Loppu toistaiseksi

En melkein usko itsekään, että en ole ostanut karkin karkkia viiteen päivään. Olen jopa kulkenut karkkihyllyjen ohitse useamman kerran, mutta kieltäytynyt ostamasta yhtään mitään. Kerran tosin jouduin kiertämään koko kaupan toiselta puolelta, koska pelkäsin sortuvani, jos näen koko valikoiman. Se oli karkkiosasto, josta minulla oli entisaikaan tapana hakea kaupungin ainoat salmiakit...

En ole vähääkään laihdutustyyppiä, en missään muodossa. Sellaista, joka päättää ettei syö ikinä sitä tai tätä. Yleensä jo ajatus jonkinlaisesta tiukasta kieltäytymisestä, saa ruokahalun juuri kiellettyä asiaa kohtaan nousemaan kahta kauheammaksi. Luonteeni siis ilmiselvästi vastustaa kaikenlaisia totaalipäätöksiä. Nyt kuitenkin luulen päässeeni tieni päähän karkkien suhteen. En niin, ettenkö ikinä enää söisi karkkia, vaan niin, että aion saada karkinsyönnin kuriin. Ostamisesta kieltäytyminen sopii minulle paremmin, koska se ei tunnu niin radikaalilta, kuin 100% syömisestä kieltäytyminen. Se on ajatuskompromissi, joka jättää ainakin teoreettisesti hiukan enemmän tilaa luomalla illuusion satunnaisista karkeista ja siten vähentää totaalikieltäytymisestä syntyvän loppumattoman nälän. (Ymmärrän hyvin lukijaa, jota tämä psyykkaus jo lähes säälittää...)

Syitä tähän "loppu toistaiseksi" -päätökseen on muutamia. Viime vuosina olen huomannut, että karkit eivät maistu yhtä hyvälle kuin aiemmin (en tiedä onko joitakin reseptejä muutettu, vai olenko vain tullut aikuiseksi) ja toiseksi hampaani ovat alkaneet reikiintyä nopeammin kuin ennen. Kolmanneksi hiukan pelkään täkäläisiä hammaslääkäreitä. Heikkoina hetkinä mietin loppuko tai vähentyykö karkkinälkä jossakin vaiheessa itsestään. Olen kuullut sellaista väitettävän, mutta luulen, etteivät ne väittäjät olleet alunperinkään yhtä kroonisia karkinsyöjiä kuin minä.

PS. Kuvien ChupaChups:it eivät kuulu minulle. Ne vain sopivat aiheeseen ja olivat sopivan värikkäitä valokuvattavaksi.