Sisustuskirja

Löysin Pentikin sivuilta kokonaisen sisustuskirjan. Ihanan harmonista, mutta kuitenkin yllättäviä yhdistelmiä.

Hauska sattuma

Yleensä keksitään joku sisustusidea ensin ja sitten siihen haetaan sopivat kukat. Nyt kävi toisin päin. Leikkasin eilen työpaikan pihalta muutaman ruusun. Tänään postilaatikossa oli odottamassa paketti, kun tulin töistä. Avasin sen tietysti heti. Siellä oli kaunis silkkiliina. Kiitos, äiti ja isä!

Orkideasta Qumraniin

Laitoin tuliaisiksi menevän orkidean eteisen hyllyn päälle odottamaan lähtöä. Huomasin, että sehän sopii hienosti kultakehyksiseen peiliin. Täytyy muistaa tämä yhdistelmä uudessa asunnossa. Peilille täytyy löytää kunnollinen paikka ja se kaipaa parikseen kukkivan orkidean. Molemmat pääsevät siinä yhdistelmässä oikeuksiinsa.

Huomasin, että Kuolleenmeren kääröt on laitettu internetiin. Niistä on hyötyä hyvin säilyneen Jesajan käärön lisäksi senkin vuoksi, että ne kuvastavat alkuseurakunnan aikaisen hiukan toisenlaisen uskonnollisen yhteisön elämää ja uskomuksia. Qumranin yhteisö poikkesi monilta osin juutalaisuuden valtavirrasta, kuten myös alkuseurakuntakin. Kuitenkin molemmat yhteisöt alkoivat juutalaisuuden keskeltä. Siksi yhteisön tuottamien/säilyttämien kirjoitusten tutkiminen auttaa ymmärtämään ajatuksia, joita oli liikkeellä siihen aikaan, ja joilla saattoi olla jotakin vaikutusta myös kristinuskoon.

Pähkinäsatoa

Naapurin pähkinäpuusta putosi muutama mehukas pähkinä. Meillä näitä ei ehditä ikinä kuivattaa. Syömme ne niin nopeasti jo mehukkaina. Tosi herkullisia tuoreina.

Isoäidille tyttö halusi kertoa pähkinöistä ja kysyi kesken puhelun: "Äiti, hei, mikä näiden nimi on suomeksi?" "Saksanpähkinä," vastasin. Tyttö jatkaa puhelua suunnilleen näin: "Isoäiti, nää on pähkinöitä. Mä syön sellaisia pähkinöitä, mitä me eilen löydettiin." Tarkesin vielä asiaa: "Ne on saksanpähkinöitä." Tyttö hiukan ihmeissään: "Isoäiti, ne on saksanpähkinöitä... ... mutta, äiti, me kyllä löydettiin ne täältä Belgiasta."

Mistä lie pähkinät ovat suomalaisen nimensä saaneet? Ihan harhaan johtava nimi.

Puiston halki

Muutama hailea kännykkäkuva lauantain aloitukseksi.

Silloin, kun ehdin hakea tytön koulusta kävellen, kuljen puiston kautta. Suurin osa puistoa on puita ja nurmikkoa. Ruusupuisto, josta olen kuvia näyttänyt, jää näistä kuvista vasemmalle. Se ei ole ohikulkumatkalla, koska sen läpi ei voi oikaista. Kuljen yleensä tästä puukujan halki puiston "päätietä" pitkin. Tykkään puistoista ihan kamalasti. Itseasiassa tykkään niistä enemmän kuin luonnollisista metsistä.

Eilen kiirehdin työjuttujen kanssa ja hölkkäsin/kävelin koululle. Lapsilla oli ollut urheilupäivä, jonne oli menty yhdessä pyörillä, joten pitihän se pyörä sitten ajaa kotiinkin päin. Sain hyvää liikuntaa mennen tullen, vaikka oli kyllä omituista mennä koulunportille lenkkivaatteissa. Joku heti kommentoi asuvalintaani. ;-) Täällä ei kukaan kulje lenkkivaatteissa muuten kuin silloin, kun lenkkeilee ihan tosissaan. Tosissaan tarkoittaa, että pyöräilee, juoksee tai on matkalla johonkin hikitreeneihin. Maassa maan tavalla. Täällä ei muutenkaan olla kovin käytännöllisen pukeutumisen ammattilaisia. Mieluummin keskitytään tyyliin, kuin esim. siihen, ettei paleltaisi, kuraantuisi tai jotakin muuta.

Vieraita on tulossa, joten nyt täytyy ryhtyä siivoamaan. Onneksi pesin jo eilen illalla kaikki ikkunat ulkopuolelta. Pesin ne vasta elokuussa viimeksi, joten ne eivät olleet sisältä yhtään likaiset. Ulkoa kyllä senkin edestä. Ette usko, mitkä pölykerrostumat täällä kuorruttaa ikkunoita, kun ensin on pari aurinkoista päivää ja sitten tulee sadetta ja pöly muuttuu miljooniksi läikiksi lasin pintaan. Max. kahdessa viikossa pesun jälkeen kaikki on jälleen likaisena.

Hauskaa lauantaita!

Aamun tunnelmia

Pari päivää sitten mies viipyi ja viipyi kauppareissullaan. Ehdin jo soittaa peräänkin, koska laitoin wokkia ja yritin ajoittaa valmistumisen sopivasti. Se on aika nihkeää syötävää jäähtyneenä, kun vihannekset ohittavat parhaan hetkensä. Tulihan hän sieltä lopulta, ja kertoi olleensa juuri kukkakaupassa, kun soitin. Olen kyllä niin kiitollinen hänestä. En niinkään kukkien vuoksi, vaan ihan muutenkin. Hän on ihan väsymätön rohkaisija, keksii aina ratkaisut jokaiseen hätään ja kuuntelee valituksia ihan loputtomasti 'voi kättä, voi jalkaa' -linjalta alkaen 'apua, tämähän on ihan toivotonta'-linjalle saakka, vaikka keskellä yötä. Me ollaan luonteeltamme jokseenkin samanlaiset monelta osin, mutta on meillä erojakin. Mies on nimittäin optimisti, minä enimmäkseen jonkin sortin pessimisti. Mies on uskaltaja, minä olen varmistelija. Mies on suurpiirteinen, minä olen pikkutarkka. Olen hurjan kiitollinen, että mies on sellainen kuin on. Ja tietysti kiitollinen myös kukista.

Ja sitten on raamattu. Luulenpa, että Ps. 40 kaltaiset psalmit muuttuvat taas entistä rakkaammiksi tämän lukuvuoden aikana. Sain eilen kuulla vaatimukset ensimmäisten opintopisteiden suorituksesta. Pahin kuulema aluksi, mutta loppu menee sitten omalla painollaan. Ei auta kuin alkaa pilkkoa sanaa 'mahdottomuus' pienemmiksi osasiksi, niin ehkä se voi muuttua mahdolliseksi jossakin aikataulussa.

Hiukan asian vierestä, mutta mietin aamulla sitä, että Psalmi 40 on kirjoitettu tapahtumien jälkeen lopputoteamuksena ohitetuista kokemuksista (jos alinta kuvaa klikkaa suuremmaksi, sen pystyy ehkä lukemaan). Kirjoittaja ei kerro, kuinka kauan hän joutui odottamaan, ei mitä oli tapahtunut tai myöskään miten tilanne käytännössä muuttui. Olennaista on se, että tavalla tai toisella Jumala vaikutti hänen elämässään niin, että jalkojen alle löytyi taas tukeva maa ja mielessä alkoi soida uusi sävel.

Niissä melodioissa rynnistän nyt työpuuhiin. On TAAS perjantai. Mihin viikot oikein katoavat?

PS. Kiitos onnitteluista edellisen postauksen kommenteissa!

Mysteerin loppu

Olen kertonut muutaman kerran mysteerisuunnitelmastani, joka ehti jo kokea kaikenlaista ennen toteutumistaan. Taustaa tässä ja tässä. En aikonut antaa periksi, mutta aluksi tuli takapakkia sen verran, että tarvitsin pitkän "toipumisajan" väliin ennen kuin otin viimeiset askeleet. (Mikäkö se takapakki oli? Palautehan se. Viidessä minuutissa meni muutaman kuukauden työ matalaksi. Eikä sitten auta edes itkeä tirauttaa, on vain aloitettava alusta uudestaan ja olla kiitollinen, että sai murskapalautteen jo muutaman kuukauden eikä vasta muutaman vuoden jälkeen...)

Lopulta sain kirjeen, jota odotin. Se oli tänään postilaatikossa allekirjoituksineen, vaikka olinkin jo saanut olennaisimman tiedon sähköposteitse. Pääsin jatkamaan opiskeluja! Tutkimussuunnitelmani meni kerralla läpi ja sain mieluisan ohjaajan. Läpipääsystä olen iloinen, vaikka suunnitelma tuleekin muuttumaan vielä monta kertaa. (Ruotsin kielen kertaus ei siis ollut ihan pelkkää huvittelua.)

Nyt on mysteeri lopussa ja jäljelle jää vain raaka työ. Älkää kysykö, milloin ajattelin valmistua. Siihen menee parhaimmillaankin kauan. Luulen, että valmistun vasta sitten, kun en itse jaksa koko asiasta enää edes puhua, eikä kukaan enää muista siitä kysyä. :-)

Sivupöytä

Lupasin eilen näyttää kuvan sivupöydästä. Se on nyt toistaiseksi alkuperäisessä värissään ja sopii hyvin vanhan kaapin viereen. Vanha kaappi uhkaa kuitenkin siirtyä muuton tullessa kellariin askartelu- ja ompelutarvikkeita varten, joten pöytään on tulossa uusi maalipinta. Mustaa maalia kaavailin, mutta nyt on ensin katsottava, mihin seinämaaleihin omistaja päätyy, ja mentävä sitten niiden mukaan. Eli juuri nyt on turha alkaa maalata pöytää uuteen uskoon, koska väri-idea saattaa vaatia vielä hiukan muuntelua. Uudessa asunnossa pöytä tulee sopimaan moneen paikkaan. Sen voisi laittaa olohuoneeseen seinän viereen, sohvan taakse, muuten vain poikittain tai makuuhuoneeseen pieneksi työpisteeksi tai toimistoon... Se on suunnilleen 110x40cm, joten kooltaankin aika monikäyttöinen.

Kirjotuista ruusuista tuli ruskean pellavakankaan kanssa pieni setti. Ne ovat lähdössä postiin äidille syntymäpäivälahjaksi. Onnea, äiti!

Auts, kassin ei pitänyt tulla kuvaan! Pöydällä on tarjottimelle kasattuna työhön liittyviä kirjoja, joten kassi on näköjään päätynyt loogisesti niiden lähistölle... Minulla ei ole tässä nykyisessä asunnossa muuta työtilaa kuin olohuoneessa oleva ruokailupöytä, joka on luonnollisesti usein normaalissa käytössään, joten jouduin keksimään jonkinlaisen helposti siirrettävän ratkaisun pöydällä lojuville kirjoille.

Mukavaa maanantaiaamua!

Pieniä ideoita sunnuntaiksi

Kävin eilen kangaskaupassa, koska muutama idea odotti toteutustaan. Tässä ideoista ensimmäinen: Kleenex-rasian huppu. Edellinen oli täällä. Nyt tarvittiin jotakin ystävän kodin mustavalkoiseen sisustukseen sopivaa. Pidin kovasti tästä pellavakankaasta. Olin katsellut sitä jo viime kerralla, mutta en ollut ihan varma mitä siitä tekisin. Olen huomannut kankaita ostaessa, että idea on parasta olla heti ostaessa tai muuten käy helposti niin, että kangaspino kaapissa vain kasvaa...

Tunnustettakoon, että 100%, löysästi kudottu pellava ei tuntunyt ommellessa kaikista kätevimmälle, kun täytyi saada muodot kohdalleen. Kangas oli sen verran joustavaa joka suuntaan, että saumoissa sai olla turhankin tarkkana. Ehkä silitettävä tukikangas olisi auttanut näin jälkikäteen ajateltuna. Parhaat ideat tulevat aina vasta toteutuksen jälkeen. ;-) Kangas on kuitenkin niin kauniisti laskeutuvaa, että siitä saattaisi saada upeat verhot.

Nenäliinarasia on viimeisimmän kirpputorilöytöni päällä. Se oli pieni sivupöytä, jota olin etsinyt jo pitkään. Lopulta se odotti minua kirpputorin kassatiskin vieressä viidellä eurolla ja oli juuri sen mallinen kuin olin toivonutkin. Kävelin suoraan ulko-ovelta pöydän luo, kokeilin onko liimaukset kunnolliset ja kurkistin pohjan. Se oli sellaisen pölyn peitossa, että oli vaikea kuvitella, minkälaisissa oloissa sitä on pidetty. Rätti käteen, paljon pesuainetta veteen ja siistiytyihän se. Kokonaisesta pöydästä kuva huomenissa yhteen toiseen juttuun liittyen.

Toivottavasti teillä on aurinkoinen sunnuntai! Täällä sää näyttää harmaalta.

P.S. Tässä on muuten hyväksi todettu linkki. Sis. australian englanilla tämän päivän sovelluksia raamatusta ja hyvää musiikkia.

BBQ

Illalla oli grillihampurilaisilta. Oli leppoisa tunnelma, hyvää ruokaa, hauskoja juttuja ja suuri nuotio lopuksi. Ihan siis perinteistä kaavaa noudatettiin, kuten vaikka silloin 16v. sitten, kuten jotkut teistä muistanette. :-) Hyvät traditiot kannattaa ehdottomasti säilyttää.

Ryhmäkuvia on muuten aika hankala ottaa. Otin muutaman ja ne menivät kaikki pilalle. Sellaisia pitäisi varmaankin ottaa varmuuden vuoksi aina yhtä monta otosta kuin kasvoja on kuvassa. ;-) Onneksi on digi-aika. En tiedä, miten filmikameralla ikinä onnistui yksikään kuva. Yleensä kuitenkin kehitettyjen joukossa oli vain muutama hutiotos. Nyt tuntuu, että aina saa vähintään puolet hävittää heti, kun kuvia lataa koneelle.

Päänsärystä vielä sen verran, että käyn töihin mennessä hakemassa apteekista korvatipat. Toinen korva on tulehtunut, lääkäri todisti illalla arveluni oikeaksi. Nyt on kiire...

Aurinkoista perjantaita!

Paikoilenne, valmiit, hep!

Huomenna alkaa luennot. Kaikki on sopivassa määrin valmista ja pinot kopioitavaa odottavat aamua. Viime syksynä olin iloinen yhdestä uudesta ja kolmesta vanhasta kurssista, nyt olen yhtä iloinen siitä, että saan pitää samat kurssit uudestaan. Kertaus on opintojen äiti, niinhän sitä on aina sanottu. Opettaminenkin on aina hauskempaa "kertauskierroksella." On enemmän hallinnan tunnetta. Sopinee minun luonteelleni paremmin... ;-)

Tänään vielä hiukan työhön liittyvää mukavaa iltaohjelmaa... Täytyy tosin katsoa tarkasti, mitä migreeni sallii syötäväksi. Se ei nimittäin mennytkään ohi, innostuin liian aikaisin.

Päivän uudet alut...

* uusi kirjontaruusu menossa, ideointi jatkuu...
* ruotsin epäsäännölliset verbit, pieni vihko pöydällä...
* vanha orkidea kasvattaa uutta kukkavartta...
* uudet opiskelijat saapuivat...
* ilmassa on syksyinen kuiva kirpeys...

Joskus on hyvä, ettei ole mitään ihmeellisempää kerrottavaa. Voi vain todeta, että on yksinkertaisesti hyvä päivä kaikenkaikkiaan. Kiittelen hyvin nukutusta yöstä ja siitä, että migreeni tuntuu nyt olevan loppusuoralla. Iloitsen auringosta, uusiin opiskelijoihin tutustumisesta ja hyvästä, tutusta työtiimistä. Ja tietysti siitä orkidean kukkavarresta. Epäsäännöllisistä verbeistä hiukan vähemmän, mutta kyllä sekin vielä iloksi muuttuu.

Minttutee

Teetauolla pieni terveysviesti kuvien oikeasta reunasta. Mintun oksasta saa kupillisen raikasta yrttiteetä. Kiehuvaa vettä vain oksan päälle ja 5-10 minuutin haudutus. Flunssaisena se on erityisen hyvää, mutta juo sitä muutenkin ihan vain ilokseen. Maku muistuttaa vihreää Jenkki-purkkaa. Hunajaa voisi lisätä sekaan, jos makeutta kaipaa.

Kuvien vasen reuna on pelkkää lavastusta. Join teeni kuvien ottamisen jälkeen, mutta laitoin tryffelit takaisin rasiaan. Monen päivän migreeni tuntuu vasta tänään hiukan helpottavan. Suklaa laukaisee päänsäryn uudestaan, joten se on parasta jättää muiden syötäväksi. Huoh. Teki kyllä mieli, sitä en voi kieltää. Mutta sittenhän tästä postauksesta olisi ollut terveys kaukana, nuo tryffelit kun sisältävät raakasuklaan antioksidanttien lisäksi jotakin vähemmän terveellistäkin. ;-)

Tauko on pidetty, kiitos seurastanne. Nyt palaan takaisin työajatuksiin...

Sateinen sunnuntai

Lupasin paistaa sunnuntaina lettuja. Se oli sellainen ns. harminpoistolupaus. Kaikki serkut olivat nimittäin syöneet eilen lettuja, ja koska tämä serkku ei päässyt kuljetusteknisistä syistä muiden mukaan, se harmitti ihan mahdottomasti. Itse letut olivat tietysti vain toissijainen asia, mutta lupaus kuitenkin lohdutti hiukan. Niinpä meillä syötiin tänään lättyjä. Resepti löytyy täältä.

Minä söin omani tomusokerin, jogurtin ja vaahterasiirapin kanssa. Muut keksivät jotakin muuta, mutta sehän letuissa on juuri hyvä asia, että niitä voi syödä monella tapaa ja jokainen on tyytyväinen.

Aloin sytytellä kynttilöitä. On sen verran syksyistä, että turha tässä on enempää odotella. Tulevalla viikolla alkavat jo luennotkin. Se, jos mikä, on 100% varma syksyn merkki.

Leppoisaa syksyistä sunnuntai-iltaa!

Ei sittenkään

Kauan ennen kuin me menimme naimisiin, löysin kirpputorilta kultaisen soikean kehyksen. Kun hääkuvat otettiin, pyysin valokuvaajaa leikkaamaan yhden kuvista siihen sopivaksi. Niin se kultakehys kuvineen on kulkenut meidän mukana maasta ja kodista toiseen. Aina se on löytänyt paikkansa ja aina sitä on yhtä mukava katsoa.

Tänään tulin palaverista ja kotimatkalla poikkesin nopeasti kirpputorille. Se on sen verran kehno kirppis tätä nykyä, että sen selvittää viidessä minuutissa. Tällä viikolla kuitenkin lykästi poikkeuksellisesti jo toisen kerran. Ensimmäistä ostosta en voi tosin vielä valokuvata, koska sen ympärillä on kokonainen Playmobil-kylä, mutta tämä toinen onnistui helpommin.

