Asunto vuokrattavana

Pääsin työasioiden varjolla hetkeksi kirjaimellisesti keskikaupungille sunnuntai-iltapäivänä. Vettä tikutti ja välillä oli tihkuttamatta, mutta pikainen metroretki oli virkistävää vaihtelua, vaikka en muutaman valokuvan ottamisen lisäksi ehtinytkään fiilistellä sen enempää varsinaisen asiani hoidettua. Silmään sattui kuitenkin jotakin mielenkiintoista.

(Klikkaa ensimmäistä kuvaa suuremmaksi.)
Yläkerran huoneiston ikkunoissa on "vuokrattavana"-mainokset.
Osoite on Grand Place keskellä Brysseliä.
Näkymä ikkunasta on aika hyvä.

Monta kahvilaa heti ulko-oven edessä.
(Itseasiassa yksi jo alakerrassa.)
Suklaakauppoja myös useampi vain muutaman askeleen päässä.

Kullan kimallusta suoraan vastapäätä.

En tarkistanut vuokrahintaa tai asunnon kokoa.
Olisikohan pitänyt?

Filmilinkki

Netistä löytyy ilmaiseksi BBC versio North and South -filmistä. Siinä on neljä episodia, joissa jokaisessa 6 osaa. Kertomisvauhti on tyypillisen hidas, asut ja väritys onnistuneet. Filmin taustalla on rakkaustarina, mutta muuten teemana on puuvillateollisuuden ja työväenliikkeen kehitys.

Sitä sun tätä

Parvekkeella:
Söimme viime viikonlopun aikana kaikki mahdolliset ateriat parvekkeella. (WHAT A BLISS!) Leivoin sunnuntaina makeannälän selätykseksi pienen taikinan pullaa. Parvekkeella aurinkovarjon alla kaikki maistuu huippuhyvälle. Mikä lie siinäkin on?

Hammaslääkärissä:
Sain eilen palkkion karkinostolakostani. Hammaslääkäri ei röntgenkuvistakaan katsomalla löytänyt yhtään reikää (vaikka olin pelännyt pahinta). En muista milloin olisin viimeksi käynyt hammaslääkärillä, niin ettei joko olisi tarvinnut tehdä jotakin tai ei olisi ollut kipua mennen tullen. Ei tämä palkkio nyt varmasti ihan tästä kahdesta viikosta johtunut, mutta päätin ajatella sen sellaisena, koska se on motivoivampaa niin. Nyt ei onneksi enää tee karkkia koko ajan mielikään, joten sekin on lievää edistystä uskoisin. Hiukan kyllä ajattelin sen hammaslääkärikäynnin jälkeen, että voisin palkita itseni karkkipussilla... Se vain taitaisi olla aikalailla kontraproduktiivista, vai miten se sanotaankaan?

Ajatuksissa:
Mysteeritavoitteeni on taas vaihteeksi positiivisemmalla puolella. Hiljaa hyvä tulee. Tarvitsin helmikuisen takaiskun jälkeen ensin hiukan toipumisaikaa, sen jälkeen toimimis- ja ajatteluaikaa sekä ylimääräistä energiaa. Pääsin huhtikuussa suuren askeleen eteenpäin, mutta se olikin se helpoin vaihe. Sillä en voi paljon kehuskella muutenkaan, sillä asiaan liittyi suurempi kuvio, jossa minä olen vain pienenpienenä osakkaana. Ilmeisesti saajana, tässä tilanteessa. Enimmäkseen mysteeritavoite vaatii kuitenkin hiukan enemmän. Palailen asiaan, kun siitä on taas jotakin kerrottavaa.

Ulkona:
Olen jo monta viikonloppua toivonut pääseväni jonnekin museoon. Tarvitsisin ihan ehdottomasti kunnollisen parin tunnin kierroksen joko taidetta tai historiaa. Pitäisiköhän toivoa sunnuntai-iltapäiväksi sadetta? Sadetta tai ei, toivon nyt aivan turhaan, koska nyt on parhaillaan niin kiire työ- ja kouluasioissa, että pariin viikkoon ei ole tiedossa minkäänlaista lisähuvitusta.

Nyt on teekuppi tyhjä. Palaan takaisin Wayne A. Meeksin seuraan.

Hieno nainen

Ihan nopeasti pieni esittely. Ehdin eilen kirpparille juuri ennen sulkemisaikaa. Epämääräisen rojun täyttämällä pöydällä oli tämä lasitettu savityö. En tiedä, miksi tälläisia virallisemmin kutsutaan. En usko, että se on kipsiä, koska painoa on sen verran enemmän, kuin mitä kuvittelisin saman kokoisessa kipsivalussa olevan.

Tässä ostoksessa yhdistyi kaksi hyvää asiaa.
1) Naisella oli vaatteet päällä, mikä ei ole tämän tyyppisille hahmoille aina itsestään selvää. (Vierastan alastomia, olkoon ne kuinka klassisia tahansa.)
2) Hintalapussa luki perinteisesti 2€.

Voiko enempää toivoa? Ei tarvinnut edes harkita kahta kertaa ostaako vai eikö.

Nyt on kiire, joten hyvää työpäivää teillekin...

Miniatyyriprojekti

Sain pikkusiskoltani kevättalvella tilkkutyökirjan. Sitä selailtuani ajattelin äskettäin toteuttaa jotakin nopeaa miniatyyrinä. Taas kerran "nollaus-projektina." Jos tuntuu, ettei pitkään aikaan ole tehnyt muuta kuin ajatustyötä, on pakko keksiä jotakin. "Pitkä aika" on tietysti suhteellinen, jotkut ihmiset voivat olla kuukausikaupalla ilman käsitöitä. Toisille taas parikin viikkoa ilman mitään näpertelyä tuntuu ikuisuudelle. Koen kuuluvani enemmän siihen jälkimmäiseen ryhmään. En minä aina mitään keksi, enkä käskettäessä varsinkaan, mutta jos askartelutauko on tarpeeksi pitkä keksin taatusti jotakin ihan tuosta vain.

Näpertelyn tuloksena syntyi muutama tilkuista tehty neulatyyny. Pienten palojen ompelemisessa oli lopulta saman verran tekemistä kuin isommastakin tyynystä olisi ollut, mutta ajatus nollautui tehokkaasti. Nyt jaksan taas ajatella. Sähköpostin postilaatikossa odottaa monta tilaamaani julkaisua. Lukeminen jatkukoon.

Arvonnan voitti...

Annamari Habeeba's väestä! Onneksi olkoon! :D Kiva, että löysit tänne blogiin. Suklaa lähtee tulemaan, kun saan postiosoitteesi selville. Eli tuota, mitenkäs tämä hoituisi parhaiten? Mulla ei taida olla sun sähköpostiosoitetta tallessa. Sattuuko sulla vielä olemaan meidän sähköpostiosoite? Jos on, niin laita pieni viesti tulemaan. Jos ei, niin jätä tänne viestiä, niin luon sitten uuden anonyymin osoitteen itselleni, jonka voin laittaa tänne blogiin. Kiitos!

Valentinon veroista vessapaperista

Eilen juhlimme työkaverin tyttären polttareita. Vieraat jaettiin ryhmiin ja haastettiin hääpukukilpailuun. Jokainen ryhmä sai kasan vessapaperirullia, joista piti luoda vartissa kaunis hääpuku. Lopuksi oikea morsian sai valita, mikä puvuista voittajan. Keskimmäinen kuva on voittaneesta asusta. Se oli upea ruusuineen päivineen. Joku totesi, että vessapaperipuku olisi kätevä häissä. Jos morsian herkistelisi, hän voisi napata helmasta pari palaa paperia. Jos taas helman pituus häiritsisi vaikkapa häävalssin aikana, pukua olisi suhtellisen vaivatonta lyhentää...

Ajatella, mihin kaikkeen vessapaperi kelpaa!

Lukija-arvonta

Belgia on kuuluisa suklaastaan. Sitä löytyy kaikista hintaluokista. Täkäläiset ovat kuitenkin tarkkoja laadusta, joten monet kohtuuhintaisetkin suklaat maistuvat muiden maiden herkkuja paremmalle. Joskus muistan lukeneeni, että raakasuklaan osuus valmiissa suklaassa on täällä huomattavasti suurempi kuin muissa Euroopan maissa.

Côte d'Or maitosuklaa on mielestäni parasta arki-illan suklaata. Siinä on erilainen maku, ehkä hiukan suolaisempi ja täyteläisempi. Se on tietysti täysin makuasia, josta voi olla montaa mieltä. Koska täällä blogissa on hankala pitää suklaatarjoilua, ajattelin, että lukija-arvonta voisi onnistua paremmin. Jos haluat osallistua, jätä pieni viesti kommentiksi tiistai-iltaan mennessä. Suoritan arvonnan osallistuneiden kesken ja lähetän suklaan voittajalle.

PS. Suklaalevy koostuu kahdesta pienestä (75g) levystä. Laatu korvatkoon määrän. Suurempaa olisi hankala lähettää.

PS2. Karkinostolakkoni ei tarkoituksella sisältänyt suklaata.

Uudet vaatteet

Kevättalvella ostin lastenvaateosastolta kesän ensimmäiset myynnissä olleet shortsit. Oli oikein hopeavyö mukana ja shortsit olivat reilun kokoiset, joten kokeillessa kiristimme kuminauhaa. Laitoin ne kotona kaappiin odottamaan säiden lämpenemistä. Nyt kun lopultakin tuli shortsikelit, huomasin, että ne ovat jo liian pienet. Tyttö on kasvanut koko kevään kuin kohisten. Melkein kaikki talvellakin ostetut vaatteet ovat jo liian pieniä. Huhtikuussa ostetut reilunkokoiset kengätkin kuulema hankaavat jo isoa varvasta...

En ole ennen huomannut, että kasvupyrähdys olisi mahdollista nähdä. Nyt tuntuu usein, että aamulla sängystä nousee nukkumaan mennyttä suurempi lapsi... Kävimme eilen nopealla ostosreissulla. Tyttö valitsi itselleen keltaisen H&M hellemekon. Keltainen on kuulema juuri nyt hyvä väri.

Kasvaminen on tietysti normaalia. Minusta se vaan tuntuu hiukan haikealta. En jotenkin ollut valmistautunut tähän pyrähdykseen. En tiedä, mitä oikein olin ajatellut. Elämänhän kuuluukin mennä eteenpäin.

Hulvatonta vai hillittyä

Hollantilaiset uskaltavat käyttää värejä. Luin äskettäin sisustuslehdestä PiP Studion omistajasta. Aika hulvattomia tuotteita! Silmänruoaksi aivan ihanaa, mutta en tiedä ottaisinko kotiini yhtään mitään. Pitäisi varmasti olla täysin valkoinen sisustus seiniä ja lattioita myöten.

Entäs belgialaiset? Maanläheisiä värisävyjä, mattapintaa, ja muuta hillittyä tyyliin Flamant. Niin neutraalia, että saattaisi kaivata jopa pientä piristystä.

Maita ei uskoisi naapureiksi, jos ei tietäisi varmasti niiden olevan kartalla lähekkäin. Kerran taidenäyttelyssä käydessäni opas selitti belgialaisten taiteilijoiden käyttäneen maanläheisiä ja synkähköjä värejä teoksissaan siksi, että säätilat ja luonto ovat täällä niin harmaita. Mieleen tuli väkisinkin hollantilaisten van Gogh ja ajattelin, että eipä ne samanlaiset säät pohjoisemmassa rajoittaneet samalla tavalla... Kuvittelen värien käytön liittyvän enemmän kansanluonteeseen kuin pelkästään paikallisiin säätiloihin, vaikka van Gogh varmasti mursikin monia raja-aitoja maalatessaan.

Täällä on tapana olla huomaamaton ja pidättyväinen, siellä näkyvä ja äänekäs, väitetään rajan eteläpuolella. Mitäköhän pohjoispuolella sanotaan täkäläisistä? Naapureista on jokaisella mielipide. Usein se on ennakkoluulojen värittämä, joskus totuuden mukainen. Vaikka totuuteen kyllä siinä tilanteessa kätkeytyy varmasti aimo annos solidaarisuutta kaikkea sitä kohtaan, mikä on tutumpaa.

Jamie Oliver

Tyttö katseli lauantaina anopin pastantekopuuhia ja siinä jutellessaan kirjoitti reseptin itselleen ylös. Oikeinkirjoituksen pienistä puutteista huolimatta siitä syntynee kunnollinen taikina. Anoppi teki suuren vaikutuksen pastataikinaa vaivatessaan ja kaulitessaan. Sovimme jo kokeilevamme reseptiä, vaikka tunnustan, että tarjosin sitä heti miehen ja tyttären yhteiseksi tehtäväksi. Olen varma, että he menevät pastaeksperteistä minua paremmin. Aloin kuitenkin heti kuvitella, miten mukava tuollainen taikina olisi pyöräyttää kiiltävän pastakoneen läpi. Sitten ajattelin Toscanan aurinkoa, kotoisaa italialaista maalaiskeittiötä keltaisine seinineen, laventelipellolta tuoksuvaa kevyttä tuulahdusta keittiön raollaan olevasta vanhasta puuovesta...

Matkalla satuin ruokakaupassa etsimään valmista tomaattikastiketta nopeaksi pastaseuraksi maanantai-iltaa varten. Satuin Jamie Oliver -hyllylle, jossa kaikkien tuotteiden kyljessä komeili kokin omakuva. Tölkin sisältö vaikutti mielenkiintoiselta, koska vastaavaa yhdistelmää en ole ennen huomannut Bertollin valikoimassa, josta hätävarakastiketölkkini yleensä valitsen. Jamie Oliverin kastike lupasi sisältää "rehellisiä aineksia, ihanaa ruokaa" otsikolla "Red onion & Rosemary pasta sauce, a simple fragrant favourite."

Kaupan pastan kanssa kastike oli ihan hyvää, mutta maistettuani sitä luulen osaavani tehdä itse samanlaista. Se syntynee oliiviöljystä, parista punasipulista, parista valkosipulinkynnestä, pienenpienestä palasta chiliä, tölkillisestä tomaattimurskaa, sokeria, pippuria, suolaa ja silputtua tuoretta rosmariinin oksaa. Kun silputun sipulin, valkosipulin ja chilin pehmentään ensin öljyssä, lisää sitten kaiken muun ja keittää hiljalleen n. 40 min. kastike on valmista. (Joudun tämän tietysti kokeilemaan, eikä se ole ihan se, mitä tölkkiin menneet ainekset etiketin mukaan ovat, mutta voisin melkein laittaa pääni pantiksi, että mausta tulee juuri samanlainen.) Me söimme kastikkeen parmesaanin kanssa sellaisenaan ilman lihaa, mutta tölkin kyljessä sitä suositellaan lammaspataan. Kananrintafile maistuisi varmasti myös hyvälle. Makukokemuksesta vielä sen verran, että mies oli sitä mieltä, että chili teki kastikkeesta turhan voimakkaan. Sen voi minustakin jättää kokonaan pois, koska sipulissa, valkosipulissa ja rosmariinissä on muutenkin tarpeeksi aromeja.

Jos Jamie Oliver muuten kiinnostaa, virallisilta kotisivuilta löytyy vaikka mitä. Reseptejä ennen kaikkea. Hattua täytyy nostaa, että kuuluisa kokki on tehnyt niin paljon valistustyötä saarellaan terveellisen kotiruoan puolesta. En vain ole varma, miten nuo valmiskastikkeet yhdistyvät siihen alkuperäiseen aatteeseen kotona valmistetusta ateriasta.

