Tuli mieleen näitä kukkakuvia ladatessa, että on tuo mies vaan aika hauska. Se on luonteeltaan sellainen, että osoittaa rakkautta usein auttelemalla käytännön asioissa. Mutta on se alusta asti epäsäännöllisen säännöllisesti silti myös yllättänyt minut kukilla, herkuilla ja milloin milläkin. Jossakin vanhojen kirjeiden seassa taitaa olla muutama suklaapatukan käärekin, joissa on joku viesti kirjoittettuna. Sellaisia löytyi aikoinaan aina postilaatikostani. ;) Lauantaina ruokakaupassa käydessään mies oli napannut mukaan kaksi kimppua tulppaneita.
Siitä tuli mieleen, että silloin tällöin kun on avioliittojutuista ollut puhetta (tai niistä on pidetty puhetta, heh), niin usein teemaksi on noussut kommunikaatio. Leikkokukat ovat monesti olleet aika havainnollistava esimerkki. Monesti puolisot nimittäin toivovat toisiltaan jotakin, mutta toiveita ei välttämättä aina saada esitettyä ilman, ettei toiveen toteutuessa olisi sellainen sivumaku, mikä peittää ilon alleen. Eli toisaalta harmittaa se, että toinen ei ymmärrä täyttää toivetta pyytämättä. Ja pyytäessä harmittaa, kun joutuu pyytämään. Koko jutusta katoaa monen mielestä romanttisuus, koska jotenkin kuvitellaan, että jos "oikeasti rakastaa" niin silloinhan sitä jotenkin automaattisesti aistii, mitä pitäisi tehdä milloinkin. No, näin kun sen ajatuksen sanoittaa, niin se on ihan selvästi hiukan epärealistinen kuvitelma. Meillä onkin tapana sanoa toiveet ihan suoraan. Se on helpompaa puolin ja toisin. Eikä siinä ole mitään vähemmän romanttista, jos puolison pyynnöstä tekee jotakin. Nämä kukat sain siis ihan yllätyksenä, mutta aika usein saatan huikata oven raosta, että tuo jotakin, kun tulet kotiin... mitä tahansa se jotakin sitten milloinkin on. Minusta se on paljon surkeampaa ja oikeastaan hiukan epäreiluakin, jos alkaisin harmitella, että hän ei aina osaa lukea kaikkia ajatuksiani! Tällaiset yllätysjutut, tai niiden puuttuminen, taitaa olla enemmänkin meidän naisten ongelma, mutta muissakin asioissa kommunikaatio ja sen selkeys on kyllä hyväksi, ettei turhaa tarvitse harmitella asioita, mitkä voi ihan helposti selvittääkin.
----
When I uploaded these photos I was thinking about my husband. For him its the most natural thing to show that he loves me by helping me with all kinds of practical things. Yet, once in a while he surprises me with some flowers, chocolate, etc. We still have some chocolate bar papers with little messages between the letters we wrote when we were dating... I used to find such surprises in my mailbox back then. ;) When he did some grocery shopping on Saturday, he brought me these tulips.
The tulips reminded me about some marriage stuff. Sometimes when that becomes a topic, or when we have been teaching about it, cut flowers have provided a good example. Often spouses namely expect something from each other, but prefer not to say their wishes aloud, because if such a wish gets fulfilled there is a negative after-taste to it, since one had to ask for it. On one side then, one is upset because the spouse does not do spontaneously something what one would wish. And on the other side, one is upset because one had to ask for something. The logic seems to be that we easily imagine that if somebody really loves us, he can in some mysterious way read our thoughts, or at least he should! Well, when it is worded like that, it's quite obviously a bit unrealistic thought, isn't it? We decided long ago that it's best to express wishes directly. It's easier for both and it's no less romantic if a spouse fulfils a wish that has been mentioned. I got these flowers as a surprise, but quite often I ask my husband to bring me something on the way home. I think it would be sad and even quite unfair, if I wished for something and never told it, but expected him to fulfil it. This kind of surprising things, or lack of them, is probably more of a problem to us women, but I believe that in other things too, it's much easier to clarify expectations than to keep getting hurt by things that are never said, but that could simply be talked out.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti