keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Decoration trends?


Seuraan kyllä mielelläni sisustustrendejä, mutta harvemmin toteutan niitä kotona ainakaan kovin tarkasti. Useimmiten huomaan uusia, hauskoja juttuja toisten blogeista, pinterestistä tai ihan vanhanaikaisesti sisustuslehtien sivuilta. Nykyään kuitenkin tuntuu, että kaikki ideat leviävät niin nopeasti, että viikon tai kahden kuluttua vähän joka toisella on sama tavara. Siinä kohtaa minulla tuleekin sitten aina täysi stoppi vastaan. Sinänsä kaunis tuote, mutta se ei kiinnosta ollenkaan, koska se näyttää täysin tusinatavaralta. Voisin helposti listata useamman tällaisen trenditavaran, jotka ovat mielessäni kärsineet täyden inflaation juuri sen vuoksi, että ne näyttävät minun silmääni täysin mielikuvituksettomalta yleisyytensä vuoksi. Siinä sitten tulee vielä lisänä se, että trenditavaroiden stailaukset ovat kaikki lähes identtisiä valoituksia ja filttereitä myöten.

Kuitenkin yksi trendijuttu, jonka olen viime kuukausilta poiminut, on tarttunut aavistuksen verran mukaan. Käsintehdyt saviruukut nimittäin. Niissä minua viehättää rosoisuus, luonnollisuus ja tietty arvaamattomuus, koska kahta täysin samanlaista tuskin koskaan tulee vastaan. Eli vaikka idea on sinänsä täysin sama, niin lopputuloksessa on silti enemmän kuin tusinakopiossa. Blogien, pinterestin ja sisustuslehtien arvo minulle onkin lähinnä juuri ideoiden keräämisessä. Toteutuksessa itsessään ei lopulta tarvitse ollakaan juuri mitään samaa, mutta ideat tarvitsevat kuitenkin aina jonkin aloituspisteen. 

Orkidean saviruukku oli paikallisella kirpparilla 30c. Löysin sen samalla kun löysin mustat purkitkin, jotka ovat tässä postauksessa.

---- 

I love following decoration trends, but I don't really practice them much at home. There are plenty of cute ideas in blogs, pinterest and in decoration magazines. What annoys me though is that most ideas spread nowadays so fast that in a week or two it seems that "everybody" has the same trendy item in their home. That's the point where I loose my interest completely. I could list several of such items that have suffered an inflation in my mind simply because they seem to be everywhere. Rather than inspiring imagination it seems to me that they just call for copying. What adds to it is that usually such trendy items are styled and photographed/photoshopped quite identically.

One trend thing I have paid attention in the last couple of months, however, seems a kind of thing even I am happy to embrace. Namely, handmade pottery. Handmade items are naturally unique. That makes them somewhat suprising, because you can hardly find two identical pieces. Therefore, though the trendy idea itself may be identical, it's not one of those things one can replicate identically. That brings me to the reason why I read blogs, devour decoration magazines and keep pinning. There are so many ideas! The emphasis is on the word idea, the end result does not even need to have much to do with the original starting point. The main thing is to find inspiration to get creative!

The handmade pot is from a local second hand store. I found it with 30c when I bought the black pots that I showed you in this post.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti