Tällä viikolla meinasi itsenäisyyspäivä mennä ihan ohi, kun mietin vaan, että pitää saada Sinterklaas-paketit ajoissa valmiiksi! Näin ulkomailla asuessa ei muutenkaan tule aina kaikkia juhlapäiviä juhlistettua, mutta kiitollinen tietysti olen hyvästä kotimaasta. Samalla kuitenkin uutisia lukiessa aina huomaan, että se Suomi, missä itse kasvoin on muuttunut monella tapaa.
Ajattelen Suomea täysin tasa-arvoisena hyvinvointiyhteiskuntana. Jokaisella on samat mahdollisuudet kaikkeen, jokaisesta pidetään huolta eikä ketään jätetä yksin. Vaikka Suomessa on edelleen monet asiat paljon paremmin kuin monessa muussa paikassa, nuo ideaalit eivät ehkä kuitenkaan enää nykyään toteudu kaikilta osin, jos uutisiin on yhtään uskomista.
Mietin välillä myös luontoa, vaikka en mikään Lapissa samoilija olekaan ja valitsen metsän sijaan puiston, jos kävelyreittiä kysytään. Silti luonnon puhtaus, ilman raikkaus ja hyvänmakuinen kraanavesi ovat aarteita, mitkä tiheämmin asutuilta alueilta puuttuu. Edelleenkin kun käyn vanhempieni luona, aloitan lomani juomalla monta lasillista hanavettä ihan ensimmäiseksi.
Eniten kuitenkin ajattelen perhettäni. He ovat minulle sitä varsinaista kotimaata. Muistoja, kokemuksia ja yhdessäoloa. Verrattuna aikaan kaksikymmentä vuotta sitten, nykyään yhteydenpito ja matkustaminen on paljon helpompaa ja halvempaa. Silti välimatka on välimatka ja joskus toivoisin, että voisi piipahtaa kahvilla.
Joskus mietin omaa suomalaisuuttanikin. Onko se jotakin muuta kuin iittalaa hyllyssä, marimekkoa teekupissa tai kieltä, mitä kukaan harvoin sivusta kuuntelemalla tunnistaa? Ehkä se on eniten kuitenkin tunnelmia ja muistoja. Sellaisia asioita, kuin vaikka aamuhämärässä hiihti kouluun pellon yli pakkasessa, tai laski kavereiden kanssa pimeässä liukumäkeä kukkulalla. Tai kuinka sormia pisteli, kun ulkoilun jälkeen yritti lämmitellä kylmiä käsiä lämpimän veden alla. Tai kun talvisena aamuna keksi ajaa kouluun potkukelkalla, mutta talonmiehet olivat ollet nopeampia ja potkurin liuku tökkäsi hiekkaan... ja kun mukavatakin opettajat olivat yhtäkkiä ihan kireitä sellaisina päivinä kun lapsia ei voinut laittaa välitunneilla pihalle. Ja päivän piristyksenä oli koulun ruokalan lihapullat, joita ehti hakea lisää, jos vaan söi edelliset tarpeeksi nopeasti. Ei suomalaisuutta pysty purkittamaan. Eikä sitä oikein pysty edes antamaan eteenpäin. Kielen tietysti pystyy, mutta ne tunnelmat ja muistot syntyvät siellä, missä elämää eletään.
----
I almost missed the Finnish Independence Day this year totally, because I was so focused on getting ready for Sinterklaas. Those are not easily combined celebrations as the Independence Day has rather solemn reputation, while Sinterklaas is purely a funny pre-Christmas occasion.
It made me think of what Finland and being Finnish means to me. When I follow news I frequently notice that Finland in my memories is not exactly the same as what the country is today. There have been many good changes, but also some that might not be so good for everyone. When I think about Finland, I'm often thinking about the nature and the cleanliness of it. I'm also thinking about my family and how I miss them at times. When I think about what being Finnish means to me, I notice quickly that besides the language it's mostly about memories. Little things like skiing to school in a cold winter morning, or tingling of the skin while warming up my cold hands in warm water after coming inside after having been hours in the freezing cold. Being Finnish can't be bottled up and passed on. The memories are made where the life is being lived. That makes me feel fortunate though, that our daughter has always been happy to speak Finnish. Though the language is only a fraction of what Finland and being Finnish is, it makes me happy to think that it is something I have been able to pass on to her.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti