Ranskassa asuvan Avec Sofié blogissa oli hauska kirjoitus siitä, miten asuinpaikka on muuttanut häntä. Harvemmin teen tällaisia suoria teemavarkauksia mistään suunnasta, mutta tuo otsikko jäi mietityttämään. Olemme nyt olleet Belgiassa tälläkin kertaa jo kaksitoista vuotta. Silloin kun tultiin tänne takaisin, monet asiat olivat jo sinänsä tutuntuntuisia muutenkin, vaikka tietysti pysyvästi muuttaessa huomaa nopeasti joutuvansa erilaiseen sopeutumisprosessiin kuin väliaikaisesti maahan tulevana. Nykyään varsinkin flaaminkielisten kulttuuri tuntuu niin tutulta, että monesti huomaan, että heidän logiikkansa on minusta paljon selvempää kuin muissa tuntemissani kulttuureissa. En tiedä, milloin se tapahtui, mutta siltä on tuntunut jo monien vuosien ajan. Tässä täytyy kyllä varmaan mainita se, että lähdin Suomesta jo lukion jälkeen, joten varsinaisesti aikuiselämää en ole siellä elänyt. Ehkä kaikki mielikuvani eivät siis ihan vastaa todellisuutta. (Saa kommentoida, heh!)
Miten olen muuttunut?
Ensimmäinen juttu, mikä tulee mieleen on neuvottelutaitojen lisääntyminen. Itse olen kokenut, että suomalaisessa kulttuurissa voi mennä suoraan vaikeampaankin asiaan, pyytää sitä mitä tarvitsee ja yleensä asia kuin asia hoituu, eikä hankaliakaan asioita oteta kovin helposti henkilökohtaisesti. Täällä ollaan kuitenkin hiukan herkempiä. Ensin pitää muistaa hiukan puhua jotakin muutakin, antaa positiivista palautetta ja olla muutenkin mukava, ennen kuin kannattaa edes mennä siihen hankalampaan asiaan. Suoraan negatiiviseen asiaan menemällä saa yleensä aikaan vain vastahankaisen reaktion. Siitä tilanteesta voi olla vaikea neuvotella hyvää ratkaisua. Siinä tulee sitten helposti mieleen, että kohtelu ei ole reilua tai ihmiset eivät ole yhteistyöhaluisia. Se ei kuitenkaan ole minun kokemukseni mukaan totta. Luulen, että suorasukainen lähestymistapa vaan kuulostaa täkäläisittäin niin ärsyttävältä ja vaativalta, että se nostattaa karvat pystyyn. Suorasukaisuus kuitenkin istunee aika syvässä, koska joudun edelleenkin miettimään joissakin tiukemmissa tilanteissa etukäteen, millä kommenteilla saan jutun mahdollisimman optimaalisesti alkuun. Mutta sen kun muistaa, niin hyvin menee ja palvelu pelaa.
Hygienia on täälläkin sellainen asia, missä on joutunut hiukan kovettumaan. En ole ihan kamalan pöpökammoinen, mutta monesti on siltikin parempi, että ei ajattele sellaisia asioita liian syvällisesti. Hulluksi tulee, jos alkaa puhdistaa tai desinfioida kaikkea mahdollista. Tosiasia on se, että täällä siisteystaso on minusta ihan normaali, mutta sen tarkemmasta hygieniasta ei kannata välittää. Esimerkiksi käy se, että tytön ollessa ala-asteella, lapsia kiellettiin tarhassa pesemästä vessan jälkeen käsiä, koska siihen kului liikaa aikaa. Siitä muutaman vuoden jälkeen tuli sikainfluenssa, joka sitten kuitenkin sai ainakin sen verran hälyä aikaan, että muutaman viikon ajan ennen päiväruokaeväitä lapsille tröötättiin desinfiointiainetta käsiin. Se ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, eikä lopulta aiheuttanut minkäänlaista muutosta edes niihin käsienpesurutiineihin. Kotona käsien pesu on ihan normirutiini meidän perheessä, mutta turha on alkaa miettiä, mitä pöpöjä muiden käsissä on tai alkaa puhdistaa esim. ovenkahvoja sen enempää kuin mitä normaalisiivouksella tekisi muutenkin.
