Finally!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Eivät ihan ehtineet nämä narsissit pääsiäiseksi, mutta alkoivat nyt lopulta kuitenkin kukkimaan. Sinä päivänä, kun otin nämä kuvat viime viikolla, oli niin lämmintä, että kevyt neuletakki riitti mekon kanssa... ja sunnuntaina, siis eilen, tulikin sitten lunta ja sää vaihtui kertaheitolla. Aamulla kirkkoon mennessä kesätakki oli ihan sopiva, sieltä rännän sekaan lähtiessä olisi päällä saanut olla untuvatakki. Mutta ei se mitään, on taas maanantai ja näyttäisi siltä, että ollaan onneksi taas menossa parempaan suuntaan, joten sieltä se kesä tulee. Pienestä hikottelusta huolimatta.

----

Better late than never! These daffodils at our terrace did not make it for Easter, but finally they began to bloom. On that day when I took the photos it was so warm that wearing a thin cardigan with a dress was just fine... Yesterday we were surprised by some snow (!!!) and the weather changed in a second. At least that was how it felt like, because when we went to church in the morning a summer jacket was just perfect, but once we wanted to go home, I wished I had my warmest winter coat. Anyway, now it's Monday and it seems that we are heading toward warmer temperatures again. The summer is coming. With couple of hickups on the way, but it's coming. 

Continuation of color

Jatketaan tässä edellisen postauksen hentoa roosaa linjaa. Huomasin keittiössä valokuvatessani, että himalajan suolahan sopii täysin tuohon lahjaksi saamani Marimekon pyyhkeen värisävyyn. Ja niin sopii vanha mattokin... Ja sopi muuten liitukippo ja yksi suklaarasiakin, mutta kuvista huomasin, että on tainnut jo parina viikkona jäädä pölyt pyyhkimättä keittiön hyllyn päältä. Poistin ne, kun ajattelin, että ei kai kukaan lue blogeja nähdäkseen pölyn laskeutuneen... Sellaista realismia se on täälläkin. Kuvien ulkopuolelle on hyvä rajata sotkut, heh, mutta hyvä se on muutenkin välillä osata ummistaa silmät, jos kotityöt hiukan jäävät joskus muun elämän jalkoihin. Viimeisestä kuvasta paljastuu, että meidän keittiön kalustus on aikamoinen sekoitus sitä sun tätä. On antiikkia, Ikeaa ja muuten vaan vanhaa. Kaikki sulassa sovussa ehkä juuri siitä syystä, että useimmiten sekoitus on lopputuloksena luontevampi kuin viimeisen päälle mätsätty. 

----

Here are couple of pictures along the same lines of rose tones from the previous post. I noticed when I photographed in the kitchen that the himalaja salt matches perfectly to the rose color in the new Marimekko kitchen towel I got from dear friends some time ago. The old carpet matches, too... And so did the chalks and a box of chocolate, but then I noticed when looking a the photos that a thick layer of dust has settled on the upper shelf. I thought those pictures were not so presentable. I mean, why would anybody visit a blog to see dust settled!?! Yet, truth to be told, life is full of realism. It's good to be able to close some of it outside the pictures, but it's also good to learn to ignore some of the most mundane things in real life, too. The last photo reveals that our kitchen furniture is a mixed collection of antique, Ikea and simple old stuff. Strangely enough it all fits together. Perhaps exactly because a combination of this and that looks sometimes more natural together than perfectly matched things.  

In between

Hiukan turhan kiireinen viikko takana ja viikonloppu ei näytä yhtään paremmalta. Suunnitelma on nyt vain koittaa priorisoida, delegoida ja keskittyä. Yhtenä iltana oli kuitenkin pakko tehdä jotakin luovaa välissä, jotta ajatukset hiukan nollautuisivat. Lopputuloksena oli pieni maalaus, joka muistuttaa siitä, että hyvä päivä on juuri tänään eikä tulevaisuudessa. Mitään ei kannata odotella niin, että sen vuoksi eläisi tämän päivän vain puolella teholla. En nyt kuitenkaan tarkoita siis sitä, että aina pitäisi paiskia töitä ja muuta täysillä, vaan sitä, että jokaisessa päivässä on se oma juttunsa. Kannattaa pyrkiä olemaan siinä läsnä.

----

This week was bit too busy and the weekend is not looking any better. My plan is to try to prioritize, delegate and concentrate. One night I had to do something creative in order to relax a bit. The result was this little painting which reminds that a good day is today, not in the future. It's not worthy to expect anything so much that one forgets to live fully in the present. I don't mean that one should always be living busy and effective but simply that each day has something special in it. It's worthy to attempt to be present in the moment.   

Don't (always) speak when you are angry

Sinikellot kukkivat taas! Nyt, kun se tuli sanottua, voinkin siirtyä varsinaiseen aiheeseen, heh. Pinnailin taas muutamia hauskoja sanontoja, joten tässä juttua siitä. Kukapa ei olisi joskus pitänyt ihan loistavaa puhetta niin kiukkuisena, että on sitten saanut katua sitä pidempään! Se on hyvä totuus, että vihaisena kannattaa aina hiukan miettiä, mitä suustaan päästää. Lausuttuja sanoja kun ei saa mitenkään takaisin. 

Siitä viisaudesta huolimatta minun tekee hiukan mieli kapinoida tuota kuvan lausetta vastaan. Sitä ennen täytyy kuitenkin mainita, että en ole ihan nopein hermostumaan julkisesti, ja tilanteita, joissa oikeasti "puhun suuni puhtaaksi," sattuu ehkä maksimissaan kerran viidessä vuodessa. Eli ongelmani ei ole se, että äkäiset puheeni olisivat kovin suureksi vaivaksi kenellekään. Päinvastainen ongelma sen sijaan on vaatinut enemmänkin työstämistä. Vaikka olen kohtuullisen suorasanainen, olen joutunut opettelemaan ajattelemaan, että minullakin saa joskus mennä hermot. Ja, että joissakin tilanteissa se kannattaa jopa näyttää tarpeeksi selvästi. 

Paras opetus tässä asiassa oli yksi ystäväpariskunta, joiden kanssa aamupalatreffailtiin Saksassa asuessamme. Vaikka meillä oli paljon yhteistä, meillä oli myös sopivasti erilaiset elämäntilanteet, joten keskustelut aiheesta kuin aiheesta muodostuivat puolin ja toisin avartaviksi. Kerran keskustelimme konfliktien käsittelemisestä. En muista enää, mistä asiasta keskustelu lähti liikkeelle, mutta mieleeni jäi ystäväpariskunnan miehen kommentti. Hän totesi, että jos joku suuttuu joka asiasta, niin kohta kukaan ei enää reagoi. Jos taas valitsee tarkasti ne tilanteet, milloin näyttää hermostumisensa avoimesti, niin yleensä ihmiset silloin tajuavat, että tuo on nyt ihan tosissaan. 

Minusta siinä oli hyvä pointti. Ei kukaan jaksa sellaista ottaa vakavasti, jos joku hermostuu aina ja kaikesta, mutta ei kenenkään myöskään tarvitse aina olla olevinaan tasainen ja tyytyväinen kaikkeen. Joskus on tilanteita, että täytyy vaan kylmän rauhallisesti vetää henkeä ja sanoa selvästi, mistä tuulee. Silloin ajattelen tuota ystävän viistasta ohjetta. Jokaisen täytyy vetää joskus raja ja uskaltaa jopa näyttää se. Jos ei liian usein tee sellaista, niin silloin, kun harvoin joutuu sen tekemään, voi olla melko varma siitä, että asia menee tehokkaasti perille. Harkitusti ja hallitusti pidetty kiukkuinen puhe voi joskus olla ihan kohdallaan. Tarkennukseksi vielä, että korostus on sanojen "harkitusti ja hallitusti" kohdalla.

----

Bluebells are back again! Now that I got that out of the way, ha, I can get to my actual topic. I was pinning few nice quotes again, so this post is related to such. Probably everyone has once (or twice..., OK, let's say occasionally) made an angry speech that made one regret for quite some time! It's good to think about what one should say (or not to say) when one is angry. Spoken words can't be taken back, that's just a simple fact.

In spite of that piece of wisdom, I would actually like to disagree about this quote. Before I do that I better mention that I'm not the fastest person to get angry, and those moments that I'd really totally speak my mind out while being angry happen probably once in every five years. Thus quite clearly, my angry speeches are probably not much trouble to anyone. Actually, my problem has always been the opposite. Though I'm rather direct about addressing matters in general, I have had to learn that there are situations where I have to dare to show that I get angry, too.

What has taught me most in this matter is a couple with whom we used to meet regularly for a breakfast when we lived in Germany. Though we had a lot in common otherwise, our life situations were that much different, that our conversations were always very stimulating. Once we discussed about how to solve conflicts. I have no recollection of what led us into that topic, but I remember the rather pragmatic observation the husband expressed. He said that if somebody shows his anger frequently soon nobody takes notice of it, but if one selects well the situations where to show some emotion, getting angry can work quite effectively. I thought he really had a point there! If somebody gets upset all the time, it just becomes his normal way of reacting and everyone gets used to it. At the same time, it is so true that nobody needs to be balanced and happy about everything all the time. Sometimes there simply are situations, where one just needs to take a deep breath and say clearly and firmly how one feels about the matter. In those moments I always remember that wise friend of ours. Everyone needs occasionally to point out where the limits are. As long as such behaviour remains relatively rare, one can be quite sure that it works. A clearly considered and controlled angry speech can sometimes be just the right option. Disclaimer: The emphasis lays on the words considered and controlled.

A little jeans update

Olen koko ajan ajatellut, että reikäiset farkut eivät ole minua varten. Nyt ne alkaakin varmaan jo pikkuhiljaa väistymään, mutta lopulta jouduin hiukan pakon sanelemana testaamaan sitäkin tyyliä. Dominoeffekti. Kaikki alkoi siitä, että ostin Zarasta täydellisen mallisen vaalean farkkupaidan. Yhtenä aamuna tarvitsin siihen sopivan alaosan, mutta lempparifarkut olivat tietysti pyykissä, ja yhdet toiset paitaan sopivat housut tuntuivat sinä aamuna ihan liian tiukoilta, toiset liian löysiltä, jotkut ei muuten mitenkään käyneet farkkupaidan tyyliin, yksissä näkyi polvipussit ja niin edelleen. Naisen elämässä on noita pahoja vaateaamuja aina silloin tällöin. Sitten muistin, että vaatekaapin alimmalla hyllyllä taisi olla jotkut vanhat farkut, mitkä saattaisivat vielä mahtua jalkaan. No, olihan ne, mutta niissä oli pienet tahrat reidessä. En tiedä, miksi olin niitä edes säästänyt, koska yleensä kaikki, missä on ikitahraa saa tässä talossa aika nopeasti lähteä kiertoon. Pikainen pelastus oli mattoveitsi ja pieni leikkuulauta. Leikkuulauta lahkeen sisään ja muutama vaakasuora raapaisu mattoveitsellä. Hiukan repaletta ja muutama ihan konservatiivinen viiltoreikä, heh. Näyttivät muuten yllättävän hyvältä jalassa.

----

I have been thinking that jeans with holes is a style I better stay away from. Lately I had to reconsider that principle. It was the result of a domino effect. I found a perfect denim shirt from Zara and needed one morning fitting pants to wear with it. Well, my fav jeans was in laundry, other pants that would have been good felt too tight that morning, another pair felt too loose, another had too wide legs, etc. Then I remembered that I have an old pair of jeans somewhere back in the closet. I took it out and it seemed perfect except for two spots - little but visible! I don't even know why I had stored those jeans in the closet, because usually anything with permanent spots gets quickly recycled in this house. The cloth situation was clearly quite desperate in that particular morning, because it occurred to me that I could perhaps try if I could improve (What a ridiculous word to use in this context, don't you think?) the old jeans by tearing some holes in them. I took a carpet knife, slid a small chopping board into the leg of the jeans and cut bravely few horizontal holes. Quite moderate, conservative kind of holes, I must add. I was quite surprised that they actually looked quite perfect with that new shirt.   

Blueberry chocolate

Kevät on ollut töiden puolesta sen verran kiireinen, että opiskeluille on ollut todella hankala löytää kunnollista (lue: energistä) aikaa. Alkuvuoden suunnitelma kyllä piti ja kahden kuukauden tauon jälkeen, aloin maaliskuun alusta lueskella uutta kokonaisuutta varten, mutta kirjoitusvauhti on ollut hitaanlaista. Hommaan kuuluu tietysti molemmat vaiheet, joten ei se mitään, jos välillä on niinkin, mutta pidempi tauko kirjoittamisessa alkaa aina nostamaan stressipisteitä, koska ainoastaan kirjoittamalla näkee etenemisen konkreettisesti. 

Perjantain olin raivannut pelkästään opiskeluille kiirehtimällä alkuviikosta hullun vauhdilla kaiken muun pois alta. Ja sitten postilaatikkoon oli ilmestynyt yllätyspaketti. Ystävät olivat laittaneet ihanan suklaalähetyksen postiin, ja se tuli kyllä niin sopivana päivänä perille. Avasin paketin, laitoin kauniit suklaalevyt pöydälle, luin kortista terveiset ja jatkoin hommia ihan uusin voimin. Suklaat säästin yhdessä syötäviksi, mutta paketin ajatus lämmitti niin paljon, että loppupäivä kului hyvällä tapaa flow-hujauksessa. Kiitos, kovasti, kaverit! Tuli mieleen, että, pitäisi itsekin keksiä enemmän yllätyksiä. Koskaan ei tiedä, miten paljon sellainen saattaa saajaa piristää.

----

The spring has been so busy at work that it has been quite difficult to find sufficient amount of time for studies. I mean time when I would still feel energetic enough to concentrate fully. Like I planned I started reading again in the beginning of March, but writing speed has been rather low. The amount of reading I have covered is all just fine, but finally writing is a concrete way to see real progress.

I had worked like crazy until Thursday evening, so that I could use the entire Friday for studies without interruption. Then I found a parcel in the mailbox. Some friends had send me chocolate as a surprise! The timing was perfect, I opend the package, took out the chocoates wrapped in the cutest papers, smiled when I read the greetings written on the card and continued working with a new energy. I kept the chocolate for savoring it together as a family, but the thought cheered me up so much that the rest of the day was really effective. Thanks, dear friends! I was reminded that I should also plan surprises more often. One never knows how much joy it might bring to someone!

Ballet shoes

Tytön jalat kasvavat sitä vauhtia, että kärkitossut jäivät pieniksi puolessa vuodessa. Vanhat näyttävät melkein uusilta vieläkin... No, ei auttanut kuin hakea uudet ja ommella kumilenksut ja silkkinauhat paikalleen. Se onkin sitten ainoa asia, mitä tanssimisen suhteen osaan tehdä, heh. Hyvä, että neula pysyy kädessä, vaikka kropan koordinaatiokykyä musiikin tahdissa en ole ikinä itse löytänyt. Inhosin jopa aerobicsia, kun se oli muotia omassa nuoruudessani. Putosin aina kärryiltä, jos liikkeeseen piti liittää enemmän kuin yksi moovi. Sitä muistellessa olen kyllä enemmän kuin iloinen, että tuli vietyä tyttö tanssitunneille jo pienenä.

Täällä on aika paljon erilaisia tanssikouluja tarjolla, mutta myös musiikkiopistot järjestävät soitto- ja laulutuntien lisäksi myös tanssitunteja. Systeemi on samanlainen kuin musiikkitunneissakin, joten jokainen lukukausi päättyy aina useamman opettajan arvioimiin tanssikokeisiin ja eri osa-alueet arvioidaan tarkasti. Tasolta toiselle siirtymiseen täytyy läpäistä tietty oppimäärä lukuvuoden aikana. Viikossa tytöllä on yksi tunti jazz-tanssia ja toinen tunti klassista balettia. Tänä vuonna klassisen baletin opettaja tarjosi tytöille, että halukkaat voivat jäädä vielä isompien "kärkitossutunnillekin" oman tuntinsa jälkeen. Ihan hyvä systeemi siis kolmella erilaisella tanssitunilla viikossa, eikä tunnit maksa kuitenkaan maltaita, koska musiikkiopistot saavat valtion tukea toimintaansa. Niiden tasoa myös kontrolloidaan, joten tunnit ovat yleensä ihan hyviä. 

Yksityisiä tanssikouluja on eri tasoisia ja ne hinnoittelevat tuntinsa eri systeemeillä, joten lukukausimaksut ovat lähes poikkeuksetta kalliimpia. Niissä on myös yleensä kaikenlaisia rahankeruuseen liittyviä tapahtumia ja kilpailemista myös, joten esiintymisasuihin uppoaa silloin enemmän rahaa ja viikonloppuisin saattaa olla aika paljon tekemistä harrastuksen parissa. Musiikkikoulun tanssitunnit ovat sopineet meidän elämänrytmiin paremmin. Harrastus on tytölle rakas, mutta ei kuitenkaan niin tärkeä, että muista mukavista jutuista haluaisi sen vuoksi luopua.

----

Our daughter wore her ballet shoes just for half a year before they got too small! She needed new ones, so I was privileged to sew elastic bands and silk ribbons on them. That's about all I can do when it comes to dancing, ha! I'm glad a needle stays well in my fingers, because my body coordination is close to zero when it comes to moving with music. As a teenager I totally disliked aerobics lessons, a great fashion at the time ;), because those series of moves were all so confusing to me. Remembering that I'm so happy that we brought our daughter to the dance lessons when she was little.

There are plenty of private dance schools in Belgium, but also music academies organize dance lessons alongside their typical music curriculums. The system is the same for dance as it is for playing instruments and singing. Every semester finishes with exams and different aspects of skills are carefully evaluated. To pass from one level to another, one needs to master certain set of new skills for each year. The program requires two dance lessons per week, one for classic ballet and another one for jazz. This year the teacher of the classic ballet offered the girls that they would be welcome to participate in her pointes lessons as well. Three hours a week is a great deal! The music academies are quality controlled, and also subsidised by the state. That means that they can keep their fees very reasonable and one does not need to engage in money raising events and competitions at all. They do that in the private dance schools, where the fees are higher and show costumes raise the costs further. 

The lessons at the music academy have turned out to be a right fit for our family. Our daughter loves her hobby. Taken the long school days and other activities she participates in, however, I don't think she misses extra weekend commitments which a private dance lessons would mean.

Daring to get out when necessary

Yksi sellainen juttu, mikä vaikuttaa tasapainon tunteeseen elämässä todella paljon, on se, että toimii johdonmukaisesti niillä säännöillä, mitkä kokee oikeaksi. Se ei ole pelkästään stressaavaa ja omantunnon tuskia tuottavaa joutua toimimaan tavoilla, mitä ei koe oikeiksi tai joutua joustamaan periaatteista, mitä pitää tärkeinä. Se on myös kuormittavaa sen vuoksi, että sellainen syö ihmisen identiteettiä. Yleensähän identiteetti perustuu pitkälti niiden arvojen pohjalle, mitä on itselleen asettanut. Kun joutuu toimimaan niitä vastaan, kokee toimivansa ei vain väärällä tavalla, vaan myös nakertaen omaa itsekunnioitustaan ja oikeudentajuaan. Syyllisyyden tunteen lisäksi sellainen heikentää ihmisen itsetuntoa, sisäistä vahvuutta ja kykyä seistä omien arvojensa takana. 

Asioita kannattaa tietysti huolella arvioida, ja joskus on varmasti hiukan joustettavakin, mutta kenekään ei pitäisi joutua joustamaan omantuntonsa kustannuksella. Siinä tulee vastaan sellainen näkymätön raja, minkä yli ei ole hyvä mennä. Silloin kannattaa ihan vakavasti pohtia, voisiko huonoksi kääntyneestä tarinasta kävellä ulos. En tarkoita sillä sitä, että antaisi tuosta vaan periksi tai itsekkäistä syistä poistuisi maisemista, mutta jos tilanne vaatii jatkuvaa omantunnon kanssa kamppailua, niin kyllä silloin voi jotakin kannattaa tehdä sen muuttamiseksi. On nimittäin tarinoita, jotka eivät ole osallistumisen arvoisia. 

(Lause kuvassa löytyi Pinterestistä.) 

----

One thing, that strongly influences the feeling of balance in life, is that one can live by those principles he/she finds correct and valuable. Acting against them is not only stressful and nagging on one's conscience, but it also causes quite a burden because it destroys one's identity and self-respect. Namely, a large part of how we identify ourselves is based on keeping those values we find important and want to live in accordance with. When one must act against such core values, one doesn't only feel innerly miserable about it because it causes a conflict with one's conscience, but also because it undermines one's identity. It weakens one's self-image, inner strength and perseverance to stand for things that one's finds truly important.

Obviously, it is always wise to consider all factors in a difficult situation very carefully. Sometimes one needs to be flexible with something. Yet, nobody should be required to be flexible on the cost of one's conscience. It's like an invisible border one should not be forced to cross over. When a situation demands constant compromising of one's core values, it is worthy to consider whether it might be best to get out of it. By this I definitely do not mean that we should give up easily, or certainly not that one should selfishly walk out of any trouble. Rather I mean that if the situation requires a constant struggle to fight against one's conscience, it might be necessary to do something about it. There are stories that are not worth of participating.    

(The sentence on the picture was found at Pinterest.)

The very best tea break of the week

Eilen tulin töistä iltapäivällä ihan nälkäisenä. En saa eväitä tehtyä oikeastaan ikinä, mutta nyt oli kotona onneksi pulla odottamassa! Se piristi ajatusta jo pitkän aamupäivän aikana. Kotiin tullessa söin tietysti ensin leipääkin, mutta perusvoikkareita puolityhjästä jääkaapista ei jaksa paljon valokuvailla. Joskus pullataikina kyllä onnistuu ihan huippuhyvin. Tulee kuohkeaa ja kerrokset ovat juuri sopivasti tahmeita, mutta irtoavat toisistaan helposti... Aina ei onnistu niin hyvin, mutta nyt oli kyllä ihan viikon paras teebreikki heti maanantaina. Joskus pitäisi varmaankin koittaa panostaa pullien ulkonäköönkin hiukan, mutta koskaan ei maltti riittä sellaiseen. Kun leipoo pullaa vain harvoin, niin melkein tuntee maun suussaan jo taikinaa alustaessaan. Sitten onkin aina kiire saada korvapuustit äkkiä syötäväksi. Ei silloin ole aikaa minkäänlaiselle perfektionismille. ;)

----   

I came home yesterday after work nearly starving. I hardly ever pack any sacklunch, so I'm mostly quite hungry once I arrive home.  Thus, already the thought of this traditional Nordic cinnamon pastry that was waiting for me at home made me happy! I did eat first a sandwich, but there's not much to report on that. Especially when a refridgerator looks almost empty after the weekend... Dough for these pastries turned out perfect this time! It's not always a case though. I think once I should probably put bit more effort into getting shapes nicer. However, my problem is that I bake these traditional things far too seldom. When I do I already have the taste of it in my mouth while making the dough. That in turn makes me always hurry to try get them out of the oven as fast as possible. There's no time for any perfectionism. ;)  

Rainbows in my socks

Tämän talven nuorisomuoti aiheutti minulle useamman vilunväristyksen: takki auki ja nilkat paljaana...  Jouduin useamman kerran muistuttamaan itseäni, että mekään ei jossakin vaiheessa yläasteella ei voitu millään käyttää talvella pipoa. (Eikä aina aamuisin ehtinyt hiuksia kuivaamaan, joten useammin kuin kerran tukka jäätyä kovettui päähän koulumatkalla...) Se oli niillä leveysasteilla yhtä kylmä (ja typerä, sanoo aikuinen minäni) juttu kuin täällä tuo takki auki ja nilkat paljaana - teinityyli. 

Mutta nyt kevään koitettua, kun aikuinenkin jo pystyy kulkemaan nilkat paljaana, otin käyttöön nämä sateenkaarivillatossut, jotka ystäväni lähetti minulle talvella. Varpaat pysyy lämpimänä laattalattiasta huolimatta, mutta ulkonäkö ei ole yhtään talvinen. En tiedä miten, mutta tuo ystävä onnistuu aina saamaan kaikesta neulomastaan tismalleen sopivan kokoista. Koskaan ei ole sukat olleet vielä liian tiukat, eikä koskaan liian löysät! Niin kuin nyt nämäkin. Ihan täydelliset jalkaan!

----

The current teeny fashion made me shiver couple of times during this winter. Whatever the weather the coat must be open and ankles seen... I had to remind myself several times, that at some point during the secondary school we "could not" wear any hats during the winter. Sometimes there was not enough time to blow dry hair properly after showering in the morning. When arriving at school, the wet hair had got frozen stiff... I think in those nordic winter temperatures it probably was comparable (stupidity, adds the adult me) to the teeny style here in the central European winter weather. 

Anyway, now that warmer temperatures have come to stay, I began using these short rainbow wool socks I got from a friend some time ago. They keep my toes warm without looking too wintery. One thing that makes me always wonder is how this friend of mine can manage to always knit everything so that it fits perfectly. All socks she has given me has always been exactly right size! Like these rainbow ones, too. Such a perfecct fit!  

Cute ones

Lauantaina juhlittiin kaverisynttäreitä, niin, että äitiäkin pyydettiin kunniatehtävään, nimittäin valokuvaajaksi. Tytöillä oli monta ideaa hienoista BFF-valokuvista, joten yritin tehdä työtä käskettyä. Muutama hauska ryhmäkuva tulikin, mutta itse tykkäsin eniten kasvokuvista, joita nappasin varsinaisten kaverikuvien välissä odotellessani seuraavaa ideaa. Niistä tuli ihan laatukuvia, kun taas nämä ryhmäkuvat ovat aika keskinkertaisia. Jännitän jostakin syystä ryhmäkuvien ottoa aika tavalla. Mitä useammat kasvot pitäisi saada kerralla taltioitua, sitä vaikeammaksi homma menee. Tytöt itse olivat onneksi enemmän kuin tyytyväisiä. Illalla otettiin kuvat. Ehdin editoida niistä muutaman, mutta nyt aamulla oli jo tullut tekstiviestiä, joko kuvat olisi kännykällä katseltavissa. Odottelu ei kuulu tuossa iässä ihan parhaimpiin vahvuuksiin, mutta täytyy sanoa, näillä tytöillä on muita mahtavia piirteitä! Olen monesti ollut ihmeissäni, miten tämä porukka pitää yhtä. Ryhmä toimii joustavasti ja kivasti toiset huomioon ottaen, vaikka luonteissa on hauskasti ihan päinvastaisiakin piirteitä. Jokainen on selvästi omanlaisensa, mutta silti heissä on jotakin samaa, mikä tuntuu tutulle. Tyttö itse sanoo, että kaikkien vanhemmat ovat samanlaisia. :) 

----   

Our daughter was celebrating her birthday with schoolmates on this Saturday evening. I was honoured to be asked to photograph some BFF pics. Girls had lots of ideas of different poses. Couple of shots turned out great, but I felt myself happier about individual portraits I shot while waiting for their next ideas. Those were qualitatively far better than the actual group shots, but happily the girls themselves were completely satisfied with everything. (The group photos make me always nervous, because the more faces you need to manage at once, the more difficult it gets.) I had a moment to edit few pictures in the evening and now this morning there was already a text message asking whether the pictures are ready to be viewed... Patience may not be the strongest trait at this age, but I must say that these girls have many superb qualities that keep amazing me! They hold together in a very special way. Besides of being flexible, they take good care of each other, too. For such a tight-knit group one would expect that the personalities were a "perfect match," but these girls are all distinct, some seem even complete opposites. Yet, they belong together in a very obvious way! Inspite of their differences, they all have something in them that makes them feel alike. It's something familiar, which I am not able pinpoint more exactly. Our daughter's explanation is that all parents are somehow similar. :)   

Healthy fastfood

Tästä ruoasta olen ennekin täällä kirjoittanut, mutta tulkoon nyt uudestaankin mainittua, että aika herkkua se on! Paljon paprikaa, kesäkurpitsaa, punasipulia, valkosipulia, pieniä tomaatteja, oliiviöljyä, timjamia, suolaa ja pippuria. Kaikki vain palasiksi, sikinsokin uunivuokaan ja puoleksi tunniksi paistumaan. En juurikaan osta eineksiä, mutta gnocchit tuntuvat jotenkin hiukan hankalilta tehdä itse. Pussillinen kaupan jääkaapista päätyy siis silloin tällöin ostoskoriin. Kerran jo etsin netistä reseptinkin, mikä näytti kohtuulliselta aloittajalle, mutta en ole saanut sitä vielä kokeiltua. Ajoitan gnocchien valmistumisen tarkasti siihen hetkeen, kun otan vihannesvuoan uunista. Sekoitan ne heti vihannesten sekaan, koska silloin ne imevät kivasti vihanneksista valuneen oliiviöljyisen, maukkaan nesteen. Nam. Nyt tässä tulikin taas nälkä... Ei pitäisi kirjoitella ruoasta lounastauolla, jos tarjolla on pelkkä yksinkertainen voileipä!

----

I have written about this dinner already, but here's some repetition because I just love it! Lots of peppers, courgette, red onion, garlic, small tomatoes, olive oil, thymian, salt and pepper. All diced into large junks, mixed together and baked in an oven for half an hour. I don't often buy processed food, but gnocchis are a little exception to the rule. They just seem bit complicated to make from scratch at home. I already found a manageable recipe though but never got to it yet. I time the gnocchis so that they are just done when the veggies come out of the oven and mix them together. That way they soak the tasty juices. Oh, now I got hungry... One should never write about food at the lunch break when all you have is a simple sandwich!  

Wallpaper in oatmeal

Keittiön hyllyn takaseinän tapetista tuli lopulta ihan ammattilaistasoinen projekti, joten DIY-ohjeistus jää nyt antamatta. Onneksi en aloittanut tapetoimaan sitä itse, vaan odotin maltillisesti, että isäni tulee auttamaan. Homma oli aika hankala, koska tapetilla on tapana venyä ja kuitenkin sekä kuvio, että reunat pitäisi saada täysin kohdalleen. Isän ehdottama takaseinän irroitus olisi ollut tietysti paras vaihtoehto, mutta sen miljoona naulaa, mitä hyllyn tekijä oli siihen upottanut tuntui hiukan turhan työläältä ja pelkäsin, että jos haluan joskus tapetin poistaa, niin en ikinä saa takalevyä omin nokkineni uudestaan irti. (Se oli tietysti täysi virhearviointi minulta. Huomasin aika nopeasti, että olisi kannattanut vaan seurata isän ohjeita.) Toiveestani kuitenkin päädyimme liimaamaan tapetin puuliimalla suoraan hyllyn takaseinään. Kuvion kohdistukset ja reunojen leikkaamiset vaativatkin sitten useamman tunnin työn, mutta isäni on tunnetusti kärsivällinen ja tarkkaakin tarkempi, joten lopputulos on oikein hyvä. Kiitos vaan, isä! 

Raivailin hiukan keittiötä ja ladoin hyllyille enimmäkseen vanhoja sinivalkoisia ja valkoisia astioita. Nyt on taas hiukan vaihtelua. Hassua, miten paljon tumma takaseina pimensi koko keittiötä. Täältä löytyy ennen-kuvia, jos muutos kiinnostaa. Keittiö-tagin alta blogin oikeasta reunasta löytyy enemmänkin keittiöön liittyviä postauksia.

----

What was meant to be a nice little DIY project turned out to be quite a professional job... No DIY instructions this time, sorry! When I saw how complicated wallpapering the old shelf was, I was quite happy I had patiently waited for my father to come to help me with it. One problem was that the wallpaper tends to stretch when clue is spread on it. Another one related to the first problem was to get the print match exactly. The best option my father said would have been to take the back wall off, wallpaper it and attach it again. It seemed to me like a lot of work counting the crazy amount of nails the builder of the shelf had once used. My father was right of course in thinking about professional techiques to complete such a project efficiently and guaranteed perfectly, but I insisted that it would be easier not to (which of course was a mistake, but I'm always looking for shortcuts in crafts, which the professionals like my dad obviously would never do). Anyway, my dad being so patient and careful as he is managed to clue the wallpaper well. In that I was right that I knew he could accomplish the task with a shortcut, too, but it took us a couple of hours more and that did make me feel bit sorry. However, the end result is wonderful, thanks Dad! 

I was tidying up in the kitchen and loaded the shelves with some white and mostly old blue-and-white dishes. It's funny to see how much the black wall of the shelf darkened the entire kitchen which is now totally light and cozy. Here you can find some before pictures, but by clicking a kitchen tag on the right column, you can find even more kitchen posts if you like.    

Who's the strongest?

Muistatteko lapsena kaikenlaiset voimailukisat? Ne kaikki sellaiset, missä testattiin, kuka mahtaa olla kaikista voimakkain. Itse olin yleensä aina heikoimmasta päästä. En varsinaisesti ollut mikään rimpelö, mutta kuitenkin kooltani sen verran pieni oman ikäisiin verrattuna, että joskus otti päähän, kun ei voimaa ollut enempää. Aika nopeasti huomasin, että yleensä pituus ja voima olivat suorassa suhteessa toisiinsa. Aikuisten maailmassakaan ei tietysti voimailukilpailut ihan totaalisesti lopu, ne vain muuttavat muotoaan, ja onneksi harvenevat, heh! Mutta aina silloin tällöin aikuisellakin voi tulla tarve hiukan näyttää voimiaan. Sen verran olen onneksi oppinut, että niissä tilanteissa kannattaa ottaa nopeasti askel takavasemmalle, koska niissä kilpailuissa ei enää ole voittajia ollenkaan.

Kävin pitkästä aikaa selailemassa Pinterestiä ja löysin tekstin, minkä liimasin yllä olevan valokuvan päälle. Ajattelin, että se on kyllä niin totta, että aikuisten maailmassa ne todelliset sankarit ovat yleensä heitä, joiden taistelut on voitettu kaikessa hiljaisuudessa ilman oman voiman tunnossa porskuttamista. Oletteko muuten huomanneet, että sellaisten ihmisten ei myöhemminkään tarvitse käyttää kyynärpäitään tai muutenkaan korostaa itseään epäterveellä tavalla? Arvelen, että se johtuu siitä, että he ovat valinneet taistelunsa viisaasti ja tehneet viisaita valintoja taisteluidensa aikana. Siksi niidenkin kautta heidän luonteensa on saanut edelleen kasvaa terveeseen suuntaan. Sellaisia sankareita näkee aina silloin tällöin ja joka kerran he saavat sisälläni lämpimän liikahduksen aikaan. Sellaisten ihmisten luonne ja tarinat inspiroivat.

----

Do you remember those little silly competitions about who's the strongest kid in a group? I was almost always one of the weakest ones, because most of the kids in my age were taller than me. To my annoyance I soon figured out that one's size usually corresponded with one's physical strength! Those kinds of silly power plays do not entirely subside when we enter into the adult world, but they do become different. Fortunately, they do get rarer though. What I mean is that occasionally even the adults may desire to display their strength. That's always a good moment to take one step backwards, because in the adult power games there are no winners. 

I was browsing Pinterest and found a quote that I copied on the photo above. I thought that it is so true that real heros are indeed those who have won their battles without trying to impress anyone else. Have you noticed that such persons don't later need to use their elbows to get forward, trample on others, or act otherwise in an unhealthy manner in social situations? I think it comes from that they have, first of all, chosen their battles wisely, and then also made wise choices about how to overcome them. Therefore, their characters have grown in healthy ways. Once in awhile one meets persons like that. Such characters and stories never cease to inspire me.     

The very last yellow tulips (sorry for breaking my promise)

Viime postauksessa tulin luvanneeksi, että keltainen saa nyt tältä keväältä jäädä. Sitten muistin, että nämä tulppaanikuvathan on vielä kansiossa odottamassa! Keltaisista kukista ei nyt kuitenkaan enää riitä jutun juurta, mutta tykkään kontrastista, minkä vanhat taulut luovat kukkien taakse. Siitä tuli mieleen, että joskus voisi kirjoittaa pelkistä tauluistakin. Nykyään sisustuksessa monet suosivat musta-valkoprinttejä neutraaleissa kehyksissä. Siihen muotiin en taida ehtiä mukaan ollenkaan. Eikä se ole ainoa muoti, mikä minulta lipuu ohi, saattaisi teini lisätä tähän ja pyöräyttäisi silmiään, jos lukisi näitä postauksia. ;) Mutta ei se mitään, minä vain rakastan antiikkisia puukehyksiä, vanhoja kanvaaseja, kevyesti lohkeilleita maaleja ja niin edelleen.

----

When I promised that I'm done with yellow, I didn't remember that I have still these pictures lined up! I think "tulips" topics have been exhausted for this spring, but I like the contrast old paintings make for the flowers... These pictures made me think that I should once write a post about the paintings. I just love them. I know that it's quite fashionable nowadays to have black-and-white prints in neutral frames. But they are not for me. So, when it comes to prints I admit I'm totally out of fashion. And it's not the only thing I am out of fashion with would my teenage daughter quite likely say and roll her eyes. ;) I can't help it, I just love antique frames, old canvases, subtly crackled paint & co. 

Delicious dessert and a little thought of summer

Vielä yksi keltasävyinen pääsiäispostaus ja sitten antaa keltaisen olla... Mangorahka syntyi ihan kotitekoisesti surauttamalla kypsän mangon hedelmäliha ja ripaus sokeria sauvasekoittimella soseeksi, vatkaamalla purkki kermaa vaahdoksi ja lisäämällä siihen puolitoista purkkia maitorahkaa ja hiukan sokeria ja vaniljasokeria. Kaadoin mangososeen rahkan päälle ja sekoitin muutamall lusikan vedolla kevyesti. 

Sain jonkin aikaa sitten ystävältäni ihania "Downton Abbey" kristallimaljoja. Nyt niille oli käyttöä. Olen itse sen verran huono syömään jälkiruokia, että niitä ei tule usein tehtyä. Leipominen on enemmän mun juttu, mutta tätä jälkkäriä tulee varmaan tehtyä toistenkin, sen verran nopeasti sai näyttävät annokset. Paitsi, että nyt turvauduttiin Suomesta tuotuun laktoosittomaan maitorahkaan. Sitä ei täältä saa laktoosittomana, joten se hiukan estänee herkuttelua. Vaikka nyt kun tässä alkaa pikkuhiljaa ajatella aurinkoa, uikkareita ja rantaa, niin ehkä on hyvä pääsiäisherkkujen jälkeen palata siihen tavalliseen jälkiruoattomuuteen, heh!

----

This is my final Easter post this year and then I move on from the yellow tones... Mango quark was easy but tasty dessert. I made mango puree from one ripe mango and some sugar. Then I whipped 200ml cream, added to it 300g of quark (Dutch: verse kaas) and some sugar and vanilla sugar. I added the mango puree on the top and mixed a little.

I got cute "Downton Abbey" chrystal bowls from a dear friend some time ago. They were perfect for this dessert. I'm myself a non-dessert kind of person, and therefore, I hardly ever make any pudding like stuff. Baking is more my thing, but this dessert was better than I thought. Only problem is that they don't sell lactose free quark here at all. I was lucky to have my mother bring some from Finland this time. Thinking about sunshine, bikinis and beach though I better return to my non-dessert habit now that the Easter season is done, ha!

Eating eggs and deciding what is truly important

Täältä on joskus vaikea löytää valkoisia munia. Nyt pari päivää ennen pääsiäistä sattui kaupassa iso paketti eteen ilman suurempia kaupoissa kiertelemisiä, jee! Pääsiäispäivinä aamiaisella ja muutenkin syötiin sitten kananmunia ihan urakalla. Värjättyihin muniin saa kiiltoa, kun kostuttaa talouspaperista kulman ruokaöljyllä ja hankaa sitä munien pintaan. Nyt tehtiin kuitenkin ihan mattapintaisia, kun sattui tulemaan niin ihania värisävyjä. Että tässä nyt siten vielä aamiaispostauksen jälkeen toisenkin värinen setti kananmunia. Tuosta Hollanti-printtisestä "munakellosta" kerroinkin aikaisemmin. Se heitetään kattilaan mukaan ja se soittaa melodioita, joista tietää, milloin kypsyysaste on mitäkin. Se on yksi hyödyllisimmistä (hassuista) keittiökeksinnöistä, mitä on tullut vastaan.

Mun vanhemmat lähtivät aikaisin aamulla ajamaan takaisin kotiin. Aika matka heillä, mutta tekstareista päätellen ovat varmasti perillä Tukholmassa ihan ennätysajassa. Oli ihana loma yhdessä! Tänään on nautittu kahdestakymmenestä asteesta, työkavereiden kanssa juttelusta ja pitkästä kävelylenkistä auringossa. Piti oikein takki ottaa pois ja kääriä hiukan farkkujen lahkeitakin. Heh, silloin on tosiaan lämmin, kun tämä vilukissa vaivautuu vähentämään vaatetusta! Miehen kanssa kävellessä paranneltiin maailmaa ja puheeksi ehti pitkän lenkin aikana tulla miljoona isompaa ja pienempää asiaa. Kävelylenkit kahdestaan on ihan parhaita. Jossakin kohtaa nousi esille sekin, miten tärkeää olisi aina välillä pysähtyä miettimään, mitkä asiat on itselle oikeasti tärkeitä. Siitä olen täällä ennenkin kirjoittanut, mutta ei se varmaan haittaa, jos uudestaankin mainitsee, että se auttaa niin monessa, että tietää, mitä itse oikeasti elämältään haluaa. 

Viimeksi taisin kirjoittaa siitä, miten tärkeimpien asioiden määritteleminen vähentää vertailun tarvetta. Kun tietää itse, mitkä omat prioriteetit on, voi toteuttaa niitä miettimättä liikaa, mitä muut sillä aikaa tekevät. Lisäksi se lisää minulla ainakin ihan suorassa linjassa myös yleistä tyytyväisyyden tunnetta. Se tulee siitä, että tunnen olevani tasapainoisempi omissa pyrkimyksissäni, kun pystyn priorisoimaan tekemiseni loogisesti ja perustelemaan itselleni helposti, miksi teen/lupaan mitäkin. Kolmas juttu, mikä tulee mieleen, on se, että on huomattavasti helpompaa kieltäytyäkin asioista, jotka eivät ole tärkeysjärjestyksen alkupäässä, kun tietää mihin suuntaan oikeasti pyrkii. Neljäs juttu taas on, että jos on varma siitä, mitä itse on tekemässä, sitä pystyy arvostamaan toisten tekemisiä ja iloitsemaan niistäkin vapautuneemmin. Siinä on muutama lisäsyy, miksi joskus kannattaa pysähtyä miettimään, mitkä 3-5 perusarvoa on itselle kaikista tärkeimpiä, ja miten ne saisi näkymään omassa arjessa.

----

Sometimes it's difficult to find white eggs. To my surprise, however, I found a large package in my usual supermarket shop just few days before this Easter! We ended up eating more eggs than ever for the last couple of days... ;) All dyed in several colour ways. This was our second set after the Easter breakfast posting. The matte tones were so cute that we decided not to polish them at all. I have told you earlier about that Holland egg watch. It's the best (silly) kitchen gadget I have come across for a long time. You simply cook it with the eggs and it plays different melodies to indicate how soft or hard the eggs are. 

My parents left home this morning. They have quite a long ride, but estimating the progress on the basis of text messages, they seem to reach Stockholm to catch their ferry well in time. We had lovely time together! Today we have enjoyed +20 Celsius degrees, funny talks with colleagues and an extra long walk in the sunshine. It was so warm that I even folded my jeans up a bit and took off a jacket... If you know me personally, you know that I feel always cold and do such outrageous things only when it's really really warm. That's a serious testimonial for a warm spring day, ha! 

When my husband and I take a walk we both talk non-stop. I mean we listen to each other, but both have thousands of ideas what to speak about. Today we had time to cover many topics and one of them was how important it is to be content with one's personal priorities. I wrote something about how it helps for not feeling the urge to compare to others some weeks ago. When one's own priorities are clear, one can concentrate on doing one's own thing without thinking about what the others are busy with meanwhile. Another thing is that I at least feel much more content in general, when my personal priorities are clear in my mind. I think that feeling comes from being more balanced, because I'm able to be more logical and less insecure in my practical daily choices. The third thing that comes to my mind is that it's so much easier to say no to those things that contradict the priorities when one knows what direction one is actually going. The fourth thing is that when one knows what one wants to do and why it's so valuable, one can also better appreciate and value others and what they are doing. There might be even more benefits, but I think these make already a good case for taking a moment to consider oneself on what 3-5 basic values one really wants to hold up.    

Easter breakfast

Muutama valokuva pääsiäisaamupalalta keittiön pöydän äärestä. Tuoreita sämpylöitä, värjättyjä kananmunia, leikkeleitä, graavilohta, juustoa ja hedelmäsalaattia... Äiti toi tullessan ihania Pip Studion lautasliinoja. Niiden runsaisiin värisävyihin oli hyvä kattaa aamiaista. Mies missasi melkein koko pääsiäisen, mutta oli tyytyväinen työmatkaansa. Nyt jälkikäteen huomattiin, että puhelinlaskusta tuli kyllä kaksinkertainen, kun sen verran sattui ja tapahtui matkan aikana täällä päässä, että tuli soiteltua enemmän kuin tavallisesti. Pääsiäisen jälkeen on ehditty olla menossa ja tehty vaikka mitä. Myös aprillipäivän synttärisankaria juhlittiin eilen lahjoilla, "macbook-säästöjen" kartuttamisella, mansikkakakulla ja kiinalaisella takeaway-ruoalla...

----

Just couple of photos from our Easter breakfast table at the kitchen. Fresh rolls, coloured eggs, different kinds of lunch meat and cheese, gravad lax, and fruit salad... My mother brought me cute colorful napkins by Pip Studio. They were perfectly colourful to complete our breakfast table setting. My husband missed almost the entire Easter, but he was content about the success during his working trip... Afterwards we did notice that our phone bill had creeped up and doubled. That's excusable though when you think about what kind of week we had at home alone, isn't it? After Easter we have been quite active driving here and there and doing this and that. We also celebrated the birthday lady on April 1 with presents, "macbook-money," strawberry cake and chinese take away...