Hyvää uutta vuotta!

Vuoden viimeinen päivä. Aika kului niin nopeasti, että hyvä, kun ehdittiin mukana pysyä. Vuoden aikana ehti tapahtua kaikenlaista öljy-, WC-viemäri- ja tulvavahinkoa ja yksi murtunut nenäkin kuului vuoden saldoon. En viitsi tähän niitä tarinoita linkittää, koska muuten vuosi oli oikein onnistunut. Pienet satunnaiset sähellykset saavat tavalliset arkipäivät näyttämään juhlalta ja jälkikäteen epätoivoiset hetket enimmäkseen huvittavat. Huvituksen määrä tietysti riippuu hankaluuksien luonteesta. Kokemuksesta tiedän, että kaikki asiat eivät naurata pitkänkään ajan kuluttua, mutta tänä vuonna varjelluimme sellaisilta haavereilta.

Hyvillä mielin valmistaudumme vuoden vaihtumiseen. Saimme välipäivät reissussa ollessamme vatsataudin kuumeineen, joten tämäniltaiset sosiaaliset suunnitelmat menivät uusiksi, koska voimat ovat vielä hiukan vähissä, kuten myös ruokahalutkin. Nyt kaikkien joulupakettien avaamisen jälkeen tytöllä on muutama lisäosa Carcassonne-peliin, joten sen parissa lienee kuluvan muutama tunti. Sitten vielä joku perhefilmi ja uuden vuoden on aika saapua... Ilma on niin sumuinen, että raketit jäänevät näkemättä.

Lupauksia emme yleensä suuremmin tee. Suunnitelmatkin yleensä rajoittuvat vain muutamaksi kuukaudeksi eteenpäin. Tuntuu hyvältä odotella ihan rauhassa tulevaa tietäen sekä kokonaisuuden, että myös pientenkin yksityiskohtien olevan ylhäällä hyvässä hallinnassa.

Siunattua vuotta 2012!

Hyvää joulua!!!

Alkaa olla aika siirtyä joulunviettoon! Kinkku (lue: 1,5 kg possupaisti) odottaa paistamista, vielä on leivottavaa ja laatikotkin pitäisi saada uuniin. Nyt jäi aika viime tinkaan tämän joulun valmisteleminen. Muuton vuoksi olisin tänä vuonna mieluiten kävellyt valmiiseen joulupöytään. Mutta nyt näin ja huomenna kaikki on valmiina. Aattona iltapäivällä saapuu työkavereita lapsineen joulukahville. Kaikilla meillä on sama tilanne, että omat oikeat perheet ovat kaukana, joten olemme sitten toisillemme hiukan kuin sukulaisia iästä riippuen sisaruksia, tätejä, setiä tai serkkuja.

Kuuman kaakaokupillisen myötä hyvän joulun toivotukset varmuuden vuoksi jo hieman etuajassa! Laitoin muutaman joulukortin muuttokiireiden välissä sukulaisille ja tutuille menemään, mutta en löytänyt kaikkia osoitteita siinä hässäkässä, joten osa jäi lähettämättä. Ensi vuonna onnistun toivottavasti paremmin.

Hyvää joulua!
Merry Christmas!
Frohe Weihnachten!

Makuuhuone

Tänään muutama valokuva meidän makuuhuoneesta. Se saatiin onnistumaan, vaikka kukaan ei uskonutkaan tähän ideaan. Otimme nimittäin kaikista pienimmän makuuhuoneen itsellemme. Huone on 206cm leveä, mutta 4 m pitkä. Sänky mahtui hiukan vinoon, joten se hiukan rikkoo tunnelimaisuutta, mutta sitä ei taida oikein näkyä kuvasta. Sänkyä vastapäisellä seinällä on vaatekaappi. Se oli uskomaton juttu, se mahtui melkein millilleen. Reunoihin jäi kahden cm raot seinään ja kattoon on kaapin päältä muutama sentti. Kaapit sai siis juuri ja juuri nostettua paikalleen pystyyn... Aika tarkka mitoitus koko huoneessa. Meni muutama tunti mallaillessa pohjapiirrosta paperille ennen muuttoa. Lopulta teippasin vanhan asunnon olohuoneessa maalarinteipillä lattiaan seinät viivoiksi, jotta pystyttäisiin katsomaan, miten toteutus onnistuu käytännössä. Kattoikkunassa on pimennysverho, joten uni maittaa, kun huoneen saa ihan pilkkopimeäksi. Ja sateella on kuin teltassa nukkuisi, kun ikkunaan ja viistoon kattoon ropisee...

Olohuonetta

Muutama valokuva olohuoneesta, kun ehdin lopultakin valokuvaamaan päivänvalossa. Hassua tässä asunnossa on se, että kaikki meidän huonekalut löysivät helposti luontevan paikkansa. Se ei ole mitenkään itsestäänselvyys, kun muuttaa, että kaikki sopii paikalleen... Matto on muuten äidin ja isän vanha. Se kulki puoli vuotta sitten tänne auton takana ja odotti muovipussissaan uutta asuntoa. Se sopii tähän kohtaan mielestäni juuri hyvin. Siitä tulee aikuisempi olo kuin räsymatosta. Lienee assosiaatiojuttu.

Seinistä sen verran, että omistaja joutui maalaamaan koko asunnon aikaisempien asukkaiden jäljiltä. Seinille oli esim. kiinnitetty teipillä lasten piirrustuksia, jne. Saimme itse ehdottaa värit. Pyysimme valkoista, jolloin omistaja oli ihan ihmeissään ja pelkäsi koko asunnon näyttävän kalpealta. Maalikauppias oli meidän kanssa samaa mieltä, mutta ehdotti, että yksi seinä olisi joka huoneessa vahvalla tehostevärillä. Valitsin kaksi väärää testeriä ja sitten kolmas onnistui isän avulla juuri oikeaan. Myyjä olisi valinnut kolme, neljä astetta tummempaa ja varoitteli, että nyt kontrasti voi olla liian vaalea. Pidin kuitenkin pääni, koska minusta täällä usein uusienkin rakennusten sisätilat on aavistuksen verran liian synkkiä, jotenkin surumielisen sävyisiä. Olemme molemmat tyytyväisiä ja omistajakin oli iloinen lopputuloksesta.


Tänään on tarkoitus vielä raivata tehovaihteella, joten kuvia luvassa seuraavina päivinä, jos aikataulut ja sää vaan sallii valokuvauksen...

Riisipuuroa ja lunta

Keitin aikaisin lauantaiaamuna kattilallisen riisipuuroa. Oli mukava istuskella ihan rauhassa keittiössä viltti hartioilla ja lueskella. Riisipuurossa on se hyvä puoli, että sitä keittäessä on parasta pysähtyä ja keskittyä vain yhteen asiaan, ettei puuro pala pohjaan. Ja koska toimitus kestää niin kauan, rauhoittua ehtii vallan mainiosti. Kyllä se maistuikin hyvältä kanelisokerin kanssa. Huomasin, että en ole tainnut keittää sitä kertaakaan vuoden aikana.

Riisipuuron jälkeen lähdimme lumikävelylle. Lunta nimittäin satoi perjantain ja lauantain välisenä yönä ohut kerros. Aamulla se oli jo puoliksi sulanut, mutta riitti sitä vielä sen verran, että se ilahdutti. Tyttö yritti tehdä lumipalloja eikä millään uskonut, ettei kaikenlaisesta lumesta tule palloja vaikka kuinka yrittäisi. Nyt on sää taas lämpenemään päin, joten joulusta ei ole tulossa valkoista. Plus kymmenessä asteessahan lunta ei ihan helpolla sada...

Quiitos

Kun saavuin aamulla luokkaan aloittamaan tuntia, taululle oli kirjoitettu punaisilla kirjaimilla: "hÿvaa päivan! Quiitos." Tämän syksyn teologian (seurakuntaopin) opetusryhmä on ollut ihan huippu. Opiskelijoita on ollut 7, mutta Australiaa lukuunottamatta kaikki maanosat olivat edustettuina.

Usein olen yllättynyt ryhmän kypsyydestä. Välillä ryhmässä ovat kaikki samaa mieltä, välillä taas täysin eri mieltä, välillä he provosoivat toisiaan puoliksi tahallaan, joskus taas tahattomasti, mutta aina he lähtevät luokasta hyvinä ystävinä. Materiaalia annoin lukukauden aikana enemmän kuin tarpeeksi, mutta itse tunnen oppineeni vähintään yhtä paljon.

Tämän ryhmän kulttuurien kirjavuuden ja siitä seuraavan mahdollisen törmäyspotentiaalin huomioon ottaen, on ihan käsittämätöntä, että joka ikinen tunti päättyi aina iloisessa ja vapautuneessa tunnelmassa. Aika helpotus opettajan näkökulmasta. Quiitos näiden maailmankansalaisten sisäiselle joustavuudelle ja terävälle kyvylle erottaa olennainen epäolennaisesta. Jos ekumenia tarvitsee tulevaisuuden turvaa, väitän, että joukossa ei ollut ketään, joka ikinä kieltäytyisi rakentamasta siltoja kirkkokuntien välille. Yhteinen usko yksinkertaisessa perusmuodossaan yhdistää kristityt silloinkin, kun perinteet ja tavat poikkeavat toisistaan.

Joskus sitä on niin ylpeä tästä porukasta! Tuntuu etuoikeudelta katsella kasvua aitiopaikalta. Oli hyvä lukukausi, ei voi muuta sanoa!

Jouluvaloista kelloihin

Ei voi näköaloista valittaa, ei ainakaan näin jouluaikaan. Pienen kirkon edessä on suuri lehtipuu, joka on koristeltu jouluvaloin. Olohuoneen joulukuusi hiukan kalpenee ikkunasta näkyvän rinnalla. Se, joka nämä jouluvalot asetteli, näyttää suhtautuneen työhönsä kunnioituksella. Joskus näkee nimittäin niitäkin puita, joihin valot on kiedottu vähemmän systemaattisella tekniikalla ja lopputulos poikkeaa aika voimakkaasti tästä pihapuusta.

Kirkossa on muutakin plussaa kuin puun jouluvalot. Kellot soittavat muutaman kerran vuorokaudessa kauniin melodian, mikä oikeastikin kuulostaa joltakin laululta. Yllätyin siitä iloisesti, koska joskus kauniidenkin, vanhojen kirkkojen kellomusiikit voivat olla aika raastavia sikäli mikäli yrittää saada soitosta selville melodiaa ging-gong-dingli-ding-dong:ia tarkemmin... Sellaisen kirkon vieressä ei paljon lohduta, vaikka kerrottaisiin jonkun kuuluisan henkilön joskus muinoin kirjoittaneen soittoon nuotit. Tasa- ja puolitunnit lyhyine soittoineen tuntuvat menevän lähes huomaamatta sekä päivällä että yöllä. Kuvittelin valvovani öisin kumautuksia laskien, mutta toistaiseksi en ole herännyt niiden takia yhtään kertaa.

Tavoilleen uskollinen

Tässä muutama kuva keittiöstä. Ylempi kuva oli jatkoa niihin vanhan asunnon kuviin pellavasydämien loppusijoituspaikasta. Karkkikeppejä löysin paketillisen jo marraskuussa jostakin marketista eurolla tai kahdella. Mausta en tiedä, mutta ne olikin vain koristeeksi tarkoitettu. Kiinnitin köynnöksen siimalla verhotankoon. Ulkoa päin ei kukaan näytä pystyvän katsomaan ihan suoraan sisään, joten ajattelin, että köynnös riittää siihen saakka, kunnes saan verhot ikkunaan. Karkkitangot olisivat päässeet paremmin oikeuksiinsa alempana roikkuen, mutta parvekkeen ovi on saatava auki useamman kerran päivässä, koska roskikset ovat ulkona.

Alempi kuva on tässä pelkän rehellisyyden vuoksi. Tämä oli taas sellainen meidän tavoille uskollinen muutto. Entisessä asunnossa olohuone näytti toiseksi viimeiseen päivään saakka ihan asutulta ja sisustetulta, verhot lähtivät ikkunoista muuttoaamuna ennen auringon nousua. Uudessa asunnossa taas haimme muuttopäivänä joulukuusen. Muuttopäivää seuraavana päivänä laitoimme viidentoista neliön verran olohuonetta valmiiksi ja koristelimme joulukuusen. Muutossa ja muutosta huolimatta kotona on oltava joku paikka, missä silmä lepää ja voi istahtaa olemaan, vaikka parin metrin päässä olisikin epämääräinen kasa purkamattomia pahvilaatikoita tai jotakin muuta, mitä pitäisi kantaa kellariin, ripustaa seinälle tai tehdä jotakin muuta. Keskeneräisyyttä kestää paremmin, jos se ei ole ihan totaalista.

Tästä taitaa tulla jatkokertomus pienissä pätkissä, sitä mukaa kun ehdin kertomusta "purkaa." Mikä lienee verrannollista kirjaimelliseen pahvilaatikoiden purkamiseen. Nyt työt painavat päälle ja toimisto on vielä ihan täydessä kaaoksessa. Siellä pitäisi olla kaksi laatikkoa, joissa lukee 'Johanna Office Urgent Books, Files, Paper.' Lähden nyt purkamaan niitä, että saan työnteon takaisin normaalirytmiin ja viime ja tämän viikon luentopaperit kansioon ennen kuin ne vahingossa päätyvät jonnekin muualle...

PS. Kiitos edellisen postauksen kommenteista!

Ensimmäinen muuttojuttu

Pahvilaatikkokuvien sijasta näytän teille muuttopäiväkuvan siinä vaiheessa ainoasta kauniista kohdasta uudessa asunnossa tavaroita odotellessa. Muuton aikana tuli mieleen monta sopivaa blogipostausaiheitta, mutta jatkan niistä myöhemmin. Nyt vain lyhyt ilmoitus, että elossa ollaan edelleen. On vaan ollut niin kiirettä, etten ole saanut istahdettua juurikaan valokuvaamaan tai kirjoittamaan. Eikä internetkään ole toiminut, mutten sitä ole ehtinyt edes kaipaamaan... Sen verran touhua muutosta aina aiheutuu, vaikka kaikki menisikin opitun "kaavan" mukaan.

Vein isoisän tänään lentokentälle. Ruuhka oli sellainen, että melkein myöhästyimme. Isoisä oli kyllä korvaamaton apu. Miehet purkivat ja kokosivat huonekalut ja nyt on mm. verhotangotkin 100% suorassa. Kelpaa ripustaa verhot, kun ehtii ensin ne vain ompelemaan. Muutakin hommaa oli niin paljon, että listasta tulisi toivottoman pitkä... Kiitos, isä!

Sellainen loppukaneetti tähän vielä, että uusi asunto on oikein viihtyisä ja siisti (siis niin kuin jos meidän pahvilaatikkoja ei lasketa sotkuksi ;-)). Että tyytyväisiä ollaan.

Joulupukki ja jälkikirjoitus

Sellaistakin joulukalenteria tietysti tarvitaan, mistä saa avata lukkuja, tai tässä tapauksessa paketteja. Joinakin vuosina olen askarrelut adventtikalenterin itse, mutta viime vuosina ostetut ovat olleet enemmän suosittuja... äidin näperrykset eivät aina herätä yhtä suurta innostusta. ;-)

Hauskimpia ostetuista ovat olleet Playmobil-sarjan joulukalenterit. Niitä näkyy tulevan joka vuosi uusia, ja jos sattuu oikeaan kauppaan oikeaan aikaan, niitä saa hiukan yli kympillä. Ei paha, koska yhtenä vuonna laskin, että itse askarrellen sain yli kolmekymppiä kulumaan tarvikkeisiin ja yllätyksiin. Se oli silloin mielestäni (siskon miehen sanoin) "kuningasidea," mutta silti suhteettoman kallis näperrykseksi. Huomasin sen tosin vasta jälkikäteen, kun laskin kulut yhteen. Tänä vuonna tällainen joulupukki päätyi meille Ikeasta. Siinä oli joku tarjouskin, joten hintaa hökötyksellä ei ollut nimeksikään. Sitten vain täytteitä keksimään. Jos pahvirasiat vain kestävät, kalenteria voi käyttää joskus uudestaankin.

Ja se jälkikirjoitus. En oikeasti tykkää joulupukeista, enkä sen enempää tontuistakaan, mutta nyt olen heittäytynyt rennoksi. Ajattelin, että jos viime vuonna pipareitakin leivottiin monen muotoisia, niin kyllä tänne tänä vuonna muutama tonttukin mahtuu... Vuoden aikana olen ihan selvästi edistynyt joustokyvyssäni. Täytynee ampua joku raketti uutena vuotena tämän menestyksen kunniaksi. (Tai ainakin polttaa sädetikku. ;-))

Kertomusjoulukalenteri

Ostin monta vuotta sitten tytölle kertomusjoulukalenterin. Se kertoi perheestä, joka valmistautui joulunviettoon ja joka päivä lapsille tapahtui jotakin jouluista tai ainakin talvista. Olemme lukeneet samaa kalenteria jo useamman vuoden, joten tänä syksynä ajattelin, että vaihtelu voisi olla mukavaa. Tilasin Amazon.de -sivuilta Tilda Apfelkern - Ein Weihnachtsfest voller Geheimnisse -joulukalenterin. Tilda Apfelkern on pieni valkoinen kirkkohiiri, joka touhuaa kavereidensa kanssa kaikenlaista jouluista. Ulkona sataa lunta ja välillä ystäviä täytyy auttaa... Aika sympaattiselta hahmolta tämä Tilda vaikuttaa jo näin kolmen päivän kokemuksella. Tässä kalenterissa on kauniit kuvat ja se pysyy pystyssä pöydällä, joten päivän kertomuspätkä jää kalenterin toiselle puolelle ja toisella on päivän kuva. Eli se menee myös "joulukoristeesta" samalla.

Kertomuskalenterit ovat siitä hauskoja, että niistä muodostuu kiva joulunodotustraditio ihan itsestään. Eikä sekään haittaa, että samaa kalenteria lukee muutamana vuotena peräkkäin, kun vuodessahan ehtii aina unohtaa yksityiskohdat, joten joka kerran kertomus tuntuu taas uudelta. Tietysti se edellyttää, että joulun jälkeen kalenteri pakataan joulutavaralaatikkoon sen sijaan, että se jäisi lastenhuoneen kirjahyllyyn pyörimään.

Ainakin saksaksi vastaavia kalentereita on monenlaisia ja eri-ikäisille lapsille sopivina. En tiedä, onko sellaisia suomeksi olemassa, mutta samaa ideaahan voi kehitellä itsekin, kertomalla samoista hahmoista päivittäin etenevän jouluisen kertomuksen. Meidän kertomuskalentereissa on päivittäin noin puolikkaan A4-sivun verran tekstiä. Tarina etenee siis päivittäin vain jollakin pienellä väritetyllä yksityiskohdalla. Ei siis mikään mahdoton tehtävä keskinkertaisellekaan tarinankeksijälle, vaikka joutuisikin kertojaksi... Siinä sitä olisi loistava bisnesidea jollekin luovalle tekijälle.

Mmm

Leivoin eilen suklaamuffinsseja, kun teki niin mieli jotakin suklaista. Lienee aika tehdä uusi piparitaikina, kun joululeivonnaisten sijaan alkaa kaivata ympärivuoden syötäviä herkkuja... Suklaa on joka tapauksessa sellaista, mitä ei voi ikinä vastustaa. Siitä tuli mieleen tumma leivontaan sopiva suklaa. Suomessahan laktoositonta tummaa suklaata on ainoastaan Panda-merkkisenä. Itse ostan leivontaan sopivan tumman suklaan melkein aina Lidl:stä. Viininpunaisessa pahvikuoressa on kaksi 200g levyä. Suklaassa ei ole laktoosia ollenkaan. Kuoren päällä taitaa olla kuva kaakopavuista tms. Ei mitenkään edustavan näköinen kääre, mutta maku on Pandaa parempi ja täyteläisempi, tai sanottaisiinko, että se "pandalainen sivumaku" puuttuu. Täysin subjektiivinen asiahan tämä tietysti on, mutta Lidl:n tummaa suklaata kannattaa kokeilla, jos joulun aikaan leipoo jotakin suklaista.

Hyvää joulukuista viikonloppua!

PS. Lautasliina on Ikean jouluvalikoimasta. Ostin pari pakettia jo marraskuun alussa...

Aamuhämärää

Joulukuiset aamut ovat hämäriä. En muista, kerroinko teille, että alkuperäinen tarkoitus oli laittaa jouluvalot (ja kaikki muukin) vasta uuteen asuntoon. Yhtenä iltana muutama viikko sitten kävimme kuitenkin kaivamassa ne esiin ystävän autotalliin odottamaan viedystä joulutavaralaatikosta. Hiukan muuttojärkeä vastaan, mutta kuitenkin. Ei kai marraskuun loppussa ja joulukuun alussa voi herätä ilman jouluvaloja? (Tai yleensäkään olla koristelematta kotia ollenkaan?) Järkeilin, että eihän siinä mene kuin kaksi sekuntia, kun nappaa töpselin irti, taittelee havuköynnöksen valoineen ja koristeineen vaikka muovisäkkiin muuton ajaksi. Turhaa järkevyyttä olisi jättää se laittamatta!

Verhokuvan laitoin tähän vain huvikseni, kun harhalaukaisuun tuli vahingossa niin upeat värit. Pohdiskelen uusio-uusiokäyttöä tälle entiselle venäläiselle pöytäliinalle, jonka äiti ja isä toivat kerran Pietarinmatkaltaan. Kaikki ikkunat ovat ihan eri kokoisia uudessa asunnossa, mutta jotakin aion keksiä. Saahan kangasta aina pienemmäksi, niinhän se satu hiirestä ompelijanakin kertoo. (Kunhan ei vaan käy liian montaa kertaa niin, että "Oi, ei tästä tullutkaan...")

Ideoita

Viime vuonna piirtelin joulun jälkeen muutaman idean muistiin. Nyt olisi siis ideoita odottamassa, muttei tässä juurikaan ehdi mitään toteuttaa... Kuvassa on havukranssien ripustus piirros. Saisi aika kivan jouluseinän, kun ripustaisi kolme kranssia kattolistasta roikkumaan. Helppo juttu sinänsä, mutta jääköön tulevaisuuteen.

Muuttolaatikoiden pakkaaminen kutsuu nyt koristelua enemmän ja tänäiltana on maalattava pikaisesti ruokailupöydän kolme tuolia, jotka ovat odottaneet jo kuka tietää kuinka kauan. Ne olisi nyt kuitenkin maalattava, että uuteen asuntoon saisi istuimiin uudet päälliset. Täytyy vain toivoa, että maali riittää. Aika painajainen, jos se loppuu viimeisen tuolin kohdalla kesken ja en löydä, mistään enää samaa sävyä. Purkki on jo muutaman vuoden ikäinen, joten pelko ei ole ihan aiheeton...

Ensimmäinen adventti

Ensimmäinen adventti alkoi harmaassa valossa. Sää on kyllä täydellinen kynttilöiden sytyttämiseen, mutta adventtikynttelikön valokuvaamiseen se ei sopinut. Jääköön kynttelikkö sitten johonkin toiseen adventtiin, jos jokin joulukuinen sunnuntai vaikka olisi kirkkaan aurinkoinen.

Ettei muuttopuuhat vieneet ihan koko lauantaita, liimasin eilen kauniit paperit karmean näköisiin tulitikkuaskeihin. Nyt ne voi jättää joskus pöydällekin. Ettei muukaan elämä ihan loksahtaisi minkäänlaiseen pause-asentoon, kutsuimme iltapäiväksi naapureita joulutorttu-adventtikahville. Se oli hyvä syy saada kaikki eilen pakatut pahvilaatikot suoriin riveihin ja sanomalehtipaperisilput imuroitua lattioilta. Kivoja naapureita tässä asunnossa on ollut, joten on hyvä, että ehditään vielä hetken aikaa istuskella ja rupatella. Eikä tyhjää astiakaappia ja paria nurkassa olevaa pahvilaatikkoa lukuunottamatta olohuoneesta vielä edes huomaa, että olisimmekaan lähdössä minnekään.

Hyvää ensimmäistä adventtia!

Punaista

Kävin hakemassa kukkakaupasta muutaman kortin, mutta ainahan sieltä jotakin muutakin tulee mukaan. Lopultakin löytyi pieniä syklaamin taimia. Ei tosin valkoisia, mutta nythän on jo melkein joulukuu, joten punaisetkin kelpasivat. Kaunis kulho, hiukan multaa ja sammalta. Ei siihen paljoa tarvittu ja aikaakin taisi kulua vain kaksi minuuttia. Joulutähdissä, joita kukkakaupassa oli loputtomasti, en oikein pidä punaisesta väristä, joten punaiset syklaamit ovat sopiva välimuoto joulua odotellessa.

Lunta?!?

En tainnut näyttää teille tätä joulutyynyn päällistä viime vuonna ollenkaan. Se on ommeltu paksusta tumman harmaasta pellavasta. Leikkasin yötaivaan suojaksi paperista kattojen ja savupiippujen muotoisen "horisonttisuikaleen" sabloonaksi ja tuputtelin sienellä tyynyn päällispalan alareunaan kuvion valkoisella kangasmaalilla. Kangas oli niin tummaa, että maalia kului jonkin verran. Annoin maalin kuivaa ja silitin kangaspalan, jotta väri kestäisi pesussakin. Sitten kirjoin valkoisella langalla tekstin ja muutaman lumihiutaleen taivaalle. Lopuksi ompelin palat tyynyksi. (Tein kuvion ihan ala- ja sivureunojen reunaan, jotta kun palat on yhdistetty kuvio alkaa heti saumasta.)

Kun tyyny tuli valmiiksi, aloin odotella lunta. Viime vuonna sitä tulikin ihan reilusti ja pitkäksi aikaa, mutta nyt on vaikea kuvitella taivaalta satavan mitään muuta kuin vettä, kun sää on edelleen vielä suhteellisen lämmin vuodenaikaan verrattuna.

Tilannetiedotus

Nyt on orkidea siinä pisteessä, että jonakin lähipäivänä nuput aukeavat. En vaan muista ollenkaan, minkä värisiä kukkia tässä pitäisi odotella. Minulla on kolme orkideaa, joista yksi on varmuudella valkoinen, toinen on syksyllä lahjaksi saatu pinkki, joka kukkii edelleen. Sitten on tämä vanha, joka keksi kasvattaa uuden kukkavarren. Se on ihmeen kaupalla säilynyt ruukussaan, vaikka se ei ole kukkinut muutamaan vuoteen. Yleensä kyllästyn odotteluun, kun en läheskään aina saa kukkia kukkimaan uudestaan, mutta tällä kertaa kärsivällisyys kannatti. Olisi vain purkin reunaan kannattanut viimeisten kukkien lakastuttutua kirjoittaa, minkä värisiä kannattaa odottaa seuraavan kerran. Nyt ei olevinaan jaksaisi enää muutamaa päivää odottaa. ;-)

Kiirettä on jonkin verran työn suhteen, ja opiskelujenkin siinä sivussa, joten bloggaaminen on jäänyt vähemmälle. Eikä kyllä oikein motivaatiotakaan ole valokuvailla enää täällä, kun ajatukset ja ideat ovat jo enemmänkin uudessa kodissa. Joka tapauksessa, ettei tässä nyt ihan vain muuttoa odoteltaisi, virittelimme havuköynnöksen valoineen olohuoneen ikkunalaudalle vain huomataksemme, etteivät valot enää toimi. Ensin toimivat kokeilun verran, mutta sitten eivät enää ollenkaan. Lamppuja on vaihdettu jne, mutta turha toivo. Ehkä se valonauha vain sanoi sopimuksen loppuun.

Viikonloppuna leivottiin pieni taikina pipareita. Tai paremminkin tyttö leipoi. On se niin mukavaa, kun ei enää tarvitse tehdä kaikkia keittiöhommia itse. Nyt löytyy muihinkin kotitöihin entistä enemmän apua, kun seurasin ystävien ideaa ja tein pienen taulukon jääkaapin oveen, johon voi laittaa rasteja, kun kyseisiä kotitöitä on tehty. Joistakin töistä saa vain rastin, toisista voi saada hiukan rahaakin. Sitten, kun "ilmaisten töiden" sarake on rastitettu täyteen, on luvassa jotakin pientä palkintoa niistäkin, mutta periaatteena on se, ettei kaikista kotitöistä voi "tienata" mitään.

Mukavaa tiistai-iltaa!

Klassikot

Ei Brysseliä ilman Atomiumia, eikä Egyptiä ilman faaraoita...

Eilen olimme Tutankhamonin hauta-aarteiden näyttelyssä Expossa Atomiumin vieressä. Näyttely oli todella hyvin koottu haudan löytäjän kertomuksien avulla. Tosielämään perustuva tarina siis nivoutui historiatietoon, joten lopputulos oli viihdyttävä. Onneksi ehdittiin sinne vielä. Sunnuntaina oli niin paljon väkeä, että jouduimme kääntymään jo jonosta takaisin. Nyt oli liput tilattuna internetin kautta, joten sisäänpääsyä ei tarvinnut jännittää. Keskellä viikkoa ei muutenkaan ollut samanlaista tungosta kuin viikonloppuna.

Jäin miettimään egyptiläisten tapaa valmistautua kuoleman jälkeiseen elämään. Veneitä, ruokaa, amuletteja, jne. mutta myös kaikki kuvaukset siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Käsittämättömän rikas kuvaelma erilaisine vaiheineen ja siirtymineen. Jotenkin koko näyttely kuvasti minusta sitä, miten elämän rajallisuus on vaivannut ihmistä, koska kuolemaan valmistautuminen vaatii niin paljon ennakkotyötä. Kun näin muumioituneen ruumiin, ajattelin, että aika paljon vaivaa tyhjästä kotelosta. Päädyn näköjään aina teologisiin mietteisiin mistä tahansa näyttelystä tai museosta. Onneksi mies on samaa sarjaa, joten koskaan ei tarvitse pahoitella jälkipuintiaiheita.

Puiston kautta

Kävelin hakemaan koululaista yhtenä iltapäivänä ja räpsin matkalla muutaman kuvan kännykällä. Tämä syksy on kyllä ollut ihanan aurinkoinen ja kuiva. Tällaisia syksyjä saisi olla useamminkin! Toivottavasti siitä ei kuitenkaan seuraa extrapitkää tai -kylmää talvea. Nyt on muutamana yönä pakastanut hiukan, mutta päivisin lämpötilat nousevat edelleen ihan mukaviin lukemiin, joten talvi ei vielä tunnu missään. Auringosta talven saapumisen kuitenkin huomaa. Se loistaa ihan selvästi matalammalla ja pimeä tulee iltaisin jo kuuden maissa.

Muuton lähestyessä tuli mieleen, että tuota puistoa, josta kuvat ovat, taidan jäädä hiukan kaipaamaan. Uudesta asunnosta katsottuna se ei ole mihinkään mennessä ns. "matkan varrella." Sinne voi tietysti tulla ihan tarkoituksellakin milloin tahansa uudelleen, mutta minä nautin puistoista eniten, jos saan ne sopimaan arkielämään ilman mitään ylimääräistä järjestelyä. Juuri niin kuin näin, että puisto vain sattuu olemaan matkan varrella ja sen läpi voi kulkea ihan muuten vain. Puistot ovat minun mielestäni sellaisia arjen luksusjuttuja. Niiden kautta kulkemalla ilahtuu vanhasta reitistä joka ikisen kerran.

Historiaa joka reunalta

Mietinpä tässä viikonloppuna juhlapyhään liittyen, että negatiiviset historialliset asiat ovat hiukan riskialttiita kommentoitaviksi. Siihen liittyen kuuntelin yhtä keskustelua ihan ihmeissäni sivusta, toiseen satuin ajattelemattomuuttani osallistumaan ja kolmannesta kuulin kerrottavan ja hiukan järkytyin asian esittämisen yksipuolisuudesta ja nopeasta tarkoituksettomasta henkilöitymisestä.

Historia on todistetusti haastava keskusteluaihe. Jos ei ole varma, että jokainen keskusteluun osallistuja jakaa ainakin periaatteessa saman näkökulman, tai on nyt ainakin kuulunut noin niin kuin edes perimältään samaan ryhmään asioiden tapahtuessa, keskustelu voi aika nopeasti muuttua vähemmän hauskaksi. Niin kuin nyt vaikka esimerkiksi, jos sattuu käyttämään sanaa "vihollinen." Oli esim. sota käyty miten tahansa, ja olipa kenenkin vastassa ollut kuka tahansa, niin se vihollinen on aina se toinen osapuoli riippumatta siitä, kummalta puolelta eturintamaa asiaa katsoo. Hiukan vaikeaa siinä on sitten päätyä kovin mallikkaaseen yhteisymmärrykseen millään tasolla, kun perustermit jo menevät ihan ristiin. Terminologiasta vielä pari askelta monimutkaisempaan suuntaan juttu lipsahtaa, jos joku ottaa puheeksi motiivit, jonkin puolen hyvyyden/pahuuden tai vaikka oikeutuksen, oli se sitten puolustaa tai hyökätä. Siinä vaiheessa ei juttua saakaan enää kelattua takaisin.

Tulin siihen tulokseen, että historian muistelu on turvallista ja poliittisesti korrektia ainoastaan sellaisessa seurassa, jossa menneisyyttä katsotaan kuta kuinkin samasta perspektiivistä. Muussa tapauksessa kannattaa pitää syvälliset ja vähemmän syvällisetkin ajatukset vain omana tietonaan. Historiassa ei ole neutraaleja teemoja jääkautta lukuunottamatta. Jos siitä ei jaksa keskustella, niin kannattaa pitäytyä nykyajassa. Sillä voi tehdä palveluksen kaikille osapuolille.

Meinasin kertoa vielä muutakin, mutta jääköön se nyt tuosta yllämainitusta syystä kertomatta.

Välivaihe

On vielä liian aikaista koristella oikeasti, joten laitoin sydämet odottelemaan seuraavaa vaihetta. Sydämiä on seitsemän, joten niille kyllä löytyy käyttöä.

Viikonloppu oli virkistävä. Käytiin marraskuun markkinoilla, tavattiin ystäviä, yritettiin päästä museoon, jonne olikin sitten monta sataa metriä jonotusta ja lippuja tarjolla vasta monen tunnin kuluttua, joten jätimme sen sitten väliin. Eilen vielä isänpäiväjuhlallisuudet, kakkukestit ja sotadokumentti. Sitten viikonloppu olikin pulkassa.

Nyt on taas uusi viikko alkanut. Paljon on suunnitelmia, mutta toivon pysyväni aikatauluissani. Ulkona paistaa aurinko ensimmäisen pakkasyön kunniaksi. Auringon paiste on hyvä juttu maanantaiaamuksi.

Odotellessa

Muumimukikeräilijän kokoelma kasvoi uudella mukilla Suomiloman aikana. Kotiin tullessa huomasin, että sehän sopii Marimekon mukien viereen ihan täydellisesti. Oikeastaan se vielä hiukan pehmentää tätä mustavalkoteemaa. Eipä tässä kuitenkaan mistään varsinaisesta asetelmasta ole kyse. Muumimuki on aktiivikäytössä, kuten kaikki muukin näillä hyllyillä ja patterin päällä hyllyjen alapuolella... Uusia tuliaisiksi saatuja keittiöpyyhkeitä kuitenkin säästelen. Ne odottelevat uutta keittiötä.

Kuva taitaa paljastaa pienen tosiasian. Hyllyt keittiössä keräävät kuin keräävätkin pölyä. Silti aion laittaa uudessakin kodissa osan astioista avohyllyille. Se on niin kätevää, kun perusastiat ovat käden ulottuvilla. Ja niin kotoisaa, kun kaikki ei ole kaappien ovien takana piilossa. Pölyjä pyyhin silloin tällöin, kun suurin osa astioista sattuu olemaan kerralla tiskikoneessa. Astiat itse eivät muuten ehdi ikinä pölyyntyä, koska niitä käytetään niin paljon.

Muuttoa odotellessa...

Oi kuusipuu!

Eilen kaiveltiin vielä askartelulaatikoita ja keksittiin käyttöä vihreälle huopapalalle. Se olikin odottanut sopivaa ideaa jo aika tovin. Askartelutarvikkeiden suhteen on typerää ostaa mitään, jollei idea ole jo valmiina mielessä. Toisaalta on yhtä typerää jättää ostamatta, koska silloin idean tullessa joutuu ensin lähtemään etsimään tarvikkeita, joita ei sitten kuitenkaan ihan helpolla aina löydä. Täältä ei varsinkaan, kun tuntuu, ettei täkäläiset kovinkaan yleisesti harrastele näpertelyä, joten tarvikkeita saa lähinnä vain erikoisliikkeistä, joita on hyvin harvassa. Aika dilemma siis. Uudessa asunnossa tulee olemaan kaksi kellaria, joista toiseen aiomme laittaa askartelutilan. Sitten ei ainakaan pitäisi tilanpuutteen tulla ihan heti vastaan tarvikkeiden ja välineiden säilyttämisen suhteen.

Ompelija haluaa sanella ohjeet joulukuuseen ihan omakätisesti:
* Ensin piirretään kaava. Sitten kiinnitetään se nuppineuloilla huopaan kiinni. (Huovan pitää olla kaksinkerroin.) Sitten leikataan se ja otetaan kaava irti. Sitten pistetään nuppineulat takaisin. Sitten aloitetaan ompelemaan käsin. Aina kun tulee oksan reunaan, laitetaan pieni helmi ja jatketaan ompelua. Sitten kun on kaikki ommeltu, laitetaan jotakin kuusen sisälle, että se pysyy pystyssä (esim. 2cm pala tyhjästä WC-paperirullasta). Tai sen voi laittaa roikkumaan. Ihan miten haluaa. Ja sitten se on valmis.

Hyvää marraskuista viikonloppua!

Vuoden ensimmäiset jouluaskartelut

Muutto on tulossa kuukauden päästä, joten ajattelin, että nyt on askarreltava, jos tänä jouluna aikoo ehtiä tehdä jotakin käsillään. Tällä hetkellä on sen verran stressiä työn ja opiskelun suhteen, että oikeasti ei ehtisi mitään ylimääräistä. Kerronpas tässä kuitenkin pienen stressinsietovinkin. Silloin kun "ei oikeasti ehdi mitään," otan jonkin pienen askartelujutun työn alle. Askarteluun on pakko ottaa välillä hetki aikaa, sillä se auttaa nollaamaan pään sisällön, koska sen aikana ei voi tehdä mitään "oikeasti hyödyllistä," mitä tekisi kuitenkin, jos ei tekisi jotakin ns. "hyödytöntä." Eli silloin, kun kiireen tunne tulee ihan mahdottomaksi, on parasta istua alas ja ottaa käsityö esiin ja antaa hetken yksinkertaisesti vain kulua. (Ja jatkaa vasta sitten siitä, mihin jäi.)

Ensimmäinen jouluaskartelu saatiin sunnuntaina työn alle arki-iltoja odottamaan. Kaapissa oli vielä pala ruskeaa pellavakangasta, joten sydämiähän siitä sai. Tyttö teki itselleen ison sydämen, kooltaan n. 20cmx15cm, minä taas kuusi pientä kooltaan n. 10cmx7cm. Ensin ompelimme ompelukoneella sydämet muotoonsa, käänsimme, silitimme. Tyttö laittoi hiukan täytettä omaansa ja ompeli pienillä pistoilla aukon kiinni. Minä jätin omani täyttämättä. Kangas on tarpeeksi paksua, joten mielestäni täyttö ei ollut tarpeen. Sitten vain valkoisella langalla koristepistot reunoihin. Nyt täytyy vielä käydä ostamassa jouluista koristenauhaa kiinnitystä varten. Ehkä punavalkoista?

Teetauko pidetty. Palaan takaisin Luukkaan seuraan. Tarkemmin sanottuna pelkkään muutamaan jakeeseen, joista on kirjoitettu selityksiä kirjakaupalla.

Ihmisen mittainen

Suomessa ollessani kuulin sunnuntaijumalanpalveluksessa todella hyvän saarnan murehtimisesta. Tai tarkemmin ottaen paremminkin siitä, ettei tarvitse murehtia. Teksti oli Jeesuksen vuorisaarnasta Matt. 6:25-34. Hyvän puheen tunnistaa siitä, että kuulijana alkaa itsekin pohtia kuunnellessaan.

Tekstikohdan viimeisessä jakeessa Jeesus sanoo: "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä huolen itsestään. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." Tuli siinä kuunnellessa mieleen, että päivä taitaa todellakin olla ihmisen mittainen. Päivän ohjelman voi suunnitella aamulla ja monesti sen saa toteutettuakin kohtalaisen hyvällä hallinnan tunteella. Sen jälkeen tuleekin sitten rajat vastaan. Ihmisen kapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä sen suurempaan elämänhallintaan.

Tekstin asiayhteys puhuu murehtimista elämän perustarpeiden täyttämisen suhteen. On niin inhimillistä ajatella ja suunnitella eteenpäin, yrittää luoda turvaverkkoja ja silti pelätä pahinta. Vuorisaarnan mukaan kannattaisi kuitenkin mieluummin elää päivä kerrallaan etsien "Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan." Jokainen annettu päivä on uusi mahdollisuus asettaa prioriteetit kohdalleen. Emme pysty elämään tänään huomista, mutta pystymme elämään tämän päivän vastuullisesti kohdistamalla tekemisemme vuorisaarnan mukaan. Sitten jäljelle jää Jeesuksen lupaus siitä, että kaikki muukin hoituu kuin itsestään ja siksi murehtiminen muuttuu tarpeettomaksi.

Aika vapauttava ajatus maanantaiaamuksi - elämän omavastuu kattaa vain päivän kerrallaan.

Kirpputori, kukkakauppa ja häkkilinnut

Olen etsinyt jo pitkään kauniin muotoista valkoista kastikekulhoa. Lopulta tärppäsi 1,50€ hintaan. Lasituksen alle on muutamaan kohtaan tullut hieman värjäymää, mutta se menee pelkästä patinasta, koska kastiketta en edes ole aikonut kulhoon laittaa. Tarkoitus oli istuttaa siihen joku pienikokoinen kasvi. Alkuperäinen idea oli kukkiva kasvi, mutta niitä ei sitten kukkakaupassa ollutkaan minijoulutähtiä lukuun ottamatta. On vasta marraskuun ensimmäinen viikko, joten joulutähti tuntui hiukan kiirehtimiseltä.

Kukkakauppaan oli kuitenkin tullut hyllykaupalla joulukoristeita, joten ihan pelkällä viherkasvilla en kierroksestani selvinnyt. Etsin hopeanväristä lintua, mutta lopulta päädyin punaiseen. Olkoon se nyt sitten joulunodotuksen alkua... Lintu kiinnittyy klipsillä.

Mietin hetken aikaa, ostaisinko muutaman samanlaisen linnun joulukuuseenkin, mutta sitten ajattelin, että niistä tulee varmasti vain harmia. On minulla ollut joskus ennenkin sellaisia enemmän undulaatin näköisiä koristelintuja. Mutta tämä pieni peipponen muistuttaa minusta liikaa sitä kuuluisaa joululaulua Etnan juurelta. Se on ihan järkyttävä tunnelmanpilaaja kauniiksi lauluksi, jos viettää joulua ulkomailla. Olkoonkin vaikka oikeasti kotona ja oikeasti tyytyväisenä, mutta kaukana silti. Se on saanut minulle niin monessa paikassa palan kurkkuun joka kerran kesken muuten hyvän tunnelman, että minun on parasta jättää loput pikkulinnut muiden ostettavaksi. Että ihan häkissä ulkomailla! Sillä runoilijalla on täytynyt olla jotakin muutakin harmia, kuin pelkkä jouluinen koti-ikävä.