Sukulointimatkalta kotiin ajaessa pysähdyimme Luxemburgiin. Siitä on ajettu moottoritietä ohi x kertaa toistakymmentä vuotta ja nyt ajattelimme, että kaupunki voisi olla kiva nähtävä. Majoituimme kaakkoiskulmassa Saksan ja Ranskan rajojen vieressä. Aamupala halpishotellissa oli ylihinnoiteltu, joten keksimme ajaa Ranskan puolelle aamiaiselle. Ajatuksissa kuvasteli lähinnä maitokahvi kulhossa, tuoreet croissantit ja patonki maalaisvoin ja marmeladin kanssa. Briochekin olisi kelvannut, mutta ajatusten kuvastelut eivät oikein menneet yhteen toteutuksen kanssa.
Ajoimme maalaistietä kymmenisen kilometriä muutaman pikkukylän läpi ja päätimme pysähtyä kahvilaan, jonka ulkopöydät oli katettu valkoisin liinoin jalkakäytävälle kylän pääkadun varteen. Kylän keskusta oli nähnyt parhaat päivänsä kauan sitten, mutta kahvila vaikutti ulkoa päin siltä, että se saattaisi vastata toiveita. Sisälle mennessä huomasimme, että olimme ainoat asiakkaat ja myyjä oli iloinen, että päivä alkoi niin hyvin, että oikein kolme ulkomaalaista turistia saapui kahville... Tiskillä oli muutama tuore leivos ja yksi tavallinen croissantti. Muuten oli pitsaa ja yksi voileipä muoviin käärittynä. Poikkeuksena tuoreelta näyttävä Quiche Lorraine. Se nyt ei ollut ihan aamiaisruokaa, joten päädyimme kanamajoneesivoileipään, minkä huomasimme syödessä olevan eilispäivältä. Tyttö valitsi suklaaeclairen.
Ei sitä Ranskassakaan kannata kuvitella aamiaisesta liikoja. Tai ainakaan, että ranskalaiselta aamiaiselta voisi kovin helposti saada kauniita valokuvia blogattavaksi. Kuvat jäivät ylläolevia lukuunottamatta ottamatta, koska kahvila itsessään oli sellainen, että riittänee, jos kerron, että kaikki oli sisällä astioita myöten mustavalkoista kirkkaalla kromilla terästettynä lukuunottamatta ystävällisen kahvilanomistajan turkoosia mekkoa. Mutta, bonjour, eihän sitä tiskiltä enää kehtaa kääntyä ja lähteä, vaikka tavallisesta leipomosta parin kadun päästä olisi taatusti saanut paremmat herkut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti