Siellä ruusupuutarhassa on siis monta tuhatta erilaista lajiketta kaikissa mahdollisissa väreissä. Tässä muutama lähikuva vielä. Tuo vaalean violetti on ihan mahtava. Nyt on näköjään viime aikoina ollut hiukan vaikeuksia saada kuvia ja juttuja mätsäämään, joten otsikot ovat järjestään hiukan sekavia... jostakin on niin varmaankin tiukasti jumittunut mieleen, että otsikon täytyy määrittää sisältöä. Ja toiseksi kaikki asiat eivät ole niin kuvauksellisia, että kannattaisi vaivautua. ;)
Hiukan taas siis koulujuttua näin maahanmuuttajan näkökulmasta. Todistuksia tiputtelee täällä yläasteella tasaiseen tahtiin. On väliraportteja viikkotyöskentelyistä. Ne sisältävät kaikkien pikkukokeiden ja kertauskokeiden arvosanat. Sitten on ne varsinaiset todistukset, joissa on sekä viikkotyöskentelyn arvosanat (yleensä 25-50% kokonaisarvosanasta) ja lukukausien päättökokeiden arvosanat. Ja nyt lopuksi tietysti koko vuoden arvosanat. Eli lopputuloksena on aika monimutkaiset kaaviot, missä on kahden desimaalin tarkkuudella laskettu loppunumerot ja vieressä luokan keskiarvo.
Plussaa systeemi saa mielestäni siitä, että yhdellä vilkaisulla näkee, missä on parannettavan varaa. Esimerkiksi, jos viikkotyöskentelyssä sanakokeet tökkivät tai joku tietty kielioppiosuus on hankala, niin siihen on helpompi puuttua, kuin jos lopussa on vain yksi yleinen numero koko aineesta, mutta ei mistään näe, mikä osa-alueista tuottaa vaikeuksia. Erityisesti matematiikassa erittelystä on mielestäni todella paljon hyötyä, koska harvalla varmaankaan tökkii kaikki laskeminen, kun taas tavallista on, että jokaselle joku osa-alue tuottaa enemmän työtä kuin muut. Luokan keskiarvot auttavat tietysti näkemään, missä mennään yleiseen tasoon verrattuna. Miinuksena se, että kirjaimellisesti kaikki mitataan numeroissa ja sitä mittausta tehdään monta kertaa viikossa. (Normaalistihan ainakin latinaluokilla on 10-13 testiä viikottain...) Hyvä puoli se, että materiaalia kerrataan koko ajan tulosvastuullisesti, ja silloin, kun menee hyvin, hyvästä numerosta saa hyvät kicksit. Vastakohta: Jos joku aine tökkii muutaman kerran pikkukokeissa, niin alkaa nopeasti tulla paineita pärjäämisestä. Tässä on hiukan eroja koulujen välillä, miten paljon tuollaista jatkuvaa testaamista käytetään, mutta yleisesti ottaen numeroita ei täällä pääse hetkeksikään karkuun. (Tytön nykyinen koulu on tarkka maineestaan, joten testaaminen on viety ihan äärirajalle.) Hyvä puoli on, että tuollaiset jatkuvasti testaavat koulut tuottavat sen verran työtä jokaiselle oppilaalle, että sellaisissa kouluissa ei juurikaan ole luokissa järjestyksenpidollisia ongelmia. Tunnit sujuvat aina rauhallisesti. Yleensä juuri muuta koulutyötä mutkistavaa ei tapahdu kuin satunnainen kikatuskohtaus, tai vaikka se, että joku leikkii jatkuvasti kynällään ja sen tuppi putoaa liian monta kertaa lattialle. Harvoin kukaan varsinaisesti häiritsee mitenkään.
Kokeiden arvioinnin lisäksi joka vuosi opettajien kokous päättää päättökoeviikkojen jälkeen jokaisen oppilaan kohtalosta erikseen. Eli niiden numerotodistusten lisäksi pitää saada vielä allekirjoitetut suosituslausunnot, jotta pääsee jatkamaan valitsemalla linjallaan. Muuten joutuu vaihtamaan astetta alemmalle linjalle, tai kertaamaan vuoden. Pahimmassa tapauksessa joutuu vaihtamaan koulua helpompaan... No, kiitos noiden kaikkien numeroraporttien, sellainen lausunto tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, joten olettaisin ainakin, että siihen osataan valmistautua etukäteen. Suomessahan sosiaalinen puoli on noissa luokalla pysymisissä tärkeäksi koettu juttu, mutta täällä sitä ei pidetä merkityksellisenä. Sitä joko pärjää, tai jos ei pärjää niin saa kyllä ensin jonkinlaisen määrän lisätunteja. Jos ongelmaa ei saada niillä hoidettua, niin sitten vaan siirretään oppilas sellaiselle luokalle, missä hän pärjää paremmin. Systeemi on kyllä sen verran vaativa, että ehkä se todella on lapsen parhaaksi, jos hän pääsee siirtymään sopivammalle vaatimustasolle, ellei opiskelu suju.
Eli yhden yläastevuoden kokemuksella sanoisin, että systeemi on itsessään aika monimutkainen. Osa asioista on ihan selvästi positiivisia ja hyvin toimivia, osa taas ainakin pohjoismaalaisesta näkökulmasta hiukan turhan vaativia. Äskettäin mies oli vanhempien toimikunnan palaverissa ja siellä oli esitetty joku raportti Suomen koulusysteemin hyvistä ja huonoista puolista. Se olisikin varmasti ihan reilua kirjoittaa toinen postaus siitä! Siinä oli nimittäin muutama sellainen asia mainittu negatiivisesti, mitä Suomessa yleensä pidetään nimenomaan hyvinä juttuina. Ehkä se näissä vertailuissa onkin aina puolin ja toisin niin hankalaa, että jokaisessa maassa lähestytään koulujuttuja omasta kulttuurista ja historiasta käsin. Eli on hurjan vaikeaa tehdä neutraaleja arvioita mistään osa-alueista, koska yleensä kaikki on ihan järkevästi selitettävissä nimenomaan paikallisista tavoista ja arvoista käsin.
----
Few more rose close-ups! My personal favorite was the purple one in the first photo. Today I plan to write about something else though. My headlines are lately often combinations of two completely different themes and the pictures always match only to one of them... One easy rule in writing is that the headlines must match the content. I think I overlearned that one, ha! But seriously some things are just not that photogenic in nature.
So, to the other topic of the headline. The school grades! Now that our daughter has completed her first year in the secondary school we have all got used to the system. If I had to choose one word to characterize the education mentality that would definitely be the word grading! There are several reports that are given to grade the daily school work and then final reports that are given for each semester. Those big ones count both the daily school work (25-50% of total grades) and the final exams. And then of course there are the end of the year raports where you can see everything counted meticulously with using comma and two decimals. Beside the own grades one can always see the class averages in the next column.
There are few plus points that can be mentioned about this exact manner of proceeding with the grades. First of all, one can see immediately which section of the material caused difficulties. So, the problems can be solved easier when the results are detailed. Secondly, showing the class averages helps to estimate the general level and see how the comparison to that looks like. A big minus point from my perspective is that everything is measured in numbers all the time! (Our daughter is in the "Latin section" and has usually 10-13 tests every week!) Good thing of course is when one gets good grades and is encouraged to pursue them further. The bad thing is the opposite: When there are few subsequent poorer grades in one subject or another the pressure grows in few weeks... There are quite some differences in the quality of different schools and the amount of testing seems to be directly linked to it. Some schools use less testing, but usually then the final exams are much more stressful. Our daughter's present school is good in its reputation, largely due to having taken the testing system into an extreme. The positive in it is that there are hardly any problems with disorder in the classroom. My conclusion is that the system is too demanding to allow anybody waste their time in silly activities.
Besides all these grade report sheets one needs to get one more paper to pass to the next level. Every year the teachers' conference decides over each individual pupil to see whether they can pass or whether they have to change to the lower level, repeat a year or in the worst case change to a school that offers easier specializations. In Finland the social issues are always weighing heavier, so that hardly ever anybody gets dropped out. Here such thinking does not play any role. I have come to think, however, that since there is so much pressure in the system, it might really be the kindest thing to move a child to such a level or even to another school where learning works out better. Of course before anything that drastic, the school has offered extra lessons to help out. And thanks to all those detailed reports throughout the year, the final signed statement about not being passed on to the next level can hardly come as a surprise in the end.
With one year of experience I would say that there are good things in this system. I appreciate very much the fact that everybody has to work hard and the lessons are as a rule effective and peaceful. It is positive that kids learn to be disciplined and develop good learning skills, too. Those qualities are definitely beneficial for life. I appreciate little less the fact that grades are so important and so much pressure is put on the kids. I might be an idealist, but I believe that it is possible to combine good results with the joy of learning. It's pity that such a joy seems to get lost occasionally in this system. However, it hit me lately that this kind of evaluations are always quite subjective. My husband participated in a parents' committee meeting and brought home reports that analysed the Finnish school system. Some points that we consider to be our strenghts were scaled quite negatively, while some other rather meaningless details where understood as being possibly real success factors. Knowing this system made me realise why it is so difficult to see the positives in our system. It seemed far too child-friendly to be truly effective. That made me think how much the entire school system actually always reflects the local culture, traditions and values that are considered important in general. After all my personal evaluations, it would be only fair that I would once write about that evaluation the Belgian educators made of the Finnish system.