Löysin taulujen seasta pienen, soikean, kultakehyksisen peilin. Autolle kävellessäni ajattelin tyytyväisenä, että sehän sopisi muodoltaan hääkuvan viereen. Ajellessani kotiin mietin asiaa uudestaan ja totesin, että ehkä ei sittenkään. En muista, olenko kertonut, että meillä käydessään opiskelijat melkein järjestään pysähtyvät katsomaan hääkuvaa. He sanovat yleensä iloisen ihastuneella äänellä: "Oh, tää on teidän hääkuva!" Sitten tulee muutaman sekunnin hiljaisuus ja puhuja kääntyy katsomaan meitä, vertaa meitä kuvaan ja jatkaa hiukan kummastuneella äänellä: "Te olette nyt vähän erinäköisiä."

Soikean peilin paikka ei siis tule olemaan hääkuvan vieressä. En minä halua joka kerran kuvaa katsoessani muistutusta siitä, että olen nyt hiukan eri näköinen ja muutun erilaisemmaksi joka vuosi. Jos peiliin ei katsota, me olemme vieläkin ihan samoja kuin siinä kuvassa. Ei meistä itsestämme tunnu, että me olisimme sen kummemmin muuttuneet.

Rentoa viikonlopun alkua!

Sateenkaaren väreissä

Tänään on niin kylmänkostea syksyinen päivä, että on otettava hetki ja muisteltava hiukan kesää... Silloin kukkivat kukat, paistoi aurinko, ja oli joskus jopa hikikin. Tänään on paleltanut, vaikka on paljon vaatetta päällä, huivi kaulassa ja syystakki päällä. Musta takki ei tuntunut yhtään liian syksyiseltä. Monella näkyi olevan jo talvisaappaat jalassa. Itse ajattelin aamulla, että en vielä aloita saapasvuotta, mutta kyllä ehti kaduttaa useamman kerran päivän aikana kylmästä hytistessä. Muutama kuva siis ruusupuistosta menneen kesän kunniaksi.

Auringon luvataan palaavan takaisin lauantaina. Silloin pitäisi nousta lämpötilankin reilusti yli 25 asteeseen. Siihen saakka kuljen sitkeästi balleriinoissa ilman sukkia. Sen lämpöaallon jälkeen aion antaa talvisaappaille periksi. Mikä järki on palella vain sen takia, että on vasta syyskuun alku?

Lopputulos ja valitus

Kirjottu ruusu löysi paikkansa koululaisen uuden trikoopaidan helmasta. Sellainen se lopputulos. Saa nähdä, mitä tapahtuu ensimmäisessä pesussa...

Valitusta sen verran, että H&M ei myy kauniita, yli 128cm, lastenvaatteita. Hintahaitarin vuoksi sitä kauppaa ei mielellään jätä lastenvaateostoskierroksella välistä, mutta koululaisten kokoluokasta sieltä ei tunnu löytyvän mitään kaunista. Värit ja mallit ovat sellaisia, että näyttää siltä, "kuin olisi vihainen koko ajan" (koululaisen sanoja lainatakseni). Paljon mustaa ja muita kovia värejä, jotenkin rokahtavia malleja muutenkin. Ero on ihan mahdottoman suuri, jos kulkee ensin 2-7v. osaston halki ja sitten päätyy 8-14v. osastolle. Pienemmille on nättejä värejä, pirteitä kuoseja ja sitten yhtäkkiä onkin tarjolla vain aikuistenkin vaatetta synkempää ilman minkäänlaista siirtymävaihetta. Kuvissa oleva paita oli ainoa, mikä ei näyttänyt ihan järkyttävältä, vaikka väri olikin liian räikeä. Siksi tuo ruusu. Pehmittää toivottavasti kokonaisuutta hiukan. Toivon, että pesussa reunat vielä hiukan rispaantuvat.

Saatatte arvata, että kouluvaateostoksiltahan tämä valitus on peräisin... On kai sitten vain alettava etsiä muita vaatekauppoja kierrettäväksi. Eikä toive edes ole sen vaativampi, kuin että löytäisi tavallisia (kauniita) lastenvaatteita. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa suunnitella vaatteita, jos ajattelisi, minkälaisia ala-asteelaiset lapset yleensä ovat. Vauhtia riittää, kuten myös iloa, leikkiä ja vitsejä... Vitseistä puheenollen, kuulinpa äskettäin seuraavaa: Arvatkaa, mikä on todellista uteliaisuutta? Se, että katsoo lasioven takaa avaimenreiästä. Että hiukan mustanpuhuvaa hauskempia voisivat vaatteetkin olla.

Ruusu

Tänä syksynä värivalinnat tuntuvat jotenkin hankalilta. Turkoosi-pinkki on nyt poissuljettu, mutta jäljelle jää vielä aika monta innostavaa väriä ja yhdistelmää. Näin muutama viikko sitten jossakin blogissa kuvia Greengaten syysmalliston Luumu-linjasta. Koko kuvaston näkee täältä. Luumu, pellava, ripaus valkoista, vaaleanpunaista/pinkkiä ja vihreää oli aika yllättävä kokonaisuus.

Tilda-kirjasta (niissä näkyy lähes kaikissa olevan samanlainen) löytyi ruusukuvio kirjottavaksi ja lankojen loppujakin sattui olemaan juuri sopivissa sävyissä, joten eilen illalla ajattelin katsoa, mitä niistä väreistä voisi käytännössä syntyä. Nyt on muutama idea mielessä Greengaten väriteemaa lainaten.

Kirjoessa tuli mieleen, että minä aina ihailen sellaisia naisia, joilla on aina joku käsityö meneillään, johon voi tarttua heti leppoisan hetken koittaessa. Jos vielä olisi sellainen tunnelmaa lisäävä kaunis kori, jossa kaikki projektit aina odottaisivat vain sitä, että istahtaisin jatkamaan. Eilen illalla ajattelin ensimmäisen puolen tunnin aikana, että voisin minäkin muuttua sellaiseksi. Sitten huomasin vauhdin kiristyvän, hartioiden jännittyvän ja aloin odottaa ruusun valmistumista ihan kärsimättömästi.

Totesin, että taitaa olla pitkä matka leppoisien käsitöiden tekijäksi. Minulla on vain seuraavat vaihtoehdot:
a) Keksin idean, innostun, mutta koska ei ole tarvikkeita heti käsillä, se jää odottamaan (joskus viikoksi, usein muutamaksi kuukaudeksi, joskus se jää taas kokonaan toteuttamatta, mutta se oli silti mukavaa ajateltavaa. Jos idea siirtyy toteutukseen, silloin on yleensä kyseessä vaihtoehto c, koska olen ehtinyt miettiä toteutustavat siihen pisteeseen, että onnistuminen on todennäköisempää kuin vaihtoehdossa b.)
b) Keksin idean, innostun ja aloitan ja teen sitä vauhdilla siihen asti, kunnes huomaan, ettei siitä tulekaan mitään kunnollista. Kokeilu oli silti kokeilun arvoinen, ei minua ikinä kaduta käsitöiden suhteen, että yritin jotakin.
c) Keksin idean, innostun ja teen sen valmiiksi nopeasti (tunnissa, päivässä tai maks. viikossa).

Ei kuulosta kovin leppoisalta. Ehkä se riittää tavoitteeksi, että saa aina joskus jotakin itseä ilahduttavaa valmiiksi. Teki sen sitten leppoisasti tai vähemmän leppoisasti, käsillä tekemisen idea on käsillä tekeminen. Ei siitä nauttiakseen sen syvempää elämäntavan/luonteen muutosta tarvitse pystyä tekemään. ;-)