sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Ihana viikonloppu

Nyt oli ihan ihana viikonloppu! Vieraita perjantai-iltana, aamupala leipomosämpylöillä lauantaiaamuna, maalaushommia, tytöllä leikkikaveri kylässä, minulla lenkkiseuraa (saatiin kyllä hirveä sade niskaamme ja lenkkaritkin ihan litimäriksi, joten sitten oli hyvä juoda teetä ja syödä muffinssit lenkin päälle), tänä aamuna hyvä kirkkoreissu, käynti ystävien luona, hampurilaiset ja DVD-elokuva... sitten vielä iltalenkki peltoteitä pitkin puistoon ja takaisin. Kaikesta touhusta huolimatta on ihanan levännyt olo. Olin oikein odottanut viikonloppua ja sitä, ettei tarvitse tehdä mitään. Tosiasia on, että sitten kun minulle tulee sellainen olo, että "nyt ei tarvitse tehdä mitään," keksin ihan loputtomasti touhua. Rentoutus onkin siinä, että sellainen touhu, mitä keksii silloin, kun mitään ei ole pakko, on kokonaan vapaaehtoista. Jos perjantai-iltana päättää mielessään tehdä sitä ja tätä, koko viikonloppu menee stressatessa, saako kaikkea suoritettua, ja sunnuntai-iltana lähinnä harmittaa, että jotakin jäi kuitenkin tekemättä. Suunnittelemattomuudella on rentouttavampi vaikutus.  

We had a very ordinary weekend. Wonderfully ordinary actually. We accomplished many things, but there was nothing on the to-do-list, so it felt throughout relaxing. The lack of planning is a good recipe for a wonderfully enjoyable weekend.

1 kommentti:

  1. Moikka!
    Kuulosti kivalta viikonlopulta ja asia on juuri näin miten sen kirjoitit :).

    Terkkuja, Sarita

    VastaaPoista