Elokuva: Ocean's 8

(Source: Warner Bros)

Jatketaan vielä elokuvajutulla. Tytön viimeisen koepäivän iltana kävimme elokuvissa katsomassa Ocean's 8 -elokuvan. Kaava on sama kuin kaikissa Ocean's -tarinoissa, mutta tässä oli uutena juttuna se, että ryöstön tekivät naiset. Danny Ocean's sisko vapautui vankilasta ja keräsi saman tien uuden porukan kasaan kaikkien aikojen timanttiryöstöä varten. 

En nyt kerro sen enempää sisällöstä, mutta tässä oli hyvät näyttelijät, muutamia vitsikkäitä kohtauksia ja tarina yllätti lopussa. Tykkäsimme kaikki kolme. Jos isompien lasten tai teinien kanssa kaipaa iloista actionia ilman ampumiskohtauksia tai muuta väkivaltaa, niin tässä on kyllä hauska filmi tälle kesälle. Ehkä tämä on enemmän tytöille kuin pojille, koska kaikki päähenkilöt ovat naisia ja mukana on jonkin verran tyttömäisiä juttuja, upeita asuja ja sen sellaista, mutta ryöstön juoni on varmasti ihan kiinnostava pojillekin. 

Ei sen syvempää sanottavaa tästä. Kerrankin filmi, mikä ei herättänyt sen kummempia ajatuksia suuntaan eikä toiseen, hahah!   

Kirjoja Islannista

(Source: Goodreads)

Lukaisin äskettäin Bookbeatissa Satu Rämön Islannista kertovat kirjat. Rämöllä on hauska tyyli kertoa elämästä. Tunnelma saarella välittyy todellisen tuntuisesti ja ihmiskuvaukset ovat hauskoja. Kirjoissa kuvataan monenlaisia kulttuurikuvioita ja uniikkeja, islantilaisia ajatusrakenteita. Nojatuolimatka on varmasti ihan hyvä sana kuvaamaan näitä kirjoja. Sääkuvausten myötä tekee mieli vetää villasukat jalkaan, vaikka ulkona olisikin helle. Mielenkiintoisin yksittäinen teema ehkä oli vuosien takaisen pankkikriisin kuvaus. Se oli itselleni silloin aikoinaan jäänyt mysteeriksi täältä kauempaa uutisia seuraten. 

(Source: WSOY)

Kirjat ovat tunnelmaltaan aika samanlaisia, mitä tietysti voi odottaakin, kun näkökulma pohjautuu tiettyyn maahan, samaan kulttuuriin ja saman kirjoittajan havainnointiin. Sen enempää Islantia tuntematta on tietysti vaikea sanoa kuinka kattavia kuvaukset ovat, mutta minusta niistä välittyi asioihin perehtyminen. 

Suora toisto hieman ihmetytti. Minusta monet teemat olivat jo tulleet esille ensimmäisessä kirjassa ja toinen oli niistä hieman laajennettu versio, mutta ei varsinaisesti kovinkaan paljon uutta asiaa. Useassa kohdassa tuntui, että tämä lausehan oli jo jossakin muualla melkein samassa sanatarkassa muodossa. Siitä tulee tunnelma, että samaa materiaalia kierrätetään copy-paste-tyylillä uudestaan ja uudestaan. Odotin, että kirjat olisivat selvästi eri kirjat, mutta yhtäläisyyttä oli minun makuuni hiukan turhan paljon. Olin tyytyäinen, että luin nämä Bookbeatin kokeilukuukauden aikana ilmaiseksi. Varsinkin lauseiden tarkka toisto olisi ärsyttänyt huomattavasti enemmän, jos olisin maksanut näistä kirjoista normaalisti.

Kivoja kirjoja kuitenkin kesälukemiseksi. En yhtään ihmettele, että suomalaisten Islanti-innostus on näiden kirjojen välityksellä kasvanut. Rämön eläväinen ja todellisen tuntuinen kerronta on ehdottomasti parasta mahdollista matkailumainosta Islannille!   

Juhannus ja kouluvuosi

Unikot kukkivat täällä jo ihan täysillä peltojen reunoissa! Yöt ovat selvästi tavallista valoisampia niin, että ihan pimeää on vain muutama tunti. Muuten täällä ei sitten keskikesää huomaakaan. Itseasiassa belgialaiset eivät edes laske juhannusta vielä 'keskikesäksi,' vaan paremminkin vasta kesän aluksi. Kouluakin on vielä viikko jäljellä koko maassa. Hyvää juhannusta kuitenkin kaikille siellä, missä sitä oikeasti juhlitaan! 

Tyttö tulee kohta kotiin koeviikkojen viimeisestä loppukokeesta. Tänäkin vuonna koulu tuli taas ihanasti vastaan koejärjestelyissä ja kaikki, mitä oli pakko saada tehtyä, tuli hoidettua ihan mallikkaasti. Jatkuvat poikkeusjärjestelyt tietysti hiukan rasittavat kaikkia osapuolia, mutta tähän asti koululla on kyllä hoidettu kaikki niin mallikkaasti, että voidaan kyllä vain kehua ja kiitellä, kun vielä ensi viikolla tavataan luokanvalvojaa ja tytön luokkatason rehtoria. Onneksi yhteydenpito on nykyään helppoa sähköposteitse Smartschool-ohjelman kautta. 

Tässä kohtaa vuosi purkissa oli ihan riittävän hyvä tavoite. Tyttöä tietysti itseään välillä hiukan harmittaa ns. alisuoriutuminen, vaikka tulokset ovat nytkin ihan mukiin menevää keskitasoa varsinkin siihen nähden, että hänen valitsemansa linja on tasoltaan vaikein mahdollinen. Aika monta keskustelua on kuitenkin käyty tästä teemasta taas vuoden aikana. Ulkonaiset tekijät on pakko ottaa laskuun mukaan ja opetella olemaan itselleen armollinen, jos tilanne ei ole normaali. Uskon, että se on ihan hyvä oppi myöhempää elämää ajatellen. Silloin tällöin tämä näkökulma tulee puheeksi opiskelijoidenkin kanssa, kun huomaan, että elämäntilanne jostakin syystä on poikkeuksellisen hankala. Silloin pitää asettaa tavoitteet siihen kohtaan, mikä on realistista niissä olosuhteissa, jotta voimiaan voi säädellä sopivasti kevyesti läpipääsemisen ja niiden muiden haasteiden välillä. Läpipääseminen on minusta aina tärkeä tavoite, jos se mitenkään on mahdollista. Rästikokeet ja  lisätehtävät, kuten myös ohjelmassa jälkeen jääminen, kuormittavat vaikeassa tilanteessa helposti henkisesti vielä lisää. Se on järkevää tavoitteiden ja todellisuuden suhteuttamista, vaikka se ei tietysti yhtä paljon iloa tuotakaan kuin itselleen normaalilla tasolla pärjääminen ja siitä parempaan pyrkiminen. 

Toivomme tietysti seuraavasta kouluvuodesta parempaa. En kuitenkaan tarkoita numeroita, vaan lähinnä vain yleistä hieman paremmin jaksamista. Lääkityksen aiheuttama väsymys on tämän vuoden ajan ollut niin voimakasta, että se on rajoittanut tytön elämää todella voimakkaasti. Tavoitteena on alkaa hitaasti pienentää lääkityksen annostusta loppukesästä, jos mitään hälyttävää ei tapahdu. Väsymys ei tule helpottamaan heti eikä kohtakaan, mutta toivottavasti kahden tai viimeistään kolmen pienennyksen jälkeen se alkaa hiukan miedontua. Hiukan valoa tunnelin päässä siis, vaikka tosiasiahan on, että parhaimmillaankin annoksen pienentämiseen portaittain tulee kulumaan useita kuukausia. Huonoimmillaan se ei vielä onnistu ollenkaan ja joudutaan yhden tai kahden pienennyksen jälkeen palaamaan takaisin maksimiin. Sitä ei kuitenkaan kannata murehtia ennen kuin kokeilee. 

Sellaista tänne, taas on syytä olla paljosta kiitollinen. Täällä kouluvuodet lasketaan eri systeemillä, mutta nyt lukion eka alkaa olla takanapäin ja enää on kaksi kouluvuotta edessä. 

Tämä kulttuuriero käy aina hermoon

On yksi kulttuuriero, missä tulee töpättyä epäsäännöllisen säännöllisesti. Joka ikisen kerran muistan sen vasta jälkikäteen silloin, kun ärsyynnyn tilanteen aiheuttamasta reaktiosta. Kaikki alkaa tunnetusta stereotypiasta. Nimittäin, että "kaikkihan tietävät," että "pohjoismaiset naiset ovat feministejä, itsenäisiäkin itseänäisempiä, miehiä halveksivia tyranneja, joiden asenne on erittäin paheksuttava." Tietysti, kun tietää tuon aika laajasti maailmalle levinneen käsityksen, niin pohjoismaalaisen naisen ei kannattaisi koskaan mainita mitään naisten asemasta tai naisten mahdollisuudesta itsenäiseen ajatteluun. Ei kannata varsinkaan vitsailla mitään tuohon teemaan liittyvää, koska ihmisillä on huomattavia vaikeuksia ymmärtää, mikä asiassa naurattaa ja missä menee vitsin, sarkasmin tai ironian raja. Tuossa teemassahan ei ole mitään huvittavaa, jos sitä katsoo siltä kannalta, että pohjoismaiset naiset ovat automaattisesti ja kokonaan täysin väärässä.

Mistä sitten johtuu, etten muista tätä ikinä? 

En ole feministi, enkä edes kovin itsenäinen, eikä minulle tuota minkäänlaisia vaikeuksia elää ihan sopusoinnussa ympäristöni kanssa. Sanon kyllä mitä ajattelen, jos arvioin sen olevan hyödyllistä, mutta sopeudun ihan hyvin siihen, että minun kanssani ollaan eri mieltä. Joustan ilman suurempia narinoita aina, kun tilanne sitä vaatii. En koskaan tekisi yksityiselämässäni mitään sellaista, mitä mies ei olisi valmis tukemaan, koska minusta avioliitossa on molempien kunnioitettava toinen toistaan, eikä kenenkään omat tarpeet voi mennä yhteisen edun edelle. Työasioissa taas teen aina ihan varmasti 100% tarkkuudella, mitä minulta pyydetään, vaikka en aina välttämättä samaa mieltä olisikaan. Omana yleisohjeenani nimittäin pidän sitä, että kaikesta on hyvä keskustella, mutta sitten kun päätös tehdään mihin tahansa suuntaan, niin sen mukaan mennään. Sekä yksityisesti, että myös työssä ajattelen, että yhteistuumin päästään aina pidemmälle kuin omaa etua tai toiveita korostaen. Siksi elämässä henkilökohtaiset mielipiteet täytyy usein laittaa takataskuun ja toimia suurempaa periaatetta noudattaen. Olen siis mielestäni aika kaukana kaikenlaisesta feminismistä. Pesunkestävä feministi tuskin allekirjoittaisi noista lauseista yhtäkään. Siksi minulle "naisasia-asiat" eivät herätä minkäänlaista negatiivista fiilistä, koska ajattelen, että hyvää siinä on se, että naisilla on samat mahdollisuudet toimia ja ajatella kuin miehilläkin. En kuitenkaan koskaan ajattele, että se olisi mitenkään miehiltä pois, koska minusta kunnioituksen ja vapauden vaaliminen tarkoittaa sitä, että myös naisten tulee kohdella miehiä kunnolla. 

Kulttuurieroihin. Äskettäin satuin kertomaan, että tyttö hermostui, kun urheilu-uutisten lukija päivitteli joidenkin naisten menestyneen erityisen hyvin kaupunkimaratonissa. Tyttö oli sitä mieltä, että mitä ihmettä tuollaista ihmetellään, kun kyllähän naiset juoksee siinä missä miehetkin. Niinpä, olin ainoa, jota juttu nauratti. Satuin ottamaan asian puheeksi, koska minusta koko juttu oli vain huvittava. Muistan hyvin, kun itsekin joskus nuorena hermostuin vastaavanlaisista asioista. Tottahan se on, että naiset tosiaan kykenevät juoksemaan nopeastikin. Minusta se oli hauska tilanne sen vuoksi, että siinä oli ensimmäinen konkreettinen reaktio, että tyttö huomasi, että naiseuden ei tarvitse rajoittaa, eikä varsinkaan tarvitse ulkoapäin tulevista kommenteista rakentaa rajoja itselleen, omalle pärjäämiselle ja pystymiselle vain sen vuoksi, että sattuu olemaan nainen. Ja ihan vain tiedoksi sekin, että mies kuuli tytön kommentin ja nauroi melkein vedet silmissä tuolle spontaanille reaktiolle. Minkäänlainen feminismi ei todellakaan uhkaa ketään tässä perheessä. Itseään arvostava isä kasvattaa itseään arvostavan tyttären. 

Jotenkin kuitenkin taas kerran vahingossa erehdyin ajattelemaan, että naisten kykeneväisyys olisi sellainen universaali toive. Minusta siihen peruslähtökohtaan ei liity minkäänlaista itsekkyyttä, toisten tallomista tai muuta negatiivista. Voihan se negatiiviseksi kääntyä, jos asiaa ei tasapainoiteta hyvää käytöstä, toisten huomioon ottamista ja sopeutumisen tarvetta korostamalla. Mutta itse kyllä olen mielestäni ihan terveessä tasapainossa tässä asiassa ja tasapainoa opetan tytöllekin. En tosin sitten enää jatkanut juttua asian selittämiseen saakka. Harmittelin mielessäni taas kerran, että olin edes ottanut koko teemaa esiin.  

Noissa tilanteissa pohjoismaalaisuus on kyllä pelkkä riesa. Aina leimautuu ihan turhasta. Se siinä eniten ärsyttää. Ei edes hyödytä selitellä mitään, koska en ole vielä tähän ikään mennessä, ulkomailla yli 20v. asuneena tavannut montakaan ihmistä, joka pystyisi katsomaan tuon stereotypian ohi, kun tämä teema tulee puheeksi. Siksi olisi parasta olla ottamatta tuota teemaa edes puheeksi, mutta valitettavasti olen edelleenkin niin naiivi, että joskus lipsahtaa. 

Pionit ja hääherkut

Toukokuun puolivälissä katsottiin tytön kanssa kuninkaallisia häämenoja. Se on meillä sellainen ehdoton juttu, että jotakin pientä tunnelmaan sopivaa pitää keksiä, kun kruunupäät juhlivat. Pionit aukesivat juuri sopivasti juhlalauantaiksi ja me koottiin jalallisiin, kristallisiin jälkiruokakulhoihin itsellemme jäätelöannokset, joihin tuli mukaan mansikkasiivuja ja mansikkamarenkeja. Kuplavedellä höystettyä omenamehua laseihin ja kaikki tarjolle "hopeatarjottimelle" ja juhlat saivat alkaa. Pienistä jutuista tulee mukavia muistoja. Nyt ei kyllä sitten taidakaan olla kuninkaallisia häitä tiedossa useampaan vuoteen, kun seuraavat prinssit ja prinsessat tarvitsevat vähintään vuosikymmenen, useammat kaksikin, kasvaakseen ensin aikuisiksi. 

Pioneita kuitenkin onneksi riittää! Ne eivät tunnu loppuvan vielä vähään aikaan. Tänä vuonna olen ottanut kauden loppumisen pelossa ilon irti ja ostanut lähes viikottain uudet kukat maljakkoon. Yleensä pionien aika on niin lyhyt, että se loppuu ihan kesken, mutta tänä kesänä se näyttää jatkuvan ja jatkuvan. En tiedä, johtuuko se vaihtelevasta säästä vai mistä, mutta en ikinä saa tarpeekseni näiden kukkapalleroiden ja kymmenien paperinohuiden terälehtien kuvaamisesta... Lempikukka, ei siitä pääse mihinkään, vaikka sanonkin samaa joka vuosi tähän aikaan. Harva kukka on puolikuolleenakin upea.  

Pinkkiäkin pinkimpää hyvää elämää

Työpaikalla vanhat ruusut ovat vaan niin kauniita. Jopa kaatosateen jälkeen niitä voi vain pysähtyä ihastelemaan. Teepaketin taas ostin ihan vain paketin perusteella. Se oli niin ihanan värinen, että en voinut olla ostamatta. Maku ei kohdannut ulkomuodon kanssa. Tykkään kyllä valkoisesta teestä normaalisti, mutta jo lähes jokaista clippersorttia maisteltuani en ole ihan vakuuttunut tämän merkin käyttämistä raaka-aineista, vaikka ne reiluja ovatkin. 

Aloitin viime viikolla kuuntelemaan Maaret Kallion Lujasti lempeä -kirjaa. Olen yleensä enemmänkin lukijatyyppiä. Luen sen verran nopeasti, että koen sen hauskemmaksi, kun saan edetä omaa vauhtia. Äskettäin kuitenkin totesin, että kävelylenkkejä tulee paremmin tehtyä yksinkin, kun on edes kuuntelemalla seuraa jostakin podcastista tai äänikirjasta.

En ole vielä kovin pitkällä kirjassa parin lenkin jälkeen, mutta tykkään Kallion tasapainoisesta suhtautumistavasta elämään. Hyvässä elämässä on paljon kaikkea mukavaa ja toisaalta  haasteellistakin, mutta onnellinen elämä löytyy jostakin ääripäiden välistä sinne hyvän suuntaan kurottautumalla, mutta ilman jatkuvaa ja pakottavaa pinnistysta täydellisen elämän perässä. Tykkään myös siitä, että Kallio ei korosta itsekkyyttä, vaan enemmänkin tasapainoisten ihmissuhteiden merkitystä. Nykymaailmassa tuntuu, että joskus ollaan aika vinksallaan. Kaikenmaailman guruilla on vinkkiä joka lähtöön, mutta usein ne perustuvat joko epäterveeseen todellisuuden kieltämiseen tai ihmissuhteiden laiminlyöntiin omaa etua tavoitellessa. 

Kuunnellessa osa Kallion esittämistä kysymyksistä menee hiukan ohi, kun ei näe tekstin rakennetta. Kappaleiden välissä parin sekunnin paussia ei osaa aavistaa ennalta ja helposti sitten tulee vaan kuunneltua eteenpäin. Mietin siis kuunnellessani kaikenlaista, joten en ole varma oliko sellaista tehtävää ollenkaan, vai satuinko vain ajattelemaan sitä itse, mutta jossakin kohtaa aloin pohtimaan meidän perheen arjen vahvuuksia. Ehkä se liittyi siihen, mitkä asiat tuntuvat merkityksellisiltä elämässä tai mitkä ovat onnellisen elämän edellytyksiä, tai jotakin sinne päin. 

Pari juttua nousi heti päälimmäisenä mieleen. Tärkeintä on meille se, että me vietetään paljon aikaa sekä pariskuntana että perheenä kolmestaan. Se on meille kaikille ehdottomasti tärkeä onnellisen elämän elementti, vaikkei se suurimmalta osalta tarkoitakaan, mitään sen kummempaa kuin, että annamme paljon aikaa toisillemme ihan normiarjen puitteissa ja olemme kaikki lähes aina juttelutuulella. Joskus jokainen tarvitsee hiukan hiljaisuuttakin, mutta noin niin kuin yleisesti meillä on enimmäkseen pulinaa talo täynnä vaikka vain kolmistaan olemmekin. On tietysti myös tärkeää tehdä työt ja muut tärkeät jutut täysillä, koska vain tosissaan panostamalla kokee myös enemmän työstä saatavaa tyydytystä, mikä osaltaan myös lisää yleistä elämän onnellisuutta. Ehkä suunnitelmallisuus ja joustavuus ovat myös tällä onnellisen elämän listalla. Meistä kukaan ei ole millään tavalla kaoottinen, joten jokainen arvostaa sitä, että asiat, tekemiset, koti ja kaikki muukin on suhteellisen hyvässä järjestyksessä ja suunnitellut asiat toteutuvat ilman ylimääräisiä sähläyksiä. Toisaalta joustavuus on myös asia, mikä helpottaa elämää. Jos eteen tulee joku tilanne, mikä aiheuttaa asioiden uudelleen järjestelyä, putoamme kaikki aika nopeasti jaloillemme ja luomme uuden, toimivamman suunnitelman. Sitkeyttä ja peräänantamattomuutta löytyy meiltä kaikilta, mutta jääräpäisyyttä ei onneksi keneltäkään.

Mikään näistä jutuista ei vaadi mitään stressaavan suuria ponnistuksia, mutta kuitenkin järkevää prioriteettien asettamista ja joskus hieman ylimääräistä vaivannäköä. Useimmiten ne kuitenkin sujuvat aika helposti ja toisaalta myös palkitsevat niin hyvin, että niihin tekeekin mieli keskittyä. Perussettiä, mutta perusasioistahan elämän onnellisuus enimmäkseen koostuu. Voihan tuohon listaan vielä lisätä vaikka matkustamisen, sukulaiset ja ystävät, harrastukset ja niin edelleen, mutta ajattelin nyt vain meidän kolmen omaa arkea, koska siitähän ne tavalliset päivät enimmäkseen koostuvat. Ystäviin on tosin ollut ihan liian vähän aikaa viime vuosina, mutta se on johtunut enemmän elämäntilanteesta kuin suoraan meistä itsestämme. Se silti hiukan harmittaa ja haluaisin siihen panostaa hiukan enemmän, mutta nyt ei ole ollut voimia sen enempään eikä tule olemaan ihan lähitulevaisuudessakaan, joten täytyy vaan luottaa, että todelliset ystävät säilyvät siitä huolimatta.

Noita arjen hyviä juttuja kun mietin, niin huomasin, että arvot, aikataulut ja tekemiset on kyllä ihan hyvässä järjestyksessä. Oli hyvä hetkeksi pysähtyä toteamaan se. Joskus nimittäin tuntuu, että pitäisi olla sitä ja tätä ja helposti kuormittuu ajatuksesta, että ei kaikkeen pysty. Huomattuaan olevansa ihan hyvässä tasapainossa, voi seuravan kerran ohittaa turhat vaatimukset olankohautuksella.             

Mansikkakakku ei koskaan petä

Mansikoita on kulunut tänä vuonna ennätysmäärä. Muutaman viikon ajan kaikille vieraillekin on ollut tarjolla mansikkakakkua. Mansikkakakkua kahvin kanssa, mansikkakakkua jälkiruoaksi, mansikkakakkua välipalaksi... miten vaan, mutta se on ehdottomasti kesän helpoin herkku. Paistoin ensimmäiset kakkupohjat sellaisessa perinteisessä  matalassa kumottavassa kakkupohjavuoassa. Sitten huomasin, että parempaa tulee brownies-vuoassa, jossa kakusta tulee hieman korkeampi ja rapeampi kuori jää päälle. Gluteenittomasta taikinasta kuoresta tulee ihanan rapsakka, kun sen antaa jäähtyä vuoassa peittämättä. 

Teen sokerikakkutaikinan aina isäni opettamalla vanhalla vinkillä. Tarvitaan kaksi puhdasta lasia, joista toiseen mitataan kananmunat. Toisella lasilla mitataan saman verran sokeria. Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Vehnäjauhoa/gluteenitonta jauhoa mitataan myös saman verran ja sekaan hiukan leivinjauhetta. Jauhoseos lisätään taikinaan. Paistetaan leivinpaperin päällä 175 asteessa, kunnes tikkuun ei tartu taikinaa. Pienempään neliönmuotoiseen brownies-vuokaan menee neljä kananmunaa ja isompaan suorakaiteen muotoiseen laitoin viisi. Ne ovat ehkä keskikokoisen ja suuren irtopohjavuoan kokoisia vuokia. Kuppitekniikalla taikinan kokoa on helppo muunnella joutumatta laskemaan yhtään mitään.

Kakun päälle voi laittaa jogurttia, kermarahkaa tai kermavaahtoa. Kaikki vaihtoehdot on kokeiltu ja hyvää tulee kunhan vain lisää sopivasti sokeria ja vaniljasokeria. Ja sitten vain reilusti mansikoita ja koristeeksi vaikka orvokin kukkia.

Nyt alkaa mansikkakausi olla lopuillaan. Me taidettiin saada niistä yliannostus, kun nyt niitä ei enää juuri tee mielikään. Suomessa taitaa kausi tosin vasta olla alkamassa, joten ehkä tästä saa hiukan inspiraatiota leivontaan.       

Kesäkuu ja palautteen vastaanottokyky

Niin vaan päästiin kesäkuun puolelle ja nyt sitäkin jo puoliväliinkin saakka! Valmistujaisia on juhlistettu töissä taas moninkertaisesti, kuten aina, ja jäljellä on enää palavereja, arvosanojen viimeistelyjä ja syksyn suunnittelua. Ja opiskelua sen minkä ehtii. Tänä kesänä pitäisi edetä hyvän matkaa siinä, mutta katsotaan nyt, mikä on realistista ja mikä ei. Ensimmäinen tavoite on saada juuri nyt työn alla oleva luku purkkiin ennen heinäkuun puoliväliä. 

Tämä työvuosi loppui hauskasti, kun sain muutamasta suunnasta yllätyksellisen hyvää palautetta. Palautettahan työelämässä saa yleensä sillä tavalla harvakseen ja satunnaisesti tiputellen, mutta tänä keväänä sattui sellainen positiivinen suma, mikä ihan rehellisesti ilahdutti. En tiedä, onko tämä piirre kenellekään muulle tuttu juttu, mutta perfektionistina minulla on aina omat odotukset itselleni, jotka yritän saavuttaa ja joiden valossa sitten olen joko tyytyväinen tai tyytymätön omaan tekemiseeni. Palaute, positiivinenkaan, ei sitten aina paljon vaikuta kohteliaan kiitoksen ja hymähdyksen jälkeen, jos itse mielestään olisi voinut tehdä asian paremminkin. Kun vielä suomalainen vaatimattomuus istuu sitkeästi selkäytimessä, niin palautteesta avoimesti iloitseminen ja varsinkaan siitä kertominen eivät todellakaan tule ihan luonnostaan. Hassu ajatustyyli sinänsä, koska eihän kenenkään kehu ole koskaan keneltäkään muulta pois muutenkaan.

Sellaisista käyttäytymismalleista kannatta varmasti pyrkiä eroon. Omat tavoitteet on hyvä tietysti säilyttää ja niitä kohti pyrkiä, mutta hyvästä palautteestakin kannattaa ihan rehellisesti ja avoimesti iloita. Suurin osa arkista työelämäähän varmasti kaikkialla on olennaisten asioiden tekemistä siltä pohjalta, että työt on tehtävä kunnolla ja joskus sitkeästi hammastakin purren, vaikka kukaan ei sanoisi pitkään aikaan yhtään mitään. Omat onnistumisen kokemukset on siis pääosin löydettävä itse, vaikka kukaan ei niitä sormellaan osoitakaan. Ja omat vahvuudet on tunnistettava, vaikka kukaan ei niihin kiinnittäisi mitään huomiota. 

Juuri siksi, kun positiivista palautetta joskus saa, siihen kannattaa hetkeksi pysähtyä. Juoda ehkä ylimääräinen kuppi kahvia tai vaikkapa ostaa jäätelö siitä ilosta, että on vaan niin mukava tunne juuri sillä hetkellä. Pieni rento hetki täynnä onnistumisen tunnetta, menestyksen iloa ja omien kehittyneiden taitojen päivittelyä, tekee hyvää ja antaa voimia niihin pitkiin ajan jaksoihin, kun on taas täysin omien arvioidensa varassa. Jos ilon hyvästä palautteesta voi vielä jakaa jonkun siihen vilpittömästi yhtyvän läheisen kanssa, voimautumisen kokemus on mahtava. Sellaiseta hetkestä onkin erityisen kiva palata takaisin sinne arkiseen aherrukseen.