lauantai 11. helmikuuta 2012

Leivät pussiin



Nyt kun on taas tavallinen uuni, olen innoissani leiponut muutaman kerran viikossa leipää. Tarkennukseksi kuitenkin, että tyttö tekee aina taikinan, minun tehtäväni on vain kaataa aineita kulhoon, muotoilla ja paistaa leivät. Yhteistyöllä siis. Sämpylätaikinasta saa kolme pitkulaista leipää, joten yhdellä pellillisellä saa koko satsin paistettua. Teen yleensä ihan perinteistä vaaleaa, johon laitan sekaan hiukan ruisjauhoja, koska täällä jauhovalikoimat ovat aika onnettomat. Pitäisi aina selvitä erikoistuneempaan kauppaan, jos haluaa jotakin muuta. Uuniin laitan paistamisen ajaksi kipollisen vettä, jotta kuoresta tulisi paksu ja rapea. Ongelmaksi on muodostunut, että jos leivän laittaa suljettuun pussiin tai rasiaan, kuori pehmenee. Tänään tarvitsin jotakin pientä käsityötä, joten ompelin pellavakankaiden lopuista leipäpussin. Ajattelin, että sellaisessa kuori saattaisi säilyä rapeana hiukan kauemmin, kun sen laittaa pussiin vasta jäähtymisen jälkeen.

Leipäpussin kyljestä paljastuu idea, joka oli tarkoitettu ruokapöydän tuolien päällystykseen. Kopioin Jane Austenin Sense and Sensibility-kirjasta kappaleen. Muuttelin kirjainten kokoa ja fontteja, jotta sivunmittaisesta tekstistä tulisi kauniin näköinen. Tarkoitus oli, että kertomus jatkuu tuolista tuoliin. Sitten ostin silitettävää tulostuskalvoa. Kaikki meni hyvin, kunnes ennen tulostamista huomasin, että teksti kääntyy peilikuvaksi. Tekstinkäsittelyohjelmassa, jota käytän, ei näyttänyt olevan peilikuvatoimintoa ollenkaan. Se ei tietenkään saanut antamaan periksi, vaan keksin, että voihan sen tekstin kirjoittaa itsekin rivi riviltä lopusta alkuun. Siinä meni tietysti jonkin aikaa, mutta sitten olin ihan ihmeissäni, kun silitin tekstin kankaaseen ja se oli väärinpäin kirjoittamisesta huolimatta väärinpäin! Ihan vitsikästä sinänsä, mutta se teksti vasta omituisen näköistä olikin, joten sitten päädyin tekstiilitussikokeilun kautta kankaanpainantaan... Silityskalvoideassa oli sekin hiukan vialla, että pinnasta tuli aika kumisen tuntuinen. Eli jos jostakin löytyisi mattapintaista, ohuempaa foliota, idea saattaisi toimiakin. Jos siis on se peilikuvatoiminto tulostamista varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti