Äitienpäivän aattona

Eilen löysin kirpputorilta peilin. Olinkin jo ehtinyt etsiä, mutta aiemmin ei ollut tullut vastaan oikeanlaista ja oikean kokoista. Eilen näin samaa sarjaa olevan suurien, puisen vaatekaapin (harmitti, ettei asuntomme ole suurempi), lipaston ja peilin. Lipastokin jäi hiukan harmittamaan, mutta ei sillekään olisi ollut täällä nyt tilaa. Onneksi kaikki oli hinnoiteltu erikseen, joten sain niistä ainakin tämän peilin.

Oikeastaan peilin piti alunperin tulla takanreunukselle, sitten pianon yläpuolelle. Se on niin painava, että se vaatii jonkinlaisen voimaripustuksen. Siksi laitoin sen väliaikaissäilytykseen keittiön ruokapöydälle. Hetken mallailtuani huomasin, että sehän sopii siihen täydellisesti, joten iskuporakone saa odottaa seuraavaa vaihteluntarvetta.

Olen hiukan niinkuin evakossa. Toisesta huoneesta kuuluu välillä hiljaista puhetta, paperinrapinaa ja teippirullan vingahtelua. Kohta alkaa kuulema leipominen. Pysyttelen tietysti pois tieltä parhaani mukaan. Sain tällä kertaa valita itse kukan. Peilin edessä oleva hortensian oli tällä kertaa mieleen. Yleensä olen juhlapäivinä leikkokukkien kannalla, enkä muutenkaan joudu itse kukkiani valitsemaan. Nyt kuitenkin tarvitsin jotakin sopivaa peilin eteen, joten mies arveli, että jos valitsisin itse niin valinta osuisi varmasti kohdalleen.

Äitienpäivä on aika ihmeellinen keksintö. Sukupolvien ketju jotenkin selkiytyy. Olen oman äitini tytär ja samalla oman tyttäreni äiti. Olen linkki siinä välissä ja pidän molemmista tiukasti kiinni, etten menettäisi hetkeäkään kummankaan elämästä. Muistutan äitiäni vuosi vuodelta enemmän ja näen paljon samoja luonteenpiirteitä myös tyttäressäni. Äidin viimeksi käydessä täällä näin heidän ottavan yhdessä muutaman juoksuaskeleen jalkakäytävällä. Ryhti ja askeleet olivat niin samanlaiset, että hetken aikaa kuvittelin äidin juosseen samalla tavalla kotikadullaan tyttäreni ikäisenä. Meitä, kolmen naisen ketjua, yhdistävät sekä geenit, että rakkaus.

Onnea, Äiti, olet ihana! Kiitos kaikesta!