaisee vaikka mitä selitykseksi, kun ei vain saa lähdettyä. Huomenna on parasta olla keksimättä tekosyitä.

Jos kielikin maksaa

Tämä maa on tunnettu kielieroistaan ja siihen liittyvästä jatkuvasta poliittisesta kinastelusta. TV-uutisetkin kattavat suurimmaksi osaksi vain "oman puolen" tapahtumat. Toisen kielen alueella pitää olla tapahtunut jotakin todella uutisoinnin veroista, jos siitä edes vaivaudutaan mainitsemaan. Kielirajaa ei tietenkään siirretä vapaaehtoisesti, vaikka käytännössä toisen kieliset ovatkin jo ottaneet muutaman rajakunnan vuosikymmenten kuluessa omakseen. Suurin ärsytys historiallisten syiden lisäksi lienee varmasti se, että tämän puolen väki puhuu yleensä molempia kieliä, kun taas ne toiset puhuvat vain omaansa. Joustaminen tapahtuisi siis lähinnä yhteen suuntaan, mikä luonnollisesti vaikeuttaa positiivista ajattelua.

Mekin asumme kielirajalla. Sillä puolella kuntaa, jolla lähestytään toista kielialuetta, saa palvelua yleensä molemmilla kielillä. Huvittuneena huomasin, että McDonaldsin kuitissa lukee "1 Nederlands 0,00€." Jos siihen kohtaan ikinä ilmestyy kenekään asiakkaan kuittiin yksikään sentti, olemme varmasti keskellä massiivista poliittista kriisiä. Niin vähän huumoria tähän asiaan liittyy. Vain ulkomaalaista voisi naurattaa. Eikä enää sitäkään, jos joutuisi maksamaan ylimääräistä kielen vuoksi.

Alkuasentoon

Tulipahan testattua tilaamani pilates-DVD. Kuulostaa melkein yhtä pahalta, kuin miltä samalla peilistä katsoen näytti - en pystynyt edes istumaan lattialla niin, että olisin voinut tehdä lämmittelyvenytykset! Pelkkä alkuasento, koukisti polvea/polvia tai ei, kävi jumpasta. Uskomatonta, miten ihminen voi jäykistyä. Siis jäykistyä niin, ettei kyse ole siitä, että venytys tekisi kipeää, vaan se, ettei vain yksinkertaisesti taivu, ei vaikka yrittäisi. Projektin seuraava vaihe taitaa olla venytellä sen verran alaselkää ilman minkäänlaista DVD:tä, että pystyisin edes kokeilemaan DVD:n opastamia venytyksiä. Jokunen muu liike sentään onnistui. Plussana voisin sanoa, että ohjaajan puhuessa kaksi mallihenkilöä teki liikkeet, toinen, kuten selkävainen, ja toinen, jolla selkä ei enää ollut kipeä. Kovin kipeä tosin ei voi olla, jos yhtään niistä liikkeistä saa tehtyä.

Eräs tuttava pyysi minua kanssaan läheisen kuntosalin jumppatunneille. Ehkäpä teen palveluksen kieltäytymällä. Hänhän saattaisi joutua kantamaan minut kotiin ensimmäisen normaalin jumpan jälkeen, kun notkeus on selkävaivoista kärsiville tarkoitetuilla ohjeillakin tätä luokkaa. Jospas joskus tulevaisuudessa sitä taipuisi edes sen verran, että pääsisi ohjaajan osoittamaan alkuasentoon. Luulenpa, että sekin on hien ja tuskan takana rautaisesta tahdosta huolimatta.

Paljon onnea vaan jokaiselle

Miehellä ei ole nimipäivää, joten sellainen on keksittävä. Sakari, Saku tai jotakin sinne päin. Läheltä liippaa ainakin. Siispä leivoimme hirmuisella tohinalla illaksi mokkaneliöitä ja haimme kiinalaisesta take away -ravintolasta annoksen ruokaa. Katoimme pöydän koreaksi, lauloimme "paljon-onnea-vaan" ja paljastimme juhlan tarkoituksen. Laulun suomalainen versio on sopiva laulettavaksi melkein milloin tahansa, kun siinä ei tule esille, minkä juhlan vuoksi lauletaan. Sellainen kameleonttiversio, sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Olisin voinut laulaa onnittelulaulun itsellenikin kahden uuden villatakin johdosta. Talvialen viimeisiä rippeitä pääsin iltapäivällä hetkeksi penkomaan. Lopulta löytää oikeasti halvalla kunnollista. Kehitin ostosteoriankin. En tiedä onko se nyt aivan universaali - melkoista kulttuurikoulutusta se on shoppailukin, jos hyviä löytöjä metsästää.

Teoria menee näin: Alennusmyyntien kaksi ensimmäistä viikkoa kannattaa kiertää kaupat kaukaa. Ensin kaupat alentavat vain teennäisiä -20% tai -30%. Ei siihen hintaan kannata mitään ostaa. (Ero normaalihintaan on niin pieni, että jos jotakin on ihan pakko ostaa, niin mieluummin kannattaa odottaa, että uutuudet saapuvat kauppaan.) Jos alennettua haluaa ostaa, kaksi viikkoa odotusta on optimaalinen ajanjakso. Se on vuoden vaikein kaksiviikkoinen, kun joka paikassa mainostetaan alea ja pitää vaan pysyä pää kylmänä. Sen jälkeen kuitenkin on paljon tavaraa jo -50%, joskus jo jopa -70% niissä kaupoissa, missä myyjät pelkäävät, että jotakin saattaa jäädä pyörimään varastoon. Vielä on, mistä valita. Kolmas viikko vielä menettelee, mutta kuun viimeisellä viikolla on vain hajakokoja jäljellä. Ja kun helmikuu alkaa, kaikki alennetut tuotteet kerätään pois. Täällä ei saa myydä alella kuin sovittuina ajanjaksoina. Odottelussa on sekin hyvä puoli, että ihmiset tulevat järkiinsä. Kukaan ei enää puolivälissä tammikuuta töni ja jos sattuu tönimään, pyytää myös anteeksi. Jokainen odottaa vuoroaan maltilla eikä tunge väkisin väliin.

Uusi pino aamulla etsimiäni lehtiartikkeleita odottaa lukijaa. Sain hyvän tuntuman myös läheisen yliopiston kirjaston teologisen tiedekunnan kirjakokoelmaan. Ensi viikolla yritän tehdä junamatkan sinne materiaalin hakuun. Sen verran hienoja kirjoja löysin listoilta, että harmittaa, ettei asuta lähempänä. Jos joskus vielä saan asua kävelymatkan päässä jonkun yliopiston sopivan tiedekunnan kirjastosta, en varmasti ikinä muuta enää mihinkään. Tosin tällä geneettisellä perimällä siitä ei koskaan voi olla ihan varma. Joka tapauksessa luulen, että siinä tapauksessa minua ainakin harmittaisi hirveästi joutua muuttamaan muualle. Tähän saakka ei tosin ole vielä ikinä harmittanut vähääkään, mutta kai sitä joskus voisi sellainenkin tunne tulla. Olen joskus kuullut toisten harmittelevan muuttamista kovastikin. Kyllä sellainen tunne siis ainakin on olemassa ja minäkin saattaisin sen siinä tilanteessa kohdata. Vaikkei sitä kukaan uskoisikaan. Ja itsekin oikeastaan hiukan epäilen. Eniten kuitenkin epäilen sitä, että pääsenkö edes ikinä niin lähelle sellaista unelma-ajatusta. Ehkä sitten kun olen ihan vanha ja asun taas kahdestaan mieheni kanssa. Sitten voimme vuokrata vaikkapa yksiön jostakin ullakkohuoneistosta jonkun yliopiston kulmalta. Kävisimme aamulla hakemassa patonkia alakerran kaupasta ja päivät kävelisimme kodin ja kirjaston väliä edestakaisin kirjoja kannellen. Unohtaisimme välillä kumpaan suuntaan edes olimme menossa. Emme enää edes kuulisi naapurissa asuvien opiskelijoiden meteleitä, joten sekään ei iltaisin häiritsisi. Se olisi hyvä tapa vanheta.

Nollakelit ja pilates

Lopultakin on luvassa nollakeliä. Lunta tosin sataa toistaiseksi lisää, mutta se muuttuu rännäksi iltapäivän aikana. Narsissit vielä piristävät harmaata päivää. Miten lie valokin muuttuu niin kylmän väriseksi tällaisella ilmalla?

Eilen tilasin pari Pilates -voimisteluDVD:tä, jotka on tehty selkävaivat huomioon ottaen. Molemmat olivat Pilates Institute:n tekemiä, joten kuvittelen niiden olevan laadukkaita. Mieleen tulee silti väkisinkin 80- ja 90-lukujen aerobicvideot. Kaikki tupeerattuhiuksiset, hymyilevät jumppanaiset paksussa meikissä ja neonkiiltävissä voimisteluasuissaan, sekä juontaja, joka laskee musiikin mukana tekopirteästi ääneen: "Yk-si, kak-si, kol-me, ker-ran vie-lä..." Sitten vielä, kun naisten takaa näkyi palmuja ja hiekkaranta, niin tunnelma videolla oli jokseenkin teennäinen. Ehkä jotakin kehitystä on tapahtunut. Toivon ainakin, tai minulta voi jäädä pilatekset sikseen.

Elämää ja taikaa

Koululainen sai yllätysjoululahjaksi sarjan "Olipa kerran elämä" -filmejä. Ne ovat niin mieleisiä, että niitä katsotaan useampi pätkä päivittäin. Hän kertoi tehneensä uudenvuodenlupauksen katsoa niitä joka päivä. Ensimmäinen kierros oli oikein kiire katsoa loppuun tyyliin: "Mä yritän oppia nämä asiat nopeasti, että voin aloittaa katsomaan alusta uudelleen." Muistan itsekin nuo filmit lapsuudestani. Ne on mielenkiintoisia ja niistä todellakin oppii vaikka mitä, koska kaikenmaailman proteiineista ja vasta-aineistakin puhutaan niiden oikeilla nimillä. Tänään kuulin virusten puhuvan keskenään, että kannattaa hypätä nenän sijasta sisään nielusta, jos aikoo selviytyä. Taidan pitää suuni kiinni näin flunssa-aikaan.

Toinen joululahja oli taikurilaatikko isovanhemmilta. Nauroimme erään illan taikurishow:lle vedet silmissä, kun yhden silmänkääntötaikatempun jälkeen koululainen mietti ääneen voisiko taikoa pallot taas takaisin entiseen järjestykseen. Jotkut asiat vaan olisivat oikeallekin taikurillekin käytännön syistä mahdottomia.

---

Huomenna valvon ensimmäiset loppukokeet. Uusi lukukausi alkaa kahden viikon kuluttua. Selkä vaivaa edelleen ja jouduin tänän tulemaan kesken päivän kotiin makailemaan. Jalat puutuvat jatkuvasti. Turhauttaa jonkin verran, mutta jospas se tästä taas.

Aurinkoa odotellessa

Astiapyyhkeet.
Pienenpienessä lahjatavaraliikkeessä oli GreenGate -tuotteita alennuksessa! Oli tietysti pakko ostaa pari astiapyyhettä. Rakastan uusia, raikkaita, astiapyyhkeitä. Ongelma vain on, etten raaski ottaa niitä käyttöön tahrojen pelossa. Nyt on kuitenkin jo kolme uutta pyyhettä odottamassa. Yksi niistä on jo vuoden ajan säästelemäni pellavapyyhe, mutta taidan silti hypätä sen yli näihin keväisempiin heti, kun aurinko alkaa paistaa.

Narsissit.
Nyt alan minäkin kyllästyä talveen ja lumeen. Mietin hetken tulppaanien ja narsissien välillä, ja päädyin narsisseihin. En jostakin syystä pidä keltaisista tulppaaneista. Omituinen juttu, koska kaikki muut tulppaanivärit ovat mielestäni ihania. Kimppu oli sen verran suuri, että sain jaettua sen kahteen maljakkoon. Nyt kodissa leijailee ihana, mieto tuoksu... Ei pyyhkeet ja kukat kevään tuloa nopeutta, mutta voin ainakin ajatuksissani siirtyä jo auringonpaisteeseen.

Selkä.
Selkä alkoi keljuilla taas tosissaan. Meinasin lentää selälleni liukkaalla kadulla, ja sellaiset "tasapainonpalautusliikkeet" kuuluvat pahimpaan sarjaan. Melkein jo hätäännyin, mutta jospa se siitä taas rauhottuisi. Teen ainakin kaikkeni, vaikka taitaa olla parasta hetken aikaa olla yrittämättä liikaa ja vain napsittava särkylääkkeitä. Niitä tietysti vastustan viimeiseen asti. Ehkä se tässä olikin se suurin virhe. *marssii nyt lääkekaapille*

PS. Tässä linkki Greengaten kesäluetteloon.

Ajatusmatkalta vaihtelua talvisäähän

Jos vaikka olisi kesä ja talon takaosa näyttäisi tältä. Ei olisi hullumpaa.

Sisälle voisi laittaa ihanan pullean sohvan ja kauniit kukat maljakkoon. Portretin tilalle laittaisin jotakin hiukan iloisempaa. Sen henkilö näyttää siltä, että hän kuuntelee korvat höröllään kaikki jutut, mitä sohvalla puhutaan, ei silti koskaan sano mitään, katsoo vaan sen näköisenä, että tietää kaikesta kaiken paremmin.

Entä jos kylpyhuoneessa olisi tällainen kirjahylly! Tosin siihen olisin varmasti liian realisti. Mikä kirja oikeasti kestää käytössä olevan kylpyhuoneen vesihöyryissä kurtistumatta? Sisustuslehtien ihmisten elämä on tietysti niin erilaista, että tämäkin kuva saattaa olla talon ties-monennestako-kylpyhuoneesta, joten kostuminen on vain potentiaalinen uhka hienoille , vanhoille kirjoille.

Kuvat löytyivät viime vuoden tammikuun House&Garden UK-lehdestä.

Lämpimät jalat

Otin villasukkaparin nro 2 käyttöön tänä aamuna. Talvi jatkuu edelleen ja jatkunee tulevien viikkojenkin ajan... Tällä hetkellä ulkona on -7 astetta. Se on täkäläisittäin KYLMÄÄ. Sisälläkin lämmityksestä huolimatta. Onneksi pysyy varpaat lämpiminä. Teekuppi on tyhjä, joten on taas aika jatkaa töitä. Pino vastatulostettuja artikkeleja odottaa lukemaan.

Sämpylät

Aina, kun leivon sämpylöitä, ajattelen, että voisin leipoa niitä useamminkin. Uuni vaatii sämpylöiden kääntämisen kesken paiston ja pakastin puuttuu, joten siinä kaksi syytä, miksi ajatus ei toteudu sen useammin. Toisaalta sämpylät ovat parhaita uunituoreina, joten pienestäkin taikinasta on iso ilo heti syödessä. Toinen vivahde asiassa on se, että täkäläinen leipä on välillä melkoista lastulevyä. Joistakin ns. kokojyväleipälaaduista ei voi varmuudella tietää jyrsiikö leipää vai puunpalasta. Ihan kuin kirjaimellisesti selluloosaa pupeltaisi. Jotenkin tuntuu hienommalle, jos eron voi sekä maistaa että tuntea.

Tällä kertaa kaadoin taikinaan kaurahiutaleita ja perunamuussijauhetta vehnäjauhojen lisäksi. Valmiit sämpylät olivatkin ihanan pehmoisia. Toin lomalta paketillisen "Keisarin Morsian" -teetä. Hyvältä maistuu.

---

Uuden vuoden lupauksesta sen verran, että ainakin nyt vielä "mysteeritavoitteeni" onnistuminen näyttää positiiviselta. Vaikka on vasta 6. tammikuuta, iloitsen epäonnistumisen uhallakin, koska olisihan se voinut alkaa mennä mönkäänkin jo nyt. Olisin minä sitäkin harmitellut, vaikka vuosi onkin vasta alussa. Miksi en siis myös iloitsisi jo nyt? ;-) So far so good. Siitä se vuosi lähti liikkeelle.

Minni

tän nimi on minni.
se on viälä pieni.
sen väri on: valkonen ja tuma viiva seläsä.
minä kesytän sitä.

Ilman kuvia

Kävimme viimeisen vapaapäivän kunniaksi Antwerpenissä. Nautiskelin pitkästä aikaa antiikkiliikkeistä erityisesti, varsinkin niistä, missä soi klassinen musiikki. Löysin parvekkeelle unelmaisen vanhan metallipöydän, mutta jätin sen ostamatta, kun mies väitti vakavana, ettei se mahtuisi autoon. Siitä olisin saanut vielä 20% alennuksenkin, joten piti oikein keskittyä, ettei alkaisi harmittamaan ihan kamalasti. Olkoon se ensimmäinen character building- (luonteenrakennus/kehitys)testi tälle vuodelle. Kaikkea ei voi saada, eikä tarvitsekaan. Ihmettelin hiukan mielessäni, kun mies lohdutti minua kotiin päästyämme, että voimme etsiä vastaavaa myöhemmin. Tuskinpa se sittenkään sen paremmin autoon mahtuu. Ajatus pöydästä riittäköön tällä kertaa. Täydellisiä esineitä on maailma täynnä. Ei tietenkään ihan täynnä (tekee mieli huokaista), mutta saattaa sitä silti löytää jotakin vastaavaa.

Tavalliset kaupat olivat täynnä ihmisiä. Hirveä tunkeminen. En ymmärrä, mihin käytöstavat katoavat, kun alemyynnit alkavat. Ihan kuin joku vain napsauttaisi katkaisijasta ja kaikki muuttuvat yhtäkkiä tunkeviksi, etuileviksi ja päinkäveleviksi... Melkein pahempaa kuin ennen joulua. Kahvilan vessaankin kaksi tyyppiä livahtivat ilmaiseksi meidän kolikoilla. Esittivät vessanhoitajalle, että mies maksoi heidätkin samalla. Luulisi alesta ostavalle jäävän edes sen verran loppurahaa, että vessakäyntinsä saisi maksettua kierroksen lopuksi!

Nyt ei ole edes valokuvia. (Taakse jääneestä unelmapöydästä olisi tietysti katkerahkoa kuvia julkaistakaan.) Kannoin koko päivän kameraa mukanani, mutten saanut yhtään kuvaa otettua. Antwerpenissä on hieno keskusta, joten olisi sieltä kuvattavaa löytynyt, jos olisin vain saanut kameran kaivetuksi laukusta. Joskus tekee kuitenkin hyvää vain nautiskella ja unohtaa taltiointi. Kuvattomuus sinänsä sopii tähän kirjoitukseen ihan hyvin. Heräsin aamuyöstä kesken hyvien unien ja lisää unikuvia ei näyttänyt odottelunkaan jälkeen olevan tulossa, joten nousin bloggaamaan. Nukunpahan ensiyönä sitäkin makeammin. Kuvilla tai ilman. Ihan sama - pääasia, että uni maistuu.

PS. Tässä mieleisimmän antiikkiliikkeen linkki. Jos valitset vasemmalta "onze voorraad," löydät osan kaupassa olevista tuotteista.

Agricolan suomenkieli

Agricola sai kirjakielen luomiseen vinkkiä eurooppalaisista kielistä. Pieni ulkosuomalainen lähetti tälläisen tekstiviestin serkkupojalleen:

"eise mitään. me olaan cerkuj."

Agricola olisi syystä ylpeä. Kirjoitusasu sopisi ulkonäöltään hyvin 1500-luvulle, vaikka Agricolalle C olikin nykyajan K.

Historian havinassa pieni pätkä aitoa Agricolaa luettavaksi:

Oppe nyt wanha ia noori / joilla ombi Sydhen toori.
Jumalan keskyt / ia mielen / iotca taidhat Somen kielen.
Laki / se Sielun Hirmutta / mutt Cristus sen taas lodhutta.
Lue sijs hyue lapsi teste / Alcu oppi ilman este.
Nijte muista Elemes aina / nin Jesus sinun Armons laina.

(Runo: wikipedia.fi, sivulta Mikael Agricola)

Aika hauskasti Agricolalla oli vaikeuksia kuulla "i" ja "e" eroa, diftongia "ou" ja pitkiä vokaaleja. "Ä" on tietysti niin omituinen äänne, että se ei edes ihmetytä. "Kuulemisen vaikeudesta" ei silti liene asiallista puhua, kun mies kuitenkin ensimmäisenä keksi, miten suomea voisi sujuvasti kirjoittaa. Silti nuo hankaluudet näyttävät olevan nykyäänkin juuri ne pahimmat germaanisiin kieliin tottuneille. Joka tapauksessa kunnioittava hatunnosto Agricolalle ja terveiset kaikille cerkujlle, missä sitten olettekin!

Hyvää uutta vuotta!

Vuosi 2009 loppui yhtä hyvin kuin alkoikin. Se oli monella tapaa kunnollinen vuosi. Sopivasti voitettavia haasteita, mutta enimmäkseen kaikkea hyvää ja mukavaa. Jos arvosana pitäisi antaa, niin kiitettävä voisi olla sopiva loppukaneetti.

Vuosi 2010 alkoi rauhallisissa merkeissä. Toivomme siitä edellisen kaltaista hyvää ja seesteistä vuotta. Suurempia suunnitelmia ei ole mielessä, mutta eiköhän kaikki olennainen avaudu päivä päivältä, kun vain lähdetään taas tallaamaan tammikuuta eteenpäin...

Jos nyt jotakin tavoitteellisuutta vuoteen on asetettava, yritän liikkua enemmän kuin menneenä vuonna. 2009 oli niin toivoton urheilun suhteen, että ainakaan huonommaksi on vaikea pistää. Siksi kuvittelen ainakin pystyväni pitämään sen lupauksen. Toinen tavoite on takaraivossa, mutta sitä en viitsi julkaista, koska pelkään sen jo lätistyvän muutenkin ihan omalla painollaan. Se on hyvä tavoite sinänsä, mutta kerron siitä sitten jossakin vaiheessa vuoden aikana, jos se sattuu onnistumaan. Itsesuojeluvaisto sanoo, että omat odotukset riittävät paineeksi sen tavoitteen suhteen.

Toivotan sinulle ihanaa vuotta 2010! Saakoon toiveesi täyttyä, siunaukset yllättää ja Taivaan Isän valmistama tie avautua kirkkaana edessäsi!