Helppo, syksyinen illallinen

Tänään oli sellainen päivä, että tarkoitus oli syödä naudanpaistia, mutta siihen suunnitelmaan tuli äkkikäännös, kun huomasin, että päällisin puolin hyvältä näyttänyt liha ei ollutkaan ihan ensiluokkaista... arg! Ei tästä sen enempää yksityiskohtia, mutta vieläkin tekee pahaa ajatella raakaa naudan lihaa. Ja keittiö on nyt kuulkaas niin siisti, ettei ole ollut aikoihin. Leikkuulauta meni lennossa vaihtoon ja paistinpannu meni pilalle tiskikoneen kuumimman ohjelman kourissa ja päätyi roskikseen sekin. Ja käsien iho on pesty korrelle, varmaankin yhteensä viisikymmentä kertaa ihan vain inhotuksesta. Tuli mieleen siinä x kertaa pintoja pyyhkiessä, että tulisin varmaan tuota pikaa hulluksi, jos asuisin jossakin trooppisessa maassa, missä hygienian kanssa on todellisia haasteita. Kulkisin varmaan kumihanskat käsissä, kasvosuoja naamalla ja suihkia desinfioisin kaiken mahdollisen. En ehtisi varmaan tehdä mitään muuta.

Siinä sitten meni kahdeksi illaksi tarkoitettu iltaruoka. Voi olla, että menee hetken aikaa, että tässä talossa on tarjolla mitään nautaan liittyvääkään. Ruokaörkkien kanssa reaktioni on ihan sama, kuin jos joku kertoo, että lasten tarhassa/koulussa jollakin on ollut täitä... Ei auta vaikka ihan vain varmuuden vuoksi pesisi hiukset kaksi kertaa täishamppoolla itseltäkin ja pyykkäisi saman tien kaikkien vaatteet ja lakanat, vaikkei keneltäkään päästä olisi löytynyt sillä kymmenennelläkään täikampauskierroksella yhtään mitään. Kaiken jälkeenkin kutittaa ja kutittaa vaan ihan kamalasti.

Hetken mietin jo, että olisiko helpompaa käydä syömässä vaikka pitsat ja jättää ruoanlaitto tältä illalta kokonaan väliin. Lähdin sitten kuitenkin kauppaan ja ostin kalaa. Päättelin, että joku mahdollisimman erilainen ruoka ei aiheuta vilunväristyksiä.

Tuore sei on aika neutraalia kalaa, joten nappasin mukaan tillipuskan ja värikkäitä porkkanoita. Sitruuna ja pieniä perunoita olikin jo jääkaapissa. Ladoin kulhoon puoliksi leikatut perunat, halkaistut porkkanat, hiukan yrttisuolaa, tuoretta timjamia ja pieni loraus valkosipulilla maustettua oliiviöljyä sekaan. Sekoitin ne, niin että öljy levisi tasaisesti ja kaadoin ne leivinpaperin päälle uunipellille. Paistoin niitä kiertoilmalla 200 asteessa ehkä n. 20min. kunnes ne alkoivat hiukan pehmetä, ja sitten työnsin voidellussa uunivuoassa seifileenkin paistumaan. Kalafileelle ripottelin vain reilusti suolaa, peittelin sen tillillä ja puristin päälle hiukan sitruunamehua. Pari pientä palaa voita siihen päälle vielä. Kalafile paistui nopeasti, ehkä 15-20min ja siinä ajassa ehtivät vihanneksetkin kypsyä valmiiksi. Lautasilla laitettiin kalan päälle vielä reilusti tuoretta tilliä ja lisää sitruunamehua. Yksinkertainen ruoka, mutta mehukas ja aika kevytkin, kunhan ei ole liian avokätinen öljyn ja voinokareiden kanssa. Mikään ei voita tuoretta tilliä!     

Syksyn merkki

Viime talvena ostin Philipsin kymmenen euroa maksavan appelsiinipuristimen. Se on ollut paras keittiöhärveli moneen vuoteen. Täällä on aina myynnissä hyviä mehuappelsiineja. Vitamiinit on kohdallaan, kun tuoreista hedelmistä puristaa mehua saman tien juotavaksi. 

Viime päivinä syksy tuntuu tosiaan tulleen tännekin, ja vähän joka toinen köhii jotakin pienen flunssan tapaista. Tyttökin on ollut yskäinen jo useamman viikon ja vieläkään ei tauti meinaa helpottaa. Ilmeisesti vastustuskyky on nyt todella alhainen pistoshoidon vuoksi... Kesällä nostettiin annostusta lähestulkoon maksimiin, joten tämä pitkittynyt tauti liittyy ilmeisesti siihen. Poikkeuksellisen huonolla vastustuskyvyllä ei tietenkään voi odotella ihan loputtomiin. Yhdet antibiootit on siis jo syöty ja toinen kuuri taidetaan tarvita vielä tähän päälle. Ne väsyttävät sitten taas lisää, joten nyt käskettiin hänen jäädä muutamaksi päiväksi kotiin, että saa levätä tarpeeksi, että tauti alkaisi lopultakin mennä ohi. 

Pistosten vuoksi minkäänlaista vitamiinilisää ei saa antaa, joten täytyy koittaa täydentää vitamiinivajetta luonnollisin keinoin. Tässä kohtaa itse puristettu appelsiinimehu tulee hyvään saumaan. Juomalla saa nopeasti kolmekin appelsiinia menemään. 

Juustoherkkuja

Aamupalajuttuja en olekaan kirjoittanut pitkään aikaan! Nyt tulee siihen korjausta. Espanjalaiset ystävämme toivat meille kaksi jättimäistä, painavaa juustokimpaletta ja chorizoa, joten nyt on mainioita aamupalaherkkuja useammaksi viikoksi. Aamupalojen lisäksi ne käyvät myös välipaloiksi, hiukopaloiksi, iltapaloiksi... Näitä juustojahan voi syödä mihin tahansa kellon aikaan, kun vaan tekee mieli. Meillä ei ole sellaisia hienostelurajoitteita, että juustoja kuuluisi syödä jotenkin tietyllä kaavalla. Niitä syödään aina kun mieli tekee kellon ajasta ja oheistarjoilusta riippumatta. Elämä on liian lyhyt juustonsyöntisääntöjen noudattamiseen.

Tämä manchego on aikalailla tuoretta sorttia. Sitähän valmistetaan eri kypsyysasteisina. Tämä on välmuoto muoto tuoreen ja kypsän väliltä. Maku on tyypillistä manchegoa, mutta vielä mukavan mieto. Koostumus aavistuksen verran kermaisempi ja maku on ehkä hiukan vähäsuolaisemman tuntuinen kuin vanhemmissa versioissa. Herkullista kerrassaan! Toinen on lampaanmaidosta tehtyä, pitkään kypsytettyä Ixarri-juustoa Baskimaasta. Täydellistä sekin ja kuulema tehty niistä kauniista lampaista, joilla on vitivalkoinen karva ja musta pää. Siskolla on muutama sellainen lammas myös. Juusto on rakenteeltaan aika kovaa ja maultaan suolaista ja ihan todella herkullista sekä paljaaltaan, että myös leivän päällä.  

Näistä saisi hyvän tapas-aterian herkullisen chorizon lisäksi muutaman muun elementin lisäämällä, mutta me taidetaan syödä nämä herkut näinkin ennen kuin ehditään sen suurempia tarjoiluita kokoamaan. Kolesterolit (ja vaakakilot) nousevat varmaan kattoon näitä herkkuja syödessä tässä muutaman viikon aikana, mutta mikään ei voita maukkaita juustoja. Niiden vuoksi kannattaa aina uhrautua, hahah!   

Tunteikasta tiedonvälitystä

Viime aikoina olen muutamaan otteeseen miettinyt kommunikaatiotaitoja. Periaatteessahan jokainen osaa kommunikoida jollakin tavalla, mutta ihmisten tavat eivät tietysti aina kohtaa optimaalisella tavalla. Sellaisesta sub-optimaalisesta tiedonvälityksestä seuraa tietysti sitten jännitteitä, tai jopa konflikteja toisensa perään. Sellaiset jännitteet rasittavat, väsyttävät ja pahimmillaan vaikeuttavat ihmissuhteita kovastikin.

Tulen itse aika puheliaasta perheestä ja koen, että minua on useimmiten kannustettu ilmaisemaan mielipiteitäni ja tunteitani puhumalla. Mieheni tavatessani rakastuinkin sitten kaikista eniten siihen piirteeseen, että hän on niin avoin ja puhelias. Muistan silloin kaksikymppisenä miettineeni, että kovin vakavasti ei voi asiat mennä pieleen, jos molemmat puhuvat kaikesta ja jatkuvasti. En tiedä, mistä silloin keksin sellaisen kriteerin, mutta aikuiselämässä olen kyllä monesti todennut sen olevan täysin totta. Asia kuin asia on helpointa selvittää, kun molemmat ovat aina valmiita keskustelemaan ideoistaan, väittelemään varteenotettavista vaihtoehdoista ja neuvottelemaan kompromisseista. 

Tästä tuli mieleen, että mies kerran ihaili jotakin itseään hiukan hiljaisempaa miestä viisauden vuoksi. Säikähdin totaalisesti, kun hän sanoi toivovansa joskus vanhempana muuttuvan hiljaisemmaksi! Sen keskustelun lopputulos oli kuitenkin onneksi se, että mies jäi tyytyväisenä omaksi puheliaaksi itsekseen, kun kuuli taas kerran, että minä tykkään nimenomaan paljon puhuvasta miehestä. Viisaus ei minusta suoraan korreloi puheen määrään tai sen puutteeseen.

Avioliitto on varmasti ihmiselämän suurin viestintätaitojen testi, joten molemminpuolinen puhumishalukkuus helpottaa asioita ihan mahdottomasti. Tietysti väärinymmärryksiä, konflikteja ja ristiin meneviä toiveita sattuu puheliaisuudestakin huolimatta. Ajoittain yhteisen suunnan löytäminen vaatii ilman muuta myös halukkuutta sopia asioista ja molemmille hyödyllisien ratkaisujen etsimistä yhdessä. Siihen, jos vielä lisää kourakaupalla yritystä kuunnella, ymmärtää ja kunnioittaa silloinkin, kun hermot kiristävät, on mahdollisuudet onnistua jo aika hyvät. Lopulta vielä jos löytää itsestään pienen ripauksen nöyryyttä, jotta tajuaa taipua tarvittaessa, saadaan taatusti aika monet karikot yhteistuumin luovittua.

Nämä samat periaatteet taitavat sopia mihin tahansa viestintään muissakin ihmissuhteissa. Optimaalinen kommunikaatio on kuitenkin aina ja kaikkien kanssa sub-optimaalista kivempaa. Rehellinen ja reilu keskustelu auttaa melkein aina ja melkein kaikkien kanssa. Sana 'melkein' siksi, että aikuiselämässä olen huomannut, että jotkut ihmiset eivät suostu tai kykene sellaiseen keskusteluun ja silloin se voi olla vaikeaa. Aina kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, ettei lopulta käy niin, että se olisikin itsestä kiinni, ettei kompromissia löydetä.     

Syksyn ekat

Juoksulenkillä lauantaiaamuna totesin miehelle, että nyt on kyllä syksyä ilmassa. Sumua ei sentään vielä ollut, mutta ilma tuntui kirpeälle ja kostealle. Siitä se alkaa. Täällä syyskuun aamut vastaavat Suomen elokuuta, joskin päivisin helteitä on edelleenkin. 

Elokuun loppupuolella katselin muutamaan otteeseen Suomen H&M Home-liikkeissä muutamia syksyisiä tyynynpäällisiä. Jätin ne kuitenkin ostamatta, koska ne tuntuivat niin syksyisiltä ja meillä oli vasta kesäloma menossa. Vaikka kesäloma olisi myöhäänkin, niin kuin meillä nyt sattui olemaan, ei syksyn vaatteet tai sisustukset tuntuneet yhtään ajankohtaisilta. 

Hassua, miten ihmisen mieli pysyttäytyy siinä, missä haluaa pysyä. Vaikka loma on viime tingassa, niin tunnelmasta kuitenkin pitää kiinni samalla tapaa kuin oltaisiin keskellä kesää... Arvelin kyllä, että syksy tulee räpsähtämään naamalle, heti kun lentokone laskeutuu. Vastassa oli kuitenkin muutama täydellinen +30 asteen hellepäivä, joten ihan mahdotonta räpsäystä ei tullut, vaikka koulutarvikeostokset olikin tehtävä heti seuraavana päivänä loppuviikkoa varten, eikä siinä muutenkaan enää suuremmin lomailtu ennen koulun alkua. Tuntui kuitenkin hyvälle, että ei oltu kiirehditty syksyä kohti mitenkään syksyvaatteita shoppailemalla tai syksyn sisustusjuttuja pohtien. Loma oli siksi ihan todellista kesälomaa loppuun saakka, koska ilmojen viileydestä huolimatta sisäinen tunnelma säilyi kesäisenä. 

Lauantaina tuli käväistyä H&M Homessa, mikä löytyy (lopulta) täältäkin. Sen kaupan aukeamista ehdinkin odottaa, ja olin jo melkein varma, että tänne niitä ei avata ollenkaan. Harvassa ne ovat edelleen, mutta minulle riittää yksikin osoite, kunhan se on helpon matkan päässä. Ostin sieltä nämä kaksi hiilen sävyistä tyynynpäällistä. Tarkoitus on yhdistää ne keltaiseen antamaan hiukan pippurista vivahdetta olohuoneeseen. Ikean valkoisessa Ektorp-sohvassa on jo varmaan vuoden päivät ollut pellavan väriset päälliset. Ostin ne jossakin kohtaa, kun alkoi tuntua, että valkoisista päällisistä ei enää saa kaikkia tahroja pois. Nyt tuo pellava väri näyttäisi sitovan keltaisen ja hiilenmustan pehmeästi yhteen. Syksy saa nyt tulla!     

Lankoja ostamassa

Näin loman aikana ihanat rannelämmittimet. Niistä inspiroituneena ajoimme veljeni vaimon kanssa lankakauppaan. Kotilaituria voi kyllä vain suositella. Ihania lankoja ja pieniä sisustustuotteita. Jos siellä suunnalla ajelee, niin ehdottomasti kannattaa pysähtyä tuossa kaupassa. Tilaaminenkin taitaa onnistua.

Tosiasia kuitenkin on, että en ole mikään neulojalahjakkuus. Olen ennenkin maininnut, että en osaa tehdä ohjeiden mukaan yhtään mitään, enkä tiedä mitään muita silmukoita kuin oikein ja nurin. Kovin suuret lankaostokset jätän siis suosiolla niille, joilla on taitoa saada langoista jotakin aikaan. Ne rannelämmittimet, mitkä lomalla näin vaikuttivat kuitenkin olevan täysin yksinkertaista suoraa putkea, joten uskaltauduin yrittämään. Tyylillä yritys-ja-erehdys niistä ei ole tulossa ihan muistikuvaa vastaavia, mutta tarpeeksi lähelle kuitenkin. Näytän ne kyllä, kunhan ne valmistuvat tässä tulevien viikkojen aikana.

Neulomisideaan tartuin itseasiassa siitä syystä, että huomasin loman aikana mietiskellessäni, että viime vuoden aikana tein aivan liian vähän mitään luovaa. Minulle luovat jutut on niitä, mitkä oikeasti rentouttavat ihan eri tavalla kuin mikään muu tekeminen. Jos on liian väsynyt ja stressaantunut, niin sitä ei tietysti oikein keksikään kovin kummoisia ideoita tehtäväksi. Ja sitten jos sattuukin keksimään, niin toteutus kaatuu helposti jo siihen, että täytyisi ehtiä hakemaan jotakin tarviketta kaupasta ennen kuin voi aloittaa. Tai viimeistään siihen, että lopulta tuntuu, että aikaa ei sittenkään ole tarttua siihen tekemiseen. 

Kesäloman aikana ajattelin, että näin ei tule jatkumaan. Kirjoitin itselleni listan asioista, mitkä minua yleensä rentouttavat, ja päätin, että nyt alan systemaattisesti toteuttamaan niitä pieniä juttuja. Sellaisia niin minimaalisia juttuja, mihin ei kulu kuin muutama minuutti päivässä, mutta mitkä kuitenkin nollaavat ajatukset ja virkistävät. Ajattelin, että jo on kumma, jos ei sellaisiin löydy aikaa.