torstai 30. joulukuuta 2010

American pancakes

Paistoin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni amerikkalaisia lättyjä. Hyvin onnistuivat, kiitos Jamie Oliverin. Amerikan mitoituksella ohje löytyy linkistä, mutta laitan tähän kotimaisemmat mitat ja muutaman oman huomion.

2,4+ dl itsestään kohoavaa vehnäjauhoa (kohotusaine valmiina jauhoissa mukana)
2,4 dl maitoa
1 muna
ripaus suolaa (laitoin 1/3 tl)
päärynä
voita/margariinia paistamiseen

Vatkaa jauhot, maito, muna ja suola sileäksi. Minulle tuli liian ohuen oloista taikinaa, joten lisäilin jonkin verran jauhoja vielä, ehkä yhteensä siitä tuli n. 3 dl, mutta en mene siitä takuuseen, koska en mitannut lisäilyjä kunnolla. Kuori päärynä, irroita kota ja raasta palaset suoraan taikinaan. Itse käytin aika pientä raastinta, joten päärynä meni taikinaan melkein soseena. Pienet palat eivät tosin haittaa, joten ensi kerran raastan karkeammalla.

Kuumenna paistinpannulla rasvaa ja paista n. 10 cm halkaisijaltaan olevia paksuhkoja lättyjä. Laitoin 3 rkl taikinaa per lätty. Paista muutama minuutti keskilämmöllä ja käännä ja paista toinenkin puoli, kun lätty on pohjasta ruskistunut ja hiukan kohonnut. Parhaimmillaan lätyt olivat, jos sai omansa suoraan pannulta ilman, että ne ehtivät jäähtyä. Porukka kannattaa siis kutsua pöytään jo kun ensimmäiset lätyt ovat paistuneet. Päälle laitoimme Jamie Oliverin ohjeen mukaan luonnonjogurttia. Juoksevan hunajan sijaan käytimme vaahterasiirappia.

Päärynäraasteen voi kuulema korvata esim. marjoilla, tai banaanilla. Muutoskyky on siis reseptissä bonuksena. Mitäs siellä Ameriikoissa ei keksittäisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti