 |
| Viimeksi rannalla löysimme paikan, jossa varjoliitokerho harjoitteli. |
 |
| Varjoliitimessä tarvitaan hirmuiset niput eri värisiä naruja. Ja tietysti kypärä ja iso reppu, joka toimii istuimena lentäessä. |
 |
| Alla on jyrkänne. Ensin pitää saada tarpeeksi tuulta liitimen "lokeroihin." |
 |
| Sitten se nousee ylös ja lentäjä kääntyy oikeaan suuntaan ja hyppää jyrkänteeltä varjoliitimen varaan. Ensin näytti aina ihan siltä, että lentäjä varmasti putoaa rantahiekaan, mutta niin ne vaan nousivat hypyn avulla lentoon. |
 |
| Aika korkealle ne nousivat varjoineen. Lentäjät liitelivät rantadyynien yläpuolella edes takaisin. |
Pari viikkoa sitten rannalla ollessamme, katselimme varmasti tunnin verran kerholaisten touhuja ihan lähtöpaikan vieressä. Muutaman kerran piti hiukan perääntyä pullistuvan varjon läheltä. Kerholaiset olivat tietysti iloisia, kun oli innokasta yleisöä, joten he päästivät meidät lähelle katsomaan. Korkeanpaikan kammoiselle varjoliitoharrastus olisi painajaismaista, mutta jos ei pelkää, niin mahtavat näköalat siinä saa. Tekniikka vaikutti hiukan vaativalta, mutta pidempään lajia harrastaneet olivat yllättävän näppäriä narunippuineen ja valjaineen, ja ehtivät lentoon parikin kertaa aloittelijan vasta valmistellessa ensimmäistä hyppyään. Laskeutuminen tapahtui rantahiekalle, joten aika matka heillä oli sitten kantaa varjomyttynsä takaisin ylös jyrkänteelle. Että ihan liikunnasta tuo näyttää käyvän, vaikka sitten ilmassa leijuessa varmasti kohtalaisen helpolla pääseekin. Tuulen suhteen homma oli tietysti aika tarkkaa. Monesti lentäjät odottelivat sopivaa puuskaa jonkin aikaa ja järjestelivät varjoaan maassa muutaman kerran sopivaan asentoon. Lopulta tuuli laantui niin, että kerholaiset alkoivat pakata kassejaan. Sitten oli meidänkin aika lähteä kävelemään autoa kohti. Sellainen oli serkkujuttu. Lupasin tytölle, että laitan kuvat tänne, jotta serkut näkevät ne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti