Lammasfarmilla

Siskolla ja hänen miehellään on oikea maalaistalo. Ja aika paljon vuohia ja lampaita. Marjoja varsinkin. Ja herneitä. Aitta on ja peltoakin kesantona. Ja kaksi koiraa ja kaksi kilpikonnaakin. Ja kaksi suloista poikaa. Isommalta tulee järkeviä juttuja paljon huolitellumalla kielellä muotoiltuna kuin mitä sen ikäiseltä voisi odottaa. Ja ääni on ihan erityinen, sellaista en ole ikinä kuullut kenenkään muun suusta. Vessareissulla hän ihmetteli lattiassa kimaltavia pisteitä, mutta pöntölle päästyään totesi tyynesti, ettei kaikki kuitenkaan ole kultaa, mikä kiiltää. Pienempi taas on tunteikas yltiöpositivisti. Hän siirtyy luontevasti sydäntä riipivästä draamasta tyytyväiseen päivänpaisteeseen. Se onnen ilme on peräisin siskolta. Tarinaa tulee jatkuvalla syötöllä ja korkeatasoisella tyylillä isoveljen malliin. Jouduin kerran sanomaan, etten pysty ottamaan syliin kävellessä, kun selkäni alkaa helposti sattua kantaessa. Hetken kuluttua vieressä kävelevä poika kysyi: "Josu, onks sulla paha selkä?" Oli mukava viettää aikaa lasten kanssa ja tietysti myös aikuisten. (Kiitos kovasti!!!)

Olen ylpeä pikkusiskosta ja hänen miehestään. Kovin moni ei ryhdy toteuttamaan unelmaansa samalla tavalla. Eikä moni halua sitoutua sellaiseen kokonaiseksi elämäntavaksi muodostuvaan projektiin. Sisko perheineen emännöi/isännöi ja elämöi ;-) niin luontevasti maatilaansa, että näyttää siltä, että he olisivat olleet siellä aina.

Laittaisin tähän mielelläni kuvan maanviljelijöistä, mutta meillä on kuulema sellainen sopimus, ettei kumpikaan julkaise blogissaan toistensa valokuvia. En riko sopimusta, mutta koska eläinrakas, luomuelämää kannattava siskoni on perheen (ja kai suvunkin) ainoa paitsi maanviljelijä, myös taiteilija, laitan muutaman kuvan hänen kodistaan. Ulkoakin olisin saanut upeita kuvia, mutta en tullut paljon kuljeksineeni kameran kanssa ympäriinsä.

Yhtenä päivänä leivoin vadelmapiirakan - marjatilalla kun oltiin. Kahvitaukoa pitäneet marjankerääjät kysyivät reseptiä, jota ei ole olemassa. Kirjoitan sen kuitenkin ylös sellaisena kuin sen suurin piirtein tein. Mitat tosin ovat niin "suunnilleen," että kannattaa käyttää omaa arviointikykyä toteutuksessa.

Lammasfarmin vadelmapiirakka

Pohjaksi pullataikina:

2,5 dl lämmintä vettä
30 g hiivaa
vajaa 1 tl suolaa
1/2 tl kardemummaa
1 kananmuna
kaksi kourallista sokeria
jauhoja
75 g sulatettua voita
> Tee kuten pullataikina yleensäkin, mutta älä vaivaa niin pitkään. Kohota 20 min. Levitä leivinpaperin päälle uunipellille, painele hiukan korkeammat reunat.

Kuorrutus:
1 prk rahkaa
1 prk vispikermaa
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
reilusti sokeria (maista, että on tarpeeksi makeaa)
> Sekoita kaikki aineet vispilällä. Levitä pullataikinan päälle.
> Lisää päälle 250 g tuoreita puutarhavadelmia. Parhaita on tietysti ne, mitä siskoni kasvattaa ilman torjunta-aineita. (Jos siskon maatila on liian kaukana, voinet tyytyä muihin vadelmiin, mutta sitten en takaa piirakan makua. ;-))

> Paista 200 asteessa kunnes reunat ovat ruskistuneet sopivasti.

PS. Puolitoistaviikkonen meni muutekin mukavasti. Työhön liittyneet kuviot onnistuivat hyvin ja tuttuja oli kiva tavata. Muutama uusi tuttavuuskin mahtui joukkoon. Oli kaikinpuolin oikein tervetullut olo.

Serkkuleiri / Cousin camp

Isoäiti ja isoisä ideoivat serkkuleirin. Kaikki kuusi olivat ihan innoissaan jo kuukausia etukäteen. Menoa oli riittänyt aamusta iltaan alusta loppuun. Lipunnostot, iltanuotiot, askartelut ja raamattuhetket olivat kaikki olleet kivoja. Järjestäjät olivat hieman uupuneita, kun saavuimme hakemaan lapsia.

Liian rasittuneiksi heitä ei kuitenkaan voinut kutsua, koska he tempaisivat pitkälle pyöräretkelle lähes saman tien. Keskimmäisen päivän etappi (180 km = Jyväskylä-Siilinjärvi) pärjäisi Tour de France-kilpailulle. Varusteina tosin olivat vain normaalit kesävaatteet ja simppelit polkupyörät. No, kypärät sentään oli, mutta se olikin sitten ainoa asia, johon välineiden suhteen oli satsattu. En tiedä pyöräilisikö esim. Tom Boonen (tai yleensäkään kukaan muu) sellaista etappia ruosteisella terässiivellä tai vaihteettomalla pappapyörällä. Tulipahan todistetuksi sekin, että vanhempani kuuluvat ihan eri kategoriaan kuin tavalliset kuolevaiset. Sekä serkkuleiri, että pyöräretki sopivat kerrottaviksi sukupolvesta toiseen...

My parents organized a "cousin camp" during one weekend. The six cousins were all thrilled already months ahead... They had plenty of activities during the three retreat days. When we picked up the kids in the end, the grandparents appeared a bit tired. Not too tired though, because the next day they went for a long bicycle tour. On their second day they rode 180 km!!! That's bit like Tour de France, is it not? The difference was that they wore only casual summer clothes. Besides, Mom's bike was who-knows-how-old and Dad's didn't have any gears. The only investment they did before the trip was to buy a bicycle helmet for Mom. I don't think anyone else would do the same, and even more, be all exited about it afterwards... They belong to a category of their own. They just literally proved it, didn't they? Both the cousin camp and the bicycle tour are perfect raw material for family legends that may be told into the following generations...

Mökillä

Mökkiä rakastetaan aina vain enemmän. Sauna oli vielä työn alla, mutta nyt sekin on kuulema valmiina. Kioski kuuluu asiaan - sadepäivinä sisällä. Ja kalastusta ei voita mikään - sitkeimmän kalastajan mielestä. Alkuviikosta ihmettelin, että muistin hyttysiä olleen Suomen kesässä joskus kiusaksi asti. Loppuviikosta muutaman sadekuuron jälkeen huomasin, ettei se ollut muistivirhe, vaan niitä tosiaan oli ihan kiitettävästi. Helle kai vain piti niitä muualla. Oli kesäistä ja mukavaa.

Löytyi se - lopultakin / Finally found it

Kaunis talo toiselt puolt jokkee... (A beautiful house photographed from the other side of the river...)
Hiukan lähempää... (and a bit closer...)
Kyltti talon nurkalla... (The street sign at the corner...)
Sisäpihan puolelta... (From the yard...)

Muutamia vuosia sitten, kun etsimme asuntoa, mainitsin entisille naapureillemme, että voisin tyytyä sellaiseen neliskulmaiseen "puutarhurin/taloudenpitäjän taloon" ison talon puutarhan takanurkassa. Sellaista oli todella vaikeaa löytää. Kyllä sellaisia taloja on näkynyt, mutta ei niissä ikinä ole "vuokrataan" kylttejä. Valitsimme sitten jotakin muuta.

Tukholmasta löysin täydellisesti ajatukseeni sopivan talon. Siinä oli vielä ekstraakin sen verran, että kadun toisella puolella oli vettä. Otin kuvan katuosoitteestakin. Osaatte ainakin perille, jos joskus sinne muutan. Ai niin, näitä "pihataloja" oli kaksin kappalein, joten joku voisi hyvin tulla naapuriksi, jos kiinnostaa.

Lähellä taloa söin tähän astisen elämäni parhaan Ceasar Salad -annokseni. Da Peppe -ravintola löytyy osoitteesta Storkyrkobrinken 16. Salaatti oli vain shoppailulounaslistalla, joten kannattaa tarkistaa kellosta, että ehtii paikalle ennen kello viittä.

Some years ago while looking for a new flat, I mentioned to our ex-neighbours, that I could be very happy with a small, square "gardener house". It turned out to be very difficult to find one though. I have seen plenty of such houses, but for one reason or another they seem never to be let. We chose then something else.

In Stockholm I finally found a house that perfectly matched my ideals. There was even a bit of extra - the house was located at the channel. I even photographed the address. That way you'll find it easily, if I happen to move there one day. Oh, I almost forgot! There were two of these houses. You'd be very welcome to become my new neighbour.

One more thing - close to the house I ate so far the best Ceasar Salad of my life. You can find Da Peppe restaurant at Storkyrkobrinken 16. However, the salad was listed only in the shopping menu, so you must make your order before 5 o'clock.

Merihenkeä / The spirit of the sea

Tukholman paras puoli kauniiden vanhojen rakennusten lisäksi on minun mielestäni meren läheisyys. Hyvä idea rakentaa kaupunki saarille. Oli ihana istuskella rannalla ja katsella ohitse putputtavia valkoisia turistilaivoja. Hop on hop off -laivat eivät olleet edes hinnalla pilattuja. Illallislaivat sen sijaan vaikuttivat tyyriiltä. Meillä on kuitenkin tapana aina vain kävellä ja kävellä, joten emme hypänneet minkäänlaiseen paattiin. Kävellen on kätevää, kun omat jalat pysähtyvät juuri siihen paikkaan, missä on hyvä näkymä, kaunis valokuvauskohde tai mitä tahansa. Turistikyydissä pitää tyytyä niihin pysähdyksiin, mitkä joku toinen on miettinyt ja valinnut valmiiksi. Muutaman kerran olemme tehneet poikkeuksen, mutta kertaakaan emme ole olleet valmiiseen kyytiin tyytyväisiä... Niin kauan kuin jalat kantavat, on parasta marssia itse paikasta toiseen. Tulee halvemmaksikin tietysti.

I my opinion the best part of Stockholm (besides the pretty old buildings) is the sea. What a great idea it was to build a city on the islands. It was wonderful to sit at the shore and observe the white boats passing by. Hop on hop off - tourist boats were not even too expensive. The dinner ships in turn were rather pricey. We have a habit to walk everywhere, so we ended up choosing not to take any boat. Walking is so practical. The feet will stop exactly at the spot where one sees something special, a pretty scene to photograph, or anything else that seems interesting. With the tourist rounds one must tolerate the stops that somebody else selected. We don't like that part. We rather decide by ourselves what we find beautiful. Couple of times we have done an exception to the rule, but we were never quite content with what we saw. I guess we better keep walking. Happy tourists are better than crumbling ones. Besides it's also cheaper to walk.

Rentoilua

Häiden jälkeen jäimme muutamaksi päiväksi Tukholmaan kahdestaan. Oli rentoa - varsinkin kun aurinkokin paistoi ihan täydeltä terältä koko ajan. Otin hurjan määrän valokuvia, joista yritän saada blogattua jossakin vaiheessa, mutta ne odottanevat kärsivällisesti rauhallisempaa tilannetta... Näillä kuvilla pääsee kuitenkin tunnelman alkuun Tukholman suhteen.

Viime viikolla äiti järjesti hauskan kesäteatterireissun minulle ja itselleen. Näytelmän nimi oli Tuntematon Potilas. Paikallinen teatteriväki antoi parastaan ja nauroimme katketaksemme. Näytelmän juoni oli hyvää kritiikkiä sairaalabyrokratiaa kohtaan. Käsikirjoitus oli muistaakseni jo 60-luvulta. Kirjailija on jo eläkeläinen, mutta oli tullut katsomaan näytelmää ja kiitellyt kovasti hyvää toteutusta. Ehkä niin positiivinen palaute innosti näyttelijöitä entistä parempiin suorituksiin.

Palaillaan. Siihen saakka nautitaan helteistä...

Lovely

Viikonloppuna olimme häävieraina Tukholmassa pienessä brittiläisessä kirkossa. Juhlat olivat upeat ja tunnelma välitön. Ihan niin kuin pariskunta itsekin, molemmat sydämellisiä, avoimia ja välittömiä. Eikö olekin kaunis pari?

Last weekend we were invited to a wedding in the tiny British chapel in Stockholm. The celebration was wonderful and the atmosphere very warm hearted. Just like the newly married couple. Both of them are very kind, natural and sincere. They are so beautiful, aren't they?

Karkkikaupassa

Irtokarkkia on aina ostettava. Mikä lie siinäkin. Irtokarkkeja ei saa kuin muutamasta kaupasta Belgiassa, joten Suomessa meinaa joskus hiukan päässä himmetä, kun näkee monta lokerollista erilaisia karkkeja kerralla. Tänään kävimme ostamassa irtokarkkeja. Karkkilakko ei ole enää ihan absoluuttinen, kuten otsikosta jo voikin aavistaa. Olen kuitenkin iloinen, etten enää syö niin usein enkä niin suuria määriä karkkia kerralla. (Tehosi se siis lopulta, joskaan ei ihan niin hyvin kuin olisin toivonut.) Tänään olimme kuitenkin hyvin maltillisia, eikä kukaan ostanut mielettömiä määriä.

Kotimatkalla muistui mieleen yksi karkkikauppakeikka vuosien takaa. Olimme tulossa joululomalle Englannista, jossa karkkivalikoima oli ihan onneton. Lensimme ensin Tukholmaan. Kiertelimme vanhassa kaupungissa odottaen iltalautan lähtöä. Löysimme tietysti irtokarkkikaupan. Kävelimme sisään ja otimme isot muovipussit ja lusikat käteemme. Hullunkiilto silmissä aloimme lappaa pusseihimme karkkia ja hihkuimme innosta, mitä kaikkia laatuja sieltä löytyikään. Maksoimme kassalla karkkimme ja lähdimme kävelemään laivaterminaaliin - karkkeja syöden. Terminaalissa jouduimme taas odottamaan - karkkeja syöden. Lopulta pääsimme laivaan ja löysimme hyttiin - karkkeja syöden. Lopulta minulla oli niin paha olo, että jouduin makailemaan muutaman tunnin, että tokenin. Ei sillä, että karkkien syönnin jälkeen ikinä olisi kovin hyvä olo, mutta viisas on se joka kuitenkin ymmärtää lopettaa ajoissa.

Saappaat

Keskustelimme pakkaamisesta ja saappaista. Ne on aina hyvä muistaa ottaa lomalle mukaan. "Miten sitä muuten voisi mennä isoisän kanssa kalaan tai kerätä metsästä niitä hattaroita...(muutaman sekunnin kestävä hiljaisuus) ...ei kun sieniä?" Myöhemmin selvisi, että niillä tietyillä sienillä on joku samantapainen nimi kuin hattarelli. Veikkasin kanttarelleja ja saapasjalka hymyili tyytyväisenä.

En nyt saanut tähän edes valokuvaa, koska ehdin ne saappaat jo pakata. Ollaanpahan taas valmiina kaikkeen. Jos nyt ei ihan hattaroihin, niin sienimetsään ainakin. Ja välillä syödään Hesburgerin pehmiksiä suklaakastikkeella.

Aamulenkillä

Vuoden kuumimman päivän yö oli lämmin. Heräsin jo puoli kuudelta, enkä saanut enää unta, vaikka kuinka yritin. Tuntui, että tästäkin päivästä on tulossa hikinen (ihmekös, koska ilmankosteus oli Brysselissä aamulla klo 5 BBC Weather:n mukaan 86%). Päätin lähteä kävelylenkille ennen kuin aurinko alkaa tosissaan paahtaa. Loppumatkasta oli jo liian kuuma, joten taputin itseäni olalle kiitokseksi siitä, että oli tullut lähdettyä.

Unikkoja

Kävelylenkkini varrella on pieni unikkoniitty viljapellon ja perunamaan välissä. Se kuuluu varmasti jollekin, joka ymmärtää kauneuden päälle. Joka vuosi tuo pieni muutaman neliön suuruinen mininiitty näyttää yhtä ihanalta. Se on hauskan tarkasti rajattu. Ihan kuin omistaja olisi päättänyt, että "luontoa" pitää olla, mutta se on pidettävä hyvässä ryhdissä.

Vuoden kuumimman päivän aamuna

Tästä päivästä odotetaan tulevan vuoden kuumin. Vielä, kun ulkona hiukan pystyi olemaan, söimme aamupalaa parvekkeella. Tyttö söi jääkaappikylmiä kirsikoita, minä galia-melonia ja voileipää. Löysin eilen marketin leipälokeroista ihan hyvää kokojyväleipää, taisi olla itse spelttiä mukana ja hiutaleita päällä. Parasta, mitä olen äskettäin onnistunut löytämään. Persiljaa otin kukkaruukusta. Ihmeellistä, miten se raikastaa voileivän peruspäälliset.

Tyttö pyysi, että harjoittelisimme samalla lauseenjäsennystä. Verbit on kuulema joskus vaikeita erotettaviksi. Kaikki lauseet onnistuivat ihan hyvin. Toivottavasti verbit jäävät hetkeksi syrjään, on sentään koulujen kesäloma. Lomalla riittää, jos osaa taivuttaa oikein sanat "uida" ja "syödä" suomeksi. Lisäksi minä lennän, sinä lennät, hän lentää, me lennämme, te lennätte, he lentävät ja lennetään, on tietysti eduksi.

Vielä muutama työjuttu ja sitten lomaillaan. Me lomailemme. Toivottavasti tekin.