sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Lumisadetta ja tiskirätti

Lauantaina pakkasimme joulutavarat laatikoihinsa kellariin. Kuusi nostettiin kadun puoleiselle parvekkeelle, josta sen saa helpoiten laskettua narun avulla kadulle odottamaan maanantaiaamuksi roskakuskeja. Täällä roska-autot kiertävät tiettyinä päivinä hakemassa tietynlaiset roskat kadun varresta. Pitää siis tietää, minkätyyppistä roskaa (minkä värisiä roskasäkkejä tai tavaraa) milloinkin laittaa kadun varteen, koska mitä tahansa roskamiehet eivät mukaansa ota. Joulukuuset on merkitty roskakalenterissa tammikuun joka maanantaille. Illalla alkoi sitten sataa suuria hiutaleita... Aamulla maa oli aivan valkeana. Kuusi olisi sopinut tunnelmaan, joten tällä kertaa oli turha kiirehtiä sen kanssa. Alkuviikosta lunta on luvassa moninkertainen määrä lauantaihin verrattuna, joten taidamme hiukan saada talven makua täälläkin.

Aloitin taas vaihteeksi virkkaamaan uutta tiskirättiä turkoosista puuvillalangasta. Virkatut rätit toimivat kätevästi ja raikastuvat helposti pesukoneessa muiden pyykkien mukana. Pylväillä syntyy helposti sopivan kevyttä neulosta... Vaan eipä minun virkkuutaidoilla olisi paljon valinnan varaa silmukoiden suhteen muutenkaan. ;-) 

----

We tidyed up the Christmas decorations yesterday afternoon. In the evening it began to snow heavily. This morning everything was covered in white... The Christmas tree could have made it well for another week. Sometimes it's useless to hurry with cleaning up. The weather forecast promises even more snow in the beginning of the next week.

I began crocheting a new dish cloth. I like the hand-made ones. They are easy to wash with the other laundry and then they are fresh and almost new again.    

perjantai 11. tammikuuta 2013

Vastustamatonta...

Näinkin "kevyesti" voi tammikuussa herkutella... Eilen pistelin kahvitauon aikana hyvällä omalla tunnolla tuoreen croissantin suuhuni. Se oli niin hyvää, etten sen kanssa tarvinnut muuta kuin kuuman teekupillisen. Mies on ollut sairaslomalla muutaman päivän rajun flunssan takia, joten poikkeuksellisesti minulla oli seuraa, kun toimistosta tietokoneen äärestä hipsin alakertaan teetauolle. Sen verran hurja tauti oli, että potilas kieltäytyi herkusta... Ja järkytys (järkytys!), minä söin potilaankin croissantin. Tuli varmasti kokonaisen viikon rasva-annos täyteen kerralla. 

---

Such a "light" coffee break yesterday... Delicious and without comparison. 

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Vuoden ensimmäiset tulppaanit


Ruokakaupassa käydessäni huomasin, että tulppaanikimppuja oli ilmestynyt kukkatelineeseen. Värivalikoima ei ollut kovin mahtava, joten päädyin vaalean violetteihin ja valkoisiin. Laitoin molemmat kimput suureen lasiastiaan. Alkuvuodesta on aina ostettava muutama tulppanikimppu, eikö? Melkein tasan vuosi sitten olin hieman viitseliäämpi kuin tänään ja kukat näyttivät maljakossaan tältä. Nyt ei ollut sen kummempia ideoita... Pellavaliina on pöydällä edelleen joulun jäljiltä, joten nyt tuntuu melkein kaikki muut esineet pöydällä uudelta, kun niille on erilainen tausta. Tarjottimella on Seijan virkkaamat vitivalkoiset kupinaluset. Nätit, eikö? Ne on myös ihana kontrasti pellavaliinalle.    

Loppuviikko on painettava taas täysillä. Kiitettävästi on tekemistä, ei voi muuta sanoa.:-)

---

I saw some tulips at the grocery store. The selection of colours was not that wide, but I picked one bunch of white and the second one of light purple. Last year at this time I was bit more creative with the flowers. I still have the unbleached linen table cloth from the Christmas on the table so everything looks different against that background anyway, so I don't need much to cheer myself up. Did you see the white crocheted coasters on the tray. I got them from Seija, who also made the hand gloves I posted about some days ago. She is really good at making pretty things!

The end of the week is busy. That's enough information, I think. :-)

maanantai 7. tammikuuta 2013

Haarniska ja söpöä postia

Uuden viikon aloitukseksi esittelen uuden ostokseni. Joululomamatkalla ehdimme pienen alennusmyyntikierroksen. Mukaan tarttui kaksi (!) kullan sävyistä paitaa. Toinen odottelee hieman lämpimämpiä säitä, mutta tämä haarniskapusero toimii jo nyt, vaikka hihat ovatkin 3/4-mittaiset. Nykymallit ovat niin lyhyitä, että hieman pidennystä tarvittiin, joten puin alle melkein saman värisen, mutta astetta tummemman pitkähkön hihattoman paidan. Kuvissa ei kimalletta näy, mutta puseron pinta kuultaa aika kultaisen metallisena. Siitä se haarniskamaisuus. (Kypärä vain puuttuu...) Hiukan ihmettelin itsekin tätä ostosta, mutta ajattelin kaupassa, että yhdeksällä eurolla ei voi tehdä kovin suurta virhettä. Helppo pitää päällä, ja nyt näin täysin jälkijunassa muodin suhteen hoksasin, että minäkin voin pitää näitä nykyajan paitamalleja, kun on vaan alle sopiva helma... Eli tähän loppui ainakin toistaiseksi valitus nykymuodin omituisuudesta. ;-)

Postilaatikossa oli tytölle kortti. Luokkakaveri oli reissannut joululomalla. Kortiin on piirretty iloiset kasvot ja siinä lukee: "anteeksi, että en kirjoittanut paljon mitään. terveisin, ..." Tämä kortti pitää ehdottomasti laittaa talteen muistojen laatikkoon. Söpö viesti, eikö?

---

I feel very literally like "a knight in shining armor." The pictures don't show, but the surface of my new shirt is rather metallic. The shirt took me by surprise as I went shopping during the Christmas break. It's not my style at all as I hardly ever wear anything that shines. However, it was now only 9 euros in the sale, so I thought it would be good to give it a go... Not much can go wrong with such an investment, can it? It was a good decision indeed, because now I just love it. Underneath it I wear a long sleeveless top just a little bit darker than the shirt. It's wonderfully comfortable...

There was an übercute postcard in our the mailbox this morning. The friend of my daughter had travelled during the holiday season. She has drawn a happy face and written: "I am sorry that I wrote almost nothing. greetings..." That's so cute message, that I'll have to file this one into the box of memories for my daughter!      

lauantai 5. tammikuuta 2013

Käsineet

Vuosi alkoi aika vinhalla vauhdilla! Olen valmistellut uutta lukukautta, korjannut opiskelijoiden tutkielmia ja lukenut... Yritän ajatella helmikuun alkua siinä toivossa, että sillä kohtaa kalenteria olisi tunne, että selviydyn kaikesta ja aikakin riittää. Siltä varalta kuitenkin, ettei sittenkään vielä sattuisi tuntumaan siltä, se varmaan kannattaisi kirjoittaa kalenteriin jo valmiiksi odottamaan. ;-) 

Tänään sain valokuvattua ihanat käsineet, jotka Seija lähetti ennen joulua. Tykkään näistä tosi paljon. Malli peittää ihanasti sormet melkein puoleen väliin. Täällä on muuten niin lämpimät nämä talvisäätkin, että muita käsineitä en ole juuri tarvinnutkaan vielä tänä vuonna! Kiitos, Seija! Punaista kynsilakkaa ostin syksyllä kempparista ostoksilla ollessani. Siinä on sellainen murrettu sävy, että vaikka joulukin jo meni, niin väri tuntuu edelleen ajankohtaiselta. Viime vuosina olen ostanut pelkästään Mavalan pikkupulloja. Ne on helppo levittää, eivätkä ehdi kuivua ja kökkäröityä ennen kuin pohja alkaa näkyä. Ja tosiaan, värejä on hyvä valikoima. Niinkuin noita punaisiakin, että minäkin, vaikken edes yleensä tykkää punaisista kynsilakoista, löysin  niistä mieleiseni. 
 
--- 

The new year began with quite a speed! I have been preparing for the new semester, grading essays, reading books (the latter seems an endless task at the moment)... There is so much to do, that I have decided to focus on the beginning of February in the hope that at that point everything looks much better than right now. 

Today I shot some photos of the hand gloves Seija sent me some time before Christmas. I just love them! They have been perfect for the winter weather we have got so far. I bought the red nailpolish some time in November. The Christmas is already gone, but I still like this burned kind of red tone...   

tiistai 1. tammikuuta 2013

Happy New Year!

Vuosi vaihtui ystävien seurassa rakettien räiskymistä katsellessa. Täällä ilotulitusraketteja ei myydä yksityisille. Sellaisesta voi saada jopa 250 euron suuruisen sakon... Lelukaupasta löysin kuitenkin ennen joulua jo sädetikkuja pari pakettia. Hiukan tähtisadetta saatiin siis uuden vuoden aatoksi ihan itsekin. 

Vuosi 2012 kului ihan hurjan nopeasti. Se oli sellainen rauhallinen perusvuosi, että ei tapahtunut mitään erityistä tai suurensuurta, mutta kuitenkin monenlaista pienempimuotoista mukavaa asiaa. Perheestäni olen ihan hurjan kiitollinen. Arki ja ihan tavalliset jutut, kuten kasvaminen, työasioissa edistyminen, toinen toisensa tukeminen ja hauskat pienet sattumukset, niillä on todella suuri merkitys olemisen mielekkyyden ja jaksamisen kannalta. Yleisen elämisen ja työn suhteen vuodessa olisi ollut enemmän mahdollisuuksia tarjolla, kuin mitä kohtuuden ja jaksamisen rajoissa ehdittiin ottamaan vastaan. Priorisointi toimi onneksi suurimmaksi osaksi hyvin.
  
Toivottavasti teidänkin 2012 kului hyvissä merkeissä!
Siunausta vuodelle 2013! 

---

The year 2012 passed really quickly! It was for all three of us a peaceful year. Nothing particularly remarkable happened, but we were thankful to have each other and share all little moments together. Speaking about the work an ministry, we were presented with more opportunities than we could possibly take. Happily the prioritizing worked well most of the time. Counting the time and strength correctly is a skill that can get lost at times, as we all well know, don't we?

I hope your year was a good one, too! 
Blessings for the year 2013!