Mies on minua huomattavasti värikkäämpi. Itse valitsen usein kohtuullisen neutraalia tai ainakin aika mietoa, mitä väreihin tulee missä tahansa asiayhteydessä. Mies taas valitsee aina sillä perusteella, että mitä enemmän väriä sen parempi ja kontrastia mieluummin kuin samaa sävyä. Voitte arvata, että asiasta on keskustelu kahdenkymmenen vuoden ajan muutaman kerran puoleen ja toiseen. Lopputulos on, että kumpikin tykkää edelleen väreistä omalla tavallaan. Ajattelutapojen ero on niin suuri, että kumpikaan ei pysty tässä asiassa muuttumaan. Mitä kukkiin tulee, niin ajatus ratkaisee ja tuoreille kukille löytyy aina hyvä paikka. ;-)
Väri vain on sellainen juttu, mitä ei vain voi nähdä toisen silmin. Onneksi monet muut asiat voi, koska muutenhan yhteiselämä käy aika raskaaksi, ellei kumpikaan pysty asettumaan toisen kenkiin. Ehkä se onkin avioliitossa yksi mukavimmista jutuista, että tietää, että toinen ymmärtää jopa silloinkin, kun hän on itse asiasta täysin eri mieltä. Yksimielisyyttä korostetaan mielestäni joskus ehkä vähän liikaa. On tietysti asioita, missä sekin on ollenaista samaan suuntaan kulkemisen vuoksi, mutta noin niin kuin pienempien linjanvetojen kanssa on olennaisempaa se, että pystyy puolin ja toisin ymmärtämään, miksi puoliso on mitä-mieltä-milloinkin, vaikka molemmat ajattelisivatkin eri tavalla ja päätyisivät molemmat pitämään oman kantansa. Minusta siinä on enemmän reilua kunnioitusta, kuin siinä, että täytyisi aina päätyä samaan lopputulokseen.
----
My husband is so much more colorful than me. I choose mostly things in rather neutral or usually somewhat matching colors. He chooses with the following two principles: as much color as possible and if possible as different colors as possible. You can imagine that we have discussed this color matter couple of times during our almost twenty years together. The end result is that both continue to like and choose colors in his/her particular way. We are so far apart in our ways of seeing colors that neither of us can do anything to change it. Don't understand me wrong, when it comes to flowers the thought is what counts and my husband knows that I can always find a place to display them. ;-)
Our life experience tells that colors just can't be seen through anybody else's eyes. Fortunately though most other things can be. It would be quite weary to live together if neither one could put oneself in the other one's shoes. Actually one of the things I love about being married most, is that we can understand each other even when we disagree about something. It is often emphasized that a couple should always get into some sort of agreement about almost everything. In bigger things that's obviously necessary, but in smaller matters I think agreement is far overrated! More important than agreeing on everything is to try to understand why the spouse thinks like he/she thinks and learn to respect that. Of course it's nice to agree once in awhile, too (ha!), but I think it's more valuable, to know that one is understood even when disagreed with. That's a fair dosis of respecting differences.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti