Oma seppele

Tässä on itse askarreltu joulukranssi. Idea oli mielessä valmiina. Tyttö oli katsonut tarkasti, kuinka sellainen tehdään ja osasi jo etukäteen selittää, miten aikoi sen koota.

Sanelua:
"Se muuttu kauheen hienoks. Mä koristelin sen kauheen hienosti ja se oli vähän vaikeeta. Koristeet kiinnitin nauhoilla ja rautalangalla. Ne pallot kiiltelee hirveen paljon ja siinä on hienoja kimaltelevia tähtiä. Minä pidän sitä mun huoneessa ovella, mutta se on vähän liian ylhäällä."

Käsillä tekeminen on hauskaa ja se piristää aina enemmän kuin valmiina ostettu koriste.

Ensimmäinen adventti

Adventti saapui lopultakin. Nyt voi joulunodotus alkaa ihan virallisestikin!

Viimevuotinen adventtikynttelikkö pääsi taas käyttöön. Peitin "tarjotinosan" ensin sammaleella. Ostin yhden kuusenoksan ja leikkasin sen palasiksi. Sidoin oksan palat ympyrän muotoon rautalangalla, niin että sain ne kiinnitettyä kynttelikön ulkokehään. Sitten vain kanelitankoja, appelsiinin siivuja ja valkoista nauhaa. Lopuksi kourallinen pieniä käpyjä keskelle. Nyt tuoksuu jouluiselle.

Kuusilaatu, jota askarteluun käytimme, kestää hyvänä pitkään. Niinä vuosina, kun olemme kuusen ostaneet, olen yleensä ostanut sitä samaa sorttia. Saksalaiset kutsuvat sitä nimellä Blaumanntanne. Neulaset ovat pitkiä ja pehmeähköjä ja ne kasvavat tuuheasti Blaumanntanne ei edes varise helposti. Tänä vuonna jää kuusi ostamatta, koska emme vietä joulua täällä kotona. Kiitos tytön "kranssisuunnitelman," tulimme ostaneeksi yhden oksan... Huomenna siitä lisää. Lupasin, että hän saa kirjoittaa oman kertomuksensa kuvan kera ihan itse.

Vierailimme tänään anglikaanisessa kirkossa. Päivän teksteistä toinen oli Jeesuksen sukuluettelo Matteuksen evankeliumin ensimmäisestä luvusta. Vaikea teksti puhujalle. Aluksi melkein kävi sääliksi puhujaa, jonka oli pitäydyttävä liturgian vuoksi päivän teemaan. (En ole vielä ikinä aikaisemmin kuullut hyvää saarnaa sellaisesta tekstistä, joka on suurimmaksi osaksi pelkkää nimilistaa.) Kuuntelin ihan ihmeissäni, kun saarnasta alkoi jo muutaman ensimmäisen minuutin aikana muodostua huippuhyvä. Puhuja muistutti siitä, miten Jeesuksenkin sukuluetteloon kuului hänen omien sanojensa mukaan niin "hyviä, pahoja kuin kamaliakin." Ne, monenmoiset henkilöt erilaisine elämäntarinoineen, olivat sitä "raaka-ainetta," millä Jumala järjesti maailmalle pelastuksen. Ihmisten vajavaisuudesta huolimatta, Jumala vei oman suunnitelmansa päätökseen. Puhuja viittasi siihen, että meidän nykyajan ihmistenkin sukupuihin mahtuu, vaikka minkälaisia asioita ja kertomuksia. Lopuksi hän sanoi, ettei meidänkään tilanteemme ole ikinä toivoton, koska Jumala pystyy toimimaan, minkälaisissa olosuhteissa tahansa.

Hyvää ensimmäistä adventtia!

Sisustustesti ja lempikeksejä

Löysin englanninkielisen sisustus-/väritestin. Ilmaisen testin tekemiseen ei kulu kuin pari minuuttia ja tulos yllättää. Kivaa leikkiä ja kokeilla eri vaihtoehtoja ja katsoa, minkälaisia ehdotuksia tulee...

Töissä on mennyt loppuviikko hyvin. Korva enää hiukan keljuilee. Tänään koululaisen piti mennä kaverinsa luo iltapäiväksi, mutta kaverin äidille oli vuorostaan iskenyt flunssa, joten minä käyn hakemassa tytöt meille. He ovat parhaita kavereita, vaikka eilen kiukuttikin kamalasti, että kaveri pyytelee vaihtamaan lempivälipalakeksejä ja alkaa äksyillä, jos ei vaihtokauppaan suostu. Muutaman tunnin päästä ohimennen paljastui, että keksien pyytely liittyi siihen, että rasiaa avatessaan tyttö heiluttaa keksiään ilmassa tyyliin: "Hahaa, katsos mitä herkkua mulla on!!!" Jos tähän saisi sen kansainvälisen melodian, millä se rallatetaan niin laittaisin audiona. Haha-haha-haa-haa... Ehkä kannattaa pitää vähän pienempää ääntä, jos haluaa syödä herkkunsa yksinään! Syy, miksi teki niin oli, että ei kuulema tiennyt, ettei sillä tavalla saisi tehdä, koska ME ei olla IKINÄ sanottu niin. Mitäköhän kaikkea muuta sitä pitäisi muistaa sanoa, että olisi ohjeet valmiina joka tilanteessa toimimiseen???

Ihanaa viikonlopun alkua!

Matkalla

Talli on nyt valmiina.
Vielä siellä ei ole muita asukkaita kuin aasi ja lehmä.
Eläimet ovat tyytyväisiä oloihinsa. Mikäs sitä on makaillessa?
(En tiedä, osasivatko ne edes odottaa.)
-
Kaikki muut ovat vielä matkalla.

Marialla ja Joosefilla ei ole kovin pitkästi kuljettavaa.
Tietysti suuri vatsa hidastaa matkan tekoa.
Luulen, että Maria jo hiukan odottaa pääsevänsä perille.
Kukapa meistä vapaaehtoisesti suunnittelisi matkaa
mihinkään niin lähellä laskettua aikaa?
Kuningasta on kuitenkin parasta totella,
joten ei auta kuin kävellä.

Tähti syttyi taivaalle jo jonkin aikaa sitten.
Se oli niin kirkas, että se loisti kauas, kauas, toiseen maahan asti.
Viisaat miehet ihmettelivät, mutta viisaita kun olivat,
hekin päättivät lähteä matkalle.
Heillä vasta kuljettavaa onkin.
Kilometritolkulla.
On tähti, jota seurata, mutta pitkältä se silti tuntuu.
-
Vielä on aikaa - kulkekaa ihan rauhassa.

PyÖreitä pÖytiä

Äidilläni on hieno pyöreä pöytä. Ruotsalaista antiikkia isän kunnostamana. Selailin alkuvuoden House&Garden sisustuslehteä (saksalainen painos) ja löysin useamman pyöreän pöydän. Näköjään vain mielikuvitus asettaa rajat pöydän funktiolle. Pahoittelen kuvien onnetonta laatua, mutta lehtikuvia ei aina pysty kuvaamaan pikkukameralla. Flunssan vuoksi ehdin viime päivinä katsoa useamman Jane Austen-tyyppisen filmin, joissa myös oli pyöreitä pöytiä siellä täällä. Inspiraation saatuani voisin ottaa muutaman pienen pyöreän pöydän joskus itsellenikin. Eihän sitä ikinä tiedä, minkälaisia aarteita sattuu vastaan kävelemään.

Parasta tosin on pitäytyä halvahkoihin aarteisiin. Naapurirappuun oli murtauduttu tänään keskellä päivää! Ryökäleet olivat soittaneet summeria alhaalla ja saivat siten selville, missä asunnoissa ei ollut ketään kotona. Sitten he olivat kömpineet sisälle autotallin aukiolevasta ikkunasta ja reitti oli selvä. Suurin osa asunnoista oli käyty läpi. Keskellä kirkasta päivää meidän rauhallisella kadulla! Meillä ei onneksi ole mitään arvokasta varastettavaa. Voisin kirjoittaa sen varmuuden vuoksi lapulle ja liimata sen, vaikka alakerran summerinappulan viereen. Ihan vain varmuuden vuoksi. Voihan tänne tietysti tulla katsomaan, mutta ei meidän tavaroissa ole mitään, mitä voisi laittaa rahoiksi. Ainakaan isoiksi rahoiksi. Jos nyt ei sitten kovasti tykkää kirpparitavarasta varaskin...

Jouluvalot

Tänään, viimeisenä sairaslomapäivänä, selvisi, että flunssa on ihan tavanomaista sorttia. Postitin tiistaiaamuna lääkärin ottaman testin virallisessa kirjekuoressa ja tänään sain tuloksen, ettei ollut sen kummempaa. En tiedä olisinko tiedosta hyötynyt muutenkaan, koska enää ei koske muualle kuin toiseen korvaan, joka tulehtui ensimmäisen korvan parannuttua. Voimatkin alkaa palautua, joten aikaisin aamulla olen toivottavasti skarppina virittelemässä videotykkiä luokassa.

Koululaisella oli tänään ylimääräinen vapaapäivä opettajien koulutuksen vuoksi. DVD:n katselun ja mahjongin pelaamisen välissä laitoimme jouluvalot ikkunalle. Ehkä jonakin jouluna käytän enemmän väriä, mutta nyt tuntui valkoinen taas parhaalle. Ainakin aluksi. Lisään köynnökseen jossakin vaiheessa kuivattuja appelsiinin siivuja ja kanelitankoja. Se olkoon jonkin toisen päivän jouluvalmistelu. Joskus Saksassa asuessamme kokosin havuköynnöksen oikeista havuista. Se voitti tekohavun mennen tullen, sekä tuoksun että myös ulkonäkönsä vuoksi. Täällä aitoja kuusen- ja männyn oksia ei ole helposti saatavilla. Ja täkäläisittäin tulisi parin metrin mittaiselle köynnökselle hintaakin aika tavalla, sillä siihen uppoaa uskomaton määrä oksia. Kokeile, jos et usko. Nyt on taas tyydyttävä muoviseen ja hiukan kadehtittava havumetsien maata siellä pohjoisessa. Sellasta se on - kaikkea ei voi saada. Kesällä en vaihtaisi täkäläisiä valoisia lehtimetsiä missään tapauksessa tummanpuhuviin havumetsiin, mutta joulun alla mieli muuttuu joka ikisen kerran.

Harkittua epäjärjestystä

Kotona epäjärjestys ei valitettavasti näytä yhtä muodikkaalta kuin sisustuslehdessä. Näinkin tyylikkäästi voisi pinota kirjat ja lehdet vain pöydälle, jättää tuolin päällystämättä kunnolla ja kasata oviaukon viereen sitä sun tätä. Kipeänä hiukan lohduttaa ajatella, että sotkukin voi olla tyylikästä, jos sotkee oikealla tavalla. Mutta siinähän se kimurantti ongelma onkin - kuinka voi oppia levittämään tavaroita tyylittömyyden sijaan tyylillä joutumatta tietoisesti järjestelemään taiteellisen sotkuisia kasoja? Jos sotkuisten pinojen järjestelyyn kuluu aikaa, niin senhän voisi käyttää yhtä hyvin oikeaankin raivaamiseen, jonka jälkeen kaikki olisi oikealla paikallaan. Näin ainakin maalaisjärjellä ajatellen. Koska meillä ei itsestään synny lehtien veroista "taiteellista sotkua," aion pyytää miestä hoitamaan viikonloppusiivouksen. Edes perussellaisen, joka kattaa tavaroiden paikalleen viemisen ja imuroinnin. Luulen viihtyväni siisteydessä paremmin, vaikka aina muodikkaita sotkuja ihailenkin.

(Kuvat ovat Blos-nimisestä siivous/mainoslehdestä, josta en saanut lopulta kaiken luettuanikaan selville oliko ideana siivous/järjestyskikat vai pesuainemainokset. Onneksi lehti tuli kylkiäisenä, etten sentään mainoksista maksanut. Se nyt vielä olisi puuttunut!)

Joulunodotuslinkki

Kävin eilen illalla lääkärissä. Oli kuulema korvatulehdus ja pääkipu johtuikin siitä. Ei tullut varsinaisesti yllätyksenä, koska vasen korva jomotti jo ennen pääkipua. Luulin kuitenkin, ettei aikuinen voi oikeasti tulehduttaa korviaan. Näköjään voi. Nyt on sitten sairaslomaa, koska flunssaksi se nyt kääntyi. En tiedä, mitä flunssaa tämä on, mutta vaakataso tuntuu edelleenkin parhaalta vaihtoehdolta.

Löysin linkin, joka hiukan kallistuu joulunodotukseen. Aloitusesityksen jälkeen kannattaa klikata yläreunasta 'catalog' ja sitten 'preview catalog 2009'. (Enemmän tunnelmakuvia.) Pidän kovasti Lexingtonin tyylistä. Se on sellaista mutkatonta peruselämää. Tuotteet on tietysti kaupoissa hurjan kalliita, mutta tyyli ei sinänsä näytä kovin vaikeasti jäljiteltävältä. Aika hyvää mainontaa. Osaavat luoda brandin niin, että asiakas kuvittelee tuotteisiin liittyvän elämäntyylin ja tunnelman... Minä ainakin kuvittelen. Ja Lexington on kaunista kuviteltavaa. Rauhallista ja mukavaa elämää.

Hetki ennen migreeniä

Lupasin kuvia uusista rannelämmittimistä. Eiks ole ihania? Tyttö käyttää omiaan koulussa koko ajan, minä ehdin eilen käyttää omiani kokeita korjatessa. Ovat kauniit ja ihanan lämpimät.

Näiden kuvien jälkeen vaivuin vaakatasoon. Migreeni oli jo varoitellut tulostaan edellisenä päivänä ja yöllä otinkin särkylääkettä. Aamun sain onneksi vielä korjattua kokeita, mutta sitten en enää pystynyt juuri muuta tekemään kuin makaamaan hipihiljaa. Kuvittelin illalla pahimman olleen jo ohitse, mutta lysti alkoi uudestaan aamuyöllä ihan yhtä kovana kuin eilenkin. Tänäaamuna jouduin perumaan oppitunnin. Ei näytä helpottavan, mutta joskus tämän on pakko loppua. Otin juuri jo ties monennenko kerran ison annoksen särkylääkettä. Silloin kipu on hetken aikaa ainakin siedettävää, vaikkei mitään pystykään tykytyksen ja pahan olon vuoksi tekemään. Näin kamalaa päänsärkyä en muista pitäneeni moneen vuoteen. Siirryn takaisin vaakatasoon.

Ai niin, mukavaa kuitenkin, että selkä ehti alkuviikosta rauhoittua. Ei siis ainakaan jomota montaa paikkaa yhtä aikaa. (Lievää ironiaa rivien välissä.)

Postia pohjoisesta

Posti toi tänään pullean, pehmeän paketin! Ihan uskomatonta, mitä kaikkea siitä kuoriutuikaan. Pitkänpitkiä villasukkia erilaisilla kuvioneuleilla neulottuna! Kokeilimme heti kaikkia ja totesimme innosta hihkuen kaiken sopivaksi. Nyt ei meillä varpaita palella, ei vaikka tulisi monta miinusastetta ja lattiatasossa pyyhkisi tuuli täysillä! Rannekkeetkin oli mukana. Tyttö otti omansa heti käyttöön. Iltapäivällä koulussa alkaa varmasti uusi muotivillitys. ;-) Omista rannekkeistani en ottanut vielä kuvaa. Ne kun oli niin hienot, että minun lukupäivän kotiasuni ei ollut sopiva valokuvattavaksi pitsineuloksen seurassa. Laitan niistä kuvia, kunhan olen hiukan edustuksellisemmassa vaatetuksessa.

En olisi ikinä osannut ajatella, että saamme tuollaisen paketin.
Terveiset meiltä kaikilta: "Kiitos, Seija!"

Olohuoneen puolikkaat

Puolet olohuoneesta on kunnossa, toinen puoli täysin kaoottinen. Sotkuisella puolella pyykkitelineessä pyykit kuivumassa, pöytä puolittain täynnä astioita odottamassa tavaroiden laittoa kaappiin, kaapin sisällä työkalupakki ja täysi lakkapurkki (edelleen), toinen puoli pöydästä täynnä työkansioita, -kirjoja ja -papereita. Pöydän alla kaikki, mikä ei mahdu pöydälle. Ja kaappi palasina, odottamassa, että palat saa takaisin paikoilleen lakkaamisen jälkeen, jota ei siis vielä ole edes tehty... Kuulostaa yhtä pahalle kuin miltä livenä näyttää.

Onneksi on se siisti osa. Kyllästyin sisällä roikkuvaan kranssiin, koska se ei kuivunut yhtä kauniisti kuin suurempi, joka edelleen roikkuu ovessa odottaen joulukoristusta tilalleen. Siirsin pikkukranssin vanhalle säröiselle kirpparilautaselle. Kynttilälyhty siihen keskelle. Vanhasta uutta, tai no ainakin uutta katseltavaa. Jotakin on pakko keksiä, kun muuten sotkuinen puoli saa vallan siististäkin... Jos meillä olisi oikeaa remonttia, minä olisin varmasti hermoromahduksen paikalla, ellei se valmistuisi ihmeellisen NOPEASTI. Eikä se ole Remonttien tapaista. Minulle sopivat paremmin asteittain tapahtuvat projektit, joissa on joka välissä tunne, että asiat etenevät koko ajan.

Saan käyttää pari päivää lukemiseen, koska oppilailla on muita seminaareja. Nautin, kun saa keskittyä ihan täysillä asiaan, miettimättä muita tekemisiä. Lukupäivän aiheena on edelleen silminnäkijöiden todistukset evankeliumien kirjoittajien tietolähteenä. Iltapäivällä on vuorossa leipomista, sillä illalla on suurehko tapahtuma, johon toivottiin eri maiden herkkuja. Teen juustosarvia ja mokkaneliöitä. En tiedä onko ne nyt niin hurjan suomalaisia, mutta maistuvat ainakin varmasti.

Viemärit tukossa

Missään muualla ei putket tukkeudu niin nopeasti kuin tässä maassa. Tämän tästä on lavuaarit tukossa, amme tukossa...

Alamme olla jo aika asiantuntijoita. Emme enää kaada mitään tukoksenpoistavaa kemikaalia viemäriin, koska tiedämme, että silloin saattaa joutua pahempaan pulaan kuin tukoksen kanssa. Putket eivät kuulema kestä kemikaaleja, vaan hajoavat niistä. Vesivahinkoja ei todellakaan toivota. Mieluummin sitten hiiiiitaaaastiiii pois virtaavat vesimassat altaisiin.

Juuri, kun sain tämän kuvan otettua, näin, että naapuriin oli tilattu putkimies rassaamaan auki jotakin tukosta. Se ei onneksi liittynyt meihin, vaan oli mitä ilmeisemmin toisen puolen asuntojen ongelma. Uudet naapurit ovat asuneet asunnossaan vain muutaman kuukauden. Siinä ajassa tukoksia on käyty avaamassa jo useamman kerran. Olemme iloisia, että asumme uusien naapureiden vieressä, eikä meillä ole heidän kanssaan yhtään yhteistä viemäriputkea. Alapuolella asuvalle tukos tarkoittaa sitä, että vesi alkaa nousta myös siinä asunnossa samaan paikkaan, missä ongelma yläkerrassa asuvalla on. Kun meidän yläkerrassa asuvan kylppäriin kerran tuli tukos, saimme meidän kylpyammeeseemme kaiken ylijäämälikaveden, jota putki ei jaksanut vetää. Se oli aika örkkiä, ei voi muuta sanoa. Vaikka tuskin se oikeastaan on kenekään vika. Täällä putket tukkiutuu, vaikka et tekisi mitään väärää.

Yläyläkerrassa tehdään suurta remonttia tyhjään asuntoon. Vuokraemäntä kertoi käytävällä, että sinne vaihdettiin kylpyhuoneeseen kaikki putket, kun vanhat olivat niin kapeita. Luulen, että se on juuri se ongelma niin vastapäisillä naapureilla kuin meilläkin. Ei auta kuin varoa ja käyttää viemäri-imukuppia tämän tästä.

Viikonloppu

Sohvan uudesta irtopäällisestä tuli muutaman tunnin projekti. Joitakin vuosia sitten päällystin nojatuolit. (Niissä oli silloin hurjan kova työ osittain siksi, että tein kaiken oikeaoppisemmin monimutkaisesti kaavoja piirtäen ja osia harsien.) Miehen isoäidiltä saamissa kankaissa oli monta samanlaista uutta aluslakanaa, jotka sopivat tähän käyttötarkoitukseen mainiosti. Tällä kertaa en jännittänyt onnistumista, joten tein yhden ainoan kaavan sohvan etureunan kaaresta. Muun mallailin siinä tehdessä. Hyvin onnistui eikä tullut edes stressiä koko hommasta! Olin ihan innoissani, että lopultakin sain oranssin sohvan piiloon. Nyt vuosien jälkeen istuinosakin oli jo lievästi tahrainen, joten huppu tuli tehtyä oikeaan aikaan. Sain kovasti kehuja. Varsinkin kierrätyksestä, jonka vuoksi lopputulos ei tullut maksamaan yhtään mitään.

Ainoa varjopuoli sohvan hupussa oli, että sitä tehdessä jouduin kyykkimään ja kumartelemaan. Selkä juilii taas oikein kunnolla. Kyllä se siitä ohi menee, kun nyt taas välttelee ideoita vähän aikaa. Harmillisesti pitänee siirtää kaapin sisäosan lakkausprojektia ensi viikkoon. Se olisi nopeasti hoidettu, maksimissaan tunnin homma. Mutta mitään ei voi lakata/maalata taivuttamatta selkää ja kumartumatta ollenkaan... Tiedän tämän kokemuksesta. Viime vuonna tähän aikaan maalasin kipeän selän kanssa takkaseinän, ja se oli silloin virhe. Maltti on valttia - sisustusinnossakin.

Joulua odotellessa

Jouluteema on nyt hiukan liian aikaisessa. Joulufriikit kuitenkin laulavat joululauluja jo heinäkuussa, joten siihen verrattuna marraskuun alkupuoli - lähes puoliväli - on ihan asiallinen vaihtoehto.

Lähdin kotiin korjaamaan oppilaiden kokeita ja poikkesin matkalla kirpputorille. Se on aina ns. "matkan varrella," jos vain koukkaa sitä kautta. Se on pienehkö ja nopeasti kierretty, joten siellä tulee käytyä useasti pikavisiitillä. Heti sen huomaa, löytääkö mitään vai ei. Usein ei, niinkuin kirpputoreilla monesti käykin, mutta joskus sattuu jotakin huippulöytöä aivan nenän eteen. Sitten voi vain taputella itseään olalle, ja iloita, että tuli taaskin tultua, vaikkei viimeiseen viiteen kertaan ole löytänyt yhtikäs mitään.

Alakerrassa oli yksi kaunis sohvapöytä, jota joku oli turinut ruuveilla kannen alta. Niihin ruuveihin nähden hinta oli naurettavan korkea. Ilman ruuveja hinta olisi ollut sopiva. Siispä se sai jäädä jonkun toisen löydettäväksi. Oikeastaan se sai muutenkin jäädä, kun naapurin hääkaappi vielä hiukan muistutti itsestään kukkarossa. Ne ruuvit olivat itselleni vain hyvä selitys, ettei jäänyt niin harmittamaan. (Kuka nyt turittuja huonekaluja ylihintaan ostaisi!?!)

Yläkerrassa jäin heti ensimmäiselle astiahyllylle ihmettelemään punakuvioista kahviastiastoa. Jotenkin se oli niin jouluinen, että lähdin hakemaan ostoskoria ja pinosin kaiken varovasti siihen. Minulla ei ole ikinä ollut jouluastioita. Jotenkin olen aina pitänyt niitä hiukan yliampuvana ideana ja liian tilaavievinä, koska niiden käyttöaika on niin lyhyt. Jotenkin tuo viininpunainen kuviointi miellytti silmää, eikä se muutenkaan ole yhtään 'kitsch,' niin kuin joulukuvioinnit joskus ovat. Oikeastaan kuviota ei ole ehkä edes tarkoitettu sen kummemmin jouluksi, mutta minulle tuli siitä ensimmäistä kertaa tämän syksyn aikana joulutunnelma.

Mietin jo kirpputorilla, mihin ihmeeseen saisin uuden astiaston sopimaan. Vaikka ostaisin puoli-ilmaiseksi jotakin, niin tapanani on silti aina ratkaista säilytystilakysymys etukäteen. Onneksi naapurin kaappi saa kuin saakin jäädä sisätiloihin! Siinä ei todistetysti ole enää elämää. Siitä enemmän toisella kertaa. Jouluisen astiaston kanssa on olennaisinta se, että kaappiin mahtuu paljon kaikenlaista. Jos sinne laittaa astioita, niin ei ainakaan tarvitse enää edes ajatella tupajumeja, koska nehän ei pystyisi posliiniin muutenkaan...

(Järkevä selitys astiaston ostolle, eikö? ;-P "Varsinaista naisten logiikkaa," joku mies saattaisi sanoa. Olen kuitenkin varma, että omani ilahtuu näistä, koska vaikkei hän olekaan sisustaja itse, hän silti pitää kaikesta kauniista. Varsinkin punaisesta väristä, jota meillä ei ikinä käytetä. Tyttö muuten selvitti äskettäin, että se on miehen lempiväri. Yllätyin ja hiukan häkellyinkin, koska en muista ikinä edes kysyneeni häneltä, mistä väristä hän erityisesti pitäisi. Tulipa kuitenkin selville sekin, joten siinä toinen bonus-piste näiden astioiden suhteen.)

Hyvää joulunodotusta!

Markkinoilla

Tänään oli kaupungissa suuret markkinat. Tytön koululla oli pomppulinna ja tarjoilua, joiden tuotto meni koulun hyväksi. Oli kiva jutella opettajien ja toisten vanhempien kanssa. Eräs vanha tuttu, jota ei ole melkein vuoteen nähty, odotti ensimmäistä lastaan kahdeksannella kuulla. Sitä vähän niin kuin alkaa kuulua oikeisiin kaupunkilaisiin, kun alkaa tunnistaa tuttuja ihmispaljouden joukosta.

Ihmettelen kaikilla markkinoilla niitä markkinamyyjiä. En ymmärrä, kuka siellä ostaa lakanoita, sukkia, kattiloita tai autonpesuriepuja... Herkkujen myyjiä taas ymmärrän, koska jokainen jää jossakin vaiheessa kierrostaan jonottamaan jotakin syötävää. Me väistetimme kaikki perinteiset markkinaherkut (jopa uppopaistetut taikinaiset omenaherkut), koska ruoanlaitto odotti kotona. Karkkikauppiaan luona tosin pysähdyttiin. Oli oikein salmiakkiakin! Kuten markkinatuotteet lapsuudessakin, kaikki olivat hiukan kostuneita. Ei varsinaisesti märkiä tietenkään, mutta nihkeän tahmeita ja hieman pehmenneitä. Onneksi oli tolkkua pussia täyttäessä, eikä ostettu enempää. Lapsena muistan kerran ostaneeni hirveän määrän suklaapatukoita markkinoilta. Halvalla tietysti. Kaikki niistä olivat muuttaneet pinnasta väriään. Taisin silti syödä ne, vaikka harmittikin mahdottomasti.

Kaappi, sahanpurua ja sydämet silmissä

Kaappi sai muutaman päivän armonaikaa ja katsomme ilmestyykö purua mihinkään. Itseasiassa toivon, että ilmestyisi vaikka kourallinen, niin olisi naapurille helpompi selittää asia. Rahoja ei takaisin kehtaa pyytää, kun oma vikahan se on, jos ostaa käytettynä roskaa. Mies ajatteli, että voisimme viedä kaapin kirpparille joskus, kun naapurit eivät ole kotona. Huono idea, koska asia paljastuisi kuitenkin. He ovat hamsterin vakkarihoitajia lomien aikana... Ja sitä paitsi, olisittepa nähneet, miten he ilahtuivat, kun tulivat katsomaan kaappia, kun se saatiin pystytettyä! Salaisesti ei voi tehdä mitään, koska kaapilla on heille tunnearvoa. Tupajumeineen kaikkineen.

Tutkimme kaikki osat tänään uudestaan. Viottuneita osia on enemmän kuin ehjiä, joten toivoa ei paljon ole. Joka tapauksessa ajattelin, että ansaitsette nähdä kuvan kaapista. Edessä on kauhea sotku, koska niiden tavaroiden oli tarkoitus päätyä kaappiin, muttei niitä nyt uskalla sinne laittaa. Kuva todistakoon, että matokaappi sopii juuri niin hyvin kuin ajattelinkin. Kuvittele esim. muutama taulu kaapin vasemmalle puolelle, joku kori kaapin päälle, jne. Peilikin olisi täydellinen.

Mietin eilen, mikä sai minut ostamaan kaapin edes katsomatta sen sisälle. Kaunis ulkomuoto vaikutti, mutta luulen, että tarina, joka kaappiin liittyi oli vielä suurempi syy. Mamma kertoi kaapin olevan 84 vuotta vanha. Kun hänen äitinsä ja isänsä menivät naimisiin, puuseppä teki heille ensimmäisiksi huonekaluiksi makuuhuoneen kaluston kaiverruksineen. Kalustoon kuului liinavaatekaappi (kuvassa), vaatekaappi (onneksi peruivat ja eivät sitä myyneetkään!!!) ja kaksi yöpöytää, joista oli vain toinen jäljellä. Se, että joku sai entisaikaan niin hienot, käsintehdyt, ensimmäiset huonekalut hääpäivänä, oli niin romanttinen, että minulla sumeni ajatuksissa. Hiukan samalla tavalla kuin joskus Minni Hiiri tai Iines Ankka kuvataan sydämet silmissä.

Minni ja Iineskin tosin lakkaisivat nopeasti näkemästä sydämiä, jos piirretyt termiitit alkaisivat tehdä tuhoa. Sarjakuvissa termiitit iskevät yllättäen, rouskuttavat hampaat irvessä ilkeän ovela ilme naamalla ja hetken kuluttua on vain kasa purua jäljellä. Siinä ei paljon naurata. Eilen tuli hetkeksi sellainen tunne, että entäs jos meillekin käy nyt niin. Heräämme yhtenä aamuna ja kaapin tilalla on vain iso kasa sahanpurua. Sitten tupajumit siirtyvät nakertamaan hullunkiilto silmissä seuraavaa huonekalua... Yhtäkkiä alkaisi totaalinen "epäonni" vaivata, ja kaikki irtaimisto menisi siitä vain sileäksi. Aika kauhea ajatus, vaikka pelko tässä mittakaavassa perustuukin ainoastaan sarjakuviin.

Hyvää isänpäivää!

Tässä päivän parhaat sankarit - kaksin kappalein! Molemmat ovat hurjan rakkaita ja juhlapäivänsä enemmän kuin ansainneet. Tuokoon päivä tullessaan paljon mukavia muistoja, herkullisia kakkuja ja hauskoja lahjoja!

Onnea!

Pienelle ystävälle

Onneksi säästin jotain muuutakin mukavaa blogattavaa viikonlopuksi, kun se kaappijuttu meni tupajumiksi.

Ystäväperhe oli pienen tyttönsä kanssa käymässä viime viikonloppuna. Tyttö oli kovasti innostunut nukesta. Hän on pian saamassa pikkusisaruksen, joten äiti kertoi suunnitelleensa ostavansa nukensängyn, että tulevalla isosiskolle on myös hoitohommia vauvan synnyttyä. Lupasin ommella peiton ja tyynyn uuteen nukensänkyyn, koska tytöllä oli kaksivuotissyntymäpäivä tulossa. Olin tyytyväinen lopputulokseen. Toivottavasti saajakin ilahtuu! ;-)

Puutoukat

Voi hurja, nyt piti kirjoittaa iloinen viesti. Oikein odotin, että saan kirjoittaa naapurilta ostetusta 84 vuotta vanhasta kaapista. Se seisoo nyt olkkarissa, mutta sitä purettaessa huomasin, että siinähän on puutoukkien reikiä ihan mahdottomasti. Takaseinässä eniten, mutta hyllyjen pohjat ja takareunatkin ovat nakerrettuja...

Lähetin monta valokuvaa isälleni analysoitavaksi. Luulen, että isäni ei olisi edes hyväksynyt koko kaappia sisätiloihin. Kiukuttelen omaa typeryyttäni, että saattoikin sattua, ettei tullut edes mieleeni tarkistaa kaappia kunnolla ennen kauppojen tekemistä (en ikinä ole ollut näin sinisilmäinen vanhojen huonekalujen suhteen), ja mietin, mitä tässä nyt naapurikohteiliaisuuden puitteissa voi tehdä, jos koko kaunis kaappi onkin ihan roskaa.

Googlasin tietysti tupajumi-tietoja ja nyt kutittaakin niin, että ihmettelen tuleeko tästä kaappijutusta yhtään mitään. No, en nyt ihan niin typerä ollut, ettenkö olisi lopulta puutoukista kysynyt. Mamma sanoi myrkyttäneensä sen totaalisesti, kun oli ottanut kaapin kotiinsa vanhemmiltaan ja väitti, ettei uutta tuhoa ollut enää tullut. Minä ajattelin laittaa sinne kaappiin kirjoja, varsinkin albumit, mutta nyt en uskalla laittaa sinne yhtään mitään.

En edes viitsi kuvaa tähän liittää, kun mitä se kauneus hyödyttää, jos on sisältä mätä!?! Että voikin keljuttaa!!!

Varjoakin nopeampi

Katsastimme viime lauantaina sarjakuvamuseon. Rakennus oli todella upea, näyttely sen sijaan innosti meitä vähemmän. Tunnistimme hahmoista ainoastaan Tintin ja Lucky Luken. Kaikki muu esillä olevasta näyttelymateriaalista oli meille täysin vierasta. Ei se tietenkään varsinaisesti yllättänyt, kun emme kumpikaan ole ikinä olleet sarjakuvafriikkejä.

Lucky Luke jäi mietityttämään. Muistin nimittäin tuosta saluunalavastuksesta hänen ampuvan omaa varjoansakin nopeammin. Aika refleksit, vaikka onkin kyse vain sarjakuvasankarista! Itselläni tuntuu vauhti hiukan hidastuvan, vaikka oikea syksy on vasta alkanut. Muisti välillä pätkii (hyvällä tavalla kuitenkin - ainakin oman arvioni mukaan :-)), puhumattakaan siitä, että olisin varjoani nopeampi. Paremminkin luulen, että varjoni ehtii vaikka minne sillä aikaa, kun minä vielä seison paikallani edes tajuamatta liikahtaa. Ei kai se muuten niin vakavaa ole, mutta tietyn geeniperimän helposti olettaisi antavan edes hiukan vauhtia minuunkin. Mutta kuka tietää, jos jollakin keinolla alkaisi leikata niinkin nokkelasti, että yllättäisin varjonikin? Tai saisin vaikka edes n. 50% äitini tehoista.

Nyt muistui mieleen, että äiti on muuten kertonut syövänsä B-vitamiineja! Taisinpa lopultakin löytää kultakaivokselle. (Kunhan ne Daltonin veljekset eivät vain ehtisi sinne ensin...)

Kunnon tuulessa

Valtameren rannalla oli mielettömän kylmä tuuli, mutta juuri oikeanlainen leijan lennätykseen. Leija nousi helposti ja pysyi ilmassa niin pitkään, kuin vain jaksoi pitään narusta kiinni. Kerran tuuli tempaisi koko leijan mukanaan ja sai muutaman juoksuaskeleen aikaan. Tyttö oli sitä mieltä, että jos tuuli nappaisi isän leijan mukana lentoon, siitä varmasti kuultaisiin TV-uutisissa. Oli helppo uskoa siihen teoriaan. Tavallinen tuuli sisämaassa ei taida merituulen jälkeen tuntua enää miltään!

Saappaat jalassa saattoi kävellä kuohuja päin. Aallonmurtajatkin olivat jännittäviä, joskin aika liukkaita sammalpeitteineen ja märkine kivineen. Nousuvesi oli heittänyt rannalle limaisia, harmaalta kuultavia meduusoja.

Auringonpaiste sai kaiken näyttämään kauniilta, mutta pitkät varjot jo alkuiltapäivästä muistuttivat talvikauden alkaneen. Säätiedotus oli luvannut sadekuuroja, mutta koko päivän aikana ei yhtään niistä sattunut meidän kohdalle. Ainoa mikä unohtui matkasta oli suuri lapio. Lapset rakastavat rakentaa hiekkalinnoja rannalle - oli vuodenaika mikä hyvänsä.