lauantai 10. marraskuuta 2012

Sinivalkoiset purkit ja kardemummasuunnitelmat



Vuosi sitten näin kirpputorilla pari sinivalkokuvioista posliinipurkkia. Silloin jätin purkit ostamatta jostakin syystä. Joskus aina mietin jälkikäteen, että ne olisi pitänyt ostaa. Kirpparijutuissa ei paljon kannata aikailla, koska jos ei päätöstä tee nopeasti, niin joku muu tekee sen ihan varmasti ja kaunis esine on mennyt ennen kuin sille ehtii kääntää selkänsä... Torstaina hain tytön koulusta ja jouduimme jonkin tietyön vuoksi kiertämään muutenkin jonkin matkan päästä, joten kirpparikierros tuli hiukan kuin kaupan päälle. Nyt samanlaisia purkkeja oli tarjolla kolme ja jokaiseen oli kansikin mukana. Ostin saman tien kaksi. Kolmannen jätin ostamatta, koska siinä kansi oli pilattu sumeapintaiseksi. En muutenkaan ole keräilijätyyppiä, joten kaksi on sellainen sopiva välimuoto, mikä ei vielä ole oikeaa keräilyä, mutta purkit näyttävät yhdessä paremmilta kuin yksi yksinään. 

Aamulla ajattelin, että kohtahan näihin saa alkaa leipoa jouluisia pikkuleipiä. Ensin tosin pitää täydentää kaneli- ja kardemummavarastoa. Kaneli on helppo juttu. Sen kun käy kaupasta hakemassa purkillisen. Kardemumma taas on monimutkaisempaa. Sitä ei myydä missä vain, eikä varsinkaan jauhettuna. Kerran olin ikikiitollinen, kun löysin sentään kardemumman "siemenkotia," joista sain morttelilla murskattua pienen määrän... Se vaati hiukan tarkkuutta, että sai kuoren palaset eroteltua muusta murskasta. Mutta tänä vuonna ei ole mitään hätää. Tuleva viikko on kiireinen, koska tavallisten työasioiden lisäksi yksi opiskelujuttu on palautettava muille luettavaksi. Siitä sitten muutama viikko ja pääsen parin päivän keikalle alkujoulukuun Suomeen. Kardemumma on ostoslistalla ykkösenä. Ja lanttusose joulua odottamaan. Ja sitten voi vaan toivoa, ettei jälkimmäinen poksahda matkalaukkuun. Aika karmea ajatus, eikö?

---

Perhaps a year ago, I saw this kind of jars in the second hand shop. For some reason I decided not to buy them. I regretted my decision later in several occassions. But as you well know, you need to make up your mind quickly when it comes to pretty bargains in the second hand shops... Then for my surprise last week I found these two beauties for just couple of euros piece. They make perfect cookie jars for Christmas, don't you think?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti