Roses (and some avocado)

Näillä kuvillahan ei ole sitten mitään muuta yhteistä kuin, että ruusut ja kinkku näyttävät yllättävän saman värisiltä ihan ilman minkäänlaisia filttereitäkin. Putosin muuten siitä valokuvahaasteesta ihan täysin, vaikka sen taisitte jo huomata sanomattakin, heh. Viime viikot ovat olleet sellaista kiirettä, että kaikki ylimääräinen on ollut pakko karsia pois, joten blogi ja valokuvailu ovat molemmat olleet no go-listalla. Kunnolliset yöunet ja hiukan liikuntaa ovat parhaita juttuja silloin kun (liian) kiirettä pitää. Joskus tulee sanottua stressaantuneille opiskelijoillekin, että nukkukaa nyt hyvät ihmiset tarpeeksi, mutta eihän kaksikymppiset tällaisia lähestulkoon keski-ikäisten viisauksia oikein ymmärrä.

Joka tapauksessa tämän viikonlopun olen ollut yksin kotona ja yrittänyt kiriä itselleni pientä etumatkaa työjutuissa, ettei koko kevät menisi tällä tammi-helmikuun tyylillä. Kokeilin huvikseni tänä aamuna tuollaista äskettäin niin muodissa ollutta avokadovoileipää. Ajattelin, että käytän tsäänssini nyt kun kaksi avokadon vihaajaa ovat muualla syömässä muita herkkuja. Laitoin ciabatta leivälle ensin tuorejuustoa ja sitten kevyesti muussattua avokadoa ja päälle reilusti suolaista kinkkua. Hyvälle maistui. Seuraavan leivän tein tomaatin kanssa, mutta totesin, että avokado vaatii itselleen suolaisen kaverin. Ei ole siis suurta vaaraa, että alkaisin 'clean eating' -linjalle kovin helposti. Joka tapauksessa hyvä kokeilu. 

Muuten ei sitten sen kummempaa. Kaikki luovuus on kai kulunut tuntien valmisteluun, kun en keksi tähän nyt mitään muuta paitsi, että rapakon toisella puolella toimiva pressa on käynyt kyllä viime päivinä hermoon. En ymmärrrä, miten siihen asiaan ei saada minkäänlaista kuria.

----

These photos are connected only by color. I was surprised when I glanced through a photo roll in my phone and saw that even without filters the colors match almost perfectly. You probably already noticed that I did not manage to keep up with the photo challenge. The last weeks have been so busy that my priorities have been to get enough sleep and occasional exercise. They are the best medicine against stress. 

I have been alone at home this weekend with the purpose of catching up with work so that the following months would allow me to return to a normal pace of life. Since my two avocado detesters are gone, I used my chance to make an avocado sandwich for breakfast this morning. I used some cheese spread first, then added some lightly mushed avocado and some slices of salty raw ham. Loved it! The next sandwich was with avocado and tomatoes, but I decided that avocado requires an extra salty companion. There is really no danger that I would get too deeply into clean eating, ha!

That's it for today! I can't think of what else to write. I think all my creative juices must have flown into my lecture preparation. Hope I can soon redirect them to flow into other fun things as well.  

My Brussels

Joskus on vaan niin kiva käydä kaupungilla! Se tekee niin hyvää, kun saa kuljeskella kaupunkitalojen välissä, haahuilla hiukan kaupoissa, käydä kahvilassa, ihan vaan olla kaupungilla ja imeä itseensä hiukan urbaanimpaa tunnelmaa. Me siis asutaan vain kivenheiton päässä kaupungista. Niin lähellä, että kirkkaalla säällä näkee horisontissa suurimman osan maamerkeistä, mutta kuitenkin niin kaukana, että tuntuu kuin asuttaisiin ihan maaseudulla. Arki pyörii omalla rytmillään täälläkin, joten sitä aina edes huomaa, että välillä kuluu viikkoja, ettei tule käytyä kaupungilla ollenkaan. Kunnes sitten yhtäkkiä alkaa tuntua, että on ihan pakko päästä "ihmistenilmoille." Se on tietysti vähän omituisesti sanottu siihen nähden, että aika tiheästi täälläkin asutaan ja parin korttelin takaa lähtee bussi kaupungin suuntaan. 

Se on kyllä kumma, miten kaupungilla on minuun aina niin rentouttava vaikutus. Sitten viihtyy taas hyvin täällä omassa arjessa, kun hiukan käy kääntymässä keskustassa. Olen kuitenkin todella iloinen, että arkiruutineihin ei kuulu kaupunkiin kulkeminen. Matkoihin kuluisi helposti aika paljon aikaa ja työpäivistä tulisi hurjan pitkiä sekä julkisilla kuin myös omalla autolla kulkemalla. Joskus kaipailen oikeasti kaupungissa asumista, mutta sitten kun mietin arjen toimivuutta, totean aina, että nyt on arjen toimivuus asuinpaikan suhteen juuri kohdillaan ja lopetan haikailun siihen.

----

I totally enjoy visiting Brussels, though sometimes it takes me weeks to get there. Walking around, shopping a bit, eating out, and just taking in the urban atmosphere. I need it from time to time, but yet I'm happy that our daily lives evolve outside the big city. When I sometimes miss living in the city, I remind myself about how important it is that life is as smooth and easy as possible. Being able to avoid busy traffic/public transportation are a huge plus when thinking about functional living arrangements.     

Tulips and letters

Tulppaanit on kivoja näin keväisin! Niitä ei vaan malta olla kuvaamatta, joten pahoittelut jo etukäteen siitä, että tulevien viikkojen aikana tulppaaneita voi näkyä täällä taas aika usein... Ei niistä nyt kuitenkaan sen enempää. Tämän päivän valokuvateema on 'letters.' Luulin ostaneeni joululomalla tussikynän muodossa olevan taululiidun. Ajattelin, että sillä saisi kivasti kirjoitettua keittiön isoon liitutauluun. Onneksi huomasin muutaman jo muutaman kirjaimen jälkeen, että kirjoitusta ei saakaan pyyhkimällä pois! Ne pari kirjainta sain pestyä hankaamalla karkealla sienellä, mutta jos taulu olisi ollut täynnä tai kirjoitus taulussa muutaman viikon, niin siinä olisi varmasti tarvittu jo uutta maalikerrosta! Kokeilin sitten tussia lasipurkkeihin. Siinä se toimikin hyvin. Kirjoitus kestää purkin kyljessä irtoamatta, mutta lähtee kuitenkin kevyesti vedellä ja tiskiaineella. Ihmettelen, etten koskaan aikaisemmin ole tullut ajatelleeksi, että noihin lasipurkkeihin voisi kirjoittaa jotakin!

----

Tulips are always nice in the spring. They just magically draw me to take dozens of photos. (I say sorry already ahead of time for a coming tulip overload during the next couple of months...) Another thing that I was going to say was about a pen I bought. Today's photo challenge is about 'letters.' I thought that I was buying a chalk pen, but it turned out after a little test that it could not be wiped away from the chalk board. I'm so glad I noticed it before writing too many letters... I could barely rub of what I had written, but had I left it for a couple of days, the chalk board would have required a new layer of paint! I was then wondering what to do with the pen and decided to write on glass containers. That worked out perfectly. The color stays well, but it is easy to wash off with water and dish washing detergent. I wonder it never occurred me earlier to write anything on those glass containers! 

Somewhat mistaken information

Tyttö kertoi yhtenä iltana, mikä oli ollut koulussa viikon puheenaihe. Luokalla on poika, joka on viime aikoina ollut tavallista useammin kipeänä. Kaikki kuulema ihmettelevät poissaoloja, mutta yhteistuumin ovat olettaneet, että poika ei syö tarpeeksi vihanneksia ja hedelmiä ja siksi sairastaa jatkuvasti. Nyt tämä poika oli viestitellyt poissaolopäivän jälkeen läksyistä luokkakaverin kanssa. Kaveri oli sitten kysynyt, mikä poikaa vaivaa. Siihen poika oli viestittänyt takaisin, että hänellä on suolistomato. Kaveri meni seuraavana päivänä kouluun ja järkyttyneenä kertoi kaikille opettajia myöten, että poika on kotona, koska hänellä on suolistomato. Informaatiosta seurasi, että tietotekniikan tunneilla kaikki googlailivat tietoa suolistomadosta. Välitunneilla luokkakaverit yhteistuumin katuivat syvästi olleensa usein niin tuomitsevia uskoessaan pojan sairastelujen johtuvan niin olemattomasta syystä kuin ruokavaliosta puuttuvista vihanneksista ja hedelmistä, vaikka hän onkin oikeasti vakavasti sairas. Kaikki miettivät huolestuneena, miten kamala sellainen mato voikaan olla, mistä sellaisen voi saada ja miten siitä voi parantua. Opettajat puolestaan olivat kuulema keskustelleet ja kauhistelleet tilannetta opettajien huoneessa taukojen aikana. Seuraavana päivänä poika tuli kouluun ja kaikki olivat erikoisen innoissaan, että poika on taas palannut. Jokainen kyseli myötätuntoisesti onko hän jo parantunut ja joko mato on voitettu. Poika oli hiukan ihmeissään saamastaan huomiosta. Lopulta kuulema selvisi, että hänellä oli ollut tavallinen flunssa ja matojuttu oli ollut pelkkä vitsi, mitä kaveri ei ollut ymmärtänyt vitsiksi... Toivottavasti poikaa itseään tilanne oli naurattanut yhtä paljon kuin luokkakavereitakin. :O

----

No English version this time, sorry! 

Blushed

Hiukan sisustusjuttua taas välillä! Viime viikot on menneet niin vauhdilla, että ei ole ehtinyt edes tyynynpäällisiä vaihdella. Tässä taloudessa aikaa mitataan ei vain kalentereilla ja kelloilla vaan tyynynpäällisillä, heh. Mutta vaikka tein nuo India-tyynyt jo jouluksi, ne sopivat hyvin tähän helmikuiseenkin tunnelmaan. Roosan sävyissä siis mennään edelleen. Tänään harmaalta taivaalta tuli jopa muutama lumihiutalekin muistutukseksi, että talvea tässä edelleen elellään, vaikka välillä ehti jo olla useampia lämpimiä viikkoja. 

Viikolla käväisin paikallisessa 'yhden euron kaupassa,' mistä mukaan tarttui tuo laakea lehtikori. Ei siellä nyt sentään kaikkea ihan eurolla saa, mutta sen verran suuri kori reilulla vitosella oli päätin nopeasti, että se on kannattava ostos. Se sopii hedelmäkoriksikin tai vaikka postin keräämiseen. Ehkä jopa parhaiten jälkimmäiseen. Koko on sen verran suuri, että se nielisi helposti parinkin viikon lippuset, lappuset, kirjeet, lehdet ja mainoksetkin. Nyt alkuun se kuitenkin päätyi meille lehtikoriksi. Tuo filmi The Age of Adeline on muuten ihana. Katsoin sen jo silloin, kun se ilmestyi, mutta äskettäin löysin sen halvalla, ja nappasin mukaan. Joistakin filmeistä saa yhdellä katsomiskerralla tarpeekseen, mutta tuo on sellainen, että sen voi katsoa muutamaan otteeseen. 

----

It feels like it was ages ago that I took any decoration photos at home! Last weeks have been so busy that I have not even had time to change cushion covers in the living room, ha! No, the truth is that I have not seen any need for a change, because though I made these Indian print cushions for Christmas, they go perfectly with feeling 'Februarish.' I tried to find an English word for the blushed pink, but there doesn't seem to be agreement about naming it. Anyway, it's a good powdered kind of colour whatever one prefers to call it.  

Last week I went to the local 'one-euro-shop' and found that large flat basked which you see in the first photo. It was only bit over five euros. After having considered its size, I knew I was making a good purchase. It would look good as a giant fruit basket. It could also serve as a collection point for mail. That might actually be the most practical function for it as it sizewise likely absorbs humongous amount of this and that! One final thing, the film The Age of Adeline is very cute! I might have mentioned it when it came out and I watched it for the first time. Recently it was being sold for just fraction of the actual price, so I bought it. Some films are enough if you see them once, but this one is a keeper.   

How to spell food

Taisi olla migreeni tulossa, kun katsoin eilen valokuvalistasta, että tänään pitäisi kuvata jalat. Hyvä, että tuli katsottua toistamiseen... Toinen samanlainen juttu tapahtui eilen, kun luennolla katsoin yhtäkkiä näyttäessäni powerpointeja, että nyt tuo yksi numero kyllä heittää sadalla vuodella! (Ööö, helluntalaisuuden historiasta puheen ollen sellainen pieni sadan vuoden virhe on aika suuri siihen nähden, että helluntalaisuuden ja karismaattisten suuntausten historia alkaa vasta 1900-luvun alusta. Auts.) Migreeni on siitä hiukan hankala juttu, että tuollaset näköaurat sattuvat aina ennen kuin edes tajuaa migreenin olevan tulossa. Päänsärky nimittäin iski vasta tänään puolelta päivin. Eli niitä virheitä ei ikinä edes tajua varmistella, kun ei kertakaikkiaan edes huomaa, ettei näe kunnolla. Onneksi viime aikoina migreeniä on ollut tavallista harvemmin. 

Tämän päivän valokuva oli siis ruoka-aiheinen. Tänään laitoin iltaruoaksi perinteistä myskikurpitsakeittoa ja siihen tehtiin lisäksi valkosipulileipiä. Ei siis mitään uutta kuvattavaa niissä, mutta hyvälle maistui. Nyt vaan alkaa minullakin tämän talven kurpitsakiintiö tulla täyteen. Sitä sorttia sitten mieluiten lisää vasta ensi syksynä. Viime viikkoina olen muuten suunnitellut ruokaostokset niin kurinalaisesti, että annan itselleni olalle taputuksen. 

----

Yesterday I must have had a migraine aura, because I read from the list that I should photograph feet today. Another similar thing happened yesterday while I was showing students a powerpoint slide and noticed suddenly that one date is hundred years too late! Not a big deal, I can easily laugh at myself and don't usually get confused by silly mistakes. But taken that the subject matter I was talking about was the early history of Pentecostalism which begins only at the end of the 19th century, such 100 years was a rather big mistake (and I should probably not have laughed). The migraine auras happen to me mostly a day or even two before the actual headache begins, so it's actually pretty much impossible to even notice in advance that I might not see properly. Luckily though I have recently had far fewer migraines than I usually do.

Today's photo was about food if you didn't already guess. I cooked some pumpkin soup and made garlic bread to it for a dinner tonight. Nothing new to photograph, but both the soup and the breads tasted wonderful. Now that it's almost middle of February it might have been the very last pumpkin soup for this winter though. I think I didn't mention yet that during the last couple of weeks I have been really good at writing grocery shopping lists. *clapping myself on a shoulder*     

Curled (or straigthened?)

Eilen oli sellainen päivä, etten ehtinyt blogiin asti ollenkaan ja jäi muutama tärkeämpikin juttu tekemättä. Jossain kohtaa sain valokuvan kuitenkin otettua teemalla 'curled.' Miten muuten niin kaunis ja selkeän muotoinen kasvi kuin orkidea voikin kasvattaa joka suuntaan tuollaisia rumia, harmaita ja harottavia ilmajuuria? 

Tällä viikolla on ollut vähän yhtä ja toista ajateltavaa ja tekemistä. Sekä teoriaa, että käytäntöä. Oikein mukavaa ja vähemmän mukavaa. Ilahduttavaa ja suututtavaa. Rohkaisevaa ja pelottavaa. Viikko siis laidasta laitaan ja välillä jotakin siltä väliltä. Eikä minkäänlaista punaista lankaa asioiden välillä. Olen siis lähinnä yrittänyt hiukan suoristella yllättäviä kiemuroita, selkeyttää ainakin omia ajatuksiani ja tasapainoilla parhaani mukaan. Kiva, että huomenna on perjantai. Jotkut viikot ovat ihan parhaita loppuessaan, heheh. Elämä on joskus elämää isolla E:llä, vaikka pienikin riittäisi ihan hyvin. Ehkä se vaan on jonkinlainen taitolaji uiskennella Elämän mukana. Olla toisaalta potkimatta liikaa ja toisaalta vältellä turhaa jarrutteluakaan. Sillä tavalla tyynesti lipuen ja ohimennen maisemia katsellen. Siinä on opettelemista, mutta joinakin päivinä melkein ajattelen, että se ainakin hetkittäin onnistuu. 

Ai niin, tämän päivän kuva olisi 'flare,' mutta nyt en ehdi miettimään, miten sellaisen linssivirheen saa aikaan ilman photoshopin efektejä. Hyppään siis iloisesti sen yli huomiseen. 

 

----

Yesterday I had so much to do that I did not even make it to the blog. I did take the picture that was about something 'curled.' I love orchids, but totally dislike the gray roots... It always amazes me that such a pretty plant can grow such ugly stuff all around itself! I'm looking forward to Friday! This week was packed totally full and it turned out to be quite a balancing act to get it all together. Weeks like that are at their best when they come to an successful end. What a positive way to look at life, hah! 

Oh yes, today's photo should be 'flare' but I have no time to figure out how to take a picture that shows a lens mistake. I'll get back to the track tomorrow.  

Hands, nailpolish and being in a hurry

Tämän päivän kuva on kädet. Sunnuntai-iltana otin oikein asiakseni lakata kynnet. Uuden lukukauden ensimmäinen viikko oli sen verran vauhdikas, että ei ehtinyt missään välissä edes kynsiä laittaa kuntoon. Tykkään, kun tuollaiset jutut on kunnossa, mutta sellaiset asiat on ensimmäisiä, mitkä multa putoaa to-do-listalta, jos on paljon oikeaa tekemistä. Teologian opettaminen ei onneksi vaadi kovin suurta panostusta ulkonäköön, heh! Vaikka oikeesti kyllä sitä aina hiukan miettii, ettei ihan nyt sentään linnunpelättimelle näyttäisi, kun kuitenkin seisoo yleisön edessä monta tuntia viikossa. 

Tänään jouduin kävelemään palaveriin. Juoksin puolet matkasta, kun pelkäsin, että myöhästyn. Toisen puolen kävelin hiki päässä. Sitten, kun palaveri alkoi ja katsoin ympärilleni, tajusin yhtäkkiä, että olin varmaan reippailun ja sateisen ilman jäljiltä aika näky. Kaikki muut näyttivät huolitelluilta tietysti, kun tulevat kulttuureista, missä naiset ainakin katsovat peiliin vähän usemmin kuin sen yhden kerran päivässä... Koitin painaa palaverin ensimäisenä asiana mieleen, että ainakin silloin, jos tulee perille kastuneena ja hikisenä, kannattaa koukata vessan kautta ja huitaista edes hiukset ojennukseen. Niin kiire ei pitäisi ikinä olla, ettei ehdi sen vertaa vilkaista peiliin.     

----

Today's photograph task was 'hands.' It was a long day with an extra long meeting in the end. No story in English today, sorry!

Morning...

Herätys, suihku, pikainen hiusten kuivaus ja paplarit päähän aamupalan ajaksi... Miksi yksi tunti lisää unta tuntuisi aina maistuvan maanantaiaamuna?

En varmaankaan ole kertonut aikaisemmin, että pahin todellisen elämän aamuun liittyvä painajainen minulle oli jakaa aamulehtiä opiskelijana. Nousta aamupimeässä kello neljä kiertämään saksalaisen pikkukaupungin ylärinteen katuja aamun lehdet kainalossa. Vaikka oli kesä, niin yöt olivat sillä alueella ihan pilkkopimeitä. Sitä, miksi otin sellaisen työn vastaan, ei voi selittää muulla kuin ihan järkyttävällä rahapulalla ja parempien kesätyöpaikkojen puutteella. Kävin muutamana aamuna tekemässä lehtilenkin yksin ja sen jälkeen herätin yleensä mieheni mukaan, koska pelkäsin niin paljon hämäriä katuja, postilaatikoiden etsimistä pusikoista, mihin eivät katuvalot yltäneet, ja tusinaa haukkuvia koiria, jotka onnistuvat säikäyttämään minut uudestaan joka ikinen aamu. Mies oli niin kultainen, että lähti aika usein mukaan. Kyllä minua hiukan säälitti häntä herätellä, kun hänellä oli kuitenkin omakin kesätyö päiväsaikaan, mutta ei tarpeeksi, että olisin uskaltanut lähteä kierrokselleni yksin. Oli aika helpotus meille molemmille, kun se kesätyö lopulta loppui. Sellainen aamumuisto se. Sanomattakin lienee selvää, että sen kesän jälkeen päätimme yhteistuumin, että jos minä joskus tarvitsen lisätuloja, en käytä sekuntiakaan lehtibisneksen harkitsemiseen. Sen työn jälkeen kaikki aamuherätykset ovat olleet täysin inhimillisiä, vaikka maanantaiaamuihin ottaisinkin joka viikko mielelläni sen yhden ylimääräisen tunnin.

----

A shower, curlers and a breakfast... Why does it always feel that one more hour of sleep would be welcome on a Monday morning? 

I don't think I ever told you about the worst real life morning nightmare. I once signed up to distribute morning newspapers as a summer job as a student. I had to get up four o'clock every morning to make my round. It was still totally dark and the area that was assigned to me was up on the hills that surrounded a small German town. The lack of money was certainly the only reason why it even ever occurred to me to take that job. There were couple of mornings that I got up and distributed all newspapers on my own. Besides of course that it was so crazy early, I really had a problem coping with my fear of darkness. I found it totally scary to look for mailboxes that were frequently placed somewhere in a garden far from the reach of street lanterns. And then there were dozen dogs that heard me coming and made me totally freak out every single morning... After couple of mornings I was so afraid that I began to wake my husband up to walk with me. Such a kind person as he is, he actually came with me in most of the mornings before having to go to his own summer job. I remember that we were both quite happy when that job was finally done. We agreed that if I ever need a side job in the future, I'll certainly stay out of the newspaper business. That's my very worst morning memory. Though I could always take that extra hour of sleep on Monday mornings, after that job all mornings in my life have been rather pleasant, or at least what you would call human.     

(Take) time (to bake bread)

Tänään listassa luki 'time.' Päätin sitten, että otan kuvan ruisleipäsistä, joita eilen leivoin. Se kun on sellainen homma, mitä olen miettinyt pitkään, mutta aina jättänyt tekemättä siitä syystä, että niihin menee niin paljon aikaa. Ihan kuin aikaa ei olisi. Sitähän on aina siihen, mihin sitä ottaa. Ja toisaalta se kuluu, vaikkei sitä käyttäisi. Usein olisi vaan parempi tarttua saman tien toimeen kuin suunnitella asioita toteuttamatta niitä!

Tavallista ruisjauhoja saa jo täälläkin paremmista ruokakaupoista ja erikoisemmista kaupoista saa kokojyväruisjauhoakin. Se on melkoista edistystä, kun ennen vanhaan kaupan jauhohylly oli täynnä pelkkiä vehnäjauhoja. Äskettäin ilahduin, kun yksi kauppa mainosti suomalaista ruisleipää. Olihan se Fazerin, mutta siinä oli niin paljon vehnää ja lisättyä gluteenia, että ei tullut ostettua enää toista pakettia. Eilen päätin, että nyt loppui suunnittelu, ja hain ison pussillisen kokojyväruisjauhoa ja tein taikinan. Minulla oli kyllä ohjekin, mutta sitten muuttelin sitä niin monelta osin, että mittasuhteet menivät täysin sekaisin. Lopulta taikina oli enemmänkin näppituntumajuttu kuin ohjeen oikea lopputulos. Ei tainnut olla ihan oikeaoppista, mutta käytin hiivaa ja sellaista saksalaisesta luomukaupasta ostettua hapatejauhetta. Ne nopeuttivat taikinaa huomattavasti ja leipäset taisivat valmistua neljässä tunnissa. Lopputulos on sellainen puolihapan/melko hapan. Hyvältä maistuu, mutta itse tykkään enemmän hiukan ärhäkämmästä. Seuraavan kerran olen olen maltillisempi ja opettelen hapattamaan taikinan ihan itse. Ajankäytöstä ja malttamisesta puheenollen, leipäset paistuvat kuumassa uunissa puolessa tunnissa, joten ainakaan siihen vaiheeseen ei enää tarvita sitä aikaa ihan loputtomiin.

----

Today's photography task was 'time.' I decided that I take a picture, or two, of little breads I baked yesterday. I bake frequently bread rolls, but baking sour dough rye bread has been long on my to-do-list. Somehow I've never got to it because it takes so much more time. As if I would never have time! The truth is that one always has time for what one chooses to spend it on. Besides, the time is always passing, even when one wouldn't 'use' it for something. Sometimes it's better just to get a thing done rather than spending time on 'planning' to do it...

During the last couple of years baking sections in the Belgian supermarkets have improved enormously! One can now find different kinds of flour and seeds for baking own bread. I'm happy about this progress, because I still remember the time when all you could buy was plain wheat flour. I bought some whole grain rye flour yesterday and decided that I'm done with the planning phase. I made a dough using some yeast and German sour dough powder. Both are kinds of shortcuts and they certainly speeded up the process. I can't give any recipe, because this is what happened. I began by multiplying an old recipe I remember trying out perhaps ten years ago. For some reason measurements got totally out of proportion. After while I decided to give up on the recipe and just go with a feeling. Everything worked out well and the bread tastes very good and healthy. The bread is sour enough, but I might like it even slightly more sour, so next time I'll go for it in an old fashioned way and pratice making the sour dough from the scratch. It will take more time, but I think it will be worth it.    

Reflection

Tänään valokuvan teemana on heijastus. Meillä on muutama vanha peili, joissa kehyksen virkaa toimittaa fasettihiottu reuna. Heijastukset valon vaihdellessa ovat joskus aika yllättäviä. 

Sain äskettäin ystävältäni lahjaksi Ann Voskampin kirjoittaman uuden kirjan nimeltään The Broken Way. Se on hiukan kuin jatkoa edelliseen, Tuhat Lahjaa, kirjaan, mutta tuntuu ainakin ensimmäisten lukujen perusteella paremmalta. Voskampin tyyliä voi hyvin kuvailla sanalla reflektoiva. Hän kuvailee tunnelmia ja ajatuksia joskus hiukan kipeän tarkastikin, mutta korostaa hienosti armon kokemisen tärkeyttä. Tämä uudempi kirja kertoo oman rikkinäisyyden ja ei-toivottujen asioiden kohtaamisesta. Voskampin teologia rakentuu hiukan maallikkomaisesti eikä niinkään systemaattisesti, mutta hänen kirjansa edustavat minusta aika hyvin mennoniittitaustasta kumpuavaa hengellisyyttä. Jotkut ovat moittineet sitä mystiseksi ja harhaanjohtavaksi, mutta minusta mikä tahansa teologia pitäisi pyrkiä ymmärtämään omassa kontekstissaan. Se tapa, millä sanoitamme omat hengelliset kokemuksemme, kumpuaa yleensä siitä hengellisestä yhteisöstä, johon olemme kuuluneet. Kokemusten sanoitus ei siis itsessään ole oikein tai väärin. Ennemminkin pitäisi yrittää arvoida kokemuksille annettuja merkityksiä, koska ne voivat tietysti olla enemmän tai vähemmän raamatullisia. Näin viiden luvun kokemuksella voin suositella kirjaa, mutta en tietenkään kanna tässä kohtaa minkäänlaista vastuuta loppuosasta.

---

  

Today the photographing task was about reflection. I have couple of antique mirrors that reflect the light nicely. 

My dear friend gave me recently a book present. It was The Broken Way by Ann Voskamp. The book is a kind of continuation to her previous one, but its theme is facing one's own brokenness and accepting life in its imperfection. Her writing style could well be described as reflective. Like her previous book, also this one describes moments and thoughts so exactly that it almost hurts to read. She reminds about the importance of recognizing God's grace in difficult moments. Voskamp's theological perspectives lack somewhat a systematic structure. Her thoughts, however, represent well the kind of spirituality that stems from her Mennonite background. I noticed that some have complained that her views lead people into mysticism, but in her defence I would say that one has to read any theological ideas in their appropriate context. The way how we describe spiritual experiences usually reflects the community we share our faith with. The wording of such experiences is not therefore itself right or wrong. More important is to consider meanings that are given to different experiences, because those can obviously be more or less biblical. After having read five chapters, I would certainly recommend reading The Broken Way.     

Minimal shadows

Tämän päivän valokuvahaaste oli saada kuvattua varjoja. Aika minimaalisia nämä varjot aamupala-aikaan aamuhämärässä, mutta itseasiassa minä en tykkää varjoista muutenkaan, joten tässä on nyt sellainen juttu, että mitä vähempi sen parempi. Jos mietin kodikkuutta, niin minulle kyllä tärkeintä on valoisuus, niin luonnonvalon kuin myös sähkövalonkin suhteen. Muistan kun lapsenakin joskus ajattelin, että hämärät huoneet eivät ole yhtään kutsuvan tuntuisia, vaan lähinnä jotenkin melankolisia. Nyt aikuisenakin laitan aina heti kotiin tultuani alakerrassa on aina monta valoa päälle. Tykkään kyllä tunnelmoidakin, mutta jos yritän tehdä jotakin, niin mikään ei kuitenkaan häiritse enempää kuin huono valaistus. Tunnelmakin muuten paranee, kun kattovalon sijaan, valo tulee useammasta pienemmästä valolähteestä. Onneksi nykyään on led-valot. Niiden kanssa sähkönkulutus on sen verran minimaalista muutenkin, että senkun vaan polttelee. 

----

Today's photo challenge task was to find some shadows. My shadows are rather minimal as I took the photos at the breakfast time, but to be honest I kind of prefer them that way. I'm not really into shadows of any kind. When I think in terms of feeling at home, the amount of light, both natural and electric, is certainly one of the most important things to me. Since I was a kid I found dark rooms uninviting and somewhat melancholic. If I am at home, I have always lights on in several rooms. I also like to create a cozy atmosphere, but even that is best when you have several smaller lights on in stead of just a ceiling light fixture. And when you try to do something, nothing is worse than not having enough light. Fortunately led light bulbs are so friendly to one's electricity bill.  

February sky (and accepting oneself)

Tänään oli tehtävänä kuvata taivasta. 

Oli kivan valoinen päivä, mutta kuvan otto jäi hetkeen juuri ennen hämärän alkua. Tehtävästä tuli mieleen sellainen ärsyttävä sanonta, että "taivas vaan on rajana, jos..." Ihan kuin ihminen venyisi pelkällä tahdonvoimalla ihan mihin tahansa. Se tarkoitetaan usein asiayhteydessään voimalauseeksi, mutta minusta se on juuri sellainen burnoutin reunalle johtava ajattelutapa. Viisaampaa on muistaa järkevät rajat, että ei odota itseltään ihmeitä, tai paahda itseään loppuun saavutuksia haalien. Joskus riittää ihan sekin, että selviytyy aamusta iltaan ja saa olennaisimman tehtyä. Joskus veto on hiukan vähissä ja sitä on tyytyväinen illan tullen aika vähään. Ja se on ihan hyvä se. Silloin tulee paras fiilis yksinkertaisesti siitä, kun ei yritäkään kurotella korkeuksiin. Jos ei pysty hyväksymään itseään ilman saavutuksia, niin tuskinpa sitä kokee oloaan sen kummemmaksi jotakin saavutettuaankaan.

----

Today the task was to photograph sky. 

We had beautiful spring day, but finally once I had time to get my camera out, the sun was just about to set. Taking this picture made me think about a saying "Only the sky is the limit." I know it's usually said in order to empower somebody to believe that everything is possible, but I think it's one of the stupidest phrases man has ever made up. Practising such mentality leads a person easily to the brink of burnout, because will power is certainly not the only factor that is needed in life. It's much healthier to think in terms of healthy boundaries and excerise accepting oneself without making it depend on one's achievements.         

Another red thing

Löysin pinterestistä February Photo Challenge -listan, missä ensimmäisenä päivänä pitäisi kuvata jotakin punaista. Meillähän ei ole punaista juuri ollenkaan, enkä nyt viitsinyt miehen lenkkivaatteita tai polkupyörän heijastinta kuvata, joten siinä sitten perinteinen teekuppikuva ilman sen suurempaa luovuutta. Toivon, että pääsen tässä kuitenkin taas hiukan valokuvaamisen makuun, kun seuraan listaa.

Punaisesta puheen ollen, se Crock-Pot haudutinkeitin on kätevä vempain! Teriyakikanasta tuli todella hyvää. Siihen meni kolme tuntia, kun säätönä oli korkeampi lämpötila. Seuraavaksi tein belgialaista lihapataa naudan lihasta. Siinä ruskistin lihat nopeasti paistinpannulla. Vastoin ohjeita pidin sitä kaksi tuntia kuumalla ja toiset kaksi tai kolme tuntia matalammalla lämmöllä, mutta lihasta tuli niin mureaa, etten ole ikinä onnistunut yhtä hyvin. Ei ainakaan siis vielä kaduta ostopäätös. Ehdottomasti vaivattomampaa ruoanlaittoa, kuin uunissa tai kattilassa hauduttelu.

Keitin on kooltaan 3,5l, joten sillä saa meille kolmelle reilusti kahden päivän aterian, ehkä kolmenkin. Näin laskettuna siis tarkoitan liha/kanakastiketta. Jos taas mukaan pitäisi sekoittaa pastaa/riisiä/perunaa, niin sitten varmaan ateria riittäisi vain yhdeksi päiväksi. Isommalle perheelle ostaisin varmaan seuraavan koon, koska astiaa ei saa täyttää äärimmilleen.

----

I found a February Photo Challenge list in Pinterest. The first day, something red. We don't actually have many red items in our house. I didn't think photographing my husbands jogging clothes or a bicycle reflector would be much more interesting than a tea cup... Yet, I certainly hope my creative juices start to flow again as the challenge proceeds!

Talking about red, my new Crock-Pot has turned out to be a very useful thing! Teriyaki chicken worked out fine. It needed three hours on high. Next thing I made was Belgian stew, which took two hours on high plus two to three hours on low. In both cases the flavours were good and meat very tender. I'm not regretting buying the Crock-Pot. It's really easy way of cooking!

My Crock-Pot is size 3,5liter. So far it seems large enough to cook for two days for the three of us. If you make pasta/rice/potato separately, I mean. To cook for two days for a larger family, you'd definitely need a larger Crock-Pot, because you also have to remember that the container can't be filled to the brim.