Hameväestä

Olen jo muutaman vuoden elänyt sellaisessa illuusiossa, että feminismini on täysin mennyttä. Nyt sitten olen joutunut viime viikkojen aikana useammassa yhteydessä erilaisiin keskusteluihin, joissa olen huomannut kuulostavani lähestulkoon barrikadille kiipeävältä hameväeltä. Keski-ikää uhkaavasti, hitaasti, mutta varmasti, lähestyessä on tietysti ilahduttavaa huomatta, ettei "ytimekkyys" ole ihan täysin kadonnut, heheh.

Ei vaiskaan, mutta tänään tuli kieltämättä yliopistoajoilta mieleen eräs feministiprofessori, jonka luentoja joskus kävin ihan omaksi huvituksekseni kuuntelemassa. Hän oli mielenkiintoinen henkilö, jonka koko olemus huokui sellaista hiukan mustanpuhuvaa, yhteiskunnallista kapinaa. Se oli aika paljon liikaa sitä lajia minun makuuni. Huvittaa vaan, että enpä sitä näköjään itsekään pääse siitä aihepiiristä ihan kokonaan eroon, vaikken aatesuuntana feminismin kannattajaksi missään tapauksessa tunnustaudukaan ja barrikadeille nouseminenkin rajoittuu satunnaisiin kommentteihin.

Hiukan siis itseironiaa tässä koko jutussa. Miten se voikin olla, että joskus yllättää itse itsensä kaikista pahiten? ;-D