Tässä vähän puistojuttua Pariisin kuvasaldoa purkaessa. Pariisissa nimittäin saisi vietettyä muutaman päivän ihan vain puistoissa
oleskellen. Auringonpaisteesta huolimatta nyt oli jo sen verran viileää,
että vapaita tuoleja oli paljon, mutta oli aika helppo kuvitella
puistot täyteen heti, kunhan aurinko vain tarpeeksi lämmittää.
Tykkään
muuten ihan naurettavan paljon symmetriasta ja selkeistä linjoista. Niitä on
Pariisin puistot täynnä. Klassista vihersuunnittelua parhaimmillaan.
Ehkä tämä on yksi kontrollifriikin luonteenpiirteistä, mutta tunnustanpa tässä silti, että mieleni kyllä
lepää ihan erityisesti sellaisessa maisemassa, mikä seuraa systemaattisesti pilkuntarkkaa suunnitelmaa. Puutarhakuvitelmissani kuitenkin ihailen myös englantilaista, rennolta näyttävää runsautta, mutta luulen, että jos minulla olisi pienikin pläntti omaa maata, niin se olisi järjestetty suoraviivaisen symmetrisesti. Tulisin varmaankin nopeasti hulluksi, jos sitä-sun-tätä kasvaisi sekaisin ilman selkeästi näkyvää järjestystä, haha.
Tästä tuli mieleen toinen juttu. En muista, olenko paljastanut sitä täällä aikaisemmin, mutta pahasti vinkuraan kasvaminen on se piste, missä minulta lentää jokainen huonekasvikin roskikseen. Ainoa kasvienhoitoon liittyvä mottoni on, että jos joku ei kasva kunnolla (= tasaisesti suoraan ylöspäin ja säilyttäen symmetriansa) niin lopettakoon sitten kasvamisen kokonaan. Ei minkäänlaista armoa. Siksi en koskaan uskaltaisi ostaa itselleni kovin kallista huonekasvia. Tuollaisesta täydellisen näköisestä kasvustahan ei ole aidoille luonnontuotteille amatöörin hoidossa minkäänlaista taetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti