Kaappi, sahanpurua ja sydämet silmissä

Kaappi sai muutaman päivän armonaikaa ja katsomme ilmestyykö purua mihinkään. Itseasiassa toivon, että ilmestyisi vaikka kourallinen, niin olisi naapurille helpompi selittää asia. Rahoja ei takaisin kehtaa pyytää, kun oma vikahan se on, jos ostaa käytettynä roskaa. Mies ajatteli, että voisimme viedä kaapin kirpparille joskus, kun naapurit eivät ole kotona. Huono idea, koska asia paljastuisi kuitenkin. He ovat hamsterin vakkarihoitajia lomien aikana... Ja sitä paitsi, olisittepa nähneet, miten he ilahtuivat, kun tulivat katsomaan kaappia, kun se saatiin pystytettyä! Salaisesti ei voi tehdä mitään, koska kaapilla on heille tunnearvoa. Tupajumeineen kaikkineen.

Tutkimme kaikki osat tänään uudestaan. Viottuneita osia on enemmän kuin ehjiä, joten toivoa ei paljon ole. Joka tapauksessa ajattelin, että ansaitsette nähdä kuvan kaapista. Edessä on kauhea sotku, koska niiden tavaroiden oli tarkoitus päätyä kaappiin, muttei niitä nyt uskalla sinne laittaa. Kuva todistakoon, että matokaappi sopii juuri niin hyvin kuin ajattelinkin. Kuvittele esim. muutama taulu kaapin vasemmalle puolelle, joku kori kaapin päälle, jne. Peilikin olisi täydellinen.

Mietin eilen, mikä sai minut ostamaan kaapin edes katsomatta sen sisälle. Kaunis ulkomuoto vaikutti, mutta luulen, että tarina, joka kaappiin liittyi oli vielä suurempi syy. Mamma kertoi kaapin olevan 84 vuotta vanha. Kun hänen äitinsä ja isänsä menivät naimisiin, puuseppä teki heille ensimmäisiksi huonekaluiksi makuuhuoneen kaluston kaiverruksineen. Kalustoon kuului liinavaatekaappi (kuvassa), vaatekaappi (onneksi peruivat ja eivät sitä myyneetkään!!!) ja kaksi yöpöytää, joista oli vain toinen jäljellä. Se, että joku sai entisaikaan niin hienot, käsintehdyt, ensimmäiset huonekalut hääpäivänä, oli niin romanttinen, että minulla sumeni ajatuksissa. Hiukan samalla tavalla kuin joskus Minni Hiiri tai Iines Ankka kuvataan sydämet silmissä.

Minni ja Iineskin tosin lakkaisivat nopeasti näkemästä sydämiä, jos piirretyt termiitit alkaisivat tehdä tuhoa. Sarjakuvissa termiitit iskevät yllättäen, rouskuttavat hampaat irvessä ilkeän ovela ilme naamalla ja hetken kuluttua on vain kasa purua jäljellä. Siinä ei paljon naurata. Eilen tuli hetkeksi sellainen tunne, että entäs jos meillekin käy nyt niin. Heräämme yhtenä aamuna ja kaapin tilalla on vain iso kasa sahanpurua. Sitten tupajumit siirtyvät nakertamaan hullunkiilto silmissä seuraavaa huonekalua... Yhtäkkiä alkaisi totaalinen "epäonni" vaivata, ja kaikki irtaimisto menisi siitä vain sileäksi. Aika kauhea ajatus, vaikka pelko tässä mittakaavassa perustuukin ainoastaan sarjakuviin.