Eilisaamusta lähtien olemme seuranneet kaikki mahdolliset uutislähetykset. Täällä on kouluissa tapana, että kuudesluokkalaiset lähtevät helmi-maaliskuussa viikoksi alpeille leirikouluun. Kaikista autolasteista kaikki ovat palanneet, paitsi ne, jotka olivat tiistai-iltana onnettomuuteen joutuneessa linja-autossa. Tavallisesti sellaisen matkan jälkeen koululle saapuminen on iloinen rieha, kun kaikki muut luokat ottavat matkalaiset innoissaan vastaan. Kuutosluokkalaiset tulevat linja-autosta matkalaukkujensa kanssa iloisina, mutta väsyneinä aamulla pitkän ajomatkan jälkeen, ja jokaisella on isä tai äiti odottamassa koulun portin edessä, koska leirikoulusta palaamisaamuna koulutunteja ei yöajamisen vuoksi pidetä. Niin sen kuuluu aina mennä.Onnettomuuslinja-auton odottajille kävi toisella tavalla. Joillekin oli hyvä uutinen se, että omalla lapsella on vain jalka poikki. Monille hyviä uutisia ei ollut ollenkaan. Ei sitä pysty edes kuvittelemaan, minkälainen on matka tunnistamaan oman lapsen ruhjoutunutta ruumista. Tänään maassa on suruliputus ja joillakin kaupungintaloilla on surukirjat, joihin ihmiset voivat käydä kirjoittamassa viestinsä. Kaikki ovat järkyttyneitä. Kenen tahansa lapsi olisi voinut olla juuri siinä linja-autossa, koska kaikki kuudesluokkalaiset tekevät joka vuosi samanlaisen matkan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti