Myötätunto on enemmän

Löysin "luonnostelmakansiosta" kesän ajalta tällaisen kirjoituksen. Se on sen verran ärhäkkä, että olin varmaan siksi jättänyt julkaisematta. Olen kuitenkin edelleen samaa mieltä, joten menköön vaan. Tämähän on mun blogi, joten voin sanoa mistä aiheesta vaan ihan mitä haluan, hahah! No, ei vaiskaan, en halua tahallaan ärsyttää, mutta jotkut asiat saa mut kyllä aina kiipeämään barrikadille ihan ilman minkäänlaista itsesuojeluvaistoa senkin uhalla, että jotakin alkaa ottaa päähän. Myötätunnon peräänkuuluttaminen on yksi sellaisista teemoista.

Säälistä sanotaan, että se on sairautta. Se on varmaan tottakin, koska perustuuhan sääli aina jonkinlaiseen ylemmyyden tuntoon, siitäkin huolimatta, että tarkoittaisi vain hyvää. Myötätunto sen sijaan perustuu toisen asemaan asettumiseen. 

Myötätunto on kuitenkin jollain tapaa taitolaji. Se vaatii toisen ihmisen tilanteen/tunteen huomioimista, sekä kykyä asettaa omat tarpeet hetkeksi syrjään. Kuvittele vaikka tilannetta lapsena, jolloin olisi coolimpaa mennä porukan mukana ja jättää ryhmästä joku jälkeen yksikseen. Ihan selvää on, että todennäköisesti lapsijoukosta ei löydy kovin montaa, jotka olisivat valmiita uhraamaan omaa huviaan sen yhden vuoksi, joka saattaa olla jollain muullakin tapaa ei niin toivottu kaveri. Toivon, että me aikuiset puututaan sellaiseen käytökseen. Olen kuitenkin harmikseni huomannut, että osa aikuisista ummistaa silmänsä tässä kohtaa ihan täysin.  

Myötätunto ei tunnu olevan kovin pelikortti nykymaailmassa. Ei varsinkaan niitä kohtaan, joihin ei ole suurempaa tunnesidettä. Ongelma ei ole pelkästään lasten. Samanlaistahan tapahtuu aikuistenkin kesken, vaikka sitä ei enää tehdäkään niin selkeän avoimesti kuin lasten maailmassa. Jokaisella on omia tarpeita, ja kaikista helpointa on asettaa ne etusijalle. Jos niistä kuitenkin täytyy joustaa, niin mieluiten vain todella kivan kaverin vuoksi. Jos viime vuosina julkaistuja juttuja esim. työpaikkakiusaamisesta lukee, niin on sanomattakin selvää, että myötätunto näkyy olevan välillä aika vähissä aikuisillakin ja aikuistenkin maailmassa on ihmisiä, jotka jätetään kutsumatta, suljetaan keskustelun ulkopuolelle, mitätöidään tai tehdään muulla tavoin näkymättömäksi. Niitä kertomuksia lukiessa ei ihmetytä se, ettei myötätuntoa opeteta kaikille lapsillekaan. Jos aikuisella itsellään on ns. kiusaajan piirteitä, niin lapsista tulee kyllä ihan samanlaisia. Kurjaan käytökseen ei tarvitse edes kasvattaa, se siirtyy kyllä ihan itsestään.   

Kuitenkaan myötätunto ei useimmiten vaadi kovin suuria ponnistuksia. Useimmiten ei tarvitse sen kummempaa itsensä ylittämistä, kuin luopua omasta edusta tai omista oikeuksista lyhyeksi aikaa. Malttaa hetkeksi pysähtyä huomaamaan jonkun toisen ihmisen tarpeita ja tunteita. Osoittaa ystävällistä huomiota tai hienovaraisesti vetää mukaan yhteiseen keskusteluun. Tai malttaa hetken aikaa olla läsnä, siitä huolimatta, että itsellä saattaisi olevinaan olla ns. kivempaa jossakin muualla tai jonkun muun kanssa. Ei kuulosta kovin vaikealta, eihän? Ei aikuiselle ainakaan. Sen verran suurpiirteisyyttä pitäisi löytyä ihan itsestään selvästi, että pystyy aina olemaan myötätuntoinen. Jokaista kohtaan.