Kuuntelin Joosuan elämästä kertovaa laulua ajellessani. Tuli mieleen, että neljäkymmentä vuotta on aika pitkä aika kuljeskella autiomassa. Mooses, joka Israelilaiset johti pois Egyptistä, ei itse ikinä päässyt luvattuun maahan, vaan Jumala valitsi Joosuan viemään kansan perille. Joosua oli ehtinyt nähdä kaikenlaista autiomaavuosien aikana. Vaeltajien usko oli mennyt jo monta kertaa. Neljäkymmentä vuotta ihmiselämässä on pitkä aika odottaa lupauksen täyttymistä, jos ei näe ympärillä muuta kuin hiekkaa.
Joosua oli varmasti uljas, uskollinen ja rohkea, mutta silti Jumala ensimmäistä kertaa Joosualle puhuessaan sanoo kolme kertaa: "Ole rohkea ja luja!" Joosua eli murrostilanteessa. Kaikki oli muuttumassa ikuisuudelta tuntuneen neljänkymmenen vuoden jälkeen. Kauan odotetun lupauksen täyttyminen oli lähellä, mutta ei vielä kohdalla. Miltä Joosuasta mahtoi tuntua tehtävään astuessa? Historiasta oli varmasti hyötyä, mutta ehkä se joskus myös pelotti. Neljäkymmentä vuotta eteenpäin siirtynyt lupauksen täyttymys olikin yhtäkkiä lähellä. Ajattelikohan Joosua ikinä, että vieläkin jotakin saattaisi mennä pieleen? Kansa oli edelleen luvatun maan rajalla ja silti sen ulkopuolella. Sukupolvi oli vaihtunut. Kukaan heistä ei ollut asunut elämänsä aikana muualla kuin autiomaassa. Heidän koko elämänsä perustui lupaukseen, joka oli aikoinaan annettu heidän vanhemmilleen. Vaikea kuvitella, että Joosuan tehtävään olisi ollut montaa innokasta yrittäjää.
Joosua sai vietyä kansan perille. Neljäkymmenen vuoden lupaus sai täyttymyksensä. Jälkikäteen Joosuasta kirjoitettiin: "Kansa palveli Herraa koko Joosuan elinajan ja sen jälkeenkin, niin kauan kuin oli elossa vanhimpia, jotka olivat nähneet, mitä suuria tekoja Herra oli Israelin hyväksi tehnyt." Neljäkymmenen vuoden kokemuksen jälkeen, se oli Jerikonkin muureja suurempi asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti