tiistai 28. marraskuuta 2017

Suloisista suloisin adventtikalenteri

Ooo, mikä adventtikalenterikortti! Tämä on siis niin ihana, että laitoin sen esille heti kun kuoren olin avannut, vaikka marraskuu olikin vasta puolivälissä. Tuon kullalla raidoitetun kynttiläkipon jälkeen se olikin ensimmäinen joulujuttu, mikä pääsi esille tänä vuonna. 

Adventista puheen ollen tämä vuosi on kyllä nyt lievä pettymys. Minulle adventtisunnuntait ovat melkein yhtä tärkeitä kuin joulu itse, joten olin kyllä harmissani, kun huomasin, että ensimmäinen adventti onkin vasta joulukuun puolella. Olin jo henkisesti valmistautunut viettämään sitä jo nyt menneenä viikonloppuna! Sitten katsoin, että neljäs adventti onkin jo jouluaatto! Höh, melkein menee joulu pilalle sellaisesta päällekkäisyydestä, heheh! Joulu tulee ihan liian aikaisin, kun ei ehdi edes neljättä kynttilää sytyttää rauhassa. Lievää dramatisointia ehkä, mutta oikeesti adventtisunnuntait ovat minusta vuoden parhaita. Tykkään niin siitä, että ne pitkittävät joulunodotusta mukavasti. 

Tänä vuonna mulla on ihan kauhea ikävä lunta! Yleensä otan tämän asian ihan rennosti nykyään, enkä sure lumettomuutta sen kummemmin. Nyt kuitenkin pinterest on varmaan tehnyt tepposet, kun aina sen avatessani toinen toistaan tunnelmallisemmat lumimaisemakuvat pomppaavat heti esiin. Ehkä olen pinnannut niitä muutaman liikaa ja nyt niiden tarjonnalle ei loppua näy. Sama pätee puutalojen joulukoristuksiin.... Täytyy varmaan aloittaa jonkinlainen pinterestdieetti, ettei lopulta ala harmittaa viettää joulua täällä Belgiassa.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti