Huomenna alkaa uusi lukuvuosi ihan virallisesti. Kello kymmenen kieppeillä seison muiden opettajien ja työntekijöiden kanssa rivissä salin etuosassa ja kerron kuka olen, mistä tulen ja mitä koululla teen. Sitten on kesä ihan oikeasti loppunut. Sääkin muistuttaa samasta tosiasiasta ja puut alkavat pikkuhiljaa kellastua, hitaasti mutta varmasti. Aamuisin ilmassa on syksyn kirpeyttä täälläkin, vaikka päivällä päästään edelleenkin kahdenkymmenen asteen tuntumaan.
Tykkäsin siitä lapsena tosi paljon, kun koulu alkoi ja sai valita uuden penaalin, kynät ja kuviolliset pyyhekumit... Tänä syksynä en koulutarvikkeiden ostoa niin kaivannut, kun niitä olen saanut ostella pitkin vuotta itselleni muutenkin. :-) Lapsuudesta tuli mieleen, että juttelimme yhden ystävän kanssa äskettäin lapsuuden aikaisesta identiteetin muodostumisesta. Oli puhetta erilaisuuden ja samanlaisuuden, yksinäisyyden ja yhteisöllisyyden kokemisesta. Olimme samaa mieltä siitä, että niitä kaikkia tarvitaan tasapainoisuuteen. Ystävä oli kerran lapsena sanonut äidilleen kokevansa olevansa aivan yksin maailmassa. Äiti oli vastannut, että niinhän se on, jokainen on omassa mielessään yksin. Ystävä sanoi, että hänestä oli vapauttavaa huomata, että on ihan omaa tilaa ja satunnainen yksin oleminen ei ole huono asia ollenkaan. Syksy on hiukan sellaista käpertymisen aikaa. Syksyn tullen sitä joskus tarvitsee iltaisin pientä hetkeä omissa ajatuksissa, lämmintä teekuppia ja kynttilän valoa.
---
Tomorrow we officially begin a new semester. Also the weather plays along... Some trees are slowly turning yellow. The air is crispy in the mornings. In the evenings I enjoy a cup of tea and bit of candle light. The fall, it has definitely arrived!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti