Yhtenä lomapäivänä aikansa levättyään tyttö keksi alkaa leipomaan cupcakesejä. Ilahduin ideasta kovasti, koska tässä sairastamisen aikana ideat tehdä jotakin ihan tuosta vaan ovat olleet aika vähissä. Pistokset väsyttävät sen verran, että yleensä riittää, kun selviytyy perusarjesta ja kaikki ylimääräinen on enemmän tai vähemmän tauolla. Innostavia ideoita kyllä pulppuaa ihan entiseen tahtiin, mutta toteuttamisenergia on suurimman osan aikaa valitettavan vähissä. Ideoiden käytäntöön panoa joudutaankin sitten yhteistuumin säätelemään/mahdollistamaan sen mukaan, miltä kokonaisuus sattuu milloinkin näyttämään.
Lääkkeiden aiheuttamasta väsymyksestä tullessa puheeksi joskus alkaa aavistuksen verran ärsyttää, jos joku muistuttaa teini-iän olevan ihan luonnostaankin ns. saamatonta. En ole vakuuttunut siitä totuudesta yleisestikään, enkä varsinkaan tämän yhden ideariihen äitinä senkään vertaa. Ilman muuta teini-iässä on normaalia, että kotitöitä kuuluukin hiukan yrittää karttaa, vanhempien kanssa ei enää huvita lähteä kävely- tai pyörälenkeille eikä ruohonleikkaus ilman taskurahavastinetta kiinnosta. Harvoin olen kuitenkaan nähnyt sellaisia teinejä, jotka eivät olisi energisiä toteuttamaan omia ideoitaan kavereiden kanssa menemisestä, harrastusjutuista ja muista elämään kuuluvista mukavuuksista. 'Saamattomuus' ei siis minun mielestä ole mitenkään oikea sana kuvailemaan tervettä teini-ikää. Ehkä paremminkin se on aikuisen määritelmä sille, että nuori ei enää ole innokas toteuttamaan aikuisen keksimiä ns. hyödyllisiä ideoita aamusta iltaan.
Tuona cupcakes-päivänä oli kuitenkin kiva, kun energia riitti leivontaan. Aina kun se riittää johonkin, niin siitä jostakin on iloa useammaksi päiväksi. Siis muutenkin kuin vain herkuttelun muodossa. Teini-iässä on nimittäin tärkeää, että saa asioita aikaiseksi. Ei niitä aikuisten ideoimia, vaan ihan omia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti