Syysloma

Syysloma (pitkä viikonloppu) alkoi hiukan etuajassa. Toivon kirkasta aurinkoa, lämmintä säätä ja hyvää ruokaa.

Mukavaa viikonloppua jo hiukan etukäteen!

Tällä viikolla

Tällä viikolla oli sellainen juhlapäivä, että siitä kun aloitimme seurustelun oli kulunut 15 vuotta.

Olen ehtinyt ihmetellä miehen suhteen ajan kuluessa muutamaa asiaa. Esimerkiksi sitä, että mies selviytyy aina kaikesta, on niin periksiantamaton ja vastuuuntuntoinen kaikessa tekemisessään (ehdottomasti vain hyvässä mielessä), niin systemaattinen sekä käytännössä, että myös ajattelussaan ja niin huomaavainen ja huolehtivainen arkielämässä.

Edellämainituista syistä olen ihmetellyt itseni suhteen sitä, että vaikka tiesin noiden luonteenpiirteiden olevan hänen hallitsevia ominaisuuksiaan, jännitin aikoinani naimisiinmenoa, kulttuurieroja ja tulevaisuutta. Luulen, että jos tänään menisin hänen kanssaan naimisiin, en miettisi hetkeäkään. Saattaisin olla niinkin radikaali, että vain karkaisin naimisiin.

Kylmänä aamuna

Tilaamani kirjat odottivat eilen postilaatikossa. Ihmettelin, että postimies oli saanut ne tungettua kapeasta rakosesta. Bookdepository.co.uk voittaa Amazonin, koska kirjat toimitetaan asiakkaalle ilman postikuluja ja kirjojen hintakin on yleensä hiukan halvempi. Luulen, että olemme säästäneet pitkän pennin viime vuosien aikana, kun kirjoja on tilattu jatkuvalla syötöllä.

Aamulla autonikkunat olivat jäässä, maassa oli kuuraa ja sisällä ikkunat olivat ihan märkänä. Metalliset ikkunan pielet ovat niin märkiä, että rätin joutuu pyyhkimisen välissäkin puristamaan kuivaksi. Uusia ikkunoita ei tullut viime kesän aikana. Ensi vuodelle ne on kuulema suunnitelmissa, mutta luulen, ettei omistajan puolelta asialla ole kovin kiire. Ajattelimme teipata uudet tiivistystarrat ennen pakkasten tuloa. Jospa vaikka veto hiukan vähenisi ja lämmitys lämmittäisi meitä enemmän kuin ulkoilmaa.

Kivat kaverit tuli käymään

Sanelua: Moi, kaikki! Tässä ovat suomalaiset vieraamme. Oli kiva, että H leikki minun kanssa. Ne toi hiiiirveesti tuliaisia. Se oli kiva. S ja H pelas mun kans vii:tä. M vitsaili mulle aina hammasharjasta ja kammasta.

Sanelijan keksimä otsikko on osuva. Lauantai-ilta kului rattoisasti. Syötiin, juteltiin, naurettiin, rukoiltiin ja pikapalaveerattiinkin. Vanhat tuttavuudet olivat yhtä ihania kuin viimeksikin. Tai oikeastaan joka kerta paranee. Mikä on sinänsä erikoista ;-), koska heidän kanssaan tuntui jo ensimmäisellä kerralla ihmeellisen tutulta. Uudet tuttavuudet nousivat muutamassa hetkessä myös huippusarjaan. Ja taas kerran, parasta on se, että jäi tunne, että kaikkia nähdään vielä uudelleenkin.

Ja niistä tuliaisista. En ole sellaista karkki/purkka/suklaamäärää nähnyt edes kotimaanlomalla. Nukkumaan mennessä löytyi vielä yksi piilotettu karkkipussi, ja aamulla kun vaihdoin kirkkoon lähtiessä tavaroita laukusta toiseen, löysin vielä yhden pussin. (Kotimaisista karkkikulhoista bloggaan erikseen, kun saan ne valokuvattua kunnollisessa valaistuksessa.)

Kiitos kovasti, kivat kaverit, sekä työpanoksestanne, avuliaasta asenteestanne, mukavasta yhdessäolosta ja tuliaisista! Olette aina tervetulleita uudelleen.

Arvonnan voitti...

Jouluisen tyynynpäällisen voitti Sarita! Paketti vietiin aamulla postiin, joten eiköhän se puolivälissä viikkoa kolahda postilaatikkoon. Tai tupsahda paremminkin.

Kiitos kaikille arvontaan osallistujille!

Nyt lauantain perinteiset urakat kutsuvat. Pölyä on niin paljon, että määrää ei riitä sanat kuvaamaan. Jääkaapissa ei ole juuri muuta kuin valo. Pyykkikone ei pyöri tarpeeksi nopeasti.

Mukavia vieraita on tulossa iltapäivällä. Samoja, jotka eilen illalla hoitivat koululaista. Kuvitella, että kuusi hoitajaa yhdellä lapsella. Siis rauhallisella lapsella. Eikö ole erikoista? Ei sellaista satu kovin usein. Mutta nämä ovatkin hiukan erityisiä. Olen muutamasta heistä joskus aiemminkin kirjoittanut. Yritän muistaa ottaa illalla muutaman valokuvan. Kuvahan kertoo tunnetusti enemmän kuin tuhat sanaa.

Aika hyvä päivä

Tänään on ollut syksyisen kylmä, mutta kirkas päivä. Puoleen päivään mennessä sain migreenin kutakuinkin tainnutettua, joten sen jälkeen aurinko on ilahduttanut. Päänsärkyisenä on hankala nauttia kirkkaasta valosta ja aika monesta muustakin asiasta.

Kaikesta huolimatta sain tänään ennätysmäärän ylimääräisiä työjuttuja etenemään. Illalla vielä hujautan yhden asian valmiiksi, niin voin taputella itseäni olkapäälle. Ei ne työt oikeastaan sen ylimääräisempiä ole muuten kuin sillä määritelmällä, että ovat muuta kuin tätä tavallista työtäni. Olen luvannut itselleni, että marraskuussa kieltäydyn kaikesta ylimääräisestä. Itseasiassa aloitin jo marraskuu mielessäni ei-vastauslinjan. Aion jatkaa sitä niin pitkään, että saan ensin omat viralliset työni siihen malliin, että ne muut eivät pääse peruskuvion aikatauluja sotkemaan. Nyt vain toivon olevani sitkeä kieltäytyjä. Se on joskus vaikeaa.

Ei-linjan suuntausta lukuunottamatta kaikki menee aivan mainiosti ja viikko on ollut kaikinpuolin hyvä. Erityistä iloa tuottava juttukin sattui. Odotin skeptisesti ihan muuta, mutta olin mukana yhdessä yllättävässä tilanteessa, jossa sain kunnian olla erityisen mukava ihminen. Tuli jopa mieleen, että voisin vaikka useamminkin olla sellainen, mutta ajattelin, että ei varmaankaan kannata totuttaa ihmisiä niin hyvälle. ;-) Jos ei nimittäin aina ole mahdottoman kiva, sitten voi joskus yllättää ja tehdä vaikutuksen. Sama totuus toimii tietysti myös toisin päin. Hyvä ystävä kerran totesi, että jos ei hermostu kovin usein, silloin hermostuessaan saa viestin helposti perille. Toimivaksi todettu neuvo sekin ja joskus ihan tarpeellinen.

Liikennettä

Joskus, kun joku asia alkaa käydä hermoon, sitä samaa asiaa alkaa yhtäkkiä nähdä kaikkialla. Nyt on ärsytyskynnys hiukan madaltunut paikallisen liikennekulttuurin suhteen. Täällä on sellainen tapa, että autot ajavat risteykseen täydellä vauhdilla, niin että jos auto pysähtyy, puolimetriä nokkaa on jo risteyksen alueella. Ärsyttävää. Sitten se, joka ajaa ohi, joutuu koukkaamaan toiselta kaistalta, jos ei halua autonsa kylkeen naarmuja.

Usein autot eivät kuitenkaan edes pysähdy. Kolmioita tietysti on risteyksessä kuin risteyksessä liikenneympyrät mukaan lukien, mutta niissä vain hiukan hidastetaan ja otetaan katsekontakti siihen, joka ei tule kolmion takaa. Jos katsekontakti onnistuu, kolmion takaa tuleva luottaa siihen, ettei se toinen tule eteen ja painaa vain kaasua, jolloin se, jolla ei ollut kolmiota jarruttaa, ettei tulisi kolaria. Se risteyskatse on ihan omanlaisensa. Hiukan kuin tuijottaisi eläintä silmiin ja pakottaisi sen alistumaan.

Tiedän, ettei liikenteestä kannata hermostua. En vaan voi olla ajattelematta, että muutamat perussäännöt ovat ihan hyödyllisiä ja niiden noudattaminen tekee ajamisesta turvallisempaa. Ja toiseksi olen ihan kyllästynyt sellaisiin pakotuskatseisiin. On varmaankin paras vain yrittää katsoa tyhjällä ilmeellä ohi. Ehkä kukaan ei kuvittele sellaisen pysähtyvän, joka ei näytä näkevän ketään? Siinä on vain se ongelma, että sekin voi käydä vaaralliseksi.

Korurasiaksi

Minulla on eteisessä pienenpieni naulakko vaatimattomalle korukokoelmalleni. En ole kovin suuri korujenkäyttäjä muutenkaan, mutta välillä tarvitaan jotakin piristykseksi. Naulakon päällä oli pitkään pieni neliönmuotoinen lautanen korvakoruille.

Muutama kuukausi sitten löysin kirpputorilta pienen sydänrasian. Se on jotakin portugalilaista posliinia, jonka sen tarkemmasta alkuperästä minulla ei ole mitään tietoa. Muodoltaan se oli kaunis, ja koska keksin sille heti hyötykäyttöä, ostin sen eurolla tai kahdella. Lopultakin epämääränen tilpehööri on pölyä keräämättömässä tallessa.

Arvonta

Ajattelin, että vaihteeksi voisi olla pienen arvonnan paikka. Kuten viikolla kirjoitin, olen jo hiukan jouluisissa ajatuksissa, joten ompelin punavalkoisen joulunodotukseen sopivan tyynynpäällisen. Oikeastaan tämä arvonta on kyllä aivan liian aikaisessa. Olkoon vain, kyllä se juhlakin sieltä ajallaan tulee. Valokuvaaminen takkuili, sillä sekä ulkona, että sisällä on harmaata ja hämärää. Salamalla on vaikea saada kuviin pehmeää ja kotoista sävyä. (Polkagris -karkit taitavat olla osuvin määritelmä punavalkoiselle pohjakankaalle, jos värisävy ei kuvissa toistunut tarpeeksi tarkasti.)

Tyynynpäällisen kangas on puuvillaa. Pestä sen voi 40 asteessa. Raitakangas on Ikean valikoimista, valkoiset osat ovat kirpputorilta ostettua pitsireunaista pikkuliinaa. (Klikkaamalla kuva suurenee.) Tyynynpäällisen takapuolella on nauhat, joilla sen saa suljettua rusetilla. Kokoa on 50x50cm. Untuvatyyny näyttää sisutustyynyn sisällä muita tyynyjä kuohkeammalta. (Halvimmalla niitä löytää Ikeasta.)

Jos haluat osallistua tyynynpäällisen arvontaan, jätä kommentti viestin loppuun. Onnetar arpoo voittajan viikon päästä lauantaina 23.10.

Vuodenajan vaihtuessa

Viime sunnuntain luontoretkellä ohitimme talon, jonka sivurakennuksen portin pielessä kasvoi kauniita ruusuja. Paras kukkimiskausi on tietysti jo ohi, mutta viimeiset kukinnot näyttivät vielä kauniilta valkoisia seiniä ja mustaa rautaporttia vasten. Viikko on ollut niin viileä, että luulen näidenkin ruusujen olevan pian historiaa.

Syksyn saapumiseen ja vuodenajan vaihtumiseen liittyen tuli mieleen, että me ihmiset olemme hurjan sidoksissa olosuhteisiimme ja tilanteiden muutoksiin. Niin sen tietysti kuuluu pitkälti ollakin, koska tässä todellisuudessahan meidät on tehty elämään. Kuitenkin vaikka ihminen itse on rajallinen ja joutuu kohtaamaan oman rajallisuutensa monta kertaa elämänsä aikana kaikenlaisten vaihtuvien tilanteiden myötä, Jumala pysyy kaiken keskellä muuttumattomana. Häneen ei vaikuta vuodenaikojen muutokset, ei yhteiskunnalliset muutokset, eikä muutkaan myllerrykset - sisäiset tai ulkonaiset.

Meinasin kirjoittaa, että joistakin raamatun teksteistä tähän ajatukseen liittyen tulee "ihan uskomaton olo." Sitten huomasin, että se olisi hiukan hassu sanakäänne tässä asiayhteydessä. ;-) En kuitenkaan keksi sen kummempaa lausetta, joten ihmetelkää seuraavaa tekstiä itse.

Ps. 102: 26-28:
"Jo ammoin sinä laskit maan perustukset,
sinun kättesi työtä ovat taivaat.
Ne katoavat, mutta sinä pysyt.
Ne kuluvat loppuun kuin vaate,
sinä vaihdat niitä kuin vaatekertaa,
ja ne vaihtuvat uusiin.
Mutta sinä olet iäti sama,
sinun vuotesi eivät lopu."

Lauloimme perjantain päivätilaisuudessa laulua, joka alkoi: "Times will pass and seasons change, but you remain the same." "...Ei vaihteen varjoa" sanoo toisen laulun suomalainen käännös.

Teekutsuilla

Kirpputorilta löytyi juuri sopiva astiasto teekutsuille. Kultaukset ja kaikki. On neljä pientä lautasta, kaksi kuppia, kermakko, sokerikko ja teekannu. Kyllä kelpaa kattaa leikisti oikeasti. Ja jos jokin osa hajoaa, ei haittaa ollenkaan.

Illalla ennen nukkumaan menoa juteltiin vielä, mikä oli kivaa ja tylsää päivässä. Minä sanoin vuorollani, että oli mukavinta olla hänen kanssaan yhdessä, juoda teetä ja kaikkea muuta kivaa, mitä oltiin ehditty tehdä iltapäivän ja illan aikana. Tyttö totesi siihen asiallisella äänellä: "Hei, äiti, se on ihan normaalia, että susta on kiva olla mun kans. Sun kuuluukin tykätä sellasesta, koska mä oon sun lapsi." Niinhän se tietysti menee.

Syksyn muffinssit

Olen etsinyt muffinssitaikinareseptiä. Sellaista, jossa taikina olisi tietyn tuntuista (lue: tukevaa ja kuitenkin kakkumaista) ja tietysti mahdollisimman korkeaksi kohoavaa. Löysin maanantaina internetistä ohjeen, jota hiukan muuttamalla sain aikaan "perusmuffinssitaikinan" kahdelletoista muffinssille.

Perusmuffinssit

100g pehmeää margariinia
2 1/2dl sokeria
2 munaa
1dl maitoa
5dl jauhoja
2tl leivinjauhetta
1/2tl suolaa

Vatkaa margariini, sokeri ja munat, lisää maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos taikinaan. Vatkaa hetki kunnolla. Paista 200 asteessa, kunnes tikkuun ei tartu enää taikinaa.

Ensimmäisen kerran laitoimme mauksi 100g tumman suklaan palasia ja 2tl vaniljasokeria. Toisella kertaa sitruunaa. (Kuorrutukseksi tomusokeri-sitruunamehu tahnaa.) Hyviä tuli molemmista. Eli makuaineita vaihtelemalla, saa monenlaisia muffinsseja samalla reseptillä.

Ai niin, käytin muffinssivuokaa. Siihen laitetaan paperivuoat sisään (laitoin aina kaksi, jotta päälimmäinen näyttää kirkkaan väriseltä) ja sitten vasta taikina. En tiedä nousevatko muffinssit yhtä korkeaksi ilman metallivuokaa.

Minulla on sellainen tunne, että nyt kun vauhtiin päästiin, meillä syödään tänä syksynä muffinsseja useamminkin... Mitä helpompi resepti, sitä varmemmin se jumittuu käyttöön.

Mikä se olennainen olikaan?

Muistatteko te kertomuksen Martasta ja Mariasta? Sen, missä Martta puuhasi vimmatusti ja lopulta melkein hermostui, kun sisko vain istui ja kuunteli Jeesusta tekemättä "mitään kunnollista."

Monessa muussa kertomuksessa Jeesus oli selvästi korkean työmoraalin kannalla, mutta Martan ja Marian kertomus on erilainen. Kertomuksen ydin ei olekaan siinä tekeekö jotakin hyödyllistä tai antaako tekemiseen kaikkensa, vaan keskittyykö oikeaan asiaan. Ihminen voi puuhata itsensä väsyksiin kaikenlaisella hyödyllisellä tekemisellä. Voi puuhata hyvääkin tarkoittaen niin paljon, että jättää vahingossa tai kiireiltään olennaisimman kokonaan huomaamatta.

Jeesuksen sanoista ei puutu sympatiaa turhautunutta Marttaa kohtaan, mutta silti hän osoittaa, ettei elämässä ole pohjimmiltaan kuin yksi todella olennainen asia - "Vähän on tarpeen, tai yksi ainoa." Maria oli jo sen ymmärtänyt, eikä Jeesus aikonutkaan hätistää häntä mihinkään. Ei vaikka Marttaa alkoikin hermostuttaa.

Olennaista ei voi korvata muulla, koska "kaikki se muu" saa merkityksensä olennaisen asian mukaan. Jos olennainen unohtuu työ kuin työ menee ilmaan sohimiseksi ja väsyttäväksi puurtamiseksi. Tasapaino säilyy, kun asiat ovat oikeissa mittakaavoissaan.

(Luuk. 10:38-42)

Vihreää, valkoista ja työtä

Tänä syksynä tuntuu jo lokakuussa jotenkin jouluiselle. En tiedä, mistä se johtuu. Yleensä en ole näin aikaisessa, mutta nyt olen kuitenkin ehtinyt jo miettiä, kuinka pakkaan joululahjatkin tänä vuonna. Ulkona on silti edelleen aurinkoista ja vielä melkein kaksikymmentä astetta. Pyykitkin kuivavat parvekkeella nopeasti.

Aamulla väsytin oppilaita ilmeisesti hiukan tylsällä (?) materiaalilla. Siitä en tosin ota vastuuta itselleni, koska en ollut keksinyt sisältöä omasta päästäni. Olisin tietysti voinut esittää asian vaikka päälläni seisoen tai sirkuspalloja samalla heitellen, mutta ei se olisi sisältöä juuri muuttanut. Myöhemmin pidin työmiesten kanssa kahvitauon, tulkkasin hiukan ja uteliaana kävin työmailla katsomassa, miten remontit etenevät. Eräs viimeisen vuoden BA-oppilaista saarnasi päivätilaisuudessa. Hyvin meni! On aina yhtä hienoa nähdä väläyksiä siitä kasvusta, mitä opiskelun myötä on tapahtunut. Iltapäivän työstin lehtiartikkelia. Kuvat artikkeliin ovatkin jo suurimmaksi osaksi purkissa. Tekstissä on vielä työtä.

Niin se viikko taas pyörähti vauhtiin.

Sunnuntainen säätiedotus

Huomasin juuri Ylen uutisista, että Lappiin on jo satanut ensilumi. Tuntuu hiukan utopistiselta ajatukselta. Vaikka viime yönä täällä oli tähtitaivas ja aamulla maassa hiukan kuuraa, nyt aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpötilat lähentelevät +20 astetta. Viileämpää on tosin luvassa. Kylmästä tuulesta sen jo huomaakin.

Tämä oli pelkkä sunnuntainen säätiedotus.

Mustavalkoinen

Äiti lähetti kauniin saippuapullon. Siihen sopisi saman tyyppinen kangas. Ideoita olisi mielessä, mutta viime viikkoina ei ole ollut tarpeeksi aikaa toteuttaa niistä mitään. Siihen täytynee saada muutos ihan lähitulevaisuudessa. Liian pitkä näpertelytauko ei ole hyväksi.

Remonttimiehet

Tässä lupaamani valokuvat remonttimiehistä työn touhussa. Projekteja ilmeni hetkessä enemmän kuin oli alun perin sovittu. Lisäksi melkein jokainen työvaihe on tähän saakka paljastanut jotakin yllättävää ylimääräistä rakennuksista. Työnjälki on tietysti ammattilaisen jäljiltä, joten mihin tahansa nämä kaksi koskevat, se muuttuu enemmän kuin 200% edeltänyttä tilannetta paremmaksi.

Toimiston osittain homehtuneen kokolattiamaton alta löytyi vanha mosaiikkilattia. Se ei ole kaikkialta ihan ehjä, mutta se on suurilta osin kuitenkin säilynyt alkuperäisenä. Lattian lopullinen kohtalo ei ole vielä varmuudella selvinnyt, mutta sen nähtyäni en ole voinut lakata kuvittelemasta, miten joku on joskus kauan sitten sovitellut pienenpieniä mosaiikkikiviä kuvion muotoon. Siihen lienee kulunut jonkin aikaa. Rakennus on tuosta kohdin peräisin 1200-luvulta, joten lattiakin lienee aika vanha, vaikkei se ihan alkuvuosilta olisikaan. Jännittävää kuvitella, minkälaisia ihmisiä sen yli on vuosisatojen aikana kulkenut.

Suomivieraita ja uusi sana

Saimme koululle työvierailulle kaksi rakennusalan ammattilaista Suomesta. Mukana tuli myös herkkuja. Teetauoista tuli aika ruhtinaallisia kertaheitolla. :-)

Laitan myöhemmin kuvia itse remonttiprojekteista ja tekijöistä. Tässä kuitenkin ripaus taustaa. Kun rakennuksilla on ikää useampi vuosisata ja maaperä alla on luonnostaan vetistä, voi kuvitella, mitä kaikkea ammattilaiset saattavat kerrostumien alta löytää. Muutama alkuperäinen työsuunnitelma meni jo täysin uusiksi, muutama siirtyi aloituksen jälkeen odottamaan kuivamisvaihetta, muutamaan löytyi toteutettavissa oleva ratkaisu, muutamaan muuhun on jo saatu ohjeet, miten toimia myöhemmin siltä varalta, jos ennuste mahdollisesti odotettavissa olevasta ongelmasta toteutuu...

Ihan käsittämätöntä, mitä kaikkea ammattilaiset rakennuksissa näkevät ja niistä osaavat päätellä jo pelkästään katselemalla ja koputtelemalla. Ja sitten tietysti myös purkamalla. Maallikkona sitä on enimmäkseen kiinnostunut pinnoista, ammattilainen taas rakenteista ja pohjista. Opin heiltä alkuviikosta uuden pahamaineisen sanan. Tulkkina toimiessani opin siihen heti myös oikean lausumistyylin. Kapillaari-ilmiö on sellainen sana, jota ei lausuta pilke silmäkulmassa vaan vakavalla äänellä. Jotkut sanat vain kertakaikkiaan tarkoittavat pahaa tietyissä asiayhteyksissa. Se sana lienee hauskaa vain kemian tunnilla.

Erikoishammaslääkärillä osa 2

Kerroin syyskuussa erikoishammaslääkärikäynnistäni. Tänään oli siihen jatkotutkimus. Vastassa oli ensin neurologi, joka kysyi vakiokysymykset. Seuraavaksi teipattiin elektrodit kasvoihin ja käskettiin purra välillä hampaita yhteen ja välillä rentoutua. Jokaisen puraisun kohdalla lääkäri antoi pienen sähköiskun johonkin kohtaan suun ympärille. Virtaa oli ehkä sähköpaimenen verran, mutta kasvoissa se tuntui ihan kamalalle. Räpsäys vihloi hampaissa asti ja ylähuuli pistelee vieläkin. Seuraavaksi pääsin fysioterapeutille, joka hieroi poskilihaksia. Se oli paras kasvohieronta, minkä olen ikinä saanut, mutta ei se lääkärinkään mukaan vaikuttanut sen kummemmin. Sitten uusi kierros elektrodien kiinnitystä, puremista ja sähköiskuja.

Lopulta neurologi selitti kokeen tulokset. Kasvojen hermoissa ei ole mitään vikaa. Se on tietysti erittäin hyvä asia, mutta siitä jäi silti hiukan huijattu olo. Neurologi totesi, että seuraavaksi täytyy teettää se purentakisko hammaslääkärillä. Stressi kuulema johtaa hampaiden narskutteluun. Sitä voisi vähentää ottamalla samalla klinikalla 10-15 kerran sarjan biofeedback -hoitoja. Se kuulema tietysti maksaa jonkin verran ja vaatii asiakkaalta yhteistyöhalua, että hoito tehoaa. Hymyilin kohteliaasti, kun en tiennyt, mihin juttu vielä kääntyisi, ja lupasin ottaa yhteyttä, JOS se tuntuisi tarpeelliselta. Lopputulos oli, että lähdin toimistosta biofeedback-ihmisen käyntikortin, B-vitamiinireseptin ja jonkin muun toisarvoisen reseptin kanssa ohjeena ottaa migreenilääke aina heti, kun migreeni alkaa. Lääkäri käski tulla uudestaan kuukauden kuluttua. Kiitin ja kävelin vastaanottotiskille maksamaan laskun ja ajattelin, ettei minua sillä klinikalla taideta enää nähdä. Vakuutus korvaa käynnistä suurimman osan, joten suurta vahinkoa ei päässyt syntymään. Kokonaishinta ennen vakuutuksen osuuden vähentämistä oli kuitenkin suunnilleen nelinkertainen tavallisen hammaslääkärin tutkimukseen verrattuna.

Sain ajan hammaslääkärille purentakiskon valmistamista varten. Aion peruuttaa sen, koska tämänpäiväisen jälkeen minulla on sellainen tunne, ettei se kisko tule siellä syntymään ihan muutaman käyntikerran aikana. Nyt kun on kuitenkin todettu, ettei sen kummempaa vikaa ole kuin yöllinen hammasten narskuttelu, jota varten sinne alunperin menin, voinen teettää kiskon omalla paikallisella hammaslääkärilläni. Luulen, että silloin työ- ja laboratoriokulutkin ovat vain puolet (tai kolmannes tai neljännes!?!) siitä, mitä tuolla erikoisella erikoisklinikalla joutuisin maksamaan. Ja ei, minua ei nähdä biofeedback-masiinan kanssa ei siellä eikä muualla. En ole kiinnostunut kokeilemaan sellaista edes ilmaiseksi, saati että maksaisin siitä jotakin. Klinikka on vielä niin kaukanakin (bussi+metro + raitiovaunu+kävelyä), että sitten minulla syytä olisikin hampaita purra, jos joutuisin siellä viikottain käymään. Olisi aika ironista ottaa standardikiireiden vuoksi jotakin "rentoutushoitoa" ja stressaantua sitten siitä. ;-) (Klinikalla olisi varmasti sitten joku jatkoehdotus siihenkin...) Sitä paitsi oma yleislääkärinikin osaa kirjoittaa reseptejä B-vitamiinille ja jättää oma-aloitteisesti kirjoittamatta sellaiset reseptit, millä ei muutenkaan tee mitään.

Siinä sähköiskujen räpsähdellessä suupieliin ajattelin entisaikojen mielenterveyspotilaita. Ei ollut kärsimyksellä mitään rajoja, kun hoitokeinoja etsittiin ja joku älykkö keksi antaa potilaille sähköshokkeja. Luulen, että silloin volttejakin oli huomattavasti enemmän, kuin noissa pienissä epämukavissa räpsähdyksissä, jotka minä sain. Tai entäs joku kuolemantuomio, joka toteutetaan sähköiskulla? Antaja voisi testata räpsäyksen ensin itselleen. Sitten hän saattaisi kieltäytyä panemasta rangaistusta toimeen. Se tietysti sillä varauksella, että hän itse vielä olisi tajuissaan.

Ei se purentakoe varmaankaan ihan huuhaata ollut. Kyllä kai jollakin voi ollakin jotakin sellaista vikaa, mikä moista tutkimusta tarvitsee. Minulle se tosin oli täysin turha sijoitus. Asiakkaita klinikalle kuitenkin virtasi sellaista vauhtia, että kyllä sieltä ihmiset varmasti jotakin apua saavat. Tai sitten ovat he vain ovat yhtä hyväuskoisia kuin minäkin, että suostuvat räpsittäviksi (ja laskutettaviksi)... Olen nyt sitten yhtä kokemusta rikkaampi ja muutamaa euroa köyhempi. Ja ylähuuli kipeänä.

Villasukkasäät ja vapauden tunne

Huomasin eilen, että 13. syyskuuta siperiapostauksen jälkeen, olen käyttänyt (Seijan tekemiä) villasukkia päivin ja öin. Siitä alkoivat varmaankin sitten kylmät säät, koska flunssan jälkeen en ole ilman niitä pärjännyt. Se on ihmeellistä, että jos jalat ovat lämpimänä, tuntuu muutenkin sopivalta. En tosin flunssaisena uskonut, että tänä vuonna villasukkakausi alkaisi niin aikaisin. Tuntui hassulta, koska ulkona oli silloin vielä 20 astetta lämmintä ja minä värjöttelin paksuissa, talvisissa tamineissa sisällä.

Naapuri kertoi, että keskuslämmityskattila on jo laitettu päälle. Me luulimme sen olevan vielä kesäteloillaan. Ehkä kohta joudumme mekin kääntämään lämmöt päälle, jos sää viilenee tätä vauhtia. Lämmityslaskun vuoksi olisi kyllä hyvä kestää ilman vielä kuukauden verran.

Nenäliinapaketilla on myös päivittäistä käyttöä. En tiedä, mikä täällä on, mutta joka vuosi, kun kylmät ja kosteat säät alkavat, joudun niistämään jatkuvasti. Tuuli ja kosteus tekevät kroonisen niistämisen tarpeen ilman flunssaakin. Eläköön Lidl:in nenäliinarasiat!

Ihanaa, että on viikonloppu. Eikä ole mitään suunniteltua ohjelmaa. On sellainen vapauden tunne pitkästä aikaa, että voisi keksiä vaikka mitä. Hyvää viikonloppua!