maanantai 14. toukokuuta 2012

Vielä yhdet juhlat




Kielierojen vuoksi synttäreitä juhlitaan aina monessa erässä. Äitienpäivänä vietettiin tältä erää viimeiset juhlat. Ensin askarreltiin esim. ranne- ja kännykkä/nintendokoruja. Sitten syötiin Cupcakes & Co. Huijausta ne cupcakesit olivat moneltakin osaa. Ostin nimittäin työkaverin suosituksesta amerikkalaista valmiskakkujauhetta, koska silloin taikinasta tulee erityisen kuohkea. Jauheiden vieressä oli myös kuorrutetta valmiina purkissa. Ja nonparellitkin mukana... Leipominen sujui sutjakkaasti. Ja lapset olivat puhuneet Amerikasta koulussa äskettäin, joten innostus aitoihin amerikkalaisiin cupcakeseihin oli taattu.  Ai niin, minulla ei ollut oikeaa cupcake tarjotinta. Siitä meinasi muodostua pieni ongelma. Laitoin sitten kaksi jalallista tarjoiluvatia päällekkäin ja päälimmäisen keskelle espressokupin väärinpäin, joten lopputuloksena oli "kolme kerroksinen" astia. 

Löysin Suomessa käydessäni Tiimarista berliiniläisen muotisuunnittelijan pahvisilmälaseja puoleen hintaan, parilla eurolla, monissa eri väreissä. Koska lapsille joka tapauksessa annetaan jotakin kiitokseksi osallistumisesta juhliin, ajattelin, että pahvilasit toimivat sekä ohjelmanumerona, että kotiin viemisenä. Viimeisenä ohjelmanumerona oli siis viisi "muotikuvaa" jokaisesta lasit päässä. Tytöt olivat ihan innoissaan. Illalla tein jokaiselle vielä oman kollaasin photoscape-ohjelmalla, jotta voin käydä tulostamassa jokaiselle ison arkin omia kuvia valokuvausliikkeessä muistoksi juhlista. Päätin yksittäisten kuvien sijasta tehdä kollaasit, joissa kuvien välissä on valkoiset reunat, jotta ne voi leikellä irti helposti.  

Sitten alkoivat äidit ja isät tulla pikkusiskojen ja -veljien kanssa. Istuttiin iltaa ja syötiin cupcakesit melkein loppuun. Vanhempien kanssa vitsailtiin, että niissä on oikeita aineita vain kananmunien, öljyn ja vesitilkan verran. Lopusta ei kukaan tiedä, mitä niissä on. Vuosivuodelta nämä synttärien jälkeiset "juhlat" pitenevät. Ihmiset tulevat tutummiksi ja näyttävät viihtyvän paremmin ja paremmin. Mukavaa porukkaa.    

3 kommenttia:

  1. Miten jännä ja kiva idea nuo värikkäät pahvisilmälasit! Ja kuinka hieno muisto juhlista sellainen valokuvakollaasi - ja mukava illan päätteeksi turista lasten vanhempien kanssa, jotka kerta kerralta enemmän tutuiksi tulee ;)
    p.s. Tosi muhkeannäköiset muffinsit - taidankin katsella jos löytyisi vastaava valmispakkaus yllätysvieraiden varalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vein lapsille valokuvat tänään kun hain tytön koulusta. Tykkäsivät kovasti. Muffinsseista vielä, että kannattaa valita nimenomaan kakkutaikina-aines, ei muffinssitaikinaa. Muffinssitaikina on paksumpaa ja kovempaa, nuo on ihan kakkumaisen pehmeitä. Tuo taikina oli merkiltään Betty Crocker Chocolate Cake. Saman firman Carrot Cake on myös tosi hyvä. Duncan Hines-firman taikinat ovat varmaan ihan samanlaisia ainakin paketin perusteella. Eurooppalaisillakin valmiskakkutaikinoilla voi onnistua yhtä hyvin. Pitäisi varmaan kokeilla.

      Poista
  2. Varmasti oli kivat synttärit! Hienoilta näyttää silmälasit:) ja syötävätkin.
    T: Sarita

    VastaaPoista