keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kotona taas



Matka meni hyvin ja kotiin oli kiva tulla. Kotiin jääneille oli kertynyt kaikenlaisia hauskoja juttuja kerrottavaksi. Muutamia liljan nuppujakin oli auennut poissa ollessani.

En olisi uskonut, että ehdin nähdä matkan aikana melkein koko perheen, vaikka aikaa oli vain muutama päivä ja matkan ainoana oikeana syynä oli opiskelujutut. Nekin menivät ihan mukavasti, joten tästä on hyvä jatkaa. Osallistuin elämäni ensimmäiseen kokonaan ruotsiksi pidettyyn seminaariin. Ilahduin kovasti, että ymmärsin ihan sujuvasti 95% kaikesta puhutusta. Muutama lause meni hiukan ohi, mutta tuon tyylisessä keskustelussa menee muutenkin aina jotakin ohi oli kieli mikä hyvänsä, joten sitä 5% ei kannattanut harmitella sen enempää.  Englanniksi kommentointiin oli kyllä lupa, mutta "toinen kotimainen" vei sen verran keskittymiskykyä, että omat asia-ajatukset itse aiheesta katosivat mielestä kokonaan. Kukaan ei suoraan kysynyt minulta juuri mitään, joten selvisin kohtalaisen vakuuttavasti pelkällä hej&ja&tack -linjalla... ;-)

Kiitos äiti ja isä, E, A ja S!   

1 kommentti:

  1. Kiitos itsellesi. Oli kiva, että saimme sinut hetkeksi kotiin. :)äiti

    VastaaPoista