Orvokkeja ja yksinoloa

Huhtikuun sää ovat kyllä olleet maineensa veroisia. Tällä viikolla aurinko on paistanut, on satanut kaatamalla vettä ja suuria rakeita. On ollut lämmintä ja kylmää. Sään vaihtuminen on tapahtunut ajatusta nopeammin. Oli hyvä, että ostin terassille kylmää kestäviä orvokkeja. Herkemmät eivät olisi säilyneet näissä säissä.

Tänään odottelen matkalaisia kotiin. Muutama päivä yksikseen on tehnyt hyvää erityisesti muutamalle opiskelujutulle... ilman niitä en varmaan olisikaan keksinyt mitään tekemistä useammaksi päiväksi. Erakkotyypistä olen sen verran kaukana. Opiskelujen välissä kuitenkin hiljaisuuskin ja vain omien ajatusten ajatteleminen ovat myös tehneet hyvää. Ja se, ettei ole tarvinnut laittaa esim. ruokaa kertaakaan. Voileivillä, jugurtilla ja teellä pärjäilee muutaman päivän ihan hyvin.

Talkoolaiset ovat päässeet töissään koululla alkuun. Suunnitelmien tulkkaus ja rautakauppareissut ovat hiukan rytmittäneet tätä yksinoloa myös, joten ihan erakoksi en olisi senkään puolesta ollut vaarassa ryhtyä.

Yksinolosta vielä sen verran, että katsoin yhtenä iltana ennen nukkumaan menoa tuttua poliisisarjaa (valitsin sen, koska näyttelijät olivat "tuttuja," joten tiesin jo etukäteen, ettei se ole liian pelottava minulle). Kun yritin nukahtaa, säikähdin yhtäkkiä hirmuisesti, kun naapuri kolisteli mennä kotiinsa... Arvasin jo etukäteen, että siinä voi käydä niin, mutta dvd, jonka olin suunnitellut katsoa, tuntui vielä pelottavammalta, vaikka olenkin nähnyt sen jo pari kertaa ja muistan osan vuorosanoistakin jo ulkoa. Näin päivänvalossa juttu on hiukan huvittava, mutta illalla pimeän tullessa minusta karisee kaikki rohkeus. Hyvä, etten sentään omaa varjoani juokse karkuun. No, joka tapauksessa kaikki hyvin. Nukuin melkein joka yö kuin tukki, enkä kuvitellut sen murtovarkaan lisäksi enää muuta. Sen verran peloissani olin lyhyen hetken ajan, että jos se olisi ollut totta, olisin kyllä heti pakannut vapaaehtoisesti kaikki aarteet laukkuun valmiiksi, kiittänyt ja sanonut kohteliaasti näkemiin.

Hiusjuttuja

Kylpyhuoneen peilistä löytyi muistilappu: Letitä mun tukka. Kiva juttu, kun täällä näyttää lettikampauksia olevan vähän joka toisella. Pitkät hiukset on siitä kivat, että voi vaihdella kampausta välillä.

Muistui mieleen yksi vanha juttu. Tyttö sattui olemaan kaksi vuotiaana minun mukanani kampaajalla. Pienenä hiukset kasvoivat hurjan hitaasti pohjoismaalaisia "hiusperinteitä" kunnioittaen, joten sen ikäisenä oli vain muutaman sentin pituiset hennot kiharat. Satuin valittamaan kampaajalle jotakin omasta ohuesta hiuslaadustani ja lisäsin tyytyväisenä, että onneksi tytölle kuitenkin kasvavaa vahvemmat hiukset, koska isällä on niin paksu ja kihara tukka. Kampaaja katsoi kaksivuotiasta epäuskoisen näköisenä ja totesi ihan vakavissaan, että ei tuolle ikinä pitkää tukkaa voi tulla, kun se ei tähän mennessä ole jo kasvanut. Kasvoi se kuitenkin. Aina ei ole ammattilaisiinkaan uskomista. ;-)

Makuasia

Pääsiäisenä kaivoin taas kaapinperältä keltaisen ja vihreän Mari-kulhon. Muistelen saaneeni vihreän jo ylioppilaslahjaksi ja keltaisen saimme muutamaa vuotta myöhemmin häälahjaksi. Tykkäsin niistä silloin kovasti ja tykkään edelleen, vaikken niitä viime aikoina jatkuvasti ole käyttänytkään. Ajattelin aikoinani alkaa keräämään niitä, mutta se ajatus meni nopeasti ohi, koska en ole sellaista tyyppiä, että pitäisin värillisiä kulhoja jatkuvasti esillä. Meillä kun ei edes herkut säily kulhossa puolta tuntia kauempaa.

Mari-kulhot lienevät makuasioissa jonkinlaisia jakajia. Miehen hyvä ystävä, joka oli häissä bestmanin roolissa, oli vaikuttunut suomalaisesta designistä ja osti matkalta itselleen muistoksi pienen, tyylikkään Aalto-maljakon. Mari-kulhosta hän sen sijaan järkyttyi. Hän tarjoutui pelastamaan miehen pulasta tulemalla meille joskus tiskaamaan ja vahingossa - ups- pudottamaan kulhot tuhanneksi sirpaleeksi. Mies itse taas ei pitänyt kulhoja mitenkään huonona kohtalona. Bestmannin kommenttia muistellaankin aina naureskellen kun Mari-kulhoja käytetään. Hän kyselee silloin tällöin edelleen kulhojen perään ja pyörittää järkyttyneenä päätään, kun kuulee, että ne ovat edelleen käytössä. Viime aikoina olen huomannut, että niitä näkee milloin missäkin yllättävissä yhteyksissä ulkolaisissa sisustuslehdissäkin, vaikkei ne sellaisia kulttikulhoja olekaan kuin vaikka ne kuuluisammat, ympäri maailmaa levinneet, Aalto-maljakot.

10 vuotta!

Ennen pääsiäistä juhlittiin 10-vuotissyntymäpäivää. Koulukaverisynttärit on vielä edessä päin, mutta työkavereiden lasten kanssa jo juhlittiin. Kielierojen vuoksi on helpointa pitää juhlat kahdessa erässä. Lasten kanssa etsittiin aarretta ulkona. Touhu oli sen verran kiinnostavaa, että isommat juoksivat reitin merkiltä toiselle ja homma hoitui nopeammin kuin ajattelimme. Vauhtia oli sen verran, että olisimme ihan hyvin voineet valita pidemmän reitin.

Varsinaisena juhlapäivänä paketista kuoriutui uusi polkupyörä. Vanha olikin jäänyt pieneksi, kun kasvaessa lopulta satulan ja tangon säätelymahdollisuudet loppuvat... Urheilullisemmat polkupyörät eivät herättäneet juurikaan innostusta, joten päädyimme perinteiseen hollantilaiseen "mummopyörään." Mummopyörällä ajaminen on rentoa köröttelyä eikä tekniikkaa ole nimeksikään. Värivaihtoehtoja oli monia, joten annoimme tytön valita itse. Violetti voitti, joten se sitten tilattiin. Posti toikin sen muutamassa päivässä, joten oli turhaa jännittää ehtiikö pyöräpaketti juhlapäivänä avattavaksi.

Se oli hauska juhlaviikonloppu! Isoäiti ja isoisä olivat tietysti parhaat vieraat. Ja suurena apuna lasten synttäreiden järjestelyssä...

Maanantaina

Pääsiäismaanantaiaamuna heräsimme tyhjässä talossa. Isoäiti ja isoisä lensivät sunnnuntai-iltana takaisin Suomeen. Aika kului taas kerran ihan liian nopeasti. Oli ihana, kun olitte täällä!!! Onneksi kesäloma on pian!

Suklaata ja karkkeja riittää. Kulhossa on tytön pääsiäisaamun löydöt. Tapana on piilottaa pääsiäisunnuntaiksi karkkeja ja suklaapupuja ja -munia olohuoneeseen. Aamun ensimmäinen tehtävä on löytää saksalaisittain sanottuna "pääsiäispupun piilottamat herkut" tai belgialaisittain "pääsiäiskellojen pudottamat herkut." Seurasimme aamulla ikkunasta kirkkoväen touhuja. Jumalanpalveluksen aikana jotkut kävivät piilottamassa kirkon pihalle kilo kaupalla pääsiäismunia. Tilaisuuden jälkeen lapset kirmasivat pihalle muovipussit kädessä ja etsivät herkkuja. Pupupukuun pukeutunut aikuinen kulki lasten mukana ja antoi hitaammille vinkkejä, mistä munia kannattaisi etsiä. Hauska päätös pääsiäisaamun jumalanpalvelukselle, eikö?

Hyvää pääsiäistä!

Hyvän pääsiäisen toivotukset keittiöstä käsin! Sitruunainen juustokakku on uunissa...

Näistä valokuvista on hartaus kaukana, vaikka mielessä onkin kiitollisuus siitä, että saan elää pääsiäisen sanomaa todeksi tänään ja vuoden muinakin päivinä. Usein päivitellään maailman pahuutta ja muuta kamaluutta, mutta väitän, että todellisuus olisi ihan erilainen, jos armoa ja anteeksiantamusta ei olisi. Pääsiäisen sanomaan kuuluu, että ihminen voi aloittaa uuden elämän rakentamisen puhtaalta pöydältä. Paradoksaalista on, että uutta alkua ei ansaitse kukaan, mutta sen saa jokainen joka sitä toivoo. Elämä ja kuolema, ristille naulitseminen ja ylösnousemus. Inhimillisyys ja jumalallisuus ihmisen muotoisessa kolmen päivän paketissa. Voiko parempaa lahjaa saada?

Hyvää pääsiäistä!