Keittiöhygienia ravintoloissa on mielestäni EU-säädösten kiristymisen myötä hiukan
parantunut, mutta parempi silti jos ei turhaa kurki keittiöön. Kaikkia
säädöksiä ei todellakaan noudateta samalla pieteetillä kuin Suomessa
tehtäisiin. Muutama vuosi sitten seurasin hampparipaikassa, kun
vessarouva pyyhki taukotyönään tarjottimia puhtaaksi sillä aikaa, kun vessassa oli
asiakkaita. Rätti oli varmasti toinen kuin vessojen pyyhkimiseen, mutta en usko ollenkaan, että hän olisi jatkuvasti
desinfioinut käsiään eri töiden välissä. Ajatus hiukan yökötti, mutta ei
ilmeisesti tarpeeksi, kun siinäkin paikassa on tullut muutaman kerran
käytyä sen tapahtuman jälkeen. Hygienian kanssa olen siis muuttunut todella paljon
rennommaksi.
Sama on muuten poskisuudelmien kanssa. Flunssaisenakin pussataan tervehdykset ihan normaalisti. Jos alkaa vastustella tautien vuoksi, niin saa 6kk vuodesta olla tervehtimättä ollenkaan. Sehän olisi kauhean epäkohteliasta, joten parasta vaan unohtaa koko hygienia ja vain toivoa säästyvänsä pahimmilta taudeilta. Siitä tuli toinenkin muutos mieleen. Yleensäkin nimittäin tuo tervehtiminen on täällä vähän monimutkaisempaa. Joissakin tilanteissa riittää moikkaus tai kättely, useimmiten kuitenkin tarvitaan yksi tai kolme pusua riippuen osittain tuttuudesta ja syystä miksi tavataan. Alunperin koin sen hiukan epämiellyttäväksi, että puolituntematontakin ihmistä täytyy mennä niin lähelle kasvoja. Näköjään sitä kaikkeen kuitenkin tottuu, koska en edes muista milloin viimeksi olisin edes arastellut tervehtiä sen vuoksi. "Henkilökohtainen tilani" on muutenkin kutistunut olemattomiin, joten menen nykyään huomaamattani seisomaan tai istumaan lähemmäs ihmisiä, kuin mitä Suomessa on tapana. Huomaan tämän yleensä vasta sitten, jos toinen osapuoli alkaa vaikuttaa vaivautuneelta.
Siinä muutama juttu, miten olen mielestäni muuttunut Belgiassa asuessani. Kyllä asuinpaikka ihmiseen vaikuttaa. Tietysti jos sitkeästi pitää kiinni omista tavoistaan ja uskomuksistaan, niin varmaan sitä pystyisi pysymään omanlaisenaankin, mutta sopeutuminen kyllä rentouttaa elämää huomattavasti, kun ei tarvitse ihmetellä tai ärsyyntyä joka asiasta. Ensimmäisinä vuosina tuli vertailtua enemmän ja tuntui, että Suomessa tai Saksassa, mistä silloin tänne tultiin, on jotkut asiat vaan niin paljon paremmin. Jossakin kohtaa kuitenkin paikallinen logiikka alkoi tuntua loogiselta. Sen jälkeen aloin pikkuhiljaa huomata, että täälläkin ollaan oikeassa monissa asioissa ja itse asiassa olen monesta asiasta aikalailla samaa mieltäkin. Se käsien pesun skippaaminen vessan jälkeen on edelleen satunnainen kysymysmerkki, mutta se on kuitenkin ihan pikkujuttu, jos ajattelee elämän kokonaisuutta. Eihän täällä edes lapset sairasta vatsatauteja sen useammin kuin muuallakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti