Tykkään kovasti kauniista vanhoista jutuista. Satumaisista katulampuista, rautaporteista ja mukulakivikaduista sen sellaisista. Niihin on aina hauska kuvitella mielessään muutakin vanhasta ajasta. Vaikka hevosia kärryineen, hienoja naisia pitkine hameineen ja miehiä silinterihattuineen.
Kaikenlaisesta satumaisuudesta en silti tykkää. Fantasia ja sci-fi kuuluvat siihen kategoriaan. Minua häiritsee niissä eniten se, että sekä molemmissa todellisuuden raja on niin häilyvä. Taidan olla tylsä, mutta tykkään ennakoitavuudesta. Pelottavaa on se, että pahuudella ei ole rajoja ja kamaluudet ovat paljon kamalampia kuin oikeassa elämässä olisi ikinä mahdollista. Nautin kyllä dekkareista ja muutenkin vakavista elokuvista, mutta niissä on oltava sen verran todellisuuspohjaa, että tapahtumat rajoittuvat "mahdolliseen." Se on minulle sopivampaa. Oma mielikuvitukseni on aina tuottanut tarpeeksi pelottavia ajatuksia, joten rentoudun paremmin, jos tiedän, että jonkinlainen todelliseen elämään perustuva ennakoitavuus on mahdollista... :)
---
I love beautiful old things. Fairytale street lanterns, old iron gates, gobble stone streets and such. It is always fun to imagine horses with polished carriages, women with long dresses and men with their black hats... I am not in favor of all fairytales though, fantasia and sci-fi are not my thing. I have always being able to scare myself just with my own thoughts, so in order to relax, I prefer something that is set into the framework of "the possible." :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti