Tuulihattuja

Tammikuun Ariadne at Home -lehdestä löysin kuvan pienistä tuulihatuista. Yleensä olen itse leiponut giganttisen kokoisia (puolentoista sämpylää) tuulihattuja ja täyttänyt ne esim. mansikkarahkalla. Hyvin ovat tehneet kauppansa. Idea sulatetusta tummasta suklaasta, johon pieniä, tyhjiä tuulihattuja voisi dipata, on mielestäni aika herkullinen.

Tuulihatut suklaan kanssa sopisi hyvin esimerkiksi jälkiruoaksi. Kunnollisen mausteinen pastaruoka alle ja siihen sitten tuulihattuja suklaadipillä. Ei tarvitsisi varmasti muuta, kuin antaa vieraille lautasliinat käteen, laittaa keskelle pöytää ainekset, ja voilá - saattaisi jopa syntyä kilpailu siitä, kuka ehtii syödä eniten! Tuulihatut olisivat ehkä hiukan keväisempiäkin kuin joulutortut, joita leivoin perjantaina jälkiruoaksi kylässä olleiden oppilaiden toiveesta.

Tuulihatut

2 dl vettä
100 g margariinia/voita
1 tl sokeria
> Mittaa kaikki paksupohjaiseen kattilaan ja kuumenna hiljaa, kunnes voi on sulanut.
2 dl vehnäjauhoja
> Ota kattila pois liedeltä ja sekoita jauhot nopasti puulusikalla tasaisesti liemen sekaan.
> Siirrä kattila takaisin liedelle ja vatkaa taikinaa kohtalaisella lämmöllä 1-2 min., kunnes taikina irtoaa kattilan laidoista ja alkaa muodostaa kalvoa kattilan pohjalle. Tämä vaatii hiukan keskittymistä, mutta sen kalvon huomaa kyllä heti, kun se alkaa ilmestyä.
4 munaa
> Siirrä kattila pois liedeltä. Lisää munat yksi kerrallaan sekoittaen taikinaa voimakkaasti puulusikalla, kunnes muna on imeytynyt taikinaan kokonaan ennen seuraavan munan lisäämistä. Tässä ei auta kiirehtiä, koska kananmuna on se, mikä taikinan kohottaa.
> Kuumenna uuni 220 asteiseksi. Lusikoi taikina pieniksi keoiksi leivinpaperieiden päälle pellille Jätä tarpeeksi tilaa. Paista noin 20 minuuttia. Tuulihatut ovat valmiita, kun ne ovat kaksinkertaistuneet kooltaan ja väriltään kullanruskeita.

Resepti on mukailtu Julia Childin toimittamasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjasta. Ihmettelin monesti, miten ihmeessä tämä taikina onnistuu niin helposti, vaikka usein sanotaan, että tuulihattutaikina on hirmuisen hankala. Sitten katsoin syksyllä Julia & Julie -elokuvan, enkä ole enää ihmetellyt ollenkaan.