Synttärit kaupungilla

Koulukaverisynttäreiden järjestäminen on täällä sellainen jokavuotinen pulma. Tarhassa ja ala-asteella juhlat olivat pääasiassa kotona ja ohjelmaksi riitti, kun keksi jotakin erikoisempaa tekemistä. Joskus ohjelmassa oli askartelua, joskus leipomista, joskus vitsikkäiden muotimallivalokuvien ottamista ja niin edelleen. Jossakin kohtaa melkein kaikki ne, joilla ei ollut kotona jotakin erityistä, kuten vaikka isoa maatilaa eläimineen tai uimahallasta puutarhassa, alkoivat keksiä kodin ulkopuolista ohjelmaa syntymäpäiville. Helpoin vaihe oli uimahallikausi, kun vähän joka toinen synttärisankari ilmoitti kutsuvansa kaverit uimaan. Seuraavaksi tuli elokuvabuumi, jolloin kotona pidettiin filmi-ilta tai vaihtoehtoisesti kaverit kutsuttiin elokuviin, mutta sen jälkeen onkin ollut miettimistä. Ongelmana on ollut, että jos useammat kaverisynttärit ovat peräkkäin ja sama idea toistuu liian usein, niin siitä menee helposti hohto ja täytyy keksiä jotakin muuta. Budjetti tietysti rajoittaa, mutta tähän mennessä tuntuu, että kaikilla kavereiden vanhemmilla on suurin piirtein samanlainen ajatus siitä, minkä verran juhlat voivat maksaa ja kaveriporukka on vakiintunut kohtuullisen pieneksi.

Tänä vuonna tyttö keksi varmasti maailman helpoimmin toteutettavan juhlaidean. Metrolla Brysselin keskustaan Starbucksiin juomaan frappucinot. Hommaan kului kolmisen tuntia eräänä aurinkoisena iltapäivänä. Se sisälsi kävelyä, valokuvien ottamista ja torilla istumista jäinen juoma kädessä. Miehen ja minun osuudekseni jäi vilauttaa metrokorttia, maleksia tyttöjen perässä niin kuin meitä ei olisi olemassakaan, ja ostaa ne jäiset frappucinot ja taas väistyä muutaman kymmenen metrin päähän juomaan omiamme.

Täällähän yläkouluikäisillä nuorilla on todella vähän mahdollisuuksia tehdä mitään täysin ilman valvontaa. Tuon ikäisiä tyttöjä ei missään tapauksessa voisi päästää keskenään Brysselin keskustaan. Kaupungin alueella koulua käyvät joutuvat tietysti kulkemaan metrolla jne. mutta silloinkin tuon ikäiset ovat itsekseen liikkeellä ainoastaan koulujen alkamisaikaan aamulla ja loppumisaikaan iltapäivällä. Niinä hetkinä on turvallisempaa, kun on paljon muitakin samanikäisiä liikenteessä. Vapauden kaipuu on kuitenkin tuossa iässä kaikilla täälläkin, joten siitä syystä pysyimme sen verran taka-alalla, että tytöillä kuitenkin oli ainakin sellainen tunne, että olivat olevinaan keskenään reissussa. Valokuvat kertovat totuuden siitä, että tiiviisti mukana kuljettiin alusta loppuun saakka. :)    

Lisää tällaisia juhlia, kiitos! Oli mukava, aurinkoinen iltapäivä meillä aikuisillakin ja huvittuneena muistelimme vuosia, jolloin synttärijuhlien pito oli yhtä hampaiden kiristelyä alusta loppuun... Juhlat ovat kyllä joka vuosi lasten mielestä onnistuneet ja joskus kauan sitten joku alkoi jopa itkeä, kun lopulta joutui lähtemään kotiin. Joinakin vuosina meillä aikuisilla sen sijaan on ollut sellainen olo, että ei enää ikinä! Tiedätte varmaan sen tunteen, kun kaksikymmentä kuusivuotiasta haluaa jokainen tehdä eri asiaa, yksi syö yksinään muiden huomaamatta suuren herkkukipon tyhjäksi, muutamaa ei saa mukaan mihinkään aktiviteettiin, joillekin tulee ilmiriita ja muutama metelöi muuten vaan ihan huvikseen... Vieläkin tulee kylmänväreitä, heh! Vuosia on kulunut ja nämä juhlat olivat ihan eri luokkaa. Kaikilla oli hauskaa ja yksi totesikin kaupungilla kulkiessa, että tuntuu ihan kuin oltaisiin jossakin ulkomailla. Se oli hauskasti sanottu. Kun kukaan ei asu kaupungissa,  niin keskustassa käynti ja tunnelma siellä tuntuu isommalta reissulta kuin mitä se oikeasti on.