sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Dining room stuff



Ensimmäisessä kuvassa näkyy hiukan ruokailutilaa taustalla. Siitä ei taida olla kovin usein isompia kuvia täällä ollutkaan. Syy on lähinnä se, että minulla ei ole laajakulma-objektiivia kamerassa, joten kokonaisemmat huonekuvat ovat hiukan hankalia ottaa. Joka tapauksessa ruokapöytä on ostettu Ikeasta kymmenen (täh!!!) vuotta sitten, kun muutettiin Belgiaan. Hiukan se on kellastunut ja muutoissa kärsinyt, mutta tukeva ja käytännöllinen edelleen. Sellaisenaan pöytään mahtuu helposti kahdeksan tai kymmenenkin ruokailijaa. Pidennyspalan kun vielä lisää, niin joskus ollaan mahduttu jopa 14 syömään yhtä aikaa. Syvyyttä (1m) on niin paljon, että tarjoilut on helppo laittaa pöydälle, vaikka syöjiä olisi kuinka monta. Olen miettinyt sen käsittelemistä uudelleen, mutta "teollisuuslakkapinta" lienee aika karmea poistettava, vaikka käyttäisi hiomakonettakin. Maalaaminen tietysti olisi helpohko vaihtoehto, mutta en osaa päättää mihin väriin en kyllästyisi... ;) 

Tuolit on samalta ajalta kirpparilla vastaan tulleita. Niissä on ollut muutamat eri päälliset ja nyt näyttää, että yksi tämän kesän projekteista voisi olla taas uusi pehmustus ja päällystys... Jotakin kuviota varmaankin vaihteeksi. Tykkään edelleen tuosta selkänojan ristikosta, vaikka olenkin aina avoimella mielellä vaihtamaan tuolit, jos joskus tulee jotakin ihan unelmaista kirpparilla vastaan. ;) Täytyy vaan löytää kerralla kuusi tuolia, joten se asettaa hiukan rajoituksia. Neljän setti on yleensä helpompi tavoite. Nyt näkyy paljon sitäkin, että kaikki tuolit ovat erilaisia, mutta isossa yhtenäisessä tilassa sellaisesta tulee mielestäni helposti rauhaton vaikutelma, kun olohuone-ruokailuhuone-yhdistelmä jo sinänsä vaatii erilaisia huonekaluja.

Keittiön puoleisella seinällä on Ikean liinavaate laatikosto, tai miksikä se lie on alunperin tarkoitettu. Se ostettiin ensimmäisen kesän jälkeen tähän asuntoon, kun huomattiin että yläkerran toimistossa, mihin valokuva-albumit oltiin laitettu, on niin kuuma helleaikaan, että valokuvat menevät pilalle... Tuo oli ainoa laatikosto, missä oli syvyyttä tarpeeksi, että suuret valokuva-albumit mahtuvat laatikoihin helposti. Ei mikään ideaaliratkaisu, mutta parempi kuin valokuvien menetys. Viimeinen juttu vielä. Tuon pionien keraamisen maljakon löysin muuten aika äskettäin. Siinä on kiva krakeloitu pinta, ja ihanan pehmeä värisävy. 

----

In the first photo you can see most of our dining room in the background. I have not been posting many large room shots, because my camera lens is not working too well for such pictures. Anyway, the dining table comes from Ikea. We bought it when we moved to Belgium ten (what!!!) years ago. It has turned bit yellow, which I am not happy about, but it is still sturdy and practical to use. It's easily seats 8-10 persons. When adding an extension piece stored under the table top, we have dined even with 14 persons! The table being 100cm deep one can always find place for serving trays in the middle. That's something I really appreciate! I have been thinking about sanding the table and giving it a new finish, but so far the industrial varnish has kept me from doing anything to it... Sanding all the varnish off can become a nightmare even with an electric sanding mouse. Painting would be much easier, but I can't make up my mind as to which color would keep me happy longer than just for couple of months... ;) 

The chairs were bought about the same time at a second hand shop. I have had few different covers on them. Now it seems that re-doing padding and the covers should probably be listed as a project for later this summer... I am thinking about a material with a print for a change. I still like the shape of the chairs, but obviously as you know me already, I am always ready for new ones should I come across some dream chairs somewhere... But a set of six is rather hard to find when you look for old pieces. Four would be much easier, but I like to have all six matching. Nowadays it is quite fashionable to mix and match different chairs, but in a large open space the impression can get too messy, since a combination of a living and dining room already requires quite an amount of different furniture.

There is a large chest of drawers (Ikea) beside the wall towards the kitchen. We bought that after our first summer in this apartment. We had stored the photos in the office upstairs and realised after that summer that the pictures did not like the hot temperatures. Having quite a bit of slope ceilings and several skylights makes the office too hot for printed photos! This particular chest of drawers was simply deep enough to accommodate the large photo albums. Not the prettiest choice, but a practical and preferable one, when thinking about all the memories that are stored in the albums. One last thing, the ceramic vase for the peonies! I bought it some time ago and just love it. Pretty textured surface and a perfect soft tone of color.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti