sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Kivat kaverit tuli käymään


Sanelua: Moi, kaikki! Tässä ovat suomalaiset vieraamme. Oli kiva, että H leikki minun kanssa. Ne toi hiiiirveesti tuliaisia. Se oli kiva. S ja H pelas mun kans vii:tä. M vitsaili mulle aina hammasharjasta ja kammasta.

Sanelijan keksimä otsikko on osuva. Lauantai-ilta kului rattoisasti. Syötiin, juteltiin, naurettiin, rukoiltiin ja pikapalaveerattiinkin. Vanhat tuttavuudet olivat yhtä ihania kuin viimeksikin. Tai oikeastaan joka kerta paranee. Mikä on sinänsä erikoista ;-), koska heidän kanssaan tuntui jo ensimmäisellä kerralla ihmeellisen tutulta. Uudet tuttavuudet nousivat muutamassa hetkessä myös huippusarjaan. Ja taas kerran, parasta on se, että jäi tunne, että kaikkia nähdään vielä uudelleenkin.

Ja niistä tuliaisista. En ole sellaista karkki/purkka/suklaamäärää nähnyt edes kotimaanlomalla. Nukkumaan mennessä löytyi vielä yksi piilotettu karkkipussi, ja aamulla kun vaihdoin kirkkoon lähtiessä tavaroita laukusta toiseen, löysin vielä yhden pussin. (Kotimaisista karkkikulhoista bloggaan erikseen, kun saan ne valokuvattua kunnollisessa valaistuksessa.)

Kiitos kovasti, kivat kaverit, sekä työpanoksestanne, avuliaasta asenteestanne, mukavasta yhdessäolosta ja tuliaisista! Olette aina tervetulleita uudelleen.

3 kommenttia:

  1. Huippusarjaa ovat myös isäntä ja emännät :) Kiitos kun piditte meitä vieraina, vieläkin on hyvä mieli kaikesta. Toivottavasti nähdään pian uudestaan. Noi kuvat on muuten tosi hauskoja :D

    VastaaPoista
  2. Heh, Saschahan puhu sillon siitä teidän kahvinkeittimen homeisesta suodatinpussista.. No, eilen löydettiin meidän kahvinkeittimestä ihan läpi homeinen, oranssi suodatinpussi :D Aina ei voi onnistua.

    VastaaPoista
  3. Niin, se tentti muuten minkä puolesta rukoiltiin! Sain siitä nelosen (asteikolla 1-5)! :)

    VastaaPoista