Ne pienet ystävälliset asiat

Jonkin aikaa sitten sellaisena hiukan masentavana päivänä, työkaveri yllätti meidät tarjoutumalla kiillottamaan meidän auton. Ette usko, mikä efekti sillä oli tunnelmaan! Autosta tuli tietysti erityisen kiiltävä vahakäsittelyssä. Luulen, että se ei varmaan uutenakaan kiiltänyt yhtä kauniisti, mutta minulle sinä päivänä tuolla pienellä teolla oli paljon syvempi merkitys. Juuri sinä päivänä sellainen ihan käsittämättömältä tuntuva avuliaisuus lämmitti mieltä niin, että harmilliset ajatukset häipyivät kokonaan. Yksi ystävällinen teko nosti oman tunnelmaailmani plussalle, vaikka se sinä päivänä oli ollut niin roimasti miinuksella.

Näennäisesti pienillä asioilla voi joskus olla todella suuri merkitys. Sitä ei voi koskaan tietää, missä tunnelmissa kukakin tyyneltä näyttävän pinnan alla uiskentelee. Sopivassa kohtaa osoitettu avuliaisuus, ystävällinen ele tai sana voi joskus pelastaa toisen ihmisen päivän. Ne voivat auttaa näkemään hiukan kauemmas sinne suuntaan, missä on taas valoisaa. 

Ei kannata aliarvioida ystävällisyyden merkitystä arjessa. Pienistä yllättävistä teoistamme voi kummuta paljon enemmän iloa, kuin mitä itse osaamme edes kuvitella.

Suklaiset kaurakeksit

Löysin todella hyvän suklaisen kaurakeksiohjeen täältä! Kaurahiutaleet tuovat kekseihin ihanasti rouheaa rakennetta. Käytin van Houten -kaakaota ja sitä laitoin hiukan reilummin, joten taikinasta tuli ohjeen kuvaa tummempaa. Leivontakaakaoilla on muuten hurjia eroja sekä maun että värin vahvuudessa. Olen kokeillut muitakin kaakaoita, mutta lopulta palaan aina takaisin van Houteniin. Se vaan on se ainoa oikea, tai siis se mikä meille parhaiten maistuu.

Ohje on Amerikan mitoissa. Jos ei omista sikäläisiä mittakippoja tai sellaista "multimittakannua," minkä kyljestä näkee kaiken maailman mittayksiköt, kannattaa laskea muunnokset tarkasti. Se on mun heikko kohta. Jostakin syystä saan aina sotkettua mittasuhteet ja jotakin olennaista menee pieleen. Ehkä siksi, että yritän aina näppärästi samalla laskutoimituksella myös pienentää ohjetta puolikkaaseen tai kolmannekseen... Sikäläiset ohjeet ovat nimittäin kooltaan lähes poikkeuksetta kokonaisen jalkapallojoukkueen syöttämiseen tarkoitettuja. Onnekseni sain muutama vuosi takaperin työkaverilta muoviset jenkkimitat. Niiden kanssa sujuu leipominen ihan leikiten, kun kokonaisille, puolikkaille, kolmas- ja neljännesosa cupseillekin on omat mittansa. Mittojen avulla on ohjeiden puolituskin helppoa, kun selviää melkein kokonaan laskematta mitään.

Reilu peli?

Yksi tämän kesän rentoutusideoistani oli ostaa itselleni muistikirja, mihin voin yksiin kansiin piirtää ja kirjoittaa, mitä vain mieleen juolahtaa. Vähän niin kuin pitäisi sellaista viiden minuutin päiväkirjaa. En tosin kirjoittele siihen joka päivä, mutta kun joku isompi ajatus kiteytyy yhdeksi lauseeksi, saan sen nopeasti talteen kirjoittamalla tai piirtämällä. Samalla tulee sellainen muutaman minuutin rentoutusbreikki erilaisia fontteja testaillen tai taiteillen.

Yhdelle sivuista kirjoitin äskettäin:

Pelaa reilusti silloinkin, kun se tarkoittaa, että tulet häviämään. 

Lapsille opetetaan, että jokaisen täytyy oppia häviämään ja pelatessa ei kuulu fuskata. Kukaan ei olekaan toisille ärsyttävämpi pelikaveri kuin sellainen, joka kiukuttelee hävitessään tai voittaa kepulikonstein.

Entäs sitten aikuisten maailmassa? Kyllä sellaisia tyyppejä löytyy edelleen. He ovat niitä, jotka pelaavat omia sosiaalisia pelejään toisten kustannuksella sillä periaatteella, että kaikki keinot ovat sallittuja, kunhan he vain itse voittavat jollakin tavalla. Ovelimmat yrittävät peittää jälkensä, vähemmän taitavat ovat avoimesti... hmm-mm, sanotaanko nyt suorin sanoin, moukkia. Kummatkin kuitenkin ovat epäsäännöllisen säännöllisesti oman edun tavoittelijoita, eivätkä he kaihda minkäänlaisia keinoja.

Mitä se reilu peli aikuiselämässä sitten voisi tarkoittaa? Minulle se on sitä, että jokainen otetaan huomioon ja kaikkia kohdellaan samalla tavalla ystävällisesti, arvostaen ja kunnioittaen, vaikka oltaisiinkin erilaisia tai eri mieltä monestakin asiasta. Lisäksi pyritään puhumaan sillä tavalla, ettei ketään käännetä selän takana ketään vastaan. Eikä myöskään vitsailla niin, että näennäisesti hauskoihin sanoihin kätkeytyy ivaa tai pilkkaa. Aika samoja asioita siis, mitä lapsillekin korostamme. Miten aikuinen ei itse muka pystyisi elämään kuten opettaa? Tuntuuko aikuiselämässä voitot ja häviöt niin suurilta, että pelisäännöt uhkaavat välillä unohtua? Omia motiiveja kannattaa seuloa kriittisesti.

Totuus on, että sosiaalisissa tilanteissa reilusti pelaamalla häviää usein niitä vastaan, jotka eivät säännöistä piittaa. En väitä ollenkaan, etteikö se joskus harmittaisi, suututtaisi tai loukkaisi. Siitä huolimatta olen sen verran idealisti, että olen päättänyt pitää reilun pelin periaatteesta kiinni. Joidenkin tilateiden seurauksena olen muutaman kerran joutunut uusimaan sen päätöksen ihan tietoisesti. Joskus voi nimittäin tuntua muulta, mutta tiedän 100% varmuudella, että häviän mieluummin reilusti pelattuani, kuin voitan epäreilusti. Ajattelen, että kestän kyllä häviämisen, mutta en sitä, että yhtenä aamuna peilistä katsoisi ihminen, jonka toimintatapoja en pysty kunnioittamaan.
 

Reilua viikkoa, missä tahansa liikutkin!      

Syksyn alkuun mukavia juttuja

Muutama mukava juttu viime päiviltä.

Kurpitsakeitto. Se on aina vaan yhtä hyvää. Kuoritut kurpitsakuutiot voi muuten paahtaa uunissakin pehmeäksi ja soseuttaa kasvisliemen kanssa vasta sitten. Ajattelin nyt kokeilla tehdä niin itsekin, mutta sitten tuona päivänä kun keittoa piti tehdä, olin seissyt ruuhkassa 20min. matkalla ensin reilut puolitoista tuntia ja toiseen suuntaan vielä lähemmäs 40min. Brysselin liikenteessä on monta solmukohtaa, mitä ei varmaan ikinä saada muutettua oikeasti toimiviksi. Lopulta kun selvisin ruoanlaittoon, annokset piti saada nopeasti pöytään. Hyvää tulee perinteiselläkin tyylillä, vaikka uskon, että paahtaminen varmaan lisää makua.

Kynttilät. Niitä poltellaan taas melkein joka ilta. Kynttilänvalo on vaan niin tunnelmallista syksyisin. Täytyy täydentää kynttilävarastoja. Ostan aina valkoisia. Niiden valo on kauneinta mitä tiedän. Ja teetä kuluu ihan mahdottomasti. Mustaa, vihreää, rooibosta ja yrttiteelajeja. Olen kaikkijuomainen teen suhteen. Ostin Suomesta kesällä pussillisen Nordquistin Nippon Green irtoteetä. Se on todella hyvän makuista, kun vaan muistaa antaa kiehuneen veden hiukan jäähtyä ennen kuin kaataa sitä teelehtien päälle.  

Maalaaminen. Olen jo muutaman vuoden odotellut, että tyttö innostuisi taas piirtämään ja maalaamaan. Nyt se sitten tapahtui. Kesällä siskon luona käydessä piirtelin akvarellikynillä jotakin muistikirjaani. Tyttö innostui kokeilemaan niitä myös. Siitä se lähti. Nyt maalaillaan pikkujuttuja välillä yhdessä, välillä erikseen. Akvarellikynät minulla olikin omasta takaa, mutta olin sitten niin innoissani, että marssin kauppaan ostamaan akvarellimaalitkin... Nyt pitää vielä sutivalikoimaan hiukan panostaa, koska normaalit vesivärisudithan eivät mitenkään vedä vertoja oikeille akvarellisudeille, jos maalaamisesta tosissaan innostuu. Täällä on tytön oma blogi, siellä on muutama hänen viime viikkojen aikana maalaamansa kuva ja ihania juttuja muutenkin.   

Opiskelijat. Tällä viikolla on aloiteltu lukuvuotta. Aina tuntuu niin raikkaalta kesän jälkeen, kun opiskelijat palaavat kesälomiltaan ja uudet untuvikot saapuvat paikalle. Hauskoja juttuja, mielenkiintoisia työkokemuksia, iloisia suunnitelmia tulevan vuoden varalle, loputtomasti kuplivaa intoa, ja niin edelleen. Opiskelijoiden energialataus kesän jälkeen on aina sellainen, että ihan vain juttuja kuunnellessakin virkistyy. Nuorten aikuisten kanssa on kyllä kiva tehdä töitä, kun saa hengailla mukana ja aitiopaikalta seurata kasvua ja kypsymistä.

Rannelämmittimet

Tämä otsikointi kuulostaa hiukan hassulta, mutta en nyt tähän hätään keksi parempaakaan nimeä. Meinasin ensin kirjoittaa rannetuubit. Se kuulostaa rehelliseltä, kun on pelkästä suorasta neuleesta kyse, mutta en tiedä löytäisikö sillä hakusanalla kukaan ikinä mitään etsimäänsä. 

Kerroinkin jo, että ostin Lang Yarns Novena lankaa kesällä Kotilaituri-nimisestä kaupasta Liedosta. Suosittelen, hyvä palvelu ja ihanat tuotteet! Tässä langassa on 50% villaa, 30% alpakkaa ja 20% polyamidia ja se on hauskasti tavallaan neuleputkea jo itsessään, eikä siitä lähde hahtuvia ollenkaan. 

Otin 3 1/2-kokoiset sukkapuikot ja loin 48 silmukkaa vihreällä. Siitä sitten puolitoista cm aina oikein vihreällä langalla. Seuraavaksi kierros valkoisella ja sitten aloitin kuvion neulomisen. Kuvioon tuli 3 silmukkaa mustalla, yksi valkoinen, kolme mustaa, yksi valkoinen... koko kierros. Seuraava kierros kaksi mustaa, kaksi valkoista... Ja kolmas kerros yksi musta, kolme valkoista... väliin valkoinen kierros ja taas sama alusta uudelleen. Ja lopuksi taas saman verran vihreää kuin alussakin. Sitten vain päättely ja langanpätkien siistiminen. Tämä ohje sopii aloittelijalle, hahah! 

Nyt voi sitten säät ihan rauhassa hiukan viiletä. Ei vaiskaan, tänä aamuna melkein jäädyin töissä, kun valvoin muutaman tunnin uusintatenttejä. Normaalistihan tähän aikaan pitäisi olla vielä ihan lämmintä ilman lämmitystäkin, joten hiukan yllätyksenä tuli tämä kylmääkin kylmempi syyskuu. Nyt kyllä tarvittaisiin muutama viikko vielä aurinkoista säätä. Belgiassa syksy ja talvi tuntuvat tosi pitkiltä, jos nyt jo alkaa harmaa sateisuus, koska se on sitten sitä samaa säätä maaliskuuhun saakka. Välillä vain vielä hiukan kylmempää ja kosteampaa.

Upouusi Arket

Huomasin pari viikkoa sitten, että Arket-kauppa avataan Brysselissä ihan jo etunenässä. En yleensä mene mihinkään silloin, kun jossakin on jotakin uutta. Olen harvinaisen laiska tunkeilemaan ihmisjoukoissa, joten tapanani on odottaa niin pitkään, että hypetys menee ohi ja tiedän saavani rauhassa katsella ympärilleni ilman tungosta. Arket kuitenkin kiinnosti pohjoismaalaisuuden mainostamisen vuoksi, joten ehdotin perheelle, että lähdetään keskustaan hiukan shoppailemaan. 

Olihan se skandinaavisen tyylinen kauppa. Vaatteet olivat yleisilmeeltään hyvin pelkistettyjä sekä malleiltaan, että myös väritykseltään. Hiukan turhankin pelkistettyä ja graafisen oloista meidän makuun, joten tytön kanssa tyydyttiin vain katselemaan sen sijaan, että oltaisiin viitsitty jonotella sovittamaan jotakin. Tuli mieleen, että jos esim. Marimekon modernimmista leikkauksista tykkää, niin tuolta saattaa hyvinkin löytää jotakin. Laatu vaikutti ainakin nopealla silmäyksellä ihan kohtuulliselta, joten oletan, että laatu ja hinta vaatepuolella kohtaavat kutakuinkin sopivasti.

Sisustusosasto oli kuitenkin pettymys. En tiedä, mitä ihan tarkkaan odotin, mutta minkäänlaista vaikutusta se ei tehnyt. Saman oloista tavaraa saa Ikeasta, h&m homesta, Flying Tigeristä, sekä hollantilaisista Hemasta tai Dille & Camillesta, missä on osittain ainakin sellaista pohjoismaalaiseen makuun sopivaa pelkistetyn näköistä tuotetta. Voihan se tyyli tietysti myydä hyvinkin, varsinkin kun se brändätään ja hinnoitellaan kalliimman oloiseksi, mutta minusta tuotteet näyttivät aika rajusti ylihinnoitelluilta siihen nähden mitä ne olivat. Tuotteiden pakkausrasiat näyttivät kivoilta, siitä muutama pluspiste kuitenkin.

Sellainen oli se Arket-kokemus. Saatan käydä joskus toistekin ohikulkumatkalla vilkaisemassa, mutta en ehkä kuitenkaan varta vasten sinne viitsi ylimääräistä kierrosta tehdä. Oltiinpahan nyt kuitenkin kerrankin niin muodikkaasti ajantasalla, että katsastettiin uusi liike heti alkuun. :)       

Teetauko töistä

Niin vaan viikko taas mennä hujahti... Löysin kaupassa käydessäni uuden sarjan ihan mahtavia suklaapähkinöitä. Ensimmäinen pussi oli hasselpähkinöitä alkuviikosta ja nyt toinen pekaanipähkinöitä perjantain kunniaksi. Meinasin ottaa valokuvan, mutta söin kokonaisen pussillisen teen kanssa niin nopeasti, että siinä en ehtinyt kameraa edes hakea. :D

Tämä juttu on nyt enemmän niille, jotka seuraa tätä blogia meidän työkuvioiden vuoksi. Töissä nimittäin aloitellaan taas uutta lukuvuotta. Belgiassa yliopistot alkavat hiukan muita myöhemmin, joten opiskelijat tulevat vasta ensi viikon aikana. Aloituspalaverit on nyt kuitenkin pidetty ja vuoden suunta on selvänä kaikkien mielessä. Minulla jatkuu kaikki entiseen tyyliin, opetettavaksikin tuli vanhat tutut jutut. Tietysti aina niissä on kehittämistä ja työstämistä. Opintojen rakennetta muutettiin hiukan, joten kurssisisältöihin pitää miettiä, mitä pudottaa pois, että voi lisätä tarvittavan uuden materiaalin. Se on kuitenkin vain sellaista hauskaa säätämistä.

Mies taas on organisoinut kaikenlaisia työntekijäkuvioita ja näyttää siltä, että mahtavasti tulee toimimaan uudet järjestelyt. Monenlaista kehittämisprojektia on ilmassa muutenkin. Uusia työntekijöitä on nimittäin saapunut nyt nopeampaan tahtiin kuin ikinä ennen meidän täällä ollessa. Ja nyt on kapasiteettia panostaa moneen juttuun, mistä ollaan vuosien aikana vain voitu haaveilla. Eka kertaa meidän kymmenen vuoden aikana ei enää mahduttu palaveeraamaan konferenssihuoneeseen!

Uusilla tyypeillä on aina myös uusia ideoita, joten sellainen freesi fiilis on nyt tässä aloitellessa. Itsehän tässä ei siitä nuorru, mutta kiva huomata, että saadaan meitä itseä nuorempia työkavereita mukaan. Jossakin kohtaa alkoi jo kauhistuttaa, että me oltiin niin pitkään nuorinta polvea. Pitkään se ei tuntunut mitenkään omituiselta. Mutta sitten kun neljäkymmentä tuli täyteen, alkoi tuntua, että siinä kohtaa ns. nuorimpina työntekijöinä oleminen ei ehkä enää ole oppilaitoksen etu, heh. Että kokonaisuutta ajatellen ikäbalanssi on hyväksi. Jokaista ikäpolvea tarvitaan, mutta hyvä, ettei kukaan jämähdä ikiajoiksi nuorimmaksi polveksi, muuten keski-ikä uhkaa huomaamatta kohota hiukan liian korkealle. Hyvät on siis fiilikset. Ihanaa, kun saadaan olla toivottamassa uutta väkeä tervetulleeksi!      

Helppo, syksyinen illallinen

Tänään oli sellainen päivä, että tarkoitus oli syödä naudanpaistia, mutta siihen suunnitelmaan tuli äkkikäännös, kun huomasin, että päällisin puolin hyvältä näyttänyt liha ei ollutkaan ihan ensiluokkaista... arg! Ei tästä sen enempää yksityiskohtia, mutta vieläkin tekee pahaa ajatella raakaa naudan lihaa. Ja keittiö on nyt kuulkaas niin siisti, ettei ole ollut aikoihin. Leikkuulauta meni lennossa vaihtoon ja paistinpannu meni pilalle tiskikoneen kuumimman ohjelman kourissa ja päätyi roskikseen sekin. Ja käsien iho on pesty korrelle, varmaankin yhteensä viisikymmentä kertaa ihan vain inhotuksesta. Tuli mieleen siinä x kertaa pintoja pyyhkiessä, että tulisin varmaan tuota pikaa hulluksi, jos asuisin jossakin trooppisessa maassa, missä hygienian kanssa on todellisia haasteita. Kulkisin varmaan kumihanskat käsissä, kasvosuoja naamalla ja suihkia desinfioisin kaiken mahdollisen. En ehtisi varmaan tehdä mitään muuta.

Siinä sitten meni kahdeksi illaksi tarkoitettu iltaruoka. Voi olla, että menee hetken aikaa, että tässä talossa on tarjolla mitään nautaan liittyvääkään. Ruokaörkkien kanssa reaktioni on ihan sama, kuin jos joku kertoo, että lasten tarhassa/koulussa jollakin on ollut täitä... Ei auta vaikka ihan vain varmuuden vuoksi pesisi hiukset kaksi kertaa täishamppoolla itseltäkin ja pyykkäisi saman tien kaikkien vaatteet ja lakanat, vaikkei keneltäkään päästä olisi löytynyt sillä kymmenennelläkään täikampauskierroksella yhtään mitään. Kaiken jälkeenkin kutittaa ja kutittaa vaan ihan kamalasti.

Hetken mietin jo, että olisiko helpompaa käydä syömässä vaikka pitsat ja jättää ruoanlaitto tältä illalta kokonaan väliin. Lähdin sitten kuitenkin kauppaan ja ostin kalaa. Päättelin, että joku mahdollisimman erilainen ruoka ei aiheuta vilunväristyksiä.

Tuore sei on aika neutraalia kalaa, joten nappasin mukaan tillipuskan ja värikkäitä porkkanoita. Sitruuna ja pieniä perunoita olikin jo jääkaapissa. Ladoin kulhoon puoliksi leikatut perunat, halkaistut porkkanat, hiukan yrttisuolaa, tuoretta timjamia ja pieni loraus valkosipulilla maustettua oliiviöljyä sekaan. Sekoitin ne, niin että öljy levisi tasaisesti ja kaadoin ne leivinpaperin päälle uunipellille. Paistoin niitä kiertoilmalla 200 asteessa ehkä n. 20min. kunnes ne alkoivat hiukan pehmetä, ja sitten työnsin voidellussa uunivuoassa seifileenkin paistumaan. Kalafileelle ripottelin vain reilusti suolaa, peittelin sen tillillä ja puristin päälle hiukan sitruunamehua. Pari pientä palaa voita siihen päälle vielä. Kalafile paistui nopeasti, ehkä 15-20min ja siinä ajassa ehtivät vihanneksetkin kypsyä valmiiksi. Lautasilla laitettiin kalan päälle vielä reilusti tuoretta tilliä ja lisää sitruunamehua. Yksinkertainen ruoka, mutta mehukas ja aika kevytkin, kunhan ei ole liian avokätinen öljyn ja voinokareiden kanssa. Mikään ei voita tuoretta tilliä!     

Syksyn merkki

Viime talvena ostin Philipsin kymmenen euroa maksavan appelsiinipuristimen. Se on ollut paras keittiöhärveli moneen vuoteen. Täällä on aina myynnissä hyviä mehuappelsiineja. Vitamiinit on kohdallaan, kun tuoreista hedelmistä puristaa mehua saman tien juotavaksi. 

Viime päivinä syksy tuntuu tosiaan tulleen tännekin, ja vähän joka toinen köhii jotakin pienen flunssan tapaista. Tyttökin on ollut yskäinen jo useamman viikon ja vieläkään ei tauti meinaa helpottaa. Ilmeisesti vastustuskyky on nyt todella alhainen pistoshoidon vuoksi... Kesällä nostettiin annostusta lähestulkoon maksimiin, joten tämä pitkittynyt tauti liittyy ilmeisesti siihen. Poikkeuksellisen huonolla vastustuskyvyllä ei tietenkään voi odotella ihan loputtomiin. Yhdet antibiootit on siis jo syöty ja toinen kuuri taidetaan tarvita vielä tähän päälle. Ne väsyttävät sitten taas lisää, joten nyt käskettiin hänen jäädä muutamaksi päiväksi kotiin, että saa levätä tarpeeksi, että tauti alkaisi lopultakin mennä ohi. 

Pistosten vuoksi minkäänlaista vitamiinilisää ei saa antaa, joten täytyy koittaa täydentää vitamiinivajetta luonnollisin keinoin. Tässä kohtaa itse puristettu appelsiinimehu tulee hyvään saumaan. Juomalla saa nopeasti kolmekin appelsiinia menemään. 

Juustoherkkuja

Aamupalajuttuja en olekaan kirjoittanut pitkään aikaan! Nyt tulee siihen korjausta. Espanjalaiset ystävämme toivat meille kaksi jättimäistä, painavaa juustokimpaletta ja chorizoa, joten nyt on mainioita aamupalaherkkuja useammaksi viikoksi. Aamupalojen lisäksi ne käyvät myös välipaloiksi, hiukopaloiksi, iltapaloiksi... Näitä juustojahan voi syödä mihin tahansa kellon aikaan, kun vaan tekee mieli. Meillä ei ole sellaisia hienostelurajoitteita, että juustoja kuuluisi syödä jotenkin tietyllä kaavalla. Niitä syödään aina kun mieli tekee kellon ajasta ja oheistarjoilusta riippumatta. Elämä on liian lyhyt juustonsyöntisääntöjen noudattamiseen.

Tämä manchego on aikalailla tuoretta sorttia. Sitähän valmistetaan eri kypsyysasteisina. Tämä on välmuoto muoto tuoreen ja kypsän väliltä. Maku on tyypillistä manchegoa, mutta vielä mukavan mieto. Koostumus aavistuksen verran kermaisempi ja maku on ehkä hiukan vähäsuolaisemman tuntuinen kuin vanhemmissa versioissa. Herkullista kerrassaan! Toinen on lampaanmaidosta tehtyä, pitkään kypsytettyä Ixarri-juustoa Baskimaasta. Täydellistä sekin ja kuulema tehty niistä kauniista lampaista, joilla on vitivalkoinen karva ja musta pää. Siskolla on muutama sellainen lammas myös. Juusto on rakenteeltaan aika kovaa ja maultaan suolaista ja ihan todella herkullista sekä paljaaltaan, että myös leivän päällä.  

Näistä saisi hyvän tapas-aterian herkullisen chorizon lisäksi muutaman muun elementin lisäämällä, mutta me taidetaan syödä nämä herkut näinkin ennen kuin ehditään sen suurempia tarjoiluita kokoamaan. Kolesterolit (ja vaakakilot) nousevat varmaan kattoon näitä herkkuja syödessä tässä muutaman viikon aikana, mutta mikään ei voita maukkaita juustoja. Niiden vuoksi kannattaa aina uhrautua, hahah!   

Tunteikasta tiedonvälitystä

Viime aikoina olen muutamaan otteeseen miettinyt kommunikaatiotaitoja. Periaatteessahan jokainen osaa kommunikoida jollakin tavalla, mutta ihmisten tavat eivät tietysti aina kohtaa optimaalisella tavalla. Sellaisesta sub-optimaalisesta tiedonvälityksestä seuraa tietysti sitten jännitteitä, tai jopa konflikteja toisensa perään. Sellaiset jännitteet rasittavat, väsyttävät ja pahimmillaan vaikeuttavat ihmissuhteita kovastikin.

Tulen itse aika puheliaasta perheestä ja koen, että minua on useimmiten kannustettu ilmaisemaan mielipiteitäni ja tunteitani puhumalla. Mieheni tavatessani rakastuinkin sitten kaikista eniten siihen piirteeseen, että hän on niin avoin ja puhelias. Muistan silloin kaksikymppisenä miettineeni, että kovin vakavasti ei voi asiat mennä pieleen, jos molemmat puhuvat kaikesta ja jatkuvasti. En tiedä, mistä silloin keksin sellaisen kriteerin, mutta aikuiselämässä olen kyllä monesti todennut sen olevan täysin totta. Asia kuin asia on helpointa selvittää, kun molemmat ovat aina valmiita keskustelemaan ideoistaan, väittelemään varteenotettavista vaihtoehdoista ja neuvottelemaan kompromisseista. 

Tästä tuli mieleen, että mies kerran ihaili jotakin itseään hiukan hiljaisempaa miestä viisauden vuoksi. Säikähdin totaalisesti, kun hän sanoi toivovansa joskus vanhempana muuttuvan hiljaisemmaksi! Sen keskustelun lopputulos oli kuitenkin onneksi se, että mies jäi tyytyväisenä omaksi puheliaaksi itsekseen, kun kuuli taas kerran, että minä tykkään nimenomaan paljon puhuvasta miehestä. Viisaus ei minusta suoraan korreloi puheen määrään tai sen puutteeseen.

Avioliitto on varmasti ihmiselämän suurin viestintätaitojen testi, joten molemminpuolinen puhumishalukkuus helpottaa asioita ihan mahdottomasti. Tietysti väärinymmärryksiä, konflikteja ja ristiin meneviä toiveita sattuu puheliaisuudestakin huolimatta. Ajoittain yhteisen suunnan löytäminen vaatii ilman muuta myös halukkuutta sopia asioista ja molemmille hyödyllisien ratkaisujen etsimistä yhdessä. Siihen, jos vielä lisää kourakaupalla yritystä kuunnella, ymmärtää ja kunnioittaa silloinkin, kun hermot kiristävät, on mahdollisuudet onnistua jo aika hyvät. Lopulta vielä jos löytää itsestään pienen ripauksen nöyryyttä, jotta tajuaa taipua tarvittaessa, saadaan taatusti aika monet karikot yhteistuumin luovittua.

Nämä samat periaatteet taitavat sopia mihin tahansa viestintään muissakin ihmissuhteissa. Optimaalinen kommunikaatio on kuitenkin aina ja kaikkien kanssa sub-optimaalista kivempaa. Rehellinen ja reilu keskustelu auttaa melkein aina ja melkein kaikkien kanssa. Sana 'melkein' siksi, että aikuiselämässä olen huomannut, että jotkut ihmiset eivät suostu tai kykene sellaiseen keskusteluun ja silloin se voi olla vaikeaa. Aina kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, ettei lopulta käy niin, että se olisikin itsestä kiinni, ettei kompromissia löydetä.     

Syksyn ekat

Juoksulenkillä lauantaiaamuna totesin miehelle, että nyt on kyllä syksyä ilmassa. Sumua ei sentään vielä ollut, mutta ilma tuntui kirpeälle ja kostealle. Siitä se alkaa. Täällä syyskuun aamut vastaavat Suomen elokuuta, joskin päivisin helteitä on edelleenkin. 

Elokuun loppupuolella katselin muutamaan otteeseen Suomen H&M Home-liikkeissä muutamia syksyisiä tyynynpäällisiä. Jätin ne kuitenkin ostamatta, koska ne tuntuivat niin syksyisiltä ja meillä oli vasta kesäloma menossa. Vaikka kesäloma olisi myöhäänkin, niin kuin meillä nyt sattui olemaan, ei syksyn vaatteet tai sisustukset tuntuneet yhtään ajankohtaisilta. 

Hassua, miten ihmisen mieli pysyttäytyy siinä, missä haluaa pysyä. Vaikka loma on viime tingassa, niin tunnelmasta kuitenkin pitää kiinni samalla tapaa kuin oltaisiin keskellä kesää... Arvelin kyllä, että syksy tulee räpsähtämään naamalle, heti kun lentokone laskeutuu. Vastassa oli kuitenkin muutama täydellinen +30 asteen hellepäivä, joten ihan mahdotonta räpsäystä ei tullut, vaikka koulutarvikeostokset olikin tehtävä heti seuraavana päivänä loppuviikkoa varten, eikä siinä muutenkaan enää suuremmin lomailtu ennen koulun alkua. Tuntui kuitenkin hyvälle, että ei oltu kiirehditty syksyä kohti mitenkään syksyvaatteita shoppailemalla tai syksyn sisustusjuttuja pohtien. Loma oli siksi ihan todellista kesälomaa loppuun saakka, koska ilmojen viileydestä huolimatta sisäinen tunnelma säilyi kesäisenä. 

Lauantaina tuli käväistyä H&M Homessa, mikä löytyy (lopulta) täältäkin. Sen kaupan aukeamista ehdinkin odottaa, ja olin jo melkein varma, että tänne niitä ei avata ollenkaan. Harvassa ne ovat edelleen, mutta minulle riittää yksikin osoite, kunhan se on helpon matkan päässä. Ostin sieltä nämä kaksi hiilen sävyistä tyynynpäällistä. Tarkoitus on yhdistää ne keltaiseen antamaan hiukan pippurista vivahdetta olohuoneeseen. Ikean valkoisessa Ektorp-sohvassa on jo varmaan vuoden päivät ollut pellavan väriset päälliset. Ostin ne jossakin kohtaa, kun alkoi tuntua, että valkoisista päällisistä ei enää saa kaikkia tahroja pois. Nyt tuo pellava väri näyttäisi sitovan keltaisen ja hiilenmustan pehmeästi yhteen. Syksy saa nyt tulla!     

Lankoja ostamassa

Näin loman aikana ihanat rannelämmittimet. Niistä inspiroituneena ajoimme veljeni vaimon kanssa lankakauppaan. Kotilaituria voi kyllä vain suositella. Ihania lankoja ja pieniä sisustustuotteita. Jos siellä suunnalla ajelee, niin ehdottomasti kannattaa pysähtyä tuossa kaupassa. Tilaaminenkin taitaa onnistua.

Tosiasia kuitenkin on, että en ole mikään neulojalahjakkuus. Olen ennenkin maininnut, että en osaa tehdä ohjeiden mukaan yhtään mitään, enkä tiedä mitään muita silmukoita kuin oikein ja nurin. Kovin suuret lankaostokset jätän siis suosiolla niille, joilla on taitoa saada langoista jotakin aikaan. Ne rannelämmittimet, mitkä lomalla näin vaikuttivat kuitenkin olevan täysin yksinkertaista suoraa putkea, joten uskaltauduin yrittämään. Tyylillä yritys-ja-erehdys niistä ei ole tulossa ihan muistikuvaa vastaavia, mutta tarpeeksi lähelle kuitenkin. Näytän ne kyllä, kunhan ne valmistuvat tässä tulevien viikkojen aikana.

Neulomisideaan tartuin itseasiassa siitä syystä, että huomasin loman aikana mietiskellessäni, että viime vuoden aikana tein aivan liian vähän mitään luovaa. Minulle luovat jutut on niitä, mitkä oikeasti rentouttavat ihan eri tavalla kuin mikään muu tekeminen. Jos on liian väsynyt ja stressaantunut, niin sitä ei tietysti oikein keksikään kovin kummoisia ideoita tehtäväksi. Ja sitten jos sattuukin keksimään, niin toteutus kaatuu helposti jo siihen, että täytyisi ehtiä hakemaan jotakin tarviketta kaupasta ennen kuin voi aloittaa. Tai viimeistään siihen, että lopulta tuntuu, että aikaa ei sittenkään ole tarttua siihen tekemiseen. 

Kesäloman aikana ajattelin, että näin ei tule jatkumaan. Kirjoitin itselleni listan asioista, mitkä minua yleensä rentouttavat, ja päätin, että nyt alan systemaattisesti toteuttamaan niitä pieniä juttuja. Sellaisia niin minimaalisia juttuja, mihin ei kulu kuin muutama minuutti päivässä, mutta mitkä kuitenkin nollaavat ajatukset ja virkistävät. Ajattelin, että jo on kumma, jos ei sellaisiin löydy aikaa.