tiistai 5. kesäkuuta 2012

Pionit


Lopultakin kävin ostamassa muutaman oksan pioneja. Olin ajatellut niitä jo muutaman viikon, mutta missään vaiheessa ei ollut aikaa eikä energiaa lähteä tekemään ylimääräistä kierrosta kukkakauppaan. Tämä viikko näyttää olevan hieman keveämpi. Tai ainakin kevyehköltä tuntuva siitä syystä, että voin itse päättää, mitä teen milloinkin. Se on aika kiva tunne kevään jälkeen, kun tuntui usein, että sellaista mahdollisuutta ei juuri ollut. Normaalistihan tämä työ vaatiikin itseohjautuvuutta, mutta sitten, kun on tarpeeksi monta rautaa tulessa yhtä aikaa, itseohjautuvuus rajoittuu siihen, että siirtyy vapaaehtoisesti :) ja nopeasti asiasta toiseen. Eilen sain loput kokeet ja esseet korjattua ja nyt voin alkaa suunnitella seuraavaa lukuvuotta. Esim. uusia koekysymyksiä, kurssien rakenteita, jne. Juuri nyt ei mikään "deadline" uhkaa, joten on hyvä nauttia rauhallisesta rytmistä. Siitä kannattaa ottaa kaikki irti, koska kiirehtiä saa taas ihan kylliksi nopeammin kuin osaa odottaakaan.

Finally I went to buy some pionies. I had planned to do so already for couple of weeks, but never had enough spare time nor energy to go flower shopping. This week seems a little easier in the sense that I can decide by myself what to do when. Usually my work is pretty independent when it comes to planning how to use working time effectively. That's in theory. When it gets busy like this past school year did, however, the only independent decision to be made is to move from one thing to another as quickly as possible. :) Today no deadline is threathening me acutely, so I am totally enjoying the feeling of calm and working in comfortable pace.  

1 kommentti:

  1. Soitellaan illalla tai pidetään skype auki. :)

    äiti

    VastaaPoista