Viime aikoina olen muutamaan otteeseen miettinyt kommunikaatiotaitoja. Periaatteessahan jokainen osaa kommunikoida jollakin tavalla, mutta ihmisten tavat eivät tietysti aina kohtaa optimaalisella tavalla. Sellaisesta sub-optimaalisesta tiedonvälityksestä seuraa tietysti sitten jännitteitä, tai jopa konflikteja toisensa perään. Sellaiset jännitteet rasittavat, väsyttävät ja pahimmillaan vaikeuttavat ihmissuhteita kovastikin.
Tulen itse aika puheliaasta perheestä ja koen, että minua on useimmiten kannustettu ilmaisemaan mielipiteitäni ja tunteitani puhumalla. Mieheni tavatessani rakastuinkin sitten kaikista eniten siihen piirteeseen, että hän on niin avoin ja puhelias. Muistan silloin kaksikymppisenä miettineeni, että kovin vakavasti ei voi asiat mennä pieleen, jos molemmat puhuvat kaikesta ja jatkuvasti. En tiedä, mistä silloin keksin sellaisen kriteerin, mutta aikuiselämässä olen kyllä monesti todennut sen olevan täysin totta. Asia kuin asia on helpointa selvittää, kun molemmat ovat aina valmiita keskustelemaan ideoistaan, väittelemään varteenotettavista vaihtoehdoista ja neuvottelemaan kompromisseista.
Tästä tuli mieleen, että mies kerran ihaili jotakin itseään hiukan hiljaisempaa miestä viisauden vuoksi. Säikähdin totaalisesti, kun hän sanoi toivovansa joskus vanhempana muuttuvan hiljaisemmaksi! Sen keskustelun lopputulos oli kuitenkin onneksi se, että mies jäi tyytyväisenä omaksi puheliaaksi itsekseen, kun kuuli taas kerran, että minä tykkään nimenomaan paljon puhuvasta miehestä. Viisaus ei minusta suoraan korreloi puheen määrään tai sen puutteeseen.
Avioliitto on varmasti ihmiselämän suurin viestintätaitojen testi, joten molemminpuolinen puhumishalukkuus helpottaa asioita ihan mahdottomasti. Tietysti väärinymmärryksiä, konflikteja ja ristiin meneviä toiveita sattuu puheliaisuudestakin huolimatta. Ajoittain yhteisen suunnan löytäminen vaatii ilman muuta myös halukkuutta sopia asioista ja molemmille hyödyllisien ratkaisujen etsimistä yhdessä. Siihen, jos vielä lisää kourakaupalla yritystä kuunnella, ymmärtää ja kunnioittaa silloinkin, kun hermot kiristävät, on mahdollisuudet onnistua jo aika hyvät. Lopulta vielä jos löytää itsestään pienen ripauksen nöyryyttä, jotta tajuaa taipua tarvittaessa, saadaan taatusti aika monet karikot yhteistuumin luovittua.
Nämä samat periaatteet taitavat sopia mihin tahansa viestintään muissakin ihmissuhteissa. Optimaalinen kommunikaatio on kuitenkin aina ja kaikkien kanssa sub-optimaalista kivempaa. Rehellinen ja reilu keskustelu auttaa melkein aina ja melkein kaikkien kanssa. Sana 'melkein' siksi, että aikuiselämässä olen huomannut, että jotkut ihmiset eivät suostu tai kykene sellaiseen keskusteluun ja silloin se voi olla vaikeaa. Aina kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, ettei lopulta käy niin, että se olisikin itsestä kiinni, ettei kompromissia löydetä.
Nämä samat periaatteet taitavat sopia mihin tahansa viestintään muissakin ihmissuhteissa. Optimaalinen kommunikaatio on kuitenkin aina ja kaikkien kanssa sub-optimaalista kivempaa. Rehellinen ja reilu keskustelu auttaa melkein aina ja melkein kaikkien kanssa. Sana 'melkein' siksi, että aikuiselämässä olen huomannut, että jotkut ihmiset eivät suostu tai kykene sellaiseen keskusteluun ja silloin se voi olla vaikeaa. Aina kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, ettei lopulta käy niin, että se olisikin itsestä kiinni, ettei kompromissia löydetä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti