Varaslähtö

Viikonlopun rentoilu on näköjään tehnyt oikein hyvää, kun tänään jo tuli mieleen, että voisi vaikka leipoakin. ;-) Tein todella pehmeän taikinan ja jätin paistaessa munkit hiukan tavallista vaaleammiksi. Tuli vahingossa parhaat itsepaistetut munkit tähän asti. Tämä oli vasta neljäs tai viides kerta, kun niitä paistoin. 

Lopulta tuli aurinkokin esiin! Oli jopa niin lämmin, että saimme kattaa munkikahvit parvekkeelle. Kävelylenkillä piti huppari ottaa pois, kun tuli niin hiki. Koiranputket tien varressa ovat metrin korkuisia, puissa on lehdet ja ilmassa leijuu voikukan haitulia. Tänään tuoksuu kesä.   

Mukavaa alkuviikkoa ja hauskaa vappua!

Kukkivat oksat ja talkoolaiset

Kävin tänään töiden jälkeen katsomassa talkoolaisten saavutuksia ja napsaisin samalla muutaman oksan työpaikan pihalla olevista suurista puista. Kukkivista oksista tulee aina niin keväinen olo. Talkoolaisten työt ovat edenneet hyvin, vaikka vastoinkäymisiähän vanhoissa rakennuksissa aina tulee vastaan, kun jotakin korjataan... Tänään tapasin myös muutaman muualta tulleen vieraan, joka suunnittee keräävänsä omasta maastaan varoja ja rakentajia toista projektia varten. Mukava aina nähdä ja kuulla, että on paljon ihmisiä, jotka näkevät tämän työn tärkeänä ja haluavat osallistua omien mahdollisuuksiensa mukaan! 

Mitä sitä ei nainen kärsisi

Tämä blogi ei juurikaan keskity kauneuden hoitoon. Johtunee siitä, että kauneudenhoito ei kuulu suosikkiteemoihini muutenkaan. Joskus jotakin satunnaista saatan mainita, mutta en tulevaisuudessakaan laita tänne papiljottikuvia, kirjoita meikkiohjeita tai jaa kauneussalonkivinkkejä. Eilisillasta kuitenkin muutama sananen. Olen kuullut, että sokeroimalla saa sääret sileiksi, mutten koskaan ole uskaltautunut kokeilemaan. Paitsi viikonloppuna. Ostin Blondepil Bio-sokerivahaa ja keräsin hetken aikaa rohkeutta.

Tuumasta toimeen, mutta jätin ennen-ja-jälkeen valokuvat ottamatta. "Ennen" kuvat tosin olisivat olleet parempia kuin "jälkeen." Tahnan sai helposti lämpimäksi mikrossa. Se sekoitettiin ja siveltiin iholle pieni alue kerrallaan. Sitten tahnan päälle painettiin paperisuikale repäisyä varten. Ensimmäiset repäisykerrat tekivät kipeää ja seuraavat myös. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Lopputulos oli ihan hyvä, jos ei järkyttäviä, violetin kaikissa sävyissä kukertavia, laajoja mustelmia lasketa lukuun. Nilkat ja polven syrjä näyttävät edelleen aika kirjavilta. Sokerivaha itsessään oli herkälle iholle tarkoitettu, joten repäisytekniikassa lienee hieman opettelemista. Omin avuin sokerointi ensimmäistä kertaa ei siis ole suositeltavaa, jos silosäärten kanssa pitäisi käyttää hametta seuraavana tai sitä seuraavanakaan päivänä... No, ei hätää, ulkona sataa tänäänkin vettä, joten farkut ja villasukat ovat säänkin vuoksi mukavat päällä. Sadetta on muutenkin luvassa vielä muutama päivä. Ehkä kun aurinko seuraavan kerran paistaa, mustelmatkin ovat painuneet pois.

(Onneksi ei ole tarvetta sokeroida mitään kohtaa kasvoista. Sellainen idea tästä olisi vielä puuttunut. Tämän (s)äärikokemuksen perusteella olisin varmasti joutunut lukittautumaan kotiin ainakin pariksi viikoksi, jos samanlaiset jäljet olisivat tulleet kasvoihin.)

Sunnuntain herkku

Sain amerikkalaiselta opiskelijalta herkkureseptin. Lopputulos on paksu, uunipellillisen kokoinen "keksi." Ohje päätyy reseptikirjaani ihan varmasti, sen verran herkkua tuli heti ensimmäistä kertaa kokeillessa. Mittailin itse amerikkalaisilla "cup" mittakipoilla, mikä on desimittojakin helpompaa, kun on 1/3 ja 1/4 jne, mitat jo valmiina, mutta luulen, että sain nyt mitat käännettyä millilitroiksi oikein. Kokeilla kannattaa, jos tekee jotakin nopeaa suklaista herkkua mieli. Kaura tekee siitä jotenkin kevyen ja rapean makuista, vaikka aineksista näyttääkin, että keveys on pelkkä hämäävä tunne. ;-) Korvasin vaniljaesanssin vaniljasokerilla.

Kaura-marmoripalat

180 ml ruskeaa sokeria
180 ml valkoista sokeria
225 g pehmeää margariinia/voita
2 tl vaniljasokeria
1/2-1 tl vettä
2 kananmunaa

> Vatkaa hyvin sekaisin.

320 ml jauhoja
480 ml kaurahiutaleita
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta

> Sekoita keskenään ja lisää taikinaan.

200 g suklaata palasina

> Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle (n. 30 x 30cm) ja taittele leivinpaperin reunat ylös "vuoaksi". Laita suklaapaloja taikinan päälle tasaisin välein. Paista 175 asteessa muutama minuutti, kunnes suklaa on pehmeää. Ota paistos hetkeksi uunista ja leikkaa veitsellä viiruja niin, että suklaa ja taikina sekoittuu marmorimaiseksi. Paista vielä 10-15 min. kunnes taikinapinta on kullan ruskea. Kun leipomus on hiukan jäähtynyt siihen kannattaa leikata palaset valmiiksi ja antaa sitten jäähtyä pellillä loppuun.

Thanks for the recipe, Megan! We loved your Oatmeal Marble Bars!!!

Makuuhuoneen uusi järjestys

Sain edellistä kukkapostausta kuvatessa idean makuuhuoneen suhteen. Eilen siivotessa muutimme järjestystä. Muutos oli kyllä aika minimaalinen toteutettavaksi, koska se jäi sängyn kääntämiseen poikittain ja yöpöydän siirtämiseen toiselle seinälle. Huone on kuitenkin mitoiltaan 2,05m x 4,50m, joten 2,00m mittainen sänky piti tietysti ottaa osiin ja kääntää pystyasentoon ennen kuin sitä sai ujutettua paikalleen. Sama oli silloin muuttaessa vaatekaappien suhteen. Tuuman verran tilaa jää sekä vaatekaappirivien reunoille, että sängynpäätyihin. Ihan riittävästi, kun ei ole ulkoseinistä kyse, joten ei tarvitse pelätä kosteutta. Ikkunaseinän suuntaan on melkein puoli metriä, joten se on hyvä. Huone on liian pieni valokuvattavaksi joka suunnasta ilman laajakulmaa, joten piirsin viiden minuutin pohjapiirroksen kuvaamaan kokonaisuutta.

Lopputulos on aiempaa parempi. Huone tuntuu tilavammalta, koska keskellä on suurempi avoin tila. Siihen pitäisi löytää jostakin matto ja seinillekin voisi ripustaa jotakin. En ole tähän mennessä laittanut makuuhuoneeseen mitään sen vuoksi, että en osaa päättää kannattaako valkoiseen yhdistää jotakin väriä. Valkoiset seinät ja petivaatteet sekä kattoikkunasta pohjoisen suunnasta tuleva valo luovat sellaisen tunnelman kuin leijuisi pilvien päällä. Ilman sitä pilvitunnelmaa, olisin varmasti jo tehnyt asialle jotakin.  

Keskiviikon kukat

Yleensä yöpöydällä on orkidea. Nyt sen kukkavarsi oli niin painava, että pelkäsin koko purkin kaatuvan. Hyvälaatuinen ongelma siis... ;-) Laitoin orkidean turvallisempaan paikkaan. Sain sunnuntaina kauniin kukkakimpun, jossa oli monta erilaista lajia. Eilen aloin vaihtaa kukille vettä ja keksin, että niistähän saisi useamman pienemmän kimpun matalampiin maljakoihin. Oli kiva keskiviikkosiivouksen jälkeen katsella taas raikasta kotia ja "uusia" kukkakimppuja. Kiikutin vaaleanpunaisen yhdistelmän makuuhuoneeseen yöpöytää koristamaan. Makuuhuoneessahan ei valkoisen lisäksi juuri ole muuta väriä muutoin kuin muutamassa tyynyssä ja kukissa.

Keskiviikko on muuten viikon sotkuisin arkipäivä. Villakoirat vilisee nurkissa... Imurointi ja pieni pölyjen pyyhkiminen onneksi auttaa, vaikken mikään siivousintoilija olekaan. Pienen siivouksen jälkeen saan kuitenkin viihdyttyä huomattavasti paremmin kunnollista viikkosiivousta odotellessa. Tai ehkä paremmin sanottuna sitten voi paremminkin olla odottelematta.

Virkattu peitto

Kirpparien kiertely on jäänyt viime aikoina vähiin. Maanantaina ehdin pikaiselle kierrokselle ja hyvä niin, siellä odotteli puuvillalangasta virkattu hieman kellastunut peitto. Korjasin muutaman purkaantuneen kohdan. Sitten työnsin komeuden valkopyykkipesuaineen kanssa pesukoneeseen ja painoin päälle 60 asteen ohjelman. Pesukoneesta peitto tuli ulos raikkaan tuoksuisena ja kirkkaan valkoisena. Nyt on lopultakin sellainen sohvaviltti kesäksi, mitä olin toivonut. Itse en saisi ikinä suurta peittoa virkattua. Ei peiton kirpparihintaan olisi kyllä saanut lankakaupasta edes lankojakaan kuin yhtä neliömetriä varten. Eläköön kirpputorilöydöt!

Uusi viikko, uudet haasteet

Sain matkalaiseni takaisin ja sunnuntaina olikin jo taas täysi touhu menossa. Leivoin vieraille pitkästä aikaa vaniljapullia. Ne valmistuvat helposti, kun vain laitaa kardemumman ja kanelin tilalle vaniljasokeria. Ja tietysti tomusokerikuorrutus päälle.

Vanha saksalainen teos Luukkaan evankeliumista odottaa loppuun lukemista. Tilasin kirjan Amazon.de kautta antikvariaatista. Siinä on kannen sisällä sinisellä musteella kirjoitettu nimikirjoitus ja alla sanat "teologian opiskelija." Painos on vuodelta 1962. Paperikannet ovat tummuneet ja sivutkin reunoilta hieman, mutta muuten kirja on sisältä kuin uusi. Paitsi että siinä on vanhan kirjaston tuoksu. Siitä pitäisi nyt saada viikon aikana analyysi aikaan. Se on sellainen kirja, mitä ei voi ohittaa, jos Luukkaasta on kiinnostunut. Siitä kirjasta on jokainen sen jälkeen kirjoittanut jotakin mieltä. Joko yhtä mieltä, eri mieltä tai jotakin siltä väliltä. Sivulle 65 päästyäni (siihen saakka google books antoi lukea internetissä) aloin olla hiukan skeptinen, mutta jykevämmät argumentit tulevat vasta sivun 128 jälkeen, joten saattaahan sitä silti vakuuttua.

Opiskelijat ovat palanneet, joten luennot alkavat minun osaltani huomenna. Täytynee hieman kiristää tunneilla tahtia, että saan käytyä luentomateriaalit loppuun ennen lukuvuoden päättymistä. Loma-ajat ovat aina kivoja, on silti mukavaa, että elämä palaa taas normaaliuomiin.

Mukavaa alkuviikkoa!

Orvokkeja ja yksinoloa

Huhtikuun sää ovat kyllä olleet maineensa veroisia. Tällä viikolla aurinko on paistanut, on satanut kaatamalla vettä ja suuria rakeita. On ollut lämmintä ja kylmää. Sään vaihtuminen on tapahtunut ajatusta nopeammin. Oli hyvä, että ostin terassille kylmää kestäviä orvokkeja. Herkemmät eivät olisi säilyneet näissä säissä.

Tänään odottelen matkalaisia kotiin. Muutama päivä yksikseen on tehnyt hyvää erityisesti muutamalle opiskelujutulle... ilman niitä en varmaan olisikaan keksinyt mitään tekemistä useammaksi päiväksi. Erakkotyypistä olen sen verran kaukana. Opiskelujen välissä kuitenkin hiljaisuuskin ja vain omien ajatusten ajatteleminen ovat myös tehneet hyvää. Ja se, ettei ole tarvinnut laittaa esim. ruokaa kertaakaan. Voileivillä, jugurtilla ja teellä pärjäilee muutaman päivän ihan hyvin.

Talkoolaiset ovat päässeet töissään koululla alkuun. Suunnitelmien tulkkaus ja rautakauppareissut ovat hiukan rytmittäneet tätä yksinoloa myös, joten ihan erakoksi en olisi senkään puolesta ollut vaarassa ryhtyä.

Yksinolosta vielä sen verran, että katsoin yhtenä iltana ennen nukkumaan menoa tuttua poliisisarjaa (valitsin sen, koska näyttelijät olivat "tuttuja," joten tiesin jo etukäteen, ettei se ole liian pelottava minulle). Kun yritin nukahtaa, säikähdin yhtäkkiä hirmuisesti, kun naapuri kolisteli mennä kotiinsa... Arvasin jo etukäteen, että siinä voi käydä niin, mutta dvd, jonka olin suunnitellut katsoa, tuntui vielä pelottavammalta, vaikka olenkin nähnyt sen jo pari kertaa ja muistan osan vuorosanoistakin jo ulkoa. Näin päivänvalossa juttu on hiukan huvittava, mutta illalla pimeän tullessa minusta karisee kaikki rohkeus. Hyvä, etten sentään omaa varjoani juokse karkuun. No, joka tapauksessa kaikki hyvin. Nukuin melkein joka yö kuin tukki, enkä kuvitellut sen murtovarkaan lisäksi enää muuta. Sen verran peloissani olin lyhyen hetken ajan, että jos se olisi ollut totta, olisin kyllä heti pakannut vapaaehtoisesti kaikki aarteet laukkuun valmiiksi, kiittänyt ja sanonut kohteliaasti näkemiin.

Hiusjuttuja

Kylpyhuoneen peilistä löytyi muistilappu: Letitä mun tukka. Kiva juttu, kun täällä näyttää lettikampauksia olevan vähän joka toisella. Pitkät hiukset on siitä kivat, että voi vaihdella kampausta välillä.

Muistui mieleen yksi vanha juttu. Tyttö sattui olemaan kaksi vuotiaana minun mukanani kampaajalla. Pienenä hiukset kasvoivat hurjan hitaasti pohjoismaalaisia "hiusperinteitä" kunnioittaen, joten sen ikäisenä oli vain muutaman sentin pituiset hennot kiharat. Satuin valittamaan kampaajalle jotakin omasta ohuesta hiuslaadustani ja lisäsin tyytyväisenä, että onneksi tytölle kuitenkin kasvavaa vahvemmat hiukset, koska isällä on niin paksu ja kihara tukka. Kampaaja katsoi kaksivuotiasta epäuskoisen näköisenä ja totesi ihan vakavissaan, että ei tuolle ikinä pitkää tukkaa voi tulla, kun se ei tähän mennessä ole jo kasvanut. Kasvoi se kuitenkin. Aina ei ole ammattilaisiinkaan uskomista. ;-)

Makuasia

Pääsiäisenä kaivoin taas kaapinperältä keltaisen ja vihreän Mari-kulhon. Muistelen saaneeni vihreän jo ylioppilaslahjaksi ja keltaisen saimme muutamaa vuotta myöhemmin häälahjaksi. Tykkäsin niistä silloin kovasti ja tykkään edelleen, vaikken niitä viime aikoina jatkuvasti ole käyttänytkään. Ajattelin aikoinani alkaa keräämään niitä, mutta se ajatus meni nopeasti ohi, koska en ole sellaista tyyppiä, että pitäisin värillisiä kulhoja jatkuvasti esillä. Meillä kun ei edes herkut säily kulhossa puolta tuntia kauempaa.

Mari-kulhot lienevät makuasioissa jonkinlaisia jakajia. Miehen hyvä ystävä, joka oli häissä bestmanin roolissa, oli vaikuttunut suomalaisesta designistä ja osti matkalta itselleen muistoksi pienen, tyylikkään Aalto-maljakon. Mari-kulhosta hän sen sijaan järkyttyi. Hän tarjoutui pelastamaan miehen pulasta tulemalla meille joskus tiskaamaan ja vahingossa - ups- pudottamaan kulhot tuhanneksi sirpaleeksi. Mies itse taas ei pitänyt kulhoja mitenkään huonona kohtalona. Bestmannin kommenttia muistellaankin aina naureskellen kun Mari-kulhoja käytetään. Hän kyselee silloin tällöin edelleen kulhojen perään ja pyörittää järkyttyneenä päätään, kun kuulee, että ne ovat edelleen käytössä. Viime aikoina olen huomannut, että niitä näkee milloin missäkin yllättävissä yhteyksissä ulkolaisissa sisustuslehdissäkin, vaikkei ne sellaisia kulttikulhoja olekaan kuin vaikka ne kuuluisammat, ympäri maailmaa levinneet, Aalto-maljakot.

10 vuotta!

Ennen pääsiäistä juhlittiin 10-vuotissyntymäpäivää. Koulukaverisynttärit on vielä edessä päin, mutta työkavereiden lasten kanssa jo juhlittiin. Kielierojen vuoksi on helpointa pitää juhlat kahdessa erässä. Lasten kanssa etsittiin aarretta ulkona. Touhu oli sen verran kiinnostavaa, että isommat juoksivat reitin merkiltä toiselle ja homma hoitui nopeammin kuin ajattelimme. Vauhtia oli sen verran, että olisimme ihan hyvin voineet valita pidemmän reitin.

Varsinaisena juhlapäivänä paketista kuoriutui uusi polkupyörä. Vanha olikin jäänyt pieneksi, kun kasvaessa lopulta satulan ja tangon säätelymahdollisuudet loppuvat... Urheilullisemmat polkupyörät eivät herättäneet juurikaan innostusta, joten päädyimme perinteiseen hollantilaiseen "mummopyörään." Mummopyörällä ajaminen on rentoa köröttelyä eikä tekniikkaa ole nimeksikään. Värivaihtoehtoja oli monia, joten annoimme tytön valita itse. Violetti voitti, joten se sitten tilattiin. Posti toikin sen muutamassa päivässä, joten oli turhaa jännittää ehtiikö pyöräpaketti juhlapäivänä avattavaksi.

Se oli hauska juhlaviikonloppu! Isoäiti ja isoisä olivat tietysti parhaat vieraat. Ja suurena apuna lasten synttäreiden järjestelyssä...

Maanantaina

Pääsiäismaanantaiaamuna heräsimme tyhjässä talossa. Isoäiti ja isoisä lensivät sunnnuntai-iltana takaisin Suomeen. Aika kului taas kerran ihan liian nopeasti. Oli ihana, kun olitte täällä!!! Onneksi kesäloma on pian!

Suklaata ja karkkeja riittää. Kulhossa on tytön pääsiäisaamun löydöt. Tapana on piilottaa pääsiäisunnuntaiksi karkkeja ja suklaapupuja ja -munia olohuoneeseen. Aamun ensimmäinen tehtävä on löytää saksalaisittain sanottuna "pääsiäispupun piilottamat herkut" tai belgialaisittain "pääsiäiskellojen pudottamat herkut." Seurasimme aamulla ikkunasta kirkkoväen touhuja. Jumalanpalveluksen aikana jotkut kävivät piilottamassa kirkon pihalle kilo kaupalla pääsiäismunia. Tilaisuuden jälkeen lapset kirmasivat pihalle muovipussit kädessä ja etsivät herkkuja. Pupupukuun pukeutunut aikuinen kulki lasten mukana ja antoi hitaammille vinkkejä, mistä munia kannattaisi etsiä. Hauska päätös pääsiäisaamun jumalanpalvelukselle, eikö?

Hyvää pääsiäistä!

Hyvän pääsiäisen toivotukset keittiöstä käsin! Sitruunainen juustokakku on uunissa...

Näistä valokuvista on hartaus kaukana, vaikka mielessä onkin kiitollisuus siitä, että saan elää pääsiäisen sanomaa todeksi tänään ja vuoden muinakin päivinä. Usein päivitellään maailman pahuutta ja muuta kamaluutta, mutta väitän, että todellisuus olisi ihan erilainen, jos armoa ja anteeksiantamusta ei olisi. Pääsiäisen sanomaan kuuluu, että ihminen voi aloittaa uuden elämän rakentamisen puhtaalta pöydältä. Paradoksaalista on, että uutta alkua ei ansaitse kukaan, mutta sen saa jokainen joka sitä toivoo. Elämä ja kuolema, ristille naulitseminen ja ylösnousemus. Inhimillisyys ja jumalallisuus ihmisen muotoisessa kolmen päivän paketissa. Voiko parempaa lahjaa saada?

Hyvää pääsiäistä!