Loppu toistaiseksi

En melkein usko itsekään, että en ole ostanut karkin karkkia viiteen päivään. Olen jopa kulkenut karkkihyllyjen ohitse useamman kerran, mutta kieltäytynyt ostamasta yhtään mitään. Kerran tosin jouduin kiertämään koko kaupan toiselta puolelta, koska pelkäsin sortuvani, jos näen koko valikoiman. Se oli karkkiosasto, josta minulla oli entisaikaan tapana hakea kaupungin ainoat salmiakit...

En ole vähääkään laihdutustyyppiä, en missään muodossa. Sellaista, joka päättää ettei syö ikinä sitä tai tätä. Yleensä jo ajatus jonkinlaisesta tiukasta kieltäytymisestä, saa ruokahalun juuri kiellettyä asiaa kohtaan nousemaan kahta kauheammaksi. Luonteeni siis ilmiselvästi vastustaa kaikenlaisia totaalipäätöksiä. Nyt kuitenkin luulen päässeeni tieni päähän karkkien suhteen. En niin, ettenkö ikinä enää söisi karkkia, vaan niin, että aion saada karkinsyönnin kuriin. Ostamisesta kieltäytyminen sopii minulle paremmin, koska se ei tunnu niin radikaalilta, kuin 100% syömisestä kieltäytyminen. Se on ajatuskompromissi, joka jättää ainakin teoreettisesti hiukan enemmän tilaa luomalla illuusion satunnaisista karkeista ja siten vähentää totaalikieltäytymisestä syntyvän loppumattoman nälän. (Ymmärrän hyvin lukijaa, jota tämä psyykkaus jo lähes säälittää...)

Syitä tähän "loppu toistaiseksi" -päätökseen on muutamia. Viime vuosina olen huomannut, että karkit eivät maistu yhtä hyvälle kuin aiemmin (en tiedä onko joitakin reseptejä muutettu, vai olenko vain tullut aikuiseksi) ja toiseksi hampaani ovat alkaneet reikiintyä nopeammin kuin ennen. Kolmanneksi hiukan pelkään täkäläisiä hammaslääkäreitä. Heikkoina hetkinä mietin loppuko tai vähentyykö karkkinälkä jossakin vaiheessa itsestään. Olen kuullut sellaista väitettävän, mutta luulen, etteivät ne väittäjät olleet alunperinkään yhtä kroonisia karkinsyöjiä kuin minä.

PS. Kuvien ChupaChups:it eivät kuulu minulle. Ne vain sopivat aiheeseen ja olivat sopivan värikkäitä valokuvattavaksi.

Ihan oikein ylpeä

Joskus sitä huomaa sellaista potentiaalia, mikä ei vielä näy "virallisesti." Ehkä sitä ei ole vielä edes varsinaisesti olemassakaan. Siihen on kuitenkin edellytykset ja jos tarkasti katsoo ja ajattelee, sen saattaa nähdä ehkä olevan syntymässä. Se on sellaista vakaata luottamusta mahdollisuuksiin, joiden uskoo olevan olemassa. Äskettäin oli sellainen tilanne, että näin kirjaimellisesti sellaisen odottamani potentiaalin tulleen esiin. Voi, että olin oikein ylpeä! En tietenkään siksi, että minä olin sen nähnyt etukäteen olevan tulossa ja osasin sitä toivoa. Olin innoissani siksi, että sain olla todistamassa sellaista kasvuprosessia, mikä tuotti hyvää edistymistä ja kypsymistä.

En ikinä säästele kiitoksia, jos joku niitä rehellisesti ansaitsee. En usko sellaisiin ajattelumalleihin, että kehuista voisi (kukaan järkevä) ihminen ylpistyä. Päinvastoin ajattelen, että positiivisessa ilmapiirissä on paremmat mahdollisuudet onnistua. Kun tietää "nauttivansa luottamusta," uskaltaa ponnistaa korkeammalle. Kun tietää, että kykyihin uskotaan, uskaltaa käyttää niitä jännittämättä epäonnistumista. Olin niin ylpeä, etten voinut olla sanomatta sitäkin.

Vielä kotiin tultuanikin sisälläni oikein kupli hyvä mieli.

Äitienpäivän aattona

Eilen löysin kirpputorilta peilin. Olinkin jo ehtinyt etsiä, mutta aiemmin ei ollut tullut vastaan oikeanlaista ja oikean kokoista. Eilen näin samaa sarjaa olevan suurien, puisen vaatekaapin (harmitti, ettei asuntomme ole suurempi), lipaston ja peilin. Lipastokin jäi hiukan harmittamaan, mutta ei sillekään olisi ollut täällä nyt tilaa. Onneksi kaikki oli hinnoiteltu erikseen, joten sain niistä ainakin tämän peilin.

Oikeastaan peilin piti alunperin tulla takanreunukselle, sitten pianon yläpuolelle. Se on niin painava, että se vaatii jonkinlaisen voimaripustuksen. Siksi laitoin sen väliaikaissäilytykseen keittiön ruokapöydälle. Hetken mallailtuani huomasin, että sehän sopii siihen täydellisesti, joten iskuporakone saa odottaa seuraavaa vaihteluntarvetta.

Olen hiukan niinkuin evakossa. Toisesta huoneesta kuuluu välillä hiljaista puhetta, paperinrapinaa ja teippirullan vingahtelua. Kohta alkaa kuulema leipominen. Pysyttelen tietysti pois tieltä parhaani mukaan. Sain tällä kertaa valita itse kukan. Peilin edessä oleva hortensian oli tällä kertaa mieleen. Yleensä olen juhlapäivinä leikkokukkien kannalla, enkä muutenkaan joudu itse kukkiani valitsemaan. Nyt kuitenkin tarvitsin jotakin sopivaa peilin eteen, joten mies arveli, että jos valitsisin itse niin valinta osuisi varmasti kohdalleen.

Äitienpäivä on aika ihmeellinen keksintö. Sukupolvien ketju jotenkin selkiytyy. Olen oman äitini tytär ja samalla oman tyttäreni äiti. Olen linkki siinä välissä ja pidän molemmista tiukasti kiinni, etten menettäisi hetkeäkään kummankaan elämästä. Muistutan äitiäni vuosi vuodelta enemmän ja näen paljon samoja luonteenpiirteitä myös tyttäressäni. Äidin viimeksi käydessä täällä näin heidän ottavan yhdessä muutaman juoksuaskeleen jalkakäytävällä. Ryhti ja askeleet olivat niin samanlaiset, että hetken aikaa kuvittelin äidin juosseen samalla tavalla kotikadullaan tyttäreni ikäisenä. Meitä, kolmen naisen ketjua, yhdistävät sekä geenit, että rakkaus.

Onnea, Äiti, olet ihana! Kiitos kaikesta!

Kaksi ostajan kultaista sääntöä

Samalla kirpputorikierroksella, miltä äiti löysi kultaisen linturasian, minä löysin turkoosisävyisen kukkarasian. Myyjä oli ilmeisesti jo väsynyt kaupantekoon, koska kaikki peltirasiat, joita hänellä oli tarjolla olivat vain pari euroa kappale. Rahastaessaan myyjä kysyi ostaisinko toisenkin. Kieltäydyin, koska en oikeastaan tarvinnut kuin yhden rasian, eikä tapoihini kuulu ostaa sellaista, mille en heti keksi käyttöä. Ostofilosofiaani kuuluu pari kultaista sääntöä, joista se on ensimmäinen. Toinen kultainen sääntö kuuluu: Jos et ole varma kannattaako jotakin ostaa, voit olla varma, ettei kannata. Myyjä katsoi minua hiukan ihmeissään. Ihmiset kai yleensä ostavat mitä vain, jos hinta on niin mitätön. Kun olin lähdössä eteenpäin rasiani kanssa, myyjä työnsi käteeni kaupanpäällisiksi toisen rasian ilmaiseksi. Päättelin, että myyjää alkoi kyllästyttää koko kirpputoritouhu ja se, että joutuu viemään mukanaan kaiken, mikä ei ole käynyt kaupan...

Ihana kuvalinkki

Löysin Amy Butler -sivustolta ihanan ja inspiroivan valokuvalinkin. Tuli saman tien sellainen olo, että pitäisi heti päästä kangaskauppaan, pitäisi ostaa turkoosia seinämaalia...! Otsikko lupasi inspiraatiota, ja sitä tuolta sivustolta todellakin saa.

Kevätflunssa

Juon kotona kuumaa teetä, vertailen tekstejä, kirjoitan muistilappuja ja niistän nenää... Niiden toimintojen välissä olen kiitollinen synopsis -kirjasta, jonka sain joululahjaksi. Kaiken voi nykyään tehdä tietokoneellakin, mutta mikään ei voita perinteistä paperisivuista kirjaa.

Onkohan siinä sitruunakakussa C-vitamiinia, mikä auttaisi selättämään flunssan? Taitaa olla parasta turvautua apteekin vitamiineihin...

Luomusitruunakakku

Täkäläiset ostavat usein sitruunakakkua kaupasta. Sitä saa muoviin pakattuna valmiina kakkuna kaikkein halvimmalla. Paistovalmiina taikinanakin sitä myydään. Jos taikinan tekee ihan itse oikeista aineista, ohjeissa on yleensä joko sitruunaesanssia tai vähintäänkin raastettua sitruunan kuorta. Leivoin kakun nopeasti sunnuntain jälkiruoaksi pastaveden kiehahtaessa, joten oikopolut olivat jälleen kerran tarpeen. Pohjana käytin toisen kuivakakun reseptiä. Ai niin, luomua kakussa ei ole muuta kuin sitruunat. Mutta sen, että tekee taikinan itse, voi kyllä laskea jonkinlaiseksi luomuksi myös, jos vaihtoehtoina olisi ollut valmiskakku tai -taikina. ;-) Yllätyin, että kakusta tuli todella sitruunaisen makuista. En tiedä oliko se luomusta kiinni, vai pelkästä vastapuristetun sitruunamehun määrästä. Joka tapauksessa resepti on ainoastaan niille, jotka rakastavat sitruunaa.

Luomusitruunakakku

3 luomusitruunaa
200 g margariinia
4 1/2 dl sokeria
4 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
tomusokeria

> Purista kahdesta sitruunasta mehu. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää munat ja vatkaa täysillä. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe sekaisin ja lisää taikinaan sekoittaen. Lisää sitruunamehu ja sekoita tasaiseksi. Paista 175 asteessa 50-60 min. Jäähdytä kakkua hiukan. Sekoita kolmannesta sitruunasta puolikkaan sitruunan mehu tomusokeriin. En mitannut suhdetta, mutta tee sekoituksesta aika ohut, jotta se leviäisi ohuenohueksi kerrokseksi. Valuta sitruunamehu-tomusokeriliemi kakun päälle.

Lauantai-illan askartelu

Vanhempani toivat viimeksi käydessään Tilda-ompelukirjan, jonka kuvia olemme ihailleet jo useampaan otteeseen. Tyttö pyysi, että tekisimme jotakin kirjan malleista. Ei meillä tietenkään ollut kaapissa ihan kaikkia tarvikkeita, joten hiukan luovaa sovellusta tarvittiin. Lopputuloksena oli kaksi punatulkun muotoista lintua. Oikaisimme suosiolla monimutkaiset kohdat, koska muuten yhdessä askartelu olisi jäänyt pienemmälle pelkäksi katseluksi. Tyttö oli tyytyväinen lintuihinsa. Ne solmittiin parvisängyn pohjaan työpöydän yläpuolelle.