Minä voisin melkein alkaa esittämään jotakin hurjapäiden ompeluohjelmaa. Ottaisin vastaan haasteita, joita en oikeasti hallitsisi ollenkaan ja sitten esittäisin, miten selviydyn. Olisi minulla yksi tosielämässäkin tapahtunut hurja juttu, jonka voisin esittää uudestaan. Astuin kerran lattialle levitettyjen kangaspalojen yli ja väärinpäin pystyssä ollut nuppineula upposi sentin syvyyteen kantapäähäni. Tosin huutaisin niin kovasti kuin kurkusta lähtisi. Tosielämässä olin, kuten melkein aina, asiallisen pidättyväinen, purin vain kivusta mutisten hampaita yhteen ja vedin sen nuppineulan itse irti. TV-ohjelmaan sopisi kunnon karjaisu paremmin. Tai ehkä palkkaisinkin oman näköiseni stuntin, koska se nuppineula tekee oikeastikin kantapäässä todella kipeää.Lupasin sen enempää ajattelematta ommella ystävän pian syntyvälle vauvalle froteepäällisiä hoitotason pehmusteelle. Koululaisen vauva-ajasta on näköjään jo niin pitkä aika, etten yhtään muistanut, että sellaisissa tasoissa on yleensä laidat vinosti koholla. Kuvittelin selviäväni vajaassa puolessa tunnissa. Froteeta en ollut ommellut ikinä aikaisemmin. Jouduin harsimaan, kun yhtäkkiä tajusin, että jos koneella ommellessa menee yksikin kankaan värinen tikki väärin, sitä ei ensinnäkään pysty näkemään silmukoiden seasta, eikä sitä toisekseen muutenkaan pureta millään repimättä froteeta pilalle. Onnistuihan se lopulta. Yleensä kaikki onnistuu. Niin kai niiden hurjapäidenkin ideoissa, vaikken ikinä ole katsonutkaan niiden ohjelmaa.
Jännitys siitä, että saattaa turia toisen ostamaa kangasta, on oikeasti hiukan pelottavaa. Luulen silti, että vastaanottaja on tyytyväinen lopputulokseen. Olen minä itsekin. Nyt pitää vaan löytää aikaa ommella vielä se toinenkin. Että saan lupaukseni pidettyä. ENNEN kuin se vauva syntyy. ